15.07.2016

Posted at 01:05h in Yleinen by
0 Likes

Mä olen ihan varma, että siellä lukijoiden joukossa on ainakin jokunen tyyppi, jotk ovat suuntaamassa viikonlopuksi Poriin. Kyllä ainakin kannattais tulla! Huomenna Pori Jazzin lavalla mm. Joss Stone ja Lauryn Hill, joista jälkimmäinen mun on ainakin pakko nähdä. Rouvan 1998 ilmestynyt albumi The Miseducation of Lauryn Hill kuuluu ehdottomasti oman elämäni soundtrackeihin. Voi kunpa huomenna kuultaisiin vaikkapa Ex-factor, To Zion tai Everything Is Everything. Kirjurinluodolla voi olla luvassa melkoinen nostalgiatrippi!

Kuka on tulossa? 

Olitpa Porissa tänä viikonloppuna tai vaikkapa joskus toiste, niin haluan näiden kuvien myötä vinkata teille yhden kivan paikan, missä pistäytyä vaikkapa kahvilla tai viinillä.

Ihan torin laidalla, Airionkulman sisäpihalla (eli meikäläisen takapihalla) sijaitsee melko uusi kahvila ja sisustusputiikki nimeltä 2nd life. Paikka on samojen tyyppien, jotka ovat perustaneet tässä kaupungissa suureen suosioon nousseet viinibaari Elban ja hampurilaisravintola Blind Burgerin, joten hyvää tunnelmaa ei puutu 2nd lifestakaan.

Samassa paikassa voi siis shoppailla kauniita sisustustavaroita ja nautiskella kahvilan itsetehdyistä herkuista. Itsekin bongasin jo pari pikku juttua jotka haluaisin ostaa, mutta pitää odottaa että päästään ensin muuttamaan uuteen asuntoon. Sitten vasta on lupa tehdä uusia sisustushankintoja. Mutta kakulla ja skumpalla on onneksi lupa käydä jo ennen muuttoakin. Saattaa se skumppa itse asiassa tulla todella tarpeeseen, kun alan kamoja pakkaamaan. Veikkaan nimittäin, että pinna kiristyy siinä puuhassa melko nopeasti…

2nd life aukeaa aamuisin klo 10 ja on auki kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. Oiva paikka piipahtaa vaikkapa ennen Kirjurinluodon konsertteihin suuntaamista!

Hieman piilossa olevan paikan löydät, kun suuntaat kävelykadulta sisään Kauppahallin vastapäätä olevasta porttikongista (osoite Yrjönkatu 11 A) ja suuntaat aivan pihan perälle. Tai, jos lähestyt kohdetta torin puolelta, niin astu porttikongista Nappinja-nimisen liikkeen vierestä. 

 


22.05.2016

Posted at 22:35h in Yleinen by
0 Likes

Eilen oli pitkästä aikaa sellainen kiva pelkkää rentoilua sisältänyt päivä. Vaikkakin täytyy myöntää, että ihan en päässyt duuni- ja koulustressaamisesta irti, mutta kovasti sentään yritin ja heitin ihan vaan vapaalle. 

Päivällä kävin pyörimässä Viikkarin kyläjuhlilla, missä oli tarjolla mm. pihakirppiksia, pop up -ravintoloita, elävää musiikkia ja jos jonkinmoista ohjelmaa. Viikkari, eli 5.osa tai viralliselta nimeltään Itätulli, on siis kaupunginosa Porin ydinkeskustan vieressä. Viikkarin rakennukset ovat suurelta osin vanhoja puutaloja 1900-luvun alusta ja jopa 1800-luvun puolelta. Wikipedian tietojen mukaan Viikkari "on eräs Suomen merkittävimpiä säilyneitä empirepuutalokaupunginosia". Näin rakennuskulttuurista sen enempää ymmärtämättömän henkilön sanoin se on yksinkertaisesti vaan ihanan idyllinen mesta.

