Sipsuttelin eilen ensimmäistä kertaa ulkona menneellä viikolla saapuneissa Bronxin nilkkureissa. Kengät ovat todella ihanat, mutta niissä on ehkä joitakin ominaisuuksia joiden vuoksi joku astetta harkitsevampi, fiksumpi ja ei niin kenkäorientoitunut henkilö saattaisi jättää ne ostamatta.

Ihan noin niin kuin pienenä vastoinkäymisenä mainittakoon, että nilkkureisa ei ole varressa vetoketjua, joten ne on ihan pirun hankala kiskoa jalkaan. Voi sitä ähräämisen ja nyhräämisen määrää. Myös kenkien poistaminen jalasta on ”pienoinen” haaste. Totesin viime yönä murulle, että kyseessä on sellainen pulmapelin tyyppinen ratkaisu, joita esim viinipullojen kylkeen ” hassuina lahjoina” myydään. On siis ratkaistava ensin pienoinen pulma ennen kuin pääsee käsiksi sisältöön. Eli niin kauan kuin mimmillä on kengät on jalassa, ei lähde sukkahousutkaan. Miehen voimakkaalla avustuksella ne kengät sitten saatiin kiskottua jalasta, mutta hänkin totesi kyseessä olevan aika hankalat tapaukset.

Tänään puolestaan kerroin kaverilleni J:lle uusista kengistäni ja pienestä ongelmasta niiden kanssa. Totesin kuitenkin, että ”mutta eihän se ole mikään syy jättää kenkiä ostamatta, jos niiden pukeminen ja riisuminen sattuu olemaan hankalaa ja haastavaa” ja vastapuoli nyökkäili mukana. Murun veljen 10-vuotias tytär kuuli keskustelumme ja kysäisi, että mikä sitten on syy jättää kengät ostamatta. Hölmistyneenä kysymyksestä katsoimme J.n kanssa toisiamme ja totesimme kuin yhdestä suusta ”ei mikään…. paitsi jos ne on rumat”. Ja näinhän se tuntuu meidän kenkäfriikkien naisten mielessä asia usein menevän. Mitä siitä jos hieman sattuu (hieman= ei pysty kunnolla kävelemään), kun ne on vaan nätit.

kenkä päässä

Viime yönä puolestaan päivitin blogin Facebook statukseen seuraavaa: Uudet Bronxin nilkkurit nyt koeajettu. Ovat sen verran liukkaat että niilla ei ole asiaa ulos ilman tiukasti kainalossaan pitelevää herrasmiestä. Ehkä sit keväämmällä. Tai toisaalta, ei mulla oo mitään sitä vastaan, et kipitän komeen uroksen kainalossa. 😀 Ystävän kommentti asiaan oli: No hei!! Kunhan kengät on hyvännäköiset niin rumempikin käy! Niinpä niin, kunhan näteistä kengistä ei tarvitse luopua! kerran jos toisenkin on tullut kopattua joku kolli itseä taluttamaan, kun kengät ovat olleet kaikkea muuta kuin käytännölliset. Onneksi apua yleensä löytyy, jos nätisti pyytää. 😀

Yhteenvetona siis todettakoon, että jos miestä valitessa pienet puutteet ulkonäössä voikin helposti antaa anteeksi sisällön ollessa kunnosa, niin kenkien valinnassa asia on usein juurikin päinvastoin.

Koska sisältöä ei kuitenkaan kärsisi ihan kokonaan unohtaa, taitavat uudet kaunokaiseni päästä hieman paranneltavaksi. Anna-Maria ystävällisesti vinkkasi kumisten puolipohjien käytännöllisyydestä, joten ajattelinkin suunnata pikaisesti suutariin. Ulkonäöllä pääsee pitkälle, mutta kauniilla ja luistamattomilla kengillä vielä pidemmälle. Mitä pukemisen ja riisumiseen hankaluuteen tulee, niin se on kaiken ihanuuden keskellä helposti anteeksi annettu. Eikös se niin ole, että kauneuden eteen täytyy hieman kärsiä.


Käydessäni viimeksi kotikotona selailin hieman vanhoja valokuva-albumeita ja nappasin sieltä muutaman kuvan teidänkin ”iloksenne”. Teiniaikojeni tyylinäytteitä on olut aiemmin nähtävissä mm. täällä ja täällä.

