Aluksi se ei aiheuttanut minussa minkäänalaisia tuntemuksia. Pleksin palasia näkyi roikkumassa aina silloin tällöin muutaman tyypin kaulassa, eikä ne näyttäneet minusta ihanilta eikä kamalilta. Sitten niitä alkoi kuin taikaiskusta näkymään aina vain uusien ihmisten navan seudulla ja ne, jotka eivät vielä kyseistä esinettä omistaneet, kirjoittivat siitä haaveilevansa.  Kuvat silkkipaperiin käärityistä useimmiten mustista tai valkoisista yksilöistä tarttuivat blogista toiseen kuin rutto ja minua näky alkoi pian jo ällöttää. En ymmärtänyt ihanuutta enkä saanut tartuntaa edes jouduttuani taudinaiheuttajan kanssa fyysiseen kosketukseen messuilla.

asplund risti

Mutta minäkään en ollut loppujen lopuksi turvassa. Indiedaysin launch-bileiden lahjakassista se ryömi minunkin kotiini. Antti Asplundin inhasti sormenjälkiä keräävä ristiriipus nimittäin. Nyt en osaa päättää mitä mieltä siitä pitäisi olla. Kyllähän minun tyyliini ihan helposti passaa musta ja graafinen riipus, ei siinä mitään, mutta joku tuossa sopuliefektin aiheuttaneessa muotituotteessa tökkii. Onko se juurikin se aiheuttamansa sopuliefekti? En osaa määritellä. Tunteet ovat ristiriitaiset. Päätin kuitenkin antaa läpyskälle mahdollisuuden ja tämän päiväiseen synkkään asuun riipus sopikin ihan mukavasti. Mies puolestaan tyrmäsi riipuksen välittömästi sen nähtyään. Se on kuulema ”ihan kamala”.

asplundin risti

Ehdin jo hetkeksi unohtaa negatiivisia tunteita herättäneen käsittämättömän sopuliefektin, kunnes riensin tapaamaan ystävääni. Ainoalla tänään tapaamallani ihmisellä roikkui kaulassaan, mikäs muukaan kuin tasan samanlainen risti. Mieleen nousivat kuvat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun parhaan kaverin kanssa pyrittiin pukeutumaan mätsääviin kamppeisiin. En minä välttele vaatteita ja asusteita joita moni muukin käyttää, vaan useatkin oman tyylini kulmakivistä ovat totaali sopulikamaa. Mutta jostain tiedostamattomasta syystä tämä muovin kappale kaulassa tunsin itseni vähän typeräksi.

Katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Hautautuuko riipus korukasan alimmaksi jääden totaalisesti unholaan, vai pääsemmekö vielä kavereiksi asti. Ei se ensimmäinen asia olisi johon olisi alkuällötyksen jälkeen tottunut ja jota olisi oppinut negatiivisuuden haihduttua jopa käyttämään. Kattoo ny.


Koska edellisessä postauksessa nähtiin musta-harmaa farkkumekkoni korkokenkien kaverina juhlafiiliksissä, ajattelin, että esittelen heti perään kuinka sama vaate toimii mahtavasti myös arkisesti versioituna. Mekko passaa mielestäni ihan hurjan hyvin yhteen myös tuon mun bannerin roisketyylin kanssa. Pitää siis varmaan alkaa pukeutumaan vain ja ainoastaan tähän kolttuun, jotta mätsäisin mahdollisimman saumattomasti ulkoasuni kanssa. 😀

140110B

Rakastan mekkoa todella kovasti ja ehdin himoita sitä viikotolkulla ennen kuin vihdoin alehinnalla sen itselleni tilasin. Yksi kammottava vika siinä kuitenkin on, nimittäin jenkkakahvaikkunat. Kyllä, luitte oikein. Siis ihan reilun kokoiset aukot sivuilla, jotta kylkiläskit voisivat iloisesti kurkkia ulkomaailmaan. Paitsi että mä en todellakaan suo omille vararenkailleni raikkasta ulkoilmasta nauttimisen iloa. Ei mulla nyt herran jestas tulisi mieleenkään esiintyä tossa koltussa ilman, että vetäisin päälle jonkun sivustakatsojien mielenrauhaa suojelevan peitteen. Tai kenties harkita voisi myös sitä, että pukee alle riittävän timmin mustan topin, mutta sekin on hieman siinä rajoilla. Pistetään joskus kokeiluun. Mutta onneksi mun lempparityyliin kuuluukin aina joku lainapeite asun päällimmäisenä kerroksena.

Dp farkkumekko

Kuten tuosta DP:n kuvasta näkyy, niin mikäs siinä on kylkiä tuuletellessa, kun kroppa ja mekko on kokoa 6 tai 8, mutta kylkien sileydestä ja jäntevyydestä huolimatta mekko olisi mun mielestä paremman näköinen ilman noita reikiä. Mietin vaan, että mitä ihmettä tuon koltun suunnittelijalla on pyörinyt mielessä? Dorothy Perkinsin vaatteita on kuitenkin saatavissa kokoon UK 22 saakka ja mä voisin epäillä, että ihan hirveen moni meistä tuota mallimimmiä isompi kokoisista naisista ei ehkä kauheen innolla ole esittelemässä paljaita kylkiään. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. Toki löytyy niitä joilla on isommasta kokonumerosta huolimatta kropassa silavan sijasta timmejä lihaksia ja heiltä varmaan löytyykin riitävästi itseluottamusta tuuletusaukkoihin, mutta ai että mä toivoisin, että tuossa mekkoihanuudessa ei olis tuohon tapaan säästelty kankaassa.

