Kaupallinen yhteistyö, Taiga Cosmetics

Saunan jälkeen kasvoille levitetty naamio, joka revittiin pois sen kuivuttua. Ja minä halusin sen aina äidiltä pois nyppiä. Jos sain kiskottua naamion pois lähes yhtenä kappaleena, olin erityisen iloinen. Se oli hassua ja hauskaa, ja yksi ensimmäisiä muistoja koskien ihonhoitoa.

Äidin purkit ja purnukat kiehtoivat minua kovasti jo lapsena. Seurasin mielenkiinnolla, millaisin liikkein äiti levitti seerumia huolellisesti kasvojen lisäksi kaulalle ja dekolteelle. Kosteusvoidetta hän otti lasisesta purkista pienellä tikulla, jonka äiti kertoi olevan spaatteli.

Kun pyysin, että saisinko itsekin laittaa jotain, antoi äiti minun pyyhkiä ihoni kasvovedellä kostutetulla vanulapulla ja se tuntui hienolta. –

Ilman meikkiä

Minäkin leikin lapsena kauppaleikkejä, mutta minun puodissani ei myyty maitoa ja makkaraa, vaan kasvovesiä, kosteusvoiteita ja naamioita. ”Kempparini” alkoi äidin minulle säästämistä tyhjistä pakkauksista, joita möin vaatekaapin alahyllyltä ja laajeni myöhemmin yläkerran aulan koko nurkkauksen vieväksi myymäläksi, jonne sain tuotetäydennyksiä myös äidin ystäviltä.

Tuttu kemikalion pitäjä lahjoitti minulle aina käydessämme myös eri brändien mainoskuvia ja meikkitestereitä. Järjestelin putiikkiani innokkaasti ja siellä kävimme kavereiden kanssa kauppaa mm. Lancomen, Diorin ja Guerlainin tuotteilla. Harmittaa hirmuisesti, ettei tuosta puodistani ole olemassa yhtään kuvaa!

En muista missä vaiheessa aloin selkeästi itse käyttämään ihonhoitotuotteita. Siinä teini-iän kynnyksellä varmaan ensin pikku hiljaa ensin äidin purkeilla vieraillen. Kasvovesi ja kosteusvoide oli varmaan ensimmäisiä omia tuotteita.

Meikinpuhdistusaine

.   Taigan unisex-ihonhoitosarjan tuotteet valmistetaan Suomessa ja ne sisältävät vain COSMOS Natural-standardin mukaisia luonnonkosmetiikkaan hyväksyttyjä turvallisia raaka-aineita. Taigan tuotteille on myönnetty Avainlippu-tunnus.

Myöhemmin, kun iho alkoi puberteetin myötä kukkimaan, tulivat kehiin uudet aseet. Ysäriteinin ihonhoitoon kuului olennaisesti Clearasil salisyylihappoineen. Epäpuhtauksia koitettiin houkutella koloistaan myös mustapäälapuilla, joiden muistan kuivattaneen ihoa hurjasti.

Ja entäs se teini-aikojen ’the one and only’ -kuorintavoide, persikan värisessä tuubissa myyty Aapri (kuka muistaa?), joka sisälsi teräviä aprikoosinkiviä. Sillä sitä sitten hinkattiin naamaa, ja vielä voimalla, että varmasti tulisi puhdasta ja sileää. Tuon ihoa raastaneen aineen jälkeen kesti 20 vuotta totutella ajatukseen, että hellävaraisemmallakin tuotteella saa tuloksia. Edelleen olen enemmän mekaanisten kuorintatuotteiden ystävä kuin rakeettomien.

Opiskeluaikojen ihonhoitorutiineista ja tuotteista minulla on aika vähän muistikuvia. Se taisi olla aikaa, kun meikit saattoi jäädä kemuista tullessa naamaan ja muutenkin ihonhoito oli aika huoletonta. Teini-iän finnitaistelut alkoi olla jo takanapäin, mutta ei vielä tarvinnut ajatella jossain tulevaisuudessa siintävää ihon veltostumista tai muita iän myöhemmin mukana tuomia muutoksia.

Vegaaninen luonnonkosmetiikka

Tuotteiden tehoaineet, kuten mustikan, puolukan ja tyrnin siemenöljyt tulevat Lapin luonnosta.

