Hieman ihastumista, inspiraatiota ja villejä päiväunia näin töiden keskellä. THE OUTNETin uusin uutiskirje ryöpytti verkkokalvoille sellaisen määrän omaa estetiikan tajuani hiveleviä aarteita, että ihan hengästyttää. Huimista alennusprosenteista huolimatta suurin osa ihanuuksista on edelleen kukkaroni ulottumattomissa, mutta niinhän se on, että tyttö on terve, kun se haaveilee.

Lähes tulkoon kaikki Modern Punk -otsikon alla tarjolla olleet vaatteet ja asusteet kelpaisivat minulle koska tahansa, mutta kasailin tähän muutamia eniten huokauksia irrottaneet tapaukset.

outnet

Vasemmalta ylhäältä: Nahkarotsi/Lot78, sormus/Dominic Jones, korkosandaalit/Hervé Léger, t-paita/Markus Lupfer, pusero/Balmain, mekko/Helmut Lang, saappaat/Vivienne Westwood, vyö/HTC, clutch/Alexander Wang

Mustaa, nahkaa, solkia, ketjuja, korkoja, pitsiä, reikiä, niittejä, arghhhh!! Tuli hirvittävä tarve hankkia lisää asennetta omaan jotenkin väljähtäneeseen ja liian leppoisan tuntoiseen vaatekaappiin. Nyt pitää lopettaa tämä ameebamainen löysäily pelkän mukavuuden ehdoilla ja löytää edes jotain skarppeja yksityiskohtia omaan pukeutumiseen.

Pitäisköhän pitkästä aikaa siivota vaatekomero, sieltä kun vois löytyä kaikkia pakkaskelien aikana villapaitoihin pukeutuessa unohtuneita aarteita. Mua kyllä vähän pelottaa, että se kaaos imaisee mut syövereihinsä, joten en oo varma uskallanko lähestyä..

Eipä siis muuta kuin, että KUOLALÄÄH. Ja kivaa päivänjatkoa kaikille!


Olen useammankin lukenut tai kuullut, kun erilaiset tyylitaiturit ja muotipoliisit tuomitsevat tylsiksi ja aikansa eläneiksi asut, joissa muuten kokomustaa vaatepartta piristetään yhdellä tehostevärillä. Se kun ei kuulema ole riittävän mielikuvituksellista ja jännittävää. Minä puolestaan kuulun siihen lahkoon, jonka mielestä ärtsyn värisen asusteet ovat nimenomaan oiva tapa edes hieman katkaista päästä varpaisiin ylettyvää mustaa silloin harvoin, kun tuntuu, että elämäänsä saattaisi kaivata hieman väriä. Että anteeksi nyt vaan mielikuvituksettomuuteni.

Omat tehostevärini rajoittuvat pitkään pelkästään pinkkiin ja kirkkaan punaiseen, mutta viime vuosina olen uskaltanut käyttää laukun tai kenkien verran myös kirkasta keltaista ja sähkönsinistä. Rehellisen punaisen säilyttäessä pintansa vaatekaapissani tauotta on pinkki puolestaan aina aika ajoin jäähyllä sen tuntuessa välillä liian tyttömäiseltä. Viime aikoina on nimeomaan ollut menossa pinkin välttely, mutta sitten silmiini osui tämä pinkki-boikotin katkaissut laukku.

Azzurra_gronchi-1

azzurra_gronchi-2Ollessani ”ikkunaostoksilla” LuisaViaRoma.com läväytti eteeni tämän pysäyttävän Azzurra Gronchin maskilaukun enkä vain saanut silmiäni siitä irti. Vajaat kolmesataa euroa täysin ylimääräistä pätäkkää jostain mulle nyt, ja pistän heti veskan tilaukseen.