Mutta 12  puntaa (vai oliko se 14) oli mielestäni ihan ok hinta säästeliäästä kankaan käytöstä huolimatta.  Joissain suhteissa on vaan tehtävä pieniä kompromisseja, jos tahtoo palavasti olla yhdessä. Täytyy vaan toivoa, ettei missään kekkereissä tuu niin hiki, että tulis himotusta riisua mekon päälle kasattuja vaatekerroksia. 😀


Junailin tänään rättiväsyneenä takaisin kotiin Helsingistä, missä olin muiden mukana juhlistamassa Indiedaysin lanseerausta. Koska meikkaaminen ja tukan pöyhiminen sujuu huomattavasti mukavammin hyvässä seurassa kuin yksin, matkasin aamupäivällä ihanaisen Jonnan luokse. Hänen ja meikkaajaystävänsä asiantuntevien kommenttien kannustamana vaatteetkin valikoituivat päälle ilman kummempaa ahdistusta ja draamaa.

jonnaveera1

Niinhän siinä kävi, että päälle ei päätynyt mikään uusimmista mekoista, vaan jo marraskuussa Dorothy Perkinsin alesta tilaamani acid wash-farkkumekko. Mekon väri ja kuosi passaavat fiilikseltään mielestäni loistavasti yhteen tukkani kanssa. En halunnut kokonaisuudesta liian synkkää ja rokkia, joten pinkit barbie-korkkarit passasivat loistavasti tuomaan asuun kontrastia ja lisäämään siihen ripauksen tyttömäisyyttä. Asu tuntui kaikinpuolin todella omalta ja viihdyin siinä loistavasti. Tämä yhdistelmä pääsee ulkoilemaan toistekin. Kahdenkympin henkkamaukka kengiksi korkkarini keräsivät kiitettävästi huomiota ja ihasteluja. Ja täytyy sanoa, että omastakin mielestäni ne erottuivat kyllä kivana väripilkkuna tuosta asusta.

Bileet pidettiin Kalhama & Piippo taidegalleriassa ja paikalle oli saapunut parisataapäinen kutsuvierasjoukko. Hyvästä musiikista vastasi Norjasta paikalle lennähtänyt Annie. Ihanan ja samalla totaalisen överin lisän juhlafiilikseen toi Ofelia Jewelryn meille lainaamat luksus-pillit. Itse siemailin shampanjani ihan ”tavallisella” hopeapillillä, eli siinä ei ollut kummempia krumeluureja ja hintakin ”vaan” 70 €, mutta osa tytöistä imeskeli kuplajuomiaan  briljantein koristelluilla hopeisilla pilleillä. Kaikista upeimman superpillin sai käyttöönsä Jenni, sillä hänen kaulaansa pujotettiin kultainen briljantein koristeltu pillikaunotar, jonka hinta on vaatimattomat 7980 €. Ollessani lapsi, syntymäpäiväjuhlissa imeskeltiin limppari aina Snören-lakunauhan läpi. Hieman ovat ajat ja pillit muuttuneet..

ofelia kultapilli

tämä kuva lainattu Indien FB-kuvagalleriasta.

Gallerian seinille heijastettiin monen videotykin voimin otteita meidän blogeista ja olikin melkoisen omituista, kun tasaisin välein oma naama lävähti suurena seinälle.  Olin liikkeellä ilman avecia, mutta ennakkopeloistani huolimatta uskaltauduin jutustelemaan monien ihan vieraidenkin ihmisten kanssa ja tapasinkin monia mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kävin myöskin moikkaamassa ja kiittelemässä Pointin ihanaista Cindyä, jonka mahtavan ohjeistuksen ansiosta osaan nyt meikata silmäni aiempaa huomattavasti näyttävämmin. (Cindyn minulle joulukuun alussa loihtima meikki oli esillä täällä.)

indiedays muffinssi

Muffinsseissakin oli rusetteja ja Indiedaysin logo! Miten söpöä. 🙂

indiedayslaunch minttu nelliina veera
edit: käsittelin kuvaa hieman vaaleammaksi. Jos siitä nyt erottuis vaatteetkin hieman paremmin..

Kuka loistaa kuvassa kirkkaimpana tähtenä? No Nelliinan uunituore Minna Parikan Maxine laukku tietenkin. Voin kertoa, että sen uusi omistaja oli jokseenkin onnellisen oloinen nainen. Minttu taas kuului sähäkässä ja pintaa nuolevassa mekossaan ehdottomasti illan kuumimpiin kissoihin. 🙂

Ilta jatkui coctail-kekkereiden jälkeen ruokailulla Ravintola Teatterissa, josta iltaa venytettiin vielä Ruman tanssilattialle asti. Onnistunut ja viihdyttävä ilta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa. Aamulla vaan peilistä katsoi melkoinen hirviö, sillä jossain ihmeen mielen häiriössä oli mekit jääneet yöllä pesemättä. Virhe!  Sen verran rankkaa tollanen kekkeröinti kuitenkin on, että kotiinpääsy tuntui vielä edellisiltaa suuremmalta juhlalta.

Jos haluat kurkistella ketä kaikkia bileissä oli mukana, tsekkaa Indiedaysin FB-sivulta löytyvät kuvat!