..kassista löytyy kuivat treenivaatteet, just sinä päivänä, kun sade kastelee sut läpimäräksi työmatkalla

Vaikka en nyt muutenkaan ihan hirveen tyylilyylinä kuljeskele tuolla mun lehtikuvausduunissani, niin tää treenitrikoot + kirkuvan oranssi salipaita tuntui kuitenkin jo melkoisen väärältä. Nää vaatteet on niihin tilanteisiin kun urheillaan tai ollaan matkalla liikuntapaikalla, mut eihän tällaisissa nyt töissä pyöritä. Paitsi siis tänään. Ja ai että kokonaisuus muuttui oikeasti melko hillittömäksi, kun vilun tullen kiskaisin tuon repussa kuivana säilyneen vaaleanpunaisen trikoojakun. 

Eihän siinä mitään, jos ois vaan siellä toimituksessa pyörinyt, mutta kun piti lähteä ihmisten pariin kuvaamaan. Mä tunsin itseni jotenkin niin väärin ja nolosti pukeutuneeksi, että oli ihan pakko kuvattavan luokse mennessä selittää miksi olen työkeikalla tuollaisissa vaatteissa. Eihän se ihminen varmaan mitään sen kummempaa edes ajatellut, mutta kun itsellä oli pöljä olo. Kyllä mä tiedän, että tällä hetkellä moni pitää urheilutrikoita ihan normaalina arkivaatteena, mutta kun mulle ne ei sitä oo. (Mitkäs fiilikset teillä on asiasta?)

On se hyvä, että…

…päälläsi on alustoppi myös sinä päivänä, kun päätät kuvauskeikalla riisua sen kirkuvan oranssin paitasi

No pöljät olot sitten jatkui siitä sujuvasti, kun en erästä kuvaa ottaessani saanut mitenkään järkevästi ja kuvan sommitteluun sopivasti kulmaa vaihtamalla eliminoitua omaa kirkkaan oranssina hehkuvaa heijastustani eräästä lasipinnasta. Totesin siinä sitten, että helpointa on heittää paita hetkeksi veks, sillä heijastuksessa ei haitannut muu kuin väri. Ihan perushommia, että kuvaaja alkaa vähentää vaatetta kesken kuvauksen. 😀

Mitä siis opinkaan tänään?

1. Varavaatekerta (jotain muuta kuin treenitrikoot) duunikaapissa vois olla ihan paikallaan

2. Neonvärit ei välttämättä oo valokuvaajan paras valinta pukeutumisessa

 

PS. Älkää ihmetelkö, kun blogi päivittyy edelleen laiskasti. Tässä on nyt vähän kaikenmoista puuhaa… Päällä on mm. pakkaustressi, remppastressi, muuttokirppisstressi ja siivoustressi. Onneks toi Puuha-Pete jaksaa rauhoitella mua, että kyllä me jossain välissä saadaan tää kaikki tehtyä. Toivotaan niin. Nyt jatkuu pakkaaminen ja muutamat huonekalut pitäis mittailla, että otetaanko mukaan muuttaessa vai meneekö myyntiin.