20130502-232624.jpg

Ääh. Kuten kuvasta näkyy, niin tämän päivän väripilkku on ollut pinkki kinesioteippi. Muuta kivaa kuin teipin pirtsakka väri tässä tilanteessa ei sitten olekaan.

Fyssarini tilannearvion mukaan olkapää-, kyynäärpää- ja rannekipuni aiheuttaja on hermopinne kaularangan alueella. Enpä olisi kipukohtien perusteella osannut itse paikallistaa syyllistä sinne, mutta vääntelyn, kääntelyn ja havainnollistusten jälkeen se tuntui todella järkeenkäyvältä.

Erilaiset hermopinteiden aiheuttamat oikean käden oirehdinnat ovat itselleni tuttuja jo vuosien ajoilta. Toisinaan menee pitkiäkin aikoja oireitta, mutta välillä saankin kärsiä sitten ihan kunnolla.

Nyt tuntuu olevan se kunnolla. Kädestä on puristusvoima huonontunut, rannetta ei voi taivuttaa kivutta kuin toiseen suuntaan, olkavarsi ja kyynärpää särkee ja kädelle ei tahdo löytyä yhtään asentoa, jossa olkapää ei kärsisi.

Kättä ei voi nostaa kunnolla moneenkaan suuntaan muuten kuin jäytävän olkapään ja lavan kipuilun kanssa. Ja jotta, elämävarmasti vaikeutuisi, on kyseessä tietenkin oikea käsi.

Tänään ei siis voinut kuvitellakaan menevänsä töihin en keksi mitään, mitä voisin tehdä töissä pelkällä vasurilla. Huomenaamuna pääsen sitten lääkäriin, saa nähdä minkä aikaa tässä joutuu lepuuttamaan.

Ei kyllä passais just nyt kalenteriin tällainen kädettömyys, sillä maanantaina olis näyttökoe ja sitä varten vielä muutama kuva kuvaamatta. Että helvetin helvetti.

Sori tää vinkuminen. Ei oo mikään vakava juttu kyseessä ja kipeämpänäkin oon elämässäni ollut, mutta ei tää nyt riemunkiljahduksia aiheuta. 😛


Vauvauutisia. Niitä on todellakin viime aikoina kuulunut suunnasta jos toisestakin. Ihmiset ympärilläni ovat alkaneet lisääntyä sellaisissa määrin, että se on alkanut aiheuttaa minussakin tuntemuksia. Mutta ei, ne tuntemukset ei ole mitään viisareiden raksutusta. En löydä itsestäni minkäänmoista lisääntymisviettiä.

Vauvakuumeilun sijaan mulla on lähtölämpöilyä. Tekisi mieli lähteä. En vaan tiedä, että mihin. Mutta johonkin eteenpäin. Uuteen kaupunkiin, uuteen työhön, uusiin haasteisiin, uuteen maahan, opiskelemaan uutta. Mitä vaan, jotta elämä tuntuisi taas menevän jollakin tavalla eteenpäin.

Olen asunut koko aikuisikäni täällä Porissa, jo lähes 12 vuotta. Olen tehnyt nykyistä työtäni jo yli viisi vuotta. Sekä kaupunki, että ammatti hiipivät elämääni vähän siten, että ”no mennään nyt tuosta ovesta, kun sattui ekana aukeaman” sen sijaan, että olisin miettinyt mitä todella haluan ja kenties nykinyt niitä muitakin ovia.

Nyt sitten 31-vuotiaana mä kieltäydyn katumasta mitään tekemiäni tekemisiäni, mutta mietin silti, että jos nyt valitsisin, niin jotain saattaisin tehdä toisin. Lähinnä ehkä mietin opiskelujani, että nyt en enää valitsisi samoin.

Olen siis nyt sellaisessa elämänvaiheessa, jossa olen alkanut miettiä, että mitä mä oikeasti elämältäni haluaisin. Vielä se ei ole oikein selvinnyt. Mutta sekin tietenkin auttaa, jos oppii tunnistamaan asioita joita ei halua. Kaipa tämä nyt on sitten se kolmenkympin kriisi. Jotakuinkin kymmenisen vuotta jonkinmoista aikuiselämäksi luettavaa takana, niin johan se onkin hyvä välitarkastuksen paikka.

kuva

Tätä kolmenkympin kurssin tarkastusta tässä jo jonkin aikaa tehtyäni olen nyt tullut ainakin siihen tulokseen, että jätän toistaiseksi sen lisääntymisen muiden hoidettavaksi. En ole halukas ottamaan pientä ihmisen taimea vastuulleni. Tässä isossa itsessänikin on ihan riittävästi.