Olen ollut vuosia sellainen sekalainen ihonhoitotuotteiden käyttäjä. Purnukoita on ollut kylppärin kaapissa monilta merkeiltä ja olen hieronut naamaani milloin mitäkin fiiliksen mukaan miettimättä asiaa kovin tarkkaan. Kunhan nyt on jotain kosteuttavaa iholle eksynyt sen kiristäessä ja käsillä ollut aina jokin tuote, jolla poistaa meikit.

Nyt Taiga-yhteistyön myötä olenkin oikeastaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että olen johdonmukaisesti käyttänyt pidempään yhden merkin tuotteita ja se on tehnyt ihonhoitorutiineistani aiempaa selkeämpiä. Minusta on tullut huomattavasti tunnollisempi esimerkiksi kosteuttavien tuotteiden käytössä.

”No kunhan on joku voide”– ajatuksen  sijaan olen ottanut päivittäiseen käyttöön aamuisin ja iltaisin pyhän kolminaisuuden kasvovesi, seerumi ja kosteusvoide. Ja lisännyt keitokseen iltaisin vielä tarpeen mukaan öljyn. Öljy oli käytössä etenkin talvella ihon kiristellessä pakkasesta ja kuivasta huoneilmasta. Ja hei, silmänympärysvoiteen käytössäkin olen ryhdistäytynyt!

Ihonhoitorutiinit

Voin ilokseni todeta, että tunnollisemmat rutiinit myös näkyvät ja tuntuvat ihossa! Sen huomaa siitäkin, että mun meikkivoiteet on vaihtuneet entistä ohuempiin ja kevyempiin, sillä peittämisen sijaan ihon hehkun haluaa antaa näkyä.

Entistä useammin tulee myös oltua täysin meikittä. Siitäkin huolimatta, että samaan aikaan, kun iho tarjoilee toisaalta parastaan vuosikausiin, on esille puskenut myös ikääntymisen merkkejä. Mutta niihinkin on jotenkin helpompi suhtautua, kun iho selvästi voi hyvin.

Olen huomannut, että tunnollisempaan ihonhoitoon on vaikuttanut myös sellainen asia kuin Taigan pakkausten ulkonäkö. Kyllä, voi kuulostaa vähän hassulta, mutta johtuu siitä, että kun kaikki käyttämäni tuotteet on samaa sarjaa ja pakattu tyylikkäästi, niin olen jättänyt purkit ja purnukat suosiolla esille sen sijaan, että tunkisin ne peilikaappiin.

Kun ne törpöt on siinä kaikki koko ajan näkyvillä ja käden ulottuvilla, tulee mun myös automaattisemmin niitä käytettyä. Tämä sama juttu on mulla lääkkeiden kanssa, pidän päivittäiset lääkkeet niin keskeisellä paikalla ja näkyvillä, että en voi olla törmäämättä niihin aamulla.

Mutta lämpimät kelit ovat tuoneet sen verran muutosta ihonhoitotuotteiden säilytykseen, että kasvovoide muutti jokin aika sitten jääkaappiin. On nimittäin aivan ihanan tuntoista levittää kuuman pitkän päivän päätteeksi iholle viileä kosteusvoide. Toimii.

Sain myös toisen viilentävän kesävinkin Taigan ihonhoidon asiantuntijoilta. Taigan meikinpoistoaineesta saa virkistävän silmänympärysnaamion, kun laittaa sillä kostutetut vanulaput hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Sitten vartiksi vaikka partsille lämmöstä nauttimaan laput silmillä ja silmänympärysiho kiittää!

Taigan pakkaukset ovat 100% kierrätettäviä. Tämän voidepurkin salaisuus on sen airless -mekaniikka, jonka ansiosta tuotteeseen ei pääse ilmaa ja pakkaus on hygieeninen käyttää.

Kaiken kaikkiaan olen tykännyt Taigan tuotteista tosi paljon ja etenkin herkän ihon tuotteet ovat sopineet itselleni loistavasti. Mutta yhtä tuotetta mä vielä Taigan valikoimiin kaipaisin, ja olen asiasta palautetta laittanutkin, nimittäin kuorinta. Sellaisen kun vielä tekevät niin olisi jo aika täydellistä ja minä ja nassuni kiitettäisiin kovasti. Mutta ehkä hieman sitä teini-iän raastavaa Aapria hellävaraisempi tuote riittää tällä kertaa! Nyt on muuten hyvä tilaisuus tutustua Taiga Cosmeticsin luonnonkosmetiikkatuotteisiin normaalia edullisemmin hinnoin, sillä niitä löytyy verkkokaupan outlet-osastolta -30% ja jopa -60% alennuksilla. Tuotteet itsessään ovat priimaa, mutta ne myydään alennushinnalla pienten pakkausvirheiden (esim ryppyinen etiketti tms) vuoksi. Pääset ale-tuotteisiin TÄSTÄ.

