-postauksen korvakorut saatu-

Vaikka hiihdänkin töissä päivästä toiseen samoissa lököfarkuissa ja hyllystä sattumanvaraisesti käteen osuvissa t-paidoissa, ilman sen kummempaa mielenkiintoa vaatteita kohtaan, niin yksi asia mua jaksaa joka aamu silti kiinnostaa. Ilman korvakoruja en kotoa lähde. Valitsemalla kivat korut korvistani roikkumaan säilytän edes pienen illuusion siitä, että olisin jotenkin kiinnittänyt huomiota ulkomuotooni.

Sen verran pitää töihin mennessä valita korvikset tarkemmin, että mitään ihan hurjan isoja tai painavia en voi käyttää. En halua ottaa sitä riskiä, että pitkät korvikset tarttuisivat vaikkapa kamerarepun hihnoissa oleviin lenkkeihin ja kovin painavia ei jaksa pitää koko päivää.

Työkelpoisien korvisten kokoelmani kasvoi muutamalla parilla, kun korusuunnittelija Saara Ruskola lähetti minulle muutaman parin mallistostaan. Kierrätetyistä kruunukorkeista valmistetut Ruusa-korvikset ovatkin viime viikkoina näkyneet ylläni useaan otteeseen. Ruusat ovat itselleni juuri optimaaliset arkikorvikset, kevyet ja pirteän väriset. 

Erityisen hyvin nämä pinkit Ruusat passaavat mielestäni yhteen petroolin värisen t-paidan kanssa. Mavala-postauksessa nähty sinisen ja pinkin yhdistäminen siis jatkuu! (Jos et ole vielä osallistunut Mavala-arvontaan, niin vielä ehtii.) Mut kattokaa nyt tota alla olevaa kuvaa, eikö ole aika makee väriyhdistelmä!

Värikkääseen  Ruusa-mallistoon kuuluu myös kaulakoruja. Saatavilla on useista korkeista valmistettu kaulakääty sekä yhden korkin Ruusa-riipus. Värivaihtoehtoja on kuvissa näkyvien pinkin ja vihreän lisäksi mm. valkoinen, keltainen, turkoosi ja oranssi. Jos Ruusa-riipus voisi käydä sinun kaulaasi roikkumaan, niin kannattaa suunnata Saara Ruskolan FB-sivulle, missä on heinäkuun loppuun saakka käynnissä arvonta, jossa voi voittaa kaulakorun haluamassaan värissä!

Kruunukorkkikorujen lisäksi Saaralta löytyy muutama muukin mallisto. Materiaaleina niin puuta, akryyliä kuin nahkaakin. Yllä olevassa kuvassa näkyy poppelipuusta valmistetut graafiset Kulman takana -nimiset korvikset.

Kuvista näkyy myös mun ihan törkeen ylikasvanut tukka. Kiinnostus ulkonäköä kohtaan on ollut viime viikkoina just näin huonolla tolalla. Mä en oikeesti ole edes harjannut mun tukkaa kohta viikkoon!  Mut nyt mies jo katteli tätä reuhkaa siihen malliin, että aikoi sivut ja takaosan tänään ajella. Ehkä mä samaan syssyyn innostun jopa harjaamaan takut auki. 

Mut mitä kauheesta tukasta, kunhan on kivat korvikset! 


Tänään oli juhlan aika, kun lähipiirimme tuorein tulokas sai kasteen ja nimen. Olin koko viikon niin kiireinen, etten ollut ehtinyt lainkaan miettiä pukeutumista ja tänäänkin nukuin univelkoja pois siihen malliin, että heräsin vasta pari tuntia ennen kemuihin lähtöä. Onneksi kuitenkin kaapissa luuraa useampikin kiva kolttu, joista tietää, että kyllä sieltä aina jotain päälle pantavaa löytyy juhlaan kuin juhlaan. Halusin välttää täysmustia mekkoja, joten nappasin päälle viime syksynä Blog Awardseihin ostamani Marks & Spencerin värikkään leopardimekon, jonka uudelleen käyttöä olenkin jo innolla odottanut. 

Päivänsankari vaihtoi virallisen osuuden jälkeen pitkän kastemekon hieman rennompaan asuun ja harvan kampauksen kruunasi söpö kukkapanta

Juhlakalun isosiskollakin oli päällän vaaleanpunaista aina suloisia samettitossuja myöden

Kyllä siellä jotain vaaleanpunaisen sävyjä minunkin mekostani löytyy! Varsin hyvin muuten passaa tuo Sakin nahkarotsi leopardin kaveriksi. Tulee kokonaisuuten sopivasti rokkia.