Kyläjuhlien pääkallopaikalla, Sibeliuspuistossa oli mahdollista osallistua mm. "Viikkarin veispuukkiin" asettumalla paikalla olleiden piirtäjien malliksi. 

farkut-Marks & Spencer/t-paita-H&M/takki-Marks & Spencer/laukku-Olympus (saatu)/kengät-Vagabond/aurinkolasit-Le Specs/korvikset-H&M

Minä huitelin kyläjuhlatunnelmissa muuten ihan edellisenä päivänä ostamissani kamppeissa, mutta vaihdoin keltaisen t-paidan valkoiseen. Täytyy kyllä myöntää, että kun katselin itseäni peilistä kokovalkoisissa ennen takin niskaan nakkaamista, tuli mulle olo kuin olisin karannut Backstreet Boysien videolta. Jotenkin se kokovalkoinen vaan assosioituu päässäni hyvin pahasti tällaisiin kuviin.  😀 Onneksi petroolihurpula pelasti tilanteen, mutta I want it that way -korvamatoon takki ei valitettavasti auttanut.

Kullan kimallus sopii mielestäni tosi hyvin seka valkoisen että petroolinsinisen kaveriksi, joten päivällä tassuttelin pehmoisilla Vagabondin paljettitossuilla ja myöhemmin illan rientoihin lähdin muuten samoilla kamppeilla, mutta tökkäsin jalkaani Vagabondin kultakorkoiset pistokkaat. Ne olivatkin ihan hurjan hyvän näköiset tämän asun kanssa!

Satakunnan mobilistit järjestivät tänäkin vuonna kiertoajeluita vanhalla linja-autolla. Harmittaa, etten vieläkään ehtinyt itse kyytiin!

Pihakirppiksiltä löytyi jos jonkinmoisia aarteita. En yhtään ymmärrä miksi Anni jätti tuon upean propelihatun ostamatta! 😀

Tommi nautti erään pihan pop up -kahvilassa pimppipullan

Tavattiin myös monta karvaista Viikkarilaista

Seurueeni jäsenet pelasivat uhkapelejä

Tyhjin käsin ei kirpparikierrokselta päästy. Anni iloitsi kahdella eurolla ostmistaan iskemättömistä etanapannuista

Minulle puolestaan tarttui mukaan nätti pärekori kahdella eurolla. Mittailtiin Annin kanssa, että tuohon mahtuu justiinsa pari viinitonkkaa, kun lähtee Kirvatsiin piknikille. Jos ei piknik-koriksi päädy, niin ajattelin säilyttää siinä "jotain". Kuka muu tunnustautuu ihmiseksi, joka hamstraa erilaisia ihania laatikoita, purkkeja ja purnukoita ajatuksella, että "siinä voi sit säilyttää jotain"? Mulla on tässä asiassa jo pitkä historia ja hima täynnä jos jonkinmoista säilytyslootaa. 😀

Mutta se siitä rennosta hengailusta. Tulevat päivät onkin taas melkoista puserrusta. Jaksaa Veera, jaksaa! Torstaina pääsee Sotkamon kotikotiin hetkeksi hengähtämään!


06.10.2015

Posted at 22:02h in Yleinen by
0 Likes

Olen jo kesästä asti seuraillut mielenkiinnolla Porissa vaikuttavan Studio 1851:n toimintaa ja miettinyt, että olisipa siistiä mennä itsekin kuvattavaksi. Studio ottaa muotokuvia 1850-luvun märkälevytekniikalla valmistaen kuvan alumiinilevylle. Kuvissa on selkeä käsityön leima ja tekniikka tuo huikealla tavalla ihmisistä esille jotain sellaista mitä ei vuoden 2015 digikamera tavoita.

