23.03.2011 Uudestisyntyneet aurinkolasit
Olen jo monta kertaa aiemminkin vinkunut täällä blogissakin sitä kuinka onnetoman naarmuisessa kunnossa mun rakkaat ainakin viisi kesää jo palvelleet Versacen aurinkolasini ovat ja miten ehdottomasti tarvitsisin uudet täydelliset pokat. Paljon nähneet lasini ovat olleet jo ainakin pari kesää ihan puhtaasti jatkoajalla ihan vain siksi, että uusia ”niitä oikeita” ei vain ole tuntunut tulevan vastaan vaikka olen syöksynyt sovittelemaan lähes jokaiseen vastaantulleeseen aurinkolaseja myyvään liikkeeseen.
Maanantaina kävin taas kerran kotikadullani sijaitsevassa optikkoliikkeessä ja yllättäen siellä oli yhdet melko lupaavat kehykset. Koska hinta oli lähemmäs 300 e ja tilipäiväkin vasta edesä päin, jäin kuitenkin vielä harkitsevalle kannalle ja palasin kotiin haaveilemaan.
Net-a-Porterista löytyikin kolmen suora, joka kertoo aika täydellisesti omasta aurinkolasimaustani.
On ihan sama mihin suuntaan vuodet aurinkolasimuotia paiskovat, niin minun toivbeeni pysyvät samanlaisina. Haluan lasieni olevan suuret ja mustat. Rakkaat Versaceni ovat aika pitkälti noiden vasemman puoleisten Oliver Peoplesin lasien kaltaiset. Maanantaina sovittelemani lasit puolestaan ovat malliltaan melko tavalla saman oloiset kuin The Rown lasit kuvan keskellä. Mutta aijai miten ihanilta nuo härskin hintaiset astetta kissamaisemmat Linda Farrow Luxen näyttävätkään! Mistä löytäisin suuret kevyesti kissamaiset diiva-pokat tulevaksi kesäksi?
Mielestäni aurinkolasien tärkein ominaisuus heti silmien suojaamisen jälkeen on mahdollisimman suuri naaman peittävyys, jotta säästyy silmien meikkaamiselta. Mutta nyt noita mahtavia super-woman aurinkolaseja katsoessani alan miettiä miten huikeaa olisi, kun lasit olisivat noin suuret, voisi säästyä kesän ajan vielä kulmien nyppimiseltäkin! 😀
Optikkoliikkeessä vieraillessani varasin samalla itselleni myös näöntarkastuksen huhtikuun alkuun. Minulla on muutamia vuosia sitten ollut hetken aikaa lasit lukemista ja näyttötyöskentelyä varten hajataittoni vuoksi, mutta en jotenkin koskaan oppinut laseja käyttämään ja ne hautautuivat laatikon perälle. Nyt haluan tarkistuttaa millä tolalla silmäni nykyään ovat. Ja itse asiassa ihastuin jo niin palavasti eräisiin todellisiin kissa-kehyksiin, että aloin jo oikeastaan haaveilla silmälaseista. Tunsin oloni niissä todelliseksi supersankariksi! 😀 Katsotaan muutaman viikon päästä miten käy.
Vaikka aurinkolasihommat jäi tarpeesta huolimatta edelleen vaiheeseen, niin tänään helpotusta löytyi lähempää kuin arvasinkaan. Hankin pari vuotta sitten Ray-Banin L-kokoiset Wayfarerit ns kakkoslaseiksi lemppareideni rinnalle. (tai tarkemmin ottaen kaverit hankkivat ne minulle palkkioksi eräästä kuvauksesta). Niin paljon kuin laseista pidinkin, niin ne jäivät loppujen lopuksi todella vähälle käytölle koska väsyin nostelemaan laseja koko ajan ylemmäs nenälle niiden valuessa pienenkin pään liikkeen vuoksi.
Tänään sitten kerrankin tajusin napata lasit mukaani ja suunnata työmatkalla optikkoliikkeeseen kysymään apua. Ja kuinka ollakaan, pienen pieni lämmitys- ja taivuttelu-operaatio ja minä sain ihan uudet täydellisen mahtavat aurinkolasit! En tajua, miten en ollut älynnyt jo aiemmin mennä lasien kanssa liikkeeseen vaikka ne Versacen muovipokatkin on aikoinaan muotoiltu päähäni sopiviksi, joten tiesin taivuttelemisen olevan mahdollista.
Nyt siis iloitsen näistä uudestisyntyneistä laseista, jotka näyttävät tänäkin keväänä yhtä aikaa sekä klassisiltaettä moderneilta, ja mieltä kalvanut epätoivo uusien lasien löytymisestä on yllättäen tiessään.