Pitkien unien vuoksi laittautumiseen ei ollut hirmuisesti aikaa, mutta halusin kuitenkin saada tukan johonkin muuhun asentoon kuin arkiselle sotkunutturalle. Pieni tupeeraus, kieputus hieman summanmutikassa ja kiinnitys pinneillä ja lakkaa päälle ja siitähän tuli ihan kiva! Kyllä se nyt etäisesti näyttää siltä, että olen edes yrittänyt tehdä jotain normaalista poikkeavaa kampausta.

Juhlan kunniaksi kaivelin korurasiastani harvoin käyttöön pääseviä aarteita ja koristelin itseni Björn Weckströmin Lapponialle suunnittelemilla hopeakoruilla. Korvikset ja rannekoru ovat 60-luvun lopulla valmistettua Avaruushopea-sarjaa ja olen saanut ne aikoinaan äidilt lakkiaislahjaksi yhdessä saman sarjan kaulakorun, sormuksen ja toisten korvakorujen kanssa. Tuon yllä olevan sormuksen puolestaan ostin itselleni 30v-lahjaksi, ja koska saman suunnittelijan työstä on kysymys, niin sehän sopii oikein hyvin yhteen Avaruushopeiden kanssa.

Tuota leveää rannekorua ei enää ole Lapponian mallistossa, mutta kapeampi, Star Warsissa Prinsessa Leiallakin nähty Darinan koru on tuotannossa edelleen. Mä rakastan tuota omaani, niin kuin koko korusettiä, aivan hurjasti. Rannerengas ja Galaktiset Huiput -kaulakoru olivat minulla ylläni omissa lakkiaisissanikin vuonna 2000 ja monissa juhlissa sen jälkeen. On niin hienoa, että korut ovat jo lähes 50-vuotta vanhat, mutta ne ovat silti todella modernit ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä jokaisella olemassaolonsa vuosikymmenellä. Kyseessä on ehdottomasti korurasiani tärkeimmät aarteet.

mekko-Marks & Spencer/takki-Saki/kengät-Pour La Victoire/laukku-Olympus (saatu)/korut-Lapponia

Huulilla jäällen kerran pinkkiä, tällä kertaa Lumenen True Passion huulipunan sävy 3 Ruusuinen ilta. (saatu)


Unelmien kenkien lisäksi Tallinnasta tuli shoppailtua hieman muutakin. Keskityimme äidin kanssa ostoksissamme erityisesti vanhan kaupungin pieniin virolaisia tuotteita myyviin käsityö- ja designputiikkeihin joista moni osoittautui kaltaiseni korvakorukeräilijän aarreaitaksi. Kolme paria sieltä sitten löytyi. 

Ekan kuvan pinkit korvikset: Katariina Ehted, ostopaikka Namarie

Epäsymmetriset kullanväriset hartsikorvikset: NYX by Marge, ostopaikka Krunnipea Butik

Keltaiset graafiset korvikset: Kirju, ostopaikka Oma Asi Design Store

Tukkatikku: TG Tislerid, ostopaikka Krunnipea Butik

Korujen lisäksi mukaan tarttui myös pihlajapuinen tukkatikku , vai miksi tuota nyt kutsuitsi. Sillä saa sellaisen Kivisten ja Sorasten Sirumaisen kampauksen. 😀 On vielä vähän opettelua sen käyttö, äiti sai sen laitettua minulle paljon paremmin kuin minä itse. Mutta tämähän nyt ei minua tukkatumpeloa yllättänyt.

Alla vielä muutamia kuvia Krunnipea Butikin ja Oma Asi Design Storen ihanista valikoimista. Krunnipea Butikin valikoima keskittyy enimmäkseen koruihin ja asusteisiin, mutta myös kodintavaraa ja kosmetiikka löytyy. Oma Asi Design Shopista puolestaan löytyy etenkin kodin sisustustuotteita ja koruja, mutta lisäksi myös esimerkiksi lasten vaatteita. Ehdottomasti vierailemisen arvoisia putiikkeja molemmat ja sijaitsevat ihan Vanhan kaupungin keskeisillä paikoilla.

 

Krunnipea Butik, Muurivahe 28

 

Oma Asi Design Store, Viru 21