Taiga – uusi kotimainen luonnonkosmetiikkasarja – tätä tuotetta ilman en mene nukkumaan

Kaupallinen yhteistyö, Taiga Cosmetics

Ensimmäisten näppylöiden ilmaantuessa se joskus lähes 30 vuotta sitten omalla kohdalla alkoi, ihonhoito nimittäin. Haasteet vain ovat vuosikymmenien aikana vaihtuneet pikkuhiljaa finneistä kuivempaan ihoon ja sen kimmoisuuden hitaaseen katoamiseen. Ja alkaahan niitä juonteitakin jo hiljalleen näkyä. Rypyistä en vielä suostu puhumaan.

En voi kehua olleeni aina maailman säntillisin ihminen mitä ihosta huolehtimiseen tulee. Olen nukkunut meikit naamassa lukuisia kertoja ja olen muutenkin ollut melko huoleton. Jollain tuotteella meikit pois ja sitten jotain kosteuttavaa perään, tällä kahden tuotteen taktiikalla menin vuosia.

Mutta nyt kun maaginen neljänkympin rajapyykki on hivuttautunut jo hyvin lähellä, olen parin viime vuoden aikana huomannut alkaneeni panostamaan hieman enemmän ja päivittäinen tuotearsenaali on kasvanut huomattavasti.

Tasapainottelen hieman sen dilemman kanssa, että olenko lisännyt käyttämieni tuotteiden ja hoidon määrää siksi, että yhteiskunta on saanut minut ajattelemaan, että ikääntymisen merkkejä vastaan on kaikin tavoin taisteltava, vai koenko oikeasti ihoni tarpeiden muuttuneen. Todennäköisesti hieman molempia. 

Haluaisin olla ihminen, joka suhtautuu niihin edessä oleviin ryppyihin suopeasti ja pelotta, mutta joudun myöntämään, että kyllä minäkin toivoisin ihoni olevan kiinteä, hehkeä ja sileä mahdollisimman pitkään.

Taiga Cosmetics - Kotimainen luonnonkosmetiikkasarja

Taigalta löytyy kolme eri tuotesarjaa; kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet, ikääntyvän ihon tuotteet ja herkän ihon tuotteet.

Olipa syy sitten ulkoisissa paineissa tai ihon omissa viesteissä, niin kosteutus on se asia, jota olen päätellyt tarvitsevani aiempaa enemmän. Iän ja hormonimuutosten myötä iho ohenee ja kuivuu. Itsekin huomaan ihon olevan huomattavasti “janoisempi” kuin nuorempana ja talvi-aikana se korostuu entisestään.

Sain jokin aika sitten käyttööni uuden kotimaisen luonnonkosmetiikkabrändi Taigan ihonhoitotuotteita ja aloin oikein huolella “läträämään”. Aamulla väsyneenä menen usein edelleen parin tuotteen taktiikalla (kasvovesi ja kosteusvoide), mutta iltaisin hemmottelen ihoani “juottamalla” sille herkun jos toisenkin.

Ihonhoito

Meikin puhdistuksen jälkeen tulee ensimmäisenä rauhoittava kasvovesi. Käytän kasvovettä sekä vanulapun kanssa viimeistelemään puhdistuksen, mutta myös ihan käsin iholle taputtelemalla. 

Seuraavaksi ihanan silkkisen tuntoinen ja helposti imeytyvä Elixir seerumi. Kosteusvoiteena käytän 24h creamiä. Ja sitten tulee se uusi lisäys ihonhoitorutiineihini, nimittäin öljy!

Taiga beauty oil

Olen aiemmin suhtautunut öljyihin ihonhoidossa vähän silleen, että “ääh, iho jää lähmäiseksi, en tykkää”, mutta nyt olen aivan rakastunut. Taigan Beauty Oilista on tullut iltarutiinieni suosikkituote. Kun öljyn levittää viimeisenä, se lukitsee muut tuotteet ja kosteutuksen iholle.

Öljy on ylellisen ja pehmeän tuntoinen ja koska se levittyy niin miellyttävästi, tulee aina halu tehdä samalla itselle pien rentouttava kasvohieronta. En koskaan jaksaisi veulata kosteusvoidetta iholle niin huolella, mutta öljyn kanssa rauhallinen hierontahetki tuntuu luontevalta ja tarpeelliselta. 