Samalla kuitenkin päässä pyörii myös kaiken faktatiedon aiheuttama ahdistus. Naisen hedelmällisyys laskee jne.. Ja etenkin, kun omalla kohdalla on mitä luultavimmin se tilanne, että mukuloita on sitten todennäköisesti puuhattava isommalla porukalla kuin vaan miehen kanssa kahden kesken.

Tympiikin miettiä, että sitä pitäisi tässä muutaman vuoden sisään alkaa arvailemaan josko sitä haluaisi lapsia koskaan ikinä ja jos vastaus on, että ehkä kenties, niin sitten niitä on kenties mentävä ”tilaamaan” lääkäriltä ja sekin voi olla turhaa.

Niinpä. Isoja asioita. Isoja asioita joiden ajatteleminenkin saa pahantuuliseksi. Ympärillä vauvoja pullauttelevat ihmiset saa mut väkisinkin muistamaan sen, että aikaa ei ole loputtomasti. Päivät, viikot ja vuodet vierii ja mä en tiedä mitä tehdä.Muutoksia kuitenkin kaipaan.

Olen kaikkien äideiksi ja isiksi tulleiden ystävieni puolesta onnellinen, kun näen heidän olevan onnellisia. Mutta samaan aikaan haluan itse vaan ottaa etäisyyttä, unohtaa ahdistavat mietteeni ja ottaa selvää mitkä voisivat olla oman elämäni seuraavat eteenpäin vievät askeleet.

Aika henk. koht. stooria tällä kertaa ja mietinkin kannattaako tästä aiheesta kirjoittaa tänne blogiin. Mutta toisaalta mä tiedän, että mä en suinkaan ole ainoa samojen mietteiden kanssa painiva. Ei tämä ehkä olekaan niin henkilökohtaista ja yksityistä, vaan yleisempää kuin ajattelisikaan. Ei kai ne elämän suuret suuntaviivat ole monelle muullekaan kovin selvät? Eihän?


Mä en tiedä missä tynnyrissä olen elänyt, mutta törmäsin vasta eilen sellaiseen asiaan kuin Vogue Curvy. Veikkaan kyllä, että on uusi juttu monelle muullekin. Kyseessä on siis Italian Voguen 2010 maaliskuussa lanseeraama pylleröille suunnattu osio lehden nettisivuilla. Tämän ilmeisesti Voguen väen mielestä loisteliaan keksinnön slogan kuuluu seuraavasti, “Beauty Comes in All Shapes and Sizes”. Ajatella, on ne sitten avarakatseisia ja kiva kun ovat huomanneet tuollaisenkin asian!

Selasin Curvy-sivuja pitkään eilen illalla ja olen todella hämmentynyt. Toki ilahduin joistakin löytämistäni kauniista muotikuvista joissa oli mukana vähän reittä ja takamustakin, niihin kun on astetta helpompaa allekirjoittaneenkin samaistua kuin muotiteollisuuden normaalisti käyttämin malleihin, mutta niihin muutamiin kuviin ne ilon aiheet sitten jäikin.

Onhan se hienoa, että maailman suurin muotiraamattu tällä tavalla julkisesti myöntää ymmärtävänsä, että maailmassa on myös meitä muun kokoisia kuin Voguen editoriaaleissa pitkiä ja kapeita raajojaan ojentelevat huippumallit, mutta tästä asian huomioimisen tavasta tulee kyllä mieleen jonkinmoinen ”rotu”erottelu. (Italian Voguen sivuilla on myös mustille suunnattu osio Vogue Black, nice…). Ja kun Vogue Curvyn sisältöön tutustuu, niin huomaa, että kaikki lähes luonnottoman hoikista mallivartaloista poikkeavat naiset kuuluvat tähän kurvikastiin. Vai miltä kuulostaa se, että heidän ’Curvy Icons’ -osiossaan on mukana mm. sellaisia julkimoita kuin Liv Tyler ja Fergie?

Vogue Curvy tuntuu kaikin puolin jonkinlaiselta armopalalta ja huonolta yritykseltä kerätä pisteitä aikana jolloin muotiteollisuutta on rankasti suomittu jo liiallisen laihuuden ihannoinnista. Tästä meille läskeille rajatusta vogue-aitauksesta haiskahtaa ihan sama asenne kuin suurella osalla vaatevalmistajistakin: ’kyllä ne plus-kokoiset tyytyy vähään, kun ei niille vässyköille ole parempaakaan tarjolla’. Italian Voguessakin on varmaan ajateltu, että ’tehdään niille valaille tällainen kiva nettisivusto, mutta ei niitä nyt herran jestas meidän lehteen päästetä!”