Teiniaika5

Rippileiri kesä -96. Tukka ylsi tuossa vaiheessa vielä lapaluiden alle saakka, mutta syksyllä se sitten pätkäistiin, eikä pitkät hiukset ole käyneet mielessäni enää sen hetken jälkeen. Lempparifarkut olivat Dieselin ja suuressa suosiossa oli myös tuo ystäväni Piian jostain reissusta tuliaiseksi tuoma ufo-paita. Jossain vaiheessa minusta kasvoi suuri sinisen vihaaja, mutta kuvasta päätellen tuo vaihe oli vasta edessä päin.

Teiniaika3

Kesällä -97 jälleen rippileirillä, mutta isosen roolissa. Kuva todistaa mm. seuraavat asiat: 1) Minulla on joskus ollut vyötärö ja kohtuullisen timmi vatsa, 2) Olen käyttänyt valkoisia spice girls-lenkkareita (ne oli mun lempparikengät varmaan kahden vuoden ajan!), 3) olen kuvitellut vatsan paljastavien toppien olevan tosi jees, 4) olen joskus ollut blondi, tai ainakin kusen keltainen, 5) olen näyttänyt melko dorkalta jo nuorena. + Otsalla töröttävät aurinkolasit oli muuten merkkiä Baywatch.. Aika kuumaa.

Teiniaika2

Kesä on edelleen sama -97 ja juurikasvu on jo päässyt rehottamaan. Piikkikampaus oli mielestäni jotain ihan superupeaa ja tarpeeksi vahvalla lakalla laitettuna sama kampaus kesti helposti useamman päivän. Violetiksi värjätyt rähjäiset levikset olivat lainassa uudelta parhalta ystävältäni, johon olin tutustunut ollessani isosena. Violettien farkkujen seurana omenan vihreät Tukholmasta luokkaretkellä hankitut tennarit. Lähes samanmoiset kuin mitä pilkistää kuvan vasemmasta reunasta kaverin jalassa. Muistan tämän illan päättyneen ostoskärryajeluun pikkukylämme keskustassa.

Teiniaika1

Jos en mä ollut kauheen tyylikäs, niin ei ollut kyllä mun ihana ystävänikään. (sori muru, tää oli ihan pakko laittaa! 😀 ) Eri väristen farkkuvetimien sekoitus ja ampiaista muistuttava maripaita.. ja mä niin muistan, että jalassa oli varmasti maiharit!  Seuraavana kesänä ystäväni tukka vaihtui sitten siniseksi.  Tyyli on sittemmin jalostunut hieman naisellisemmaksi ja klassisemmaksi.

Teiniaika7

Huhtikuu -98 lentopallo turnauksessa Espanjassa. STC:n kokoa liian suuret reisitaskuhousut kuuluivat ehdottomiin lemppareihin ja niihin yhdistettiin alavatsaa vilauttelevia tiukkoja yläosia. Piikit tukassa jyräsivät edelleen ja myös tukkapinnit kuuluivat pävittäisiin asusteisiin. Kaverin kansa osteltiin ihan innolla kaikkia erilaisia glitter-pinnejä jotka mulla taitaa edelleen olla lähes kaikki tallessa. 🙂 Siksak-jakaus oli olevinaan hyvinkin erikoinen ratkaisu. Mutta tuota reisitaskuhousu tyyliäni mä muistelen kuitenkin jostain syystä melkoisella lämmöllä. ei sillä, että enää ehkä innostuisin, mutta tuon näköisenä mä itseni lukion alku ajoilta muistan.