Kävimme viime viikonloppuna Tommin kanssa Satakunnan Museossa tsekkaamassa Studio 1851:n Pori Portraits -näyttelyn ja osallistuin siellä avoinna olleeseen instagram-kilpailuun. Tuuri kävi, nappasin itselleni muotokuvauksen ja suuntasinkin tänä iltana Tuomaksen ja Aliisan Porin keskustassa sijaitsevaan kellaristudioon. 

Vaikka itse märkälevy-kollodium -tekniikka onkin yli sata vuotta vanha, ei studiolla ollut kamera ollut sentään kuin n. viitisenkymmentä vuotias. Mutta aika vaikuttava kapistus silti näin pikkuruisten nykykameroiden käyttäjälle. 

Mikäli nyt oikein älysin, niin alumiinilevystä tehdään filmi levittämällä sille pimeässä kollodiumliuos ja herkistämällä se sitten jollain toisella litkulla valolle. Nuo vaiheet kellotettiin sekuntikellon kanssa ja kun filmilevy on valmis, on se ns. käyttökelpoinen vain joitakin minuutteja.

Sillä aikaa, kun filmilevy "tekeytyy", istuu malli tuoliin, jossa on vähän kidutusvehkeen omaisesti pidike päätä varten. Valotus kestää muutaman sekunnin, joten on tärkeää pysyä paikallaan. Mallin ohjaus oikeaan asentoon, tarkennus valmiiksi, sitten märkälevy kameraan, linssinsuojus pois, hillitön salaman pamaus naamalle ja linssinsuojus takaisin paikoillen. Ilme on pidettävä vakaana koko valotuksen ajan.

Pääsin kurkkimaan pimiön puolellekin ja vaikka normi mustavalkokuvien kehitys pimiössä onkin itselle tuttua, niin tuossa märkälevyhommassa näytti olevan melkoisesti enemmän ns. vaaran paikkoja. Kehite pitää osata huuhdella levyltä pois juuri oikeaan aikaan, jottei kuvasta tule liian kontrastista eikä valopaikat pala puhki. Sitten kuva pistettiin tuohon muovipömpeliin (sielläkin oli jotain nestettä) ja sen äärellä saattoi seurata kuinka oma lärvi pikku hiljaa ilmestyi näkyviin. Niin jännää. 

Otettiin testivalotuksen lisäksi vielä kaksi eri ruutua ja noista kolmesta sitten viimeinen onnistui mielestäni parhaiten. Pieni vieno hymy ja pilkettä silmässä. Alla lopullinen kuva, jonka juuri sain sähköpostiini. Digitiedoston lisäksi saan itselleni myös sen alumiinilevyn, jossa kuvan luvataan sitten lakkauksen ansiosta säilyvän ainakin sen sata vuotta.

Tämä kuvaustekniikka tuo ihosta esiin asioista joita ei välttämättä silmillä näe. Monella on esimerkiksi kuvassa tullut näkyviin pisamia, vaikkei sellaisia peilikuvasta bongaisikaan. Koitin kovasti kuvaukseen lähtiessä miettiä minkä tummuinen huulipuna olisi valööriltään sellainen, että se näkyisi kuvassa. Valitsin tummaa pinkkiä, mutta huulet näyttävät kuvassa huulipunan tummuudesta huolimatta melko nudelta. Kuvaajat kertoivat, että keltainen väri huulilla olisi saanut ne näyttämään tummilta. Tässäpä siis pieni meikkivinkki, jos tällaiseen potrettikuvaan joskus päädyt. 😀

Ihana tuli kyllä tuosta kuvasta ja koko prosessi oli todella mielenkiintoinen. Mikäli tällainen hieman erilainen muotokuva itsestä kiinnostaa, niin ei muuta kuin tänne Poriin kuvattavaksi! Studio 1851:n yhteystiedot löydät heidän nettisivuilta, (missä myös esillä paljon kuvia joukossa myös tunnettuja suomalaisia artisteja!) tai FB-sivuilta. 

Ja Pori Portraits -näyttely avoinna Satakunnan Museossa vielä 18.10. saakka!