29.06.2017 Valovoimaa ja pehmeää bokehia edullisesti

Kirjoittelin valokuvausaiheesta viimeksi viikko sitten ja nyt taas! No, tiedän siellä olevan tästäkin aiheesta kiinnostuneita. Nyt olisi vuorossa yksi objektiivivinkki mikrojärkkäreillä kuvaaville.

Olen jo pidemmän aikaa kaipaillut hieman lisää valovoimaa kameralaukkuuni f/1.8 -lasien rinnalle, mutta en vielä toistaiseksi ole ollut halukas laittamaas asiaan ihan hirveitä summia rahaa. 

Tutustuin siis suurella mielenkiinnolla kokeiluun saamaani Sigman mikrojärkkäreille tarkoitettuun 30 mm f/1.4 -objektiivin, joka on vain n. 300 € hintainen (Ja nyt tarjouksessa esim. Rajalassa 229 €). Tykästyin linssiin siinä määrin, että päädyin sen itselleni hankkimaan. Kaikki tämän postauksen kuvat siis otettu tuolla lasilla.

Kaivopuistossa järjestetty Puppy Parade on ehkä paras tapahtuma maailmassa! Sadoittain ellei tuhansittain söpöjä koiria kuvattavaksi ja paijattavaksi. Cute overdose!

Sigma MFT 30mm f/1.4 C DC DN -objektiivi on siis tarkoitettu Micro Four Thirds -kiinnityksellä varustetuille peilittömille järjestelmäkameroille. Sopii siis mm. Olympuksen PEN- ja O-MD -sarjojen kameroihin, joita itse käytän, ja esimerkiksi Panasonicin peilittömiin mikrojärkkäreihin. 

Polttovälinsä puolesta objektiivi sopii loistavasti etenkin potrettikuvaukseen. (30 mm vastaa Olympuksen peilittömien 2x kroppikertoimella 60 mm.) Itse olen tässä muutaman kuukauden aikana, jonka lasi on minulla ollut, käyttänyt linssiä mm. omiin asukuviin (esimerkkinä vaikka nämä mekkokuvat) ja duunikeikoilla henkilökuviin. Valovoimansa vuoksi se on ollut oivallinen lisä kameralaukkuun myös dokumentaarisilla juhlakuvauskeikoilla. Kun ilta alkaa kemuissa hämärtyä, mutta vielä haluaisi pärjätä ilman salamaa, antaa suurin aukko 1.4 vielä hieman lisää pelivaraa. 

Olen etenkin muotokuvauksessa todella lyhyen syväterävyyden ystävä. Mitä blurrimpi tausta, sitä parempi. Ei toki sovi aina ja kaikkeen, mutta ison osan kuvistani olen huomannut kuvaavani hyvin isoilla aukoilla, etenkin jos rauhalliset taustat ovat kuvaustilanteessa kiven alla. 

Mitä tämän 30 millisen Sigman bokehiin (= epäterävän alueen "esteettinen laatu/luonne") tulee, niin se on aivan todella pehmeää. Epäterävällä alueella värit sekoittuvat toisiinsa kauniisti liukuen kuin akvarellimaalauksissa. Monen muun käyttämäni linssin (esim.töissä  Canonin EF 50mm 1.4 tai Olympus 45 mm 1.8)  bokehin luonne taas on hieman enemmän öljyvärimaalauksen kaltainen, jotenkin "rakeisempi".  En pysty sanomaan kumman tyyppisestä bokehista pidän enemmän. Molemmille on omat tilanteensa. Mutta supersoftin bokehin ystäville tämä Sigman lasi on kyllä todella omiaan.

Jos aukon merkitys syväterävyyteen on vielä vähän tuntematon asia, niin yllä oleva kuvapari havainnollistaa asiaa melko hyvin. Mitä suurempi aukko (eli pienempi f-luku), sitä lyhyempi alue alue kuvassa näkyy terävänä. Tämän kyseisen linssin suurimmalla aukolla 1.4 terävä alue rajoittuu yhteen ainoaan aidan tankoon. Aukolla 4.5 terävää aluetta on jo huomattavasti pidemmästi. Ja kun aukkoa edelleen pienennettäisiin saataisiin vieläkin suurempi osa kuva-alasta teräväksi.