 


Olympus PEN E-P7

Kuva otettu 45mm f/1.8 objektiivilla, jonka saat ennakkotilaajan etuna kaupan päälle tilatessasi PEN E-P7:n 21.6. mennessä.

Kaupallinen yhteistyö, Olympus

Olympukselta ilmestyi viime viikolla uusi PEN E-P7 (kurkkaa huikea tarjous postauksen lopusta!) ja se osui täydellisesti kuin juhlistamaan sitä, että me ollaan oltu 10 vuotta kimpassa. Siis minä ja Olympus ja minä ja PEN.

Yhteinen taipaleemme alkoi heinäkuussa 2011, kun minä ja PEN E-P3 tapasimme Wienissä ja se oli menoa se. Nyt 10 vuotta myöhemmin pitelen käsissäni tätä uusinta tulokasta nimeltä. Hienoa tässä pitkässä suhteessa on se, että edelleen löytyy kipinää ja toinen jaksaa aina yllättää kerta toisensa jälkeen.

Hienot 10 vuotta Olympuksen kanssa

En todellakaan sitä ekaa PENiäni innoissani hypistellessäni voinut arvata, että tulisin työskentelemään brändin kanssa hyvin tiiviisti. Mutta näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut vaikka mitä.

Olen saanut kunnian tutustua moniin kameramalleihin ja muihin tuotteisiin usein ihan ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Olen päässyt kouluttamaan satoja ihmisiä Olympus-kameroiden saloihin ja edustamaan merkkiä useissa eri tapahtumissa. Olen jopa saanut kertoa omia ajatuksiani tuotteista ja toiveita niitä koskien suoraan kameroiden suunnittelutiimille.

Olenkin voinut Olympuksen kanssa työskennellessäni yhdistää monta eri osaamistani: valokuvaaja, kameramyyjä, somevaikuttaja ja kouluttaja. Yhteiset projektit  on kaikki todellakin olleet ihan mun lempiduuneja vuosien varrella. En siis yhtään valehtele, kun sanon, että Olympus-kameroihin (ja firman tyyppeihin) tutustuminen vaikutti elämääni monin tavoin. Joten todellakin tämä 10 vuotinen yhteinen taival on juhlimisen arvoinen!

Ja mitenkäs sitä paremmin juhlistaisi kuin ihastelemalla viime viikolla julkistettua PEN E-P7:aa.

Olympus PEN kamera on tyylikäs

Ai että se on kaunis! E-P7 kunnioittaa retrolla ulkoasullaan vahvasti alkuperäisiä filmiajan PEN-runkoja. Kuvassa kamerassa kiinni 17mm f/1.8 objektiivi. Kamerapakkauksessa mukana tuleva 14-42mm zoom on kooltaan vielä pikkuisen pienempi. Kameraa saatavilla myös mustana.

Olympus PEN E-P7

PEN-sarjoja on tätä nykyä kaksi: tämä E-P -sarja, jonka edellisestä mallista ehtikin vierähtää jo useampi vuosi ja sitten lyhenteestä E-PL tunnettu PEN Lite-sarja, jonka viimeisin malli on E-PL10. Ne ovat vähän kuin sisarukset, joista E-P on taidoiltaan hieman pikkusisarustaan Liteä edellä. Mitkä siis ovat ne tärkeimmät ominaisuudet, joilla seiska lunastaa paikkansa PEN-sarjan lippulaivamallina?

  • Keveys. E-P7 runko painaa akun kera vain 337 g. Kevyen pannukakkuzoomin kanssa kokonaisuus jää edelleen vain 430 grammaan.
  • 20 megapikselin kenno.
  • 5-akselinen kuvanvakaaja mahdollistaa kuvaamisen käsivaralta entistä hämärämmässä.
  • 2 säätörullaa kuten OM-D -rungoissakin.
  • Yhdysrakenteinen kääntyvä salama.
  • Sarjakuvaus jopa 15 kuvaa sekunnissa. (sähköisellä sulkimella)
  • alas 180 astetta kääntyvä näyttö.
  • USB-lataus. (Tämä on uusi ja todella tervetullut ominaisuus!)