Teiniaika6

Samaisella Espanjan reissulla rimpsalle lähdössä. Musta minimekko ja neuletakki.. alkaa jo kuulostaa hieman minulta. Mutta jalassa on taas ne valkoiset spaissarit! Ja en sit ihan menis vannomaan, mut ettei mulla olis tossakin kuvassa otsassa tarrabindi.. Nekin kuuluivat tuon aikakauden erikoisuuden tavoitteluun.  Kyseiset tarrakapineet pitäis muten kaivella korurasian kätköistä. (Äitii!!! Voitko vilkaista onko niitä vielä jäljellä! Olis nimittäin Bollywood mausteiset bileet luvassa maaliskuun lopulla. ) 😀

Kaikenkaikkiaan , jo mun pitäis luetella vaikkapa lukioaikojeni tärkeimmät vaatteet ja asusteet niin listalle kuuluisi ainakin seuraavaa: reisitaskuhousut, tiukat valkoiset topit ja t-paidat, mesh-paita, kirkkaan punaiset housut, tädin vanha lyhyt ja niukkalinjainen lammaskelsi, ruutuhousut, niittivyöt, -rannekkeet ja -kaulapannat, karvahattu nallekorvilla ja isän liituraitaiset vihkinousut. Siinä nyt ainakin tärkeimpiä. Miten katkera mä olenkaan sille varkaalle, joka vei kamoja ullakkovarastostamme, siellä nimittäin meni se minulle niin rakas nallehattukin. 🙁 Tuli just nyt sitä kova ikävä.

Kenellä muulla oli piikkitukka? Entäs legendaariset spaissarikengät? Muita tunnustuksia?


Mä muistan sen tummansinisen yksilön  vieläkin. Elettiin 90-luvun alkupuolta ja pikkureput oli ainakin oman ikäryhmäni tyttösille, se ainoa oikea tapa kuljettaa tavaroitaan. Minä sain omani Kuopion reissulla oikein laukkukaupasta. En yhtään tiedä mikä minua valitsemassani mallissa viehätti; tummansininen kahisevasta kankaasta tehty hieman ryhditön pikkureppu, josta roikkui gorillamaskotti.  Se ei irronnut kympeillä, vaan siihen upposi äidin rahoja kolminumeroinen summa, joten kyseessä oli siihen astisen elämäni ehdottomasti kallein laukku. Ja minä olin siitä kovin ylpeä ja onnellinen. Merkki oli Kipling.

Reppu hautautui ehkä noin vuoden käytön jälkeen johonkin kaappien uumeniin ja sinne kaappiin säilöin myös mielikuvani kyseisestä laukkumerkistä. Minun mielikuvissani Kipling on aina tähän vuoteen asti ollut se merkki, joka tekee ja melko ruman värisiä kankaisia reppuja ja olkalaukkuja joista roikkuu peukaloaan imevä gorilla. Nyt noin 15 vuott myöhemmin lienee paikallaan päivittää tuo mielikuva hieman tuoreempaan ja kohtuullisesti positiivisempaan. Vai mitä sanotte näistä kuvien laukuista?

Kipling2

Kipling1

Kipling3

Ensimmäiset silmiini sattuneet signaalit tyylikkäistä Kiplingeistä olivat laukkukaupassa näkemäni herkullisen väriset nahkaiset clutchit. Niistä innostuneena surffailin Kiplingin sivuille ja ällistyin. On siellä edelleen niitä ihmeellisestä ryppyisestä kahisevasta kankaasta tehtyjä sporttisen oloisia veskojakin, mutta minunn silmääni miellyttivät kymmenet kauniit  nahkalaukut. Ei turhia härpätyksiä tai omituisia malleja vaan silkkaa yksinkertaisuutta ja ajattomuutta. Kokonaisen gorillan sijaan näissä astetta moderneimmissa Kipling veskoissa roikkuu enää pelkkä gorillan kallo. Sympaattinen ja samalla kovin lapsellinen ja tyylitönkin apina raukka taidettiin siis uhrata viileän katu-uskottavuuden alttarilla. (Niistä minun silmääni rumista kangaskasseista sen karvaisen kaverin voi edelleen löytää kokonaisena.)

Itselleni kelpaisi oikeastaan mikä tahansa tähän kokoamistani laukuista. Pitänee koittaa päästä tutustumaan noihin jossakin ihan livenä. Hinnoista ei sen kummempaa tietoa kuin, että kolminumeroisia summia saa latoa tiskiin mikäli mielii gorillan kalloa kanniskella. Clutchien hintojen alkaessa ykkösellä veikkaisin, että isompien kohdalla eteen saa vaihtaa ainakin kakkosen. Täytyy tutkia asiaa.. Minullahan on edelleen sen yksinkertaisen ja pitkäikäisen mustan nahkalaukkukumppanin etsintä käynnissä.