Mitä linssin kokoon tulee, niin koska MFT (micro four thirds) -standardin objektiivista on kyse, niin se on tietenkin kepeä ja pienikokoinen. Painoakin on vain 265 g. Mutta, PEN-runkoja ajatellen sekin on loppujen lopuksi aika paljon. Esim Olympuksen polttoväliltään lähin vastaava, eli 25mm 1.8 lasi painaa vain 137 g ja pituuttakin sillä on yli kolme senttiä vähemmän kuin tuolla Sigmalla. Kuulostaa vähäiseltä, mutta pikkuiseen PENiin tuo Sigma tuntuu jo vähän isolta suhteutettuna kamerarunkoon. (oikean puoleinen kuva)

PENin on kuitenkin tarkoitus olla näppärä pikku kamera, joka kulkee helposti mukana, joten ei siihen kannata kovin isoa kakkulaa laittaa roikkumaan. Olen kyllä linssiä PENinkin (EPL-7) kanssa käyttänyt, mutta kyllä se kokonsa puolesta on luontevampi käytettäväksi O-MD-runkojen kanssa. (kuva vasemmalla) 

Sigman linssit saavat minulta ylimääräisen plussapisteen niiden yksinkertaisen tyylikkäästä ulkomuodosta. Objektiivissa on vain pakolliset merkinnät valkoisella, muuten se on hillitysti musta ja sulavalinjaisen näköinen. Myös tarkennusrenkaan tuntuma on käteen varsin miellyttävä ja tarkennus on hiljainen.

Kuten moni muukin linssi, myös tämä on piirtokykynsä puolesta parhaimmillaan muutaman aukon himmennettynä. Tämä hurmaava pikku mies on kuvattu vallitsevassa valossa aukolla 4.0. 

Hieman miinusta linssi saa toisinaan esiintyvästä aika näkyvästä väriaberraatiosta. (Tuo violetti viiva kohteiden ympärillä). Mutta tämänkin ongelman onneksi saa taiottua photarissa melko huomaamattomaksi. Ja kun ominaisuuden tiedostaa, niin löytyyhän tuolta kameralaukusta sitten vaihtoehtoisia laseja käytettäväksi esim tällaisissa vastavalotilanteissa. Eri työkalut siis eri tilanteisiin. 

Linssi on omassa käytössäni osoittautunut siis varsin toimivaksi peliksi ja 30 mm polttoväli täydentää loistavasti Olympuksen omaa linssisarjaa. Myös tuo valovoima 1.4 on sellainen, jota ei tällä hetkellä Olyn omasta linssivalikoimasta löydy. (Itsellä on himotuksissa Olympuksen 25 mm f 1.2, mutta nelinumeroinen hinta on vielä vähän hillinnyt ostoaikeita.) 

Aberraatio-miinuksistaan huolimatta uskalla linssiä kyllä suositella, sillä tämän edullisemmin ei kyllä helposti näin valovoimaista objektiivia löydä. Jos siis kaipaat työkalupakkiisi hieman lisää valovoimaa, rakastat superpehmeää bokehia ja kuvaat paljon esim muotokuvaa, mutta et halua tuhlata hirmuista määrää rahaa, niin tämä lasi kannattaa tsekata!

22.06.2017 Kaikki ei ole kuvankäsittelyä mikä siltä näyttää

Törmäsin tänään Facebookissa psykoterapeutti Maaret Kallion Lujasti Lempeä -sivulla julkaisuun, jossa hän nosti esille kaksi hänestä lehdissä julkaistua kuvaa ja kertoi toiseen tehdyn pyytämättä korjailua. (Alkuperäistä julkaisun tekstiä on sittemmin kommentoinnin myötä muokattu). 

Kuvapari nostatti kommenteissa kauhistelua, että onpa tosi törkeää ja "kyllä alkuperäinen on paljon kauniimpi ja luonnollisempi". Moni kommentoijista ei kuitenkaan tuntunut tajuavan, että kyseessä oli alunperinkin kaksi täysin eri kuvaa. Ilmeisesti vielä eri kuvaajien ottamaa. Ei ollut kyse saman kuvan photoshoppauksesta.

