03.04.2010

Posted at 19:12h in Yleinen by
0 Likes

Joululomalla kotona käydessäni tunkeuduin taskulampun kanssa ullakolle penkomaan vuosia sitten pakkaamiani nuoruuden sälää sisältäviä laatikoita. Päiväkirjojen, teinareiden (kuka teistä vielä muistaa teinarit??), keikkalippujen sekä ensirakkadeltani saamien lahjojen ja kirjeiden lisäksi säilytykseen oli päässyt myös Seventeen-lehden kolme vuosikertaa. Äitini ystävällisesti pisti Visa-korttinsa vinkumaan minun ollessa yhdeksänellä luokalla ja tilasi tuon kaukaisia ja saavuttamattomia meikki- ja vaateihanuuksia kuukausittain eteeni lennättäneen lehden.

Muistan edelleen kuinka kovasti haaveilin pääseväni shoppailureissulle rapakon taakse, sillä lehti tuntui aivan pursuavan kaikkea sellaista upeaa, mitä kotimaasta ei tuntunut löytyvän. School Zone -palstalle kuvattujen high school -tyyppien opinahjotkin vaikuttivat niin paljon kiinnostavammalta kuin oma tylsä Tenetin yläaste. Prom-erikoisnumero sai minut joka kerta huokailemaan ihastuksesta ja kateudesta sekä haaveilemaan vaihto-oppilasvuodesta. Lehdet selattiin läpi kerta toisensa jälkeen ja kaverin kanssa merkkailtiin sivuille kaikki ne vaatteet jotka olisimme halunneet omaan vaatekaappiimme. Oli lehdestä huvin lisäksi toki jotain hyötyäkin,  sillä tuskin mitään muuta englanninkielistä materiaalia olisi tullut tavattua yhtä tarkkaan ja toistuvasti, joten kyllä sieltä kielitaitoakin karttui.

Nappasin muutaman numeron tuota nostalgiapläjäystä mukaani ja ajattelin esitellä joitakin herkkupaloja teillekin. Nyt ensimmäisenä vuorossa jotain sellaista, mikä saa minut edelleen innostumaan ja inspiroitumaan. Tulossa myöhemmin myös astetta huvittavampaa materiaalia.

IMG_1498

IMG_1495

IMG_1499

IMG_1497

IMG_1496

Mä itse asiassa muistan nuo syyskuun 1998 numerossa olleet kuvat. Oisin voinut ottaa kaappiini joka ikisen vaatekappaleen tuosta jutusta. Veeralla 16 vee ja Veeralla 28 vee taitaa olla vuosien tuomista muutoksista huolimatta runsaasti yhteistä, sillä edelleenkin meshpaidat, verkkosukat, stilettikorkoiset nilkkurit ja lähes kaikki muutkin kuvissa esiintyvät releet tuntuvat varsin tutuilta ja ajankohtaisilta. Tuollaista rottaniittipantaa en tosin enää kaulaani laittaisi, se jääköön suosiolla teinivuosiin. Silloin reilut kymmenen vuotta sitten piikkikaulapanta oli omasta mielestäni kovinkin upea ja tyylikäs asuste. 😀

Minne katosivat kaikki ne 12 vuotta tästä välistä? Miten minä yhtäkkiä kamppailen lähestyvän kolmenkympin kriisin kourissa, kun juuri äsken olin lukiolainen jonka suurin synkkyyden aiheuttaja oli se, ettei punainen tukkaväri koskaan ollut riittävän punaista. Toisaalta tunnen olevani aivan täysin eri ihminen kuin silloin, mutta välillä vaatekaappiin katsoessa ajattelenkin, että minulla ja 12 vuotta nuoremmalla Veeralla on hyvinkin paljon yhteistä. Mahtaisikohan se kaulapanta vielä löytyä jostakin..