Veska kohoaisi vielä astetta korkeampiin sfääreihin mikäli tuo maski olisikin irrotettava ja käytettävissä ihan alkupeäisessä tarkoituksessaan. Miettikää nyt miten kätevä olis, jos siinä vaiheessa bileiltaa, kun silmämeikit eivät enää pysy alkuperäisillä paikoillaan, voisikin vaan tempaista ton superwoman naamarin kassin kyljestä ja peittää sillä nassun. Mitä sitä turhaan korjailemaan ehostusta täyteen ammutussa naistenhuoneessa, kun homma olis pelastettavissa paljon helpommalla! Varsinainen ensiapulaukku meikkikatastrofin yllättäessä.

Maskilaukkurahoja ei taida taivaasta pudota, joten kanavoin tämän himotuksen ihan vaan yleisesti pinkkiin pikkuveskaan. Ja miksipä tuollaista naamaria ei voisi ihan itse liimata jonkun laukun kylkeen. Olisikohan tässä siis aineksia pikku TSI-projektiin..


Käydessäni kotona lomalla lueskelin vanhoja ala- ja yläaste aikaisia päiväkirjoja ja löysin mm. 9 vuotiaana kiukulla vuodattamani pätkän, jossa kirosin äitiäni, joka oli vahingossa heittänyt disney-vauva paperinukkeni roskiin. Muistan kyseiset paperinuket edelleen. Mikki, Minni, Iines, Aku ja Musta-Pekka vauvoina vaatteinaan potkupukuja ja seiloriasuja. Katkeruus ja harmistus sentään ovat ehtineet parissakymmenessä vuodessa jo lievittyä, enää ei harmita kuin ihan pikkuisen. 😀

Laatikollinen muita paperinukkeja puolestaan saattaisi edelleen löytyä jostain kotitaloni kätköistä. Se on värikäs Snoopy-kenkälaatikko ja kukin nukke omine vaatteineen ja tavaroineen on arkistoitu siististi muovipussin kulmista leikattuihin ”taskuihin”. En ole nähnyt laatikkoa varmasti yli kymmeneen vuoteen, mutta muistan monia sen asukkeja. Osa itse piirrettyjä tai taitavampien piirätjäystävieni minulle tilauksesta tehtailemia ja seassa tietenkin lehdistä leikattuja julkkispaperinukkeja. Pystyn palauttamaan mieleeni myöskin täysin yksityiskohtaisesti sen yhden kaupasta ostetun upeavartaloisen paperinukkenaisen. Tumma polkkatukka, pinkki olkaimeton uimapuku ja mustat peruskorkkarit sekä tietenkin leveä hymy. Ajattelin aina, että tuollaiselta minä haluan aikuisena näyttää.

Paperinukeilla ei niinkään leikitty, vaan tärkeintä oli ehdottomasti uusien vaatteiden ja asusteiden suunnittelu. Muistan esimerkiksileikanneeni Seura-lehdestä yhden vuoden kaikki missifinalistit (eivät siis olleet paperinukeiksi tarkoitettuja kuvia vaan ihan vaan ne kokovartalo esittelykuvat) ja loin heille kaikille kokonaisen kisapuvuston aina naamiaisuja myöten. Joku mimmi joutui pukeutumaan porkkanaksi, kun taas joku toinen sai loistaa kauniina merenneitona. Kaikkia näitä mahtavuuksia muistellessa mä niiiin kovasti toivon, että se Snoopy-laatikko on edelleen jossain tallessa. Olisi hienoa vilkaista kaikkia niitä muotiluomuksia jälleen kerran ja kenties jopa esitellä täällä. Mamma rakas, voisitko kurkistaa kaikkii Snoopy-kenkälaatikoihin jotka kotoamme löydät!

Tämä kaikki oli pohjustusta siihen, että eilisellä Helsingin reissulla Akateemisessa kirjakaupassa sattuikin sitten silmiin jotain varsin ilahduttavaa, nimittäin mieletön läjä erilaisia Dover Publicationsin paperinukkekirjoja. Hihkuin ja hykertelin innoissani suuren valikoiman äärellä ja selailin kirjoja antaumuksella. Joukossa oli mm. sellaisia helmiä kuin ”Best Actresses of the 1990s paperdolls”, ”Soap Opera Divas”, ”Bill Clinton and his family” ja ”American family of the 1980s” (ja kaikki muutkin vuosikymmenet tietenkin.