Beauty oil on kuin hemmottelurutiini juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen jättää ihon kimmoisan ja kosteutetun tuntoiseksi ja hieronta olon raukeaksi.

Minulla on käytössä sekä All skin types ja Sensitive -sarjan tuotteita. Kaksi suursuosikkiani on Elixir Serum ja Beauty Oil.

Taigan tuotteiden tehoaineet tulevat Lapin luonnosta. Tuotteissa on käytetty mm. puolukan, mustikan ja tyrnin siemenöljyjä ja kuusesta, männystä ja koivusta saatavia uutteita. (Voit lukea tehoaineisesta lisää TÄÄLTÄ.) Kaikki käytetyt raaka-aineet ovat COSMOS Natural-standardin mukaisia luonnonkosmetiikkaan hyväksyttyjä turvallisia raaka-aineita. Tuotteet ovat myös täysin vegaanisia.

Kotimainen luonnonkosmetiikka

Minulla on kyllä ollut luonnonkosmetiikka kaapissani jo aiemminkin, mutta olen ollut sellainen iloinen sekakäyttäjä ja napsinut tuotteita niin luonnonkosmetiikan kun synteettisen kosmetiikkatarjonnankin puolelta. 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikki ihonhoitorutiinin tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Itselleni näissä tuotteissa ehkä kaikista tärkein arvo on kuitenkin niiden kotimaisuus. Taigan tuotteet ovat 100% Suomessa kehitetty ja valmistettu ja niille on myönnetty Avainlippu-tunnus.

IG:n puolella muuten moni kysyi tuotteiden tuoksusta. Osa tuotteista on hajusteettomia, mutta hajusteita sisältävien tuotteidenkin tuoksu on ainakin omaan nenääni sopivan mieto. Tuoksussa on mielestäni hiven sellaista männynneulasten raikkautta. 

Tuotesarjan tummista ja tyylikkäistä pakkauksista on erikseen mainittava tuo kosteusvoidepurkkien mekanismi. Pakkausta ei siis tarvitse mitenkään avata, vaan siinä on pumppumekanismi joka estää ilman ja kaiken ylimääräisen pääsyn pakkauksen sisään ja tuote pysyy näin hyvänä ja  tasalaatuisena alusta loppuun saakka. Tosi kätevä käyttää ja pari pumppausta on riittävä määrä voidetta.

Kotimainen luonnonkosmetiikkasarja

Minulla on sarjasta vielä monta tuotetta kokeilematta, mutta ainakin muutaman viikon ensitunnelmat näistä muutamista tehokäyttöön päässeistä ovat todella positiiviset. 

Käy tutustumassakoko unisex-tuotevalikoimaan Taigan verkkokaupassa. Saat nyt ensimmäisestä tilauksesta -10% alennuksen koodilla TAIGAWELCOME10.

Verkkokauppaan pääset TÄSTÄ.


3 Comments
  • Iina / MouMou
    Posted at 20:22h, 16 maaliskuun Vastaa

    Nää on niin kivoja. Varsinkin kasvovesi, voisin kirjoittaa sille rakkauslaulun. 💓🙌🏽

  • saya
    Posted at 20:56h, 16 maaliskuun Vastaa

    Hei! En ole instagramissa, tai voinut mennä ohi jos olet blogissa kirjoittanut jossain vaiheessa, mutta onko siis niin että nykyään blogiin tulee pelkkiä kaupallisia yhteistöitä ja kuulumiset yms on vain instassa? 🙂 Oot ollut mun suosikkibloggaajia mutta sisältö on viime kuukausien aikana ollut blogissa pelkästään yhteistöitä, niin mietin onko tänne tulossa enää muuta?

    • Veera
      Posted at 21:19h, 16 maaliskuun Vastaa

      On tarkoitus että tulossa on vielä muutakin. Elämässä on vaan ollut monella tavalla tuumaustaukoa. Mutta ei ole tarkoitus tätä kanavaa hylätä.

Post A Comment