PS: kiitokset kaikille viime postaukseen kommentoineille. Oli todella kiva lueskella juttujanne. Kävin vastailemassa kaikille vielä erikseenkin. 🙂


16.03.2010

Posted at 01:12h in Yleinen by
0 Likes

Asoksen koruosastolta tarttui tänää silmiin jotain upeaa, joka pakotti naputtelemaan suunnittelijan nimen Googleen. Ruotsalaislähtöisen Fannie Schiavonin tummat metalliketjukorut ovat fiilikseltään yhtä aikaa sekä ronskeja, että keveitä. Näyttävät vartalokorut olisivat mitä mahtavampia kavereita mustille yksinketaisille mekoille, joita allekirjoittaneen kaapista sattuu löytymään kohtalaisen monta. Ja toisaalta taas näkisin nuo rouheudet yhdistettynä hentoihin ja tyttömäisiin sävyihin luomaan kontrastia. Valitettavasti rahapussini ei kuitenkaan pidä korujen hinnoista, joten tyydyn tällä haavaa vain haaveilemaan. Itse korujen lisäksi minua ihastuttivat myös suunnittelijan nettisivuilta löytyvät kuvat joita pitikin sitten tallennella omaan inspiskansioon.

schiavoni4

schiavoni3

schiavoni2

schiavoni1

schiavoni6 copy

Tumma metalliketju on yksinkertaisuudessaan todella kaunis ja graafinen materiaali ja taipuu yllättävän moneksi. Erityisesti minua ihastuttaa tämän kuvan sotilaallisia fiiliksiä herättävä hartiajuttu. (Miksi näitä oikein pitäisi kutsua? koruja vai vaatteita?) Tuon luomuksen kanssa ei todellakaan tarvistisi enäää miettiäkän muita koruja ja eikä se ainainen musta mekkokaan näyttäisi enää yhtään tylsältä, vaan se olisi mitä parhain tyhjä tausta  asennetta uhkuvalle asusteelle.

Schiavonin upeita taidonnäytteitä on saatavilla internetin ihmeellisessä maailmassa mm. sellaisista puljuista kuin Asos ja Browns. (Linkit vievät suoraan kyseisiin tuotteisiin, tsekkaa ihmeessä!) Hinnat lähtevät n. 100 £ ylöspäin isompien vartalokorujen maksaessa reilut pari sataa puntaa. Lisää informaatiota ja kuvia löytyy myös suunnittelijan blogista.

Ikuistin Tukholman reissulla Pub tavaratalossa esillä olleen minua ihastuttaneen ketjumekon ja aloinkin, nyt miettimään, että voisikohan sekin olla tämän Schiavonin tekosia.

Vielä on esiteltävä yksi Fash Packista bongattu kuva, sillä mallin tukka aivan huutaa minulle, että ”mene taas pian kampaajalle ja leikaa toisen puolen lyhyttä osaa laajemmaksi!!!” Käsittämättömän mahtavan näköinen. Tahtoo pian trimmattavaksi.

schiavoni5


10.03.2010

Posted at 20:27h in Yleinen by
0 Likes

Mä olen jo muutaman kerran koittanut kuvailla mun mammalle millaisen todella isoreikäisen neuleen tahtoisin ja nyt löysin yhden esimerkin havainnollistamaan kiihkeitä haaveitani. Net-A-Porterista bongaamani Kimberly Ovitzin neule on omaan makuuni liian lyhyt, liian kallis (1130 £), siinä on liikaa valkoista  ja se on ikävää materiaalia (51% acrylic, 45% polyester, 4% polyurethane), mutta muuten se on tosi ihana. Eli mitä jäi? No lähinnä tuo pintarakenne ja silmukoiden koko.

Kimberly Ovitz Kimberly Ovitz

Hieman pidempi malli, ylipitkät hihat ja isompi kaula-aukko ja koko roska kokoon jostain miellyttävän tuntuisesta materiaalista, sellainen olisi haaveeni. Mun mammalla taitaa kuitenkin olla kaikenmoisia neuleita jonossa jo sen verran, että en viitsi varsinaista tilausta tehdä, mutta pystyisiköhän se ohjeistamaan minua niin hyvin, että saisin tällaisen itse aikaiseksi? Tai no, ei se ole kiinni äidin ohjeista vaan mun totaalisesta kädettömyydestä mitä neulomiseen tulee. Hätä tulee heti jos yksikin silmukka putoaa. Mitä sanotte, pitäiskö aloittaa todellinen mission impossible? Mä aina haaveilen siitä, että onnistuisin pusertamaan itse jonkun vaatteen alusta loppuun sakka, mutta olen loppujen lopuksi niin arkajalka, etten uskalla edes aloittaa.

Onko teillä tarjoilla mahtavia itsensäylitystarinoita käsitöiden saralta? Mä kaipaan nyt entisten totaalitumpuloiden kannustuspuheita! Uskaltaako neulehommia edes yrittää? 😀

Ja mamma rakas, olisiko sinulla loistavia lankaehdotuksia tällaista ajatellen?