09.02.2010 Paluu teiniaikoihin

Sain ensimmäisen mesh-paitani ollessani 14-vuotias. Tuo lyhythihainen läpinäkyvyys hankittiin Seppälästä hihattoman rippimekkoni alle. Harmi vaan, ettei minusta ole ainuttakaan kuvaa rippipäivältäni, sillä se todellakin vaatisi todistusaineistoa, kun kerron pukeutuneeni vaaleansiniseen kukkamekkoon. Jep. Mesh-paita ja kukkamekko. Minulla ei ole asiaan minkäänlaista puolustusta. Mekko jäi juhlien jälkeen kaapin pohjalle, mutta paita löysi tiensä päälleni niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa. Suru olikin suunnaton, kun ohut pusero kohtasi tiensä pään pesukoneen syövereissä. Seuraavan mesh-rakkauden mamma toikin sitten tuliaisiksi Milanosta ja tuo CK:n versio on minulla edelleenkin tallessa. Siitä onkin itse asiassa pitänyt kirjoittaa ”päiväkirjavaatteiden” sarjassa. (osa 1 ja osa 2) Ehkäpä jonain pävänä.

Pääpointti tässä vuodatuksessa oli se, että olen noista teinivuosista saakka odottanut, että saisin uuden meshpaidan edellisen käytyä öö.. ”hieman pienehköksi..”. Viime vuonna muodin kiertokulku oli sitten puolellani ja vihdoin valmis uudelleen tuolle yhdeksänkymmentäluvun helmelle. Käytin tilaisuuden heti hyväkseni ja hankin omani Lindexistä. Oi sitä jälleennäkemisen riemua! Sen verran muutosta yli kymmenen vuoden takaiseen kuitenkin on, että nykyisin paidan alle on puettava jo muutakin kuin pelkät rintaliivit. 😀 Mutta mitä muuten kokonaisuuteen tulee, niin musta minihame-mesh-paita combo oli ihan minua itseäni jo 12 vuotta sitten. Olenko siis teiniaikaan jämähtänyt typerys vai olenko vaan sattunut löytämään omat juttuni jo kovin nuorena. Ehkä hieman molempia.

Tämän 160 sanan mittaisen pohjustuksen jälkeen voinkin sitten vihdoin esitellä lauantai-illan asuni. Tapasin ihania tyttökavereitani itselleni ominaiseen tapaan täysmustissa.

hame/H&M, alustoppi/Esprit, mesh-paita/Lindex, saappaat/Bronx, clutch/Escama Studio, kaulakorut/Antti Asplund, rannekorut/Pilgrim Men, H&M, Snö of Sweden ja Asos, kynsissä/Mavala New York

Muistanette postaukseni, jossa koin ristiriitaisia tunteita tuon Indiedays-kekkereistä saamani Asplundin korun suhteen. Olen koittanut olla ajattelematta sitä sen syvemmin ja keskittynyt vain siihen sattuuko se sopimaan asuuni ja tämän välipitämättömyyden tuloksena risti on nyt päätynyt kaulaani kolme kertaa, ja nuo kyseiset asut onkin nähty päällä blogissa. Koru nyt sattuu sopimaan kivasti sellaisiin hetkiin, kun tuntee tarvitsevansa jotain kaulaansa, mutta se ei saisi olla liian silmiinpistävää. Musta koru mustien vaatteiden kanssa vastaa tuohon tarpeeseen. Mikäli gift bagista olisi kuoriutunut jonkin muun värinen risti, olisi yhteistyömme voinut muodostua täysin mahdottomaksi. Mutta näin tällä kertaa.

07.02.2010 Huku huppuun

Parin viime viikon aikana yksi useimmiten päälleni eksynyt vaate on ollut mamman jo pari vuotta sitten minulle neuloma Marilyn tunika. Tai no, viime aikoina neule ei suinkaan ole esiintynyt päälläni takamuksen peittävänä tunikana, vaan olen vaihteeksi tykästynyt  päälaelleen käännetystä versiosta. Saanko siis esitellä: neulepusero isolla kauluksella, joka taipuu myös hupuksi. Ja tuo hupputyyli on ollut nimenomaan se minua ihastuttanut. Tuulissa ja tuiskuissa tuntuu paljon lämpimämmältä ja turvallisemmalta, kun voi hautautua  päätä myöten neuleen pehmeyteen. Huppu peittää alleen myös huonon tukkapäivän.

Perjantain asussa oli vuorossa jotain harvinaista nimittäin ihan oikeat housut ainaisten legginssien sijaan. Siis housut joissa on vetoketju ja nappeja ja vyötärökaitale, eikä niiden materiaali ole joustavaa! Olen jo hetken aikaa etsiskellyt mustia alas kapenevia housuja, jotka olisivat kuitenkin ylhäältä rennot. Mitään polvissa roikkuvia haaremihommia en kuitenkaan halunnut, eikä pöksyt saaneet roikkua takamuksestakaan liikaa. Kriteerien kanssa kohtaavat housuasiat löytyivät viime viikolla Vilan alerekistä kympillä. Bikereiden kanssa uutuudet eivät pääse lainkaan oikeuksiinsa, mutta mitä lempikenkiin tulee, en tunne sellaista asiaa kuin ”nämä kengät eivät sovi asuuni”. Lempikengät yhdistetään kiireessä ulko-ovella mihin tahansa oli lopputulos sitten mikä tahansa.Mutta tätä housujen kättöä tarvitsee nyt varmaan hieman harjoitella ja koittaa löytää ilmeeseen sopivia jalkinevaihtoehtoja.

CK Jeansin harmaa olkalaukku muutti lanteilleni keikkumaan marraskuun lopussa ja meistä on tullut erottamattomat. Olin pitkään sitä mieltä, etten voi käyttää tuollaisia cross body mallisia laukkuja, koska hihnat tuntuivat aina kaivautuvan ikävästi tissivakoon korostaen etumusta entisestään, mutta tuon laukun kanssa olen pääsyt ongelmasta yli. Laukusta on tullut erityisesti bikereiden paras kaveri, ne kun sattumat molemmat puhumaan samaa renttuilun ja maskuliinisuuden kieltä.

Kuvista kiitokset ystävälleni Heidille

Viime päivien ilon aiheisiin on kuulunut myös kelien lauhtuminen siinä määrin, että nahkatakit on taas voinut kaivaa käyttöön. Nahkarotsi kera huppuneuleen olkoonkin vakioasuni parin asteen pakkasissa.

PS: Huomenna luvassa Kameleonttineule osa 3