Vertailun vuoksi E-PL10:n paino on yli 40 g enemmän. Megapikseleitä siitä löytyy 16,1. Kuvanvakaaja on 3-akselinen ja säätörullia löytyy vain yksi. Salama ja näyttö toimivat samoin kuin Seiskassakin.

PEN E-P7:n voi siis sanoa olevan täysiverinen järjestelmäkamera varsin pienessä ja keveässä paketissa.

Kaksi säätörullaa

Vaikka vapaalla ollessani olenkin PEN-kameroilla kuvannut pitkälti aukon esivalinnalla, jolloin yksi säätörulla on riittänyt mainiosti, on kahden rullan käyttöliittymä itselleni todellinen riemun aihe. Täysmanuaalilla kuvaaminen nopeutuu huomattavasti ja tapahtuu samalla tavalla intuitiivisesti kuin työssä käyttämilläni OM-D -rungoilla toimiessa.

Kaksi säätörullaa siis mahdollistaa sen, että peukalolla ja etusormella on kussakin kuvausohjelmassa käytössä ne kaikista tärkeimmät säädöt. Manuaaliasetuksilla toisella vaihtuu aika ja toisella aukko. Aukon esivalinnalla puolestaan toisesta muuttuu aukko ja toisesta valotuksen korjaus. Yhdellä rullalla pelatessa toisen toiminnon joutuu hakemaan käyttöön valikon kautta.

Mikäli manuaaliasetukset on itselle vielä hieman hepreaa, niin tällä kameralla niiden käytön opettelu on helppoa!

ISO-herkkyys, valkotasapaino, tarkennustavat, eri väriprofiilit sun muut säädöt löytyvät aiemmista PEN-kameroista tutulla tavalla OK-nappulaa painettaessa avautuvasta valikosta. Valikon näkymäksi voi asettaa joko Super control panelin (kuvassa) tai näkymän, jossa toiminnot ovat kuva-alan reunalla. Toimintoja voi käyttää myös helposti kosketusnäytön kautta!

Pieni, mutta monikäyttöinen salama

Kameran pikku salama ponnahtaa näppärästi ylös tarvittaessa ja se on jousimekanisminsa ansiosta suunnattavissa myös ylöspäin. Näin yhdysrakenteisen salaman käyttö monipuolistuu, kun sitä voi suoraan kohteeseen suuntamisen lisäksi käyttää myös pehmeästi katon kautta heijastaen. Salaman tehoa on myös helppo säätää, joten täytesalamaa saa kuviin juuri sen verran kuin haluaa. Ei siis kannata pelätä salamaa, vaan opetella sen käyttöä.

Moni ei muuten tule ajatelleeksi, että juuri nyt kesä ja kova auringonpaiste on aikaa jolloin salaman käyttöä kannattaa ottaa haltuun. Tiedättehän ne ikävät kovat varjot, joita aurinko luo vaikka kuvattavan kasvoille silmienkin jäädessä pahimmillaan mustiksi auringon paistaessa suoraan päältä päin. Noihin tilanteisiin vaan rohkeasti täytesalamaa mukaan avamaan kasvojen kovia varjoja. Suosittelen testailemaan!

Kameran näyttö kallistuu ylöspäin 80 astetta ja alaspäin 180 astetta, eli ns. selfieasentoon. Alaspäin käännettäessä näyttöön ilmestyy sekä videon rec-nappula, että laukaisupainike, jota painamalla kamera ottaa kuvan pienellä viiveellä.

 

Kahden säätörullan lisäksi E-P7:n toinen ulospäin näkyvä uutuus on objektiivin edestä päin katsottuna vasemmalla puolella oleva kytkin, josta pääsee nopeasti vaihtamaan värikuvasta mustavalkoiseen. PEN E-P7 tarjoaa taidesuotimien lisäksi erilaisia väriprofiileja joiden tunnelmat ovat tuttuja filmiajalta.

Profiilit ovat muokattavia, joten ne ovat valmiita taidesuotimia hienovaraisempia keinoja muokata kuvien värejä. Mutta sekä väriprofiilit, että taidesuotimet tarjoavat oivia työkaluja tuoda kuvan sävyihin omaa kädenjälkeä ilman, että kuvia olisi enää erikseen käsiteltävä. Itse ainakin tykkään esimerkiksi lomakuvien kohdalla tehdä valmista jälkeä jo suoraan kamerassa. Nopeasti valmista somekamaa!