Minä ihmettelen, että jos kerran beauty comes in all shapes and sizes, niin miksi se on silti pidettävä jotenkin päivänvalolta piilossa? Miksei muotilehdet ja muukin media voisi monipuolistaa tarjontaansa siten, että kaiken näköisiä, kokoisiä ja värisiä ihmisiä mahtuisi samojen kansien väliin? Kuinka mielenkiintoinen ja monimuotoinen olisi muotilehti jossa olisi sekaisin jos jonkinnäköistä naista?

Jos tällainen XL-ämmä vinkuu, että olisi kiva nähdä joskus oman kokoisia malleja jotta voisi paremmin samaistua, saatetaan heti sanoa, että voihan niistä muotikuvista inspiroitua vaikka niissä onkin laihat mallit. Voi totta kai ja inspiroidunkin, mutta olisiko siitä jollekulle ihan hirvittävästi haittaa jos jossain jutussa niitä seuraavan sesongin vermeitä olisi vedetty sen 0-kokoisen supermallin lisäksi jonkun muutamaa kokoa isomman huippumallin päälle? Tai no, olishan se toki kauheaa, siinähän vois joltain”No one wants to see curvy women” –Lagerfeldiltä ainakin mennä ruokahalun lisäksi välit tuon ns. isokoisempia malleja käyttäneen lehden päätoimittajaan.

Mutta siihen Vogue Curvyyn vielä takaisin. Ei sivustoa tarvitse kauaa selata, että on jo ihan vi********ut ja kurkkua myöden täynnä termiä Curvy. Sisältöä tuottavat ihmiset tuntuvat kuvittelevan, ettei näitä Curvy-ämmiä voi tietenkään kiinnostaa mikään muu kuin toiset pyöreät ja pehmeät tyypit. Siksipä se onkin niin tosi hyvä, että on aidattu se hoikkien huippumuoti ja läskien lohtumuoti eri karsinoihin. Fatso-Voguessa lähes joka ikiseen otsikkoon tai vähintään ingressiin on ympätty tuota jo kirosanalta tuntuvaa curvyä. Tässä hieman esimerkkejä otsikoiista ja ingresseistä:

  • DAWN FRENCH – How to make people laugh about being curvy
  • ADELE’S BEEHIVE – At the MTV Video Music Awards evening, the curvy icon won everyone over with her voice – though not her look
  • LEONA LEWIS – The British singer wears a country look for winter: great ideas for staying curvy in the cold
  • VINTAGE CURVY: JAYNE MANSFIELD – The Diva from the ’50s, she knew how to bring out the best of her body and make being curvy sexy
  • THE BEST OF GLAM & CURVY – Which of these curvy personalities that we’ve put a spotlight on do you prefer?
  • Jne jne jne…

Kaiken otsikoinnin ja juttujen aiheiden perusteella tulee olo, että esim. monet upeat näyttelijät tai artistit ym. nähdään näissä jutuissa aina ensisijaisesti kurveina, eli ulkosesti ihanteisiin sopimattomina ja se on asia joka täytyy muistaa tuoda esille. Ei yhdestäkään mallivartaloisesta naisartistista kertovaa juttua otsikoitaisi, että ”Skinny singer bla bla bla..”, mutta kumma kyllä esim. Adelesta kirjoittaessa muistetaan aina tuoda esiin, että hän on ’curvy’, niin tekee myös valaiden Vogue. Kyseessä on siis huippu talentti ihminen joka laulaa ihan perhanan hyvin, mutta median silmissä hänestä tekee erityisen huomionarvoisen se, että ’Se on herran jestas läski, hyvä laulaja!”

Ääh.. Kauheen sekavaa nyt tää mun sepostukseni taas. Pääajatukseni oli siis, että ’tavallaan kiva kun tunnustetaan monenkokoisten ja muotoisten naisten olemassaolo myös tuollaiselta taholta (Vogue), mutta loppupeleissä karsinointi tekee asiasta oikeastaan entistä syrjivämmän’.

kuvat: David Sims for Vogue US  ja  Florian Sommet for Vogue Curvy

Käykää ihmeessä tekin tutustumassa Vogue Curvyyn ja tulkaa sitten kertomaan teidän fiiliksiä ja ajatuksia aiheesta! Minkä kokoisia ja näköisiä naisia teidän mielestä lehdissä pitäisi näkyä? Onko tarvetta/onko oikein tällaisessa yhteydessä (muotilehti) jaotella ihmiset heidän kokonsa mukaan? Miltä vaikutti Vogue Curvyn sisältö?

Kuvat siis osa Curvyn puolelta ja pari ”normi” (mikä hiton normaali kysyn vaan?) -puolelta. Olisiko niin kamalaa jos nuokin molemmat mallit löytyisivät saman lehden sivuilta?

How to make people laugh about being curvy