Kustantamon nettisivuilta löytyi vielä huomattavasti lisää aarteita ja olen jo vakavasti alkanut harkita alkavani keräilemään näitä yhtäaikaa huisin humoristisia ja samalla ihanan inspiroivia opuksia. Asut on piirretty ihailtavan ysksityiskohtaisesti ja olipa aihe vuosisatoja vanha tai nykyaikaa, niin piirrostyyli on ihanan retro ja oman lapsuuteni julkkispaperinukkejen tyyliä mukaikeva.

Poimin Doverin sivuilta löytyneistä esimerkkisivuista läjän helmiä teidänkin nähtäväksenne.

doverpublications_2115_38028231

doverpublications_2115_29486410

paperinukke2

Pin-Up Girls of World War II Paper Dolls

paperinukke1

En enää muista minkä nimisestä kirjasta tämä nukke oli, mutta kyseiset asut ovat noista elokuvista vallan hyvin muistissa. Piirtäjä tosin on tainnut unohtaa noin kolmanneksen Beyoncen ahterista, mutta sehän on ihan tätä photoshop-nykyaikaa.

paperinukke4

Classic TV Moms Paper Dolls

A stylish celebration of more than 50 years of TV’s most memorable moms! These classic characters include June Cleaver, Leave It to Beaver; Carol Brady, The Brady Bunch; Claire Huxtable, The Cosby Show; Peg Bundy, Married with Children; and Debra Barone, Everybody Loves Raymond. Each of the 17 dolls comes with two outfits.

Bill Cosby Show oli lapsena ihan mun superlemppari ohjelma! Mä olisin halunnut olla se niiden pikku tyttö, Rudy ja mielestäni se niiden koti oli aivan ihana. 😀

paperinukke3

Famous Movie Pirates Paper Dolls

Ja suomen oma ex-miniähän se siinä! Ja vielä Rennyn leffan tiimoilta saanut kunnian olla mukana kyseisessä opuksessa.

doverpublications_2113_342469316

doverpublications_2113_307671101

Naisten lehdistä Hollywood kemujen pukuloistoa seuranneille varmasti aika tutun näköisiä kolttuja.

paperinukke7

paperinukke8

Ja tämän jätkänhän nyt tunnistaa kaikki. Varsinaista klassikkokamaa!

doverpublications_2116_19016067

Minua ilahdutti erityisesti tämä poliitikko-sarjasta löytynyt vallan eloisan ja notkean oloinen herra John McCain!

Our John McCain Paper Doll collection features Arizona Senator John McCain and his wife Cindy. This beautifully rendered set includes a stunning and authentic collection of outfits – both casual and formal styles – worn by the McCains both on and off the campaign trail. A brief biography and a bonus “Election Night Scorecard” add to the excitement of an election sure to make history!

Ja sokerina pohjalla, mun ehdoron lemppari!!!

paperinukke5

Bill ja Sookie!!!! Piirtäjä herra Tom Tierney on todellakin ajan hermolla. 😀

Two paper dolls and 29 character costumes portray the history of vampires, from earliest myth and literature to the new blood of television and movies. Starting with Lilith and Cain, characters portray Bela Lugosi in the 1931 classic Dracula, the heroine of Buffy the Vampire Slayer, Bill from True Blood, and Edward from Twilight. Contains mature content.

Kaikkien näiden televisiohahmojen, leffatähtien ja poliitikkojen lisäksi tarjolla on mm. klassikkokirjojejn hahmoja ja kokoelmia eri muotisuunnittelijoilta kuten Classic Fashions of Christian Dior: Re-created in Paper Dolls ja Chanel Fashion Review Paper Dolls.

Aivan mainiota kamaa, täytyy sanoa. Löytyikö teille omia suosikkeja? Entä kolisiko paperinuket penskana?