Koska ihmiset kommenttien perusteella eivät ole yhtään perillä siitä kuinka erinäköiseltä ihminen näyttää erilaisella valolla otetuissa kuvissa, niin oli ihan pakko ottaa parit esimerkkikuvat. Valon suunta, väri ja voimakkuus, objektiivin polttoväli ja kuvakulma. Kaikki nuo on asioita joilla tasan samasta asiasta saadaan järjetön määrä erilaisia kuvia ilman että tarvitsee vilkaistakaan kuvankäsittelyohjelman suuntaan. Postauksen kuvat siis suoraan kamerasta käsittelemättä.

Kammottava vallitseva valo eteisessämme. Kameran suunnasta tulee luonnonvaloa, samoin takana olevasta ikkunasta. Vasemmalla puolella katossa taas on kellertävää valoa tuottava kattolamppu. Kuva otettu ilman salamaa ja on hieman alivaloitettu. Silmäpussit ja juonteet korostuu, ihon väri on samea ja hampaat kellertävät.

Salama heijastettu katon kautta. Ihon väri edellistä normaalimpi, mutta kuva edelleen hieman alivaloinen. Leuan kärki tulee hieman paremmin esiin kuin edellisessä, koska sen alle piirtyy varjo.

Ihan samalla tavalla sitä omin silmin näkee ne omat silmäpussinsa paljon kamalampana sieltä hissin peilistä valon tullessa spotista suoraan pään päältä kuin sitten vaikka hotellin kylpyhuoneen peilistä, missä on ihanat pehmeät valot suoraan peilistä päin. Ja kaikki ne on edelleen ihan yhtä totta. On eri valoja, eri kuvakulmia. Ihan kuten kirjoitin tässä Epäonnistuneet asukuvat -postauksessakin.

Edelleen salama vaalean katon kautta heijastettuna, mutta isommalla teholla. Iho, hampaat ja silmät näyttävät silloin luonnollisestikin vaaleammilta.

Salama kuvan oikealta puolen seinän kautta heijastettuna. Toinen puoli kasvoista enemmän varjossa, joten kasvot näyttävät hieman kapeammilta kuin katon kautta heijastetulla salamalla valaistussa kuvassa. Silmänaluset edelleen aika muhkuraiset.

Suora salama hajottimen kanssa kameran päältä päin lärviä. Sinne katosi monta möykkyä silmien alta! Myös minnihiiri-poskipäät madaltuivat selvästi valon täyttäessä niiden alle tulevia varjoja.

Edelleen suoraa salamaa, mutta vähän turhan ronskeilla tehoilla. Sileni naama entisestään ja pari pientä näppylääkin katosi. Hampaatkaan eivät näytä yhtään niin keltaisilta kuin aiemmissa kuvissa.

Ja sitten vielä sama naama laajakulmaisemmalla linssillä. Johan leveni nenä ihan ilman kirurgia tai photoshoppia.

Kyllä, kuvankäsittelyä käytetään mielestäni esim naistenlehdissä välillä turhan överisti ja julkkiksista muodostuu noiden kuvien perusteella meille joskus hieman epärealistinen kuva. Mutta halusin nyt vaan sanoa, että kaikki ei ole photoshoppausta mikä siltä taviksen silmään näyttää.

Valokuvaus on valintoja. Tyytyäkö siihen tilassa olevaan kammottavaan valoon, vai muokatako sitä? Ottaako ihmisestä kuva läheltä vai kaukaa, ylhäältä vai alhaalta? Valaistako ylhäältä, oikealta vai vasemmalta? Mitä haluan tuoda kuvassa esiin, mitä häivyttää?

Valokuva ei ole absoluuttinen totuus, se on yksi näkymä yhdestä suunnasta, jossain tietyssä valossa. Mutta kuten jo ylempänä sanoin, se totuus vaihtelee ihan yhtä lailla livenäkin. Meidän kaikkien silmäpussit näyttää varsin erilaiselta kattolampun valossa kuin pilvisenä päivänä ikkunan edessä. Ja sä oot loppujen lopuksi ihan sama ihminen olipa valo mikä tahansa.