Olympus O.I. share – Kuvien nopea langaton siirto ja kauko-ohjaustoiminnot

Tämänkin postauksen kuvat, joissa esiinnyn, on otettu jalustan ja wifillä/bluetoothin kautta toimivalla Image Share sovelluksella. Tämä on toki tuttua jo monista Olympuksen aiemmista kameramalleista, mutta E-P7:ssa yhteys on mahdollista pitää aina päällä, joten yhteyden saa puhelimellaan käyttöön entistä nopeammin.

Kuvat voi myös laittaa siirtymään automaattisesti puhelimeen tai tabletille, kun kamerasta katkaisee virran. Itse tosin suosin sitä taktiikkaa, että valitsen siirrettävät kuvat manuaalisesti sovelluksen kautta.

Itselleni O.I. Share on ollut aivan elintärkeä juttu jo vuosia. Olisi jäänyt 90 % blogin asukuvista ottamatta, jos olisi pitänyt odotella jotakuta toista kameran taakse. Sovelluksen avulla kameran ohjaaminen on helppoa. Pistän asetukset kuntoon, sarjatulen laulamaan ja poseeraan kuin huippumalli!

Summa summarum En tippaakaan valehtele, jos sanon, että PEN E-P7 on ominaisuuksiltaan iso askel kohti OM-D kameroita. Olen ehtinyt kuvata seiskalla vasta muutamia kertoja, mutta riittävästi huomatakseni, että tarkennus on on aiempia PENejä tehokkaampi. Ja jo postauksen alussa kiittelemäni kahden säätörullan tuomaa käytettävyyden parannusta ei voi liikaa korostaa.

PEN E-P7 on loistava valinta etenkin aloittelevalle kuvaajalle, joka haluaa tutustua järjestelmäkameralla kuvaamiseen, mutta kaipaa kameralta kompaktia kokoa.

Tämä tuore tulokas sopii hienosti myös minun kaltaiselleni ammattikuvaajalle, joka haluaa kameroilla selkeästi erottaa työn vapaa-ajasta.

En lähes koskaan ottaisi reissuun mukaan duunikameraani (OM-D EM1 MKIII), vaan kuljetan mieluummin keveää ja näppärää käsilaukkuun mahtuvaa PENiä, joka kuitenkin tarjoaa minulle kaikki tarpeelliset ominaisuudet vapaa-ajalla kuvaamiseen. Toisin päin kyllä olen tehnyt, PEN-kamerat ovat olleet vuosien aikana usein kakkoskameroina esimerkiksi hääkeikoilla.

 

Minä ja PEN

Koska meneillään on tosiaan minun ja PEN-kameroiden yhteisen taipaleen juhlavuosi, kokosin alle vielä muutaman kuvan, jotka kertovat siitä, mitä me olemme tämän vuosikymmenen aikana yhdessä tehneet.

Paras kamera on se, joka kulkee mukana. Mikään huippuominaisuuksin varusteltu vempele ei taltioi elämän pieniä ja suuria hetkiä kuviksi, jos sitä ei jaksa kantaa mukana. Pienessäkin veskassa kulkevien PENien ansiosta minulla on iso läjä ihania kuvamuistoja minulle rakkaista ihmisistä ja hetkistä.

Keikkakuvaus on suurimmaksi osaksi ollut aina juurikin minun ja PENin yhteinen juttu. Festareille ja kuppiloihin lähtiessäkin arvostan korkealle kameran kompaktia kokoa, joten lempibändi Amorphista on tullut taltioitua huomattavasti useammin PENillä kuin OM-D:llä. Kameran nokalle keikkapaikasta riippuen 45mm tai 75mm lasi ja reipas rynnäkkö eturiviin, niin saa kuviin taltioitua melko mukavia lähikuviakin.

Matkakuvaus. Monet ikimuistoiset reissut on tullut taltioitua eri PEN-kameroilla. Rakastan matkoilla tarkkailla ohikulkevia ihmisiä ja taltioida pieniä arkisia hetkiä. Alunperinkin mun rakkaus PENiä kohtaan heräsi sen myötä, kun pääsin 2011 Wienissä nappailemaan katukuvia.

Minut hurmasi se helppous, vaivattomuus ja kuvaamisen huomaamattomuus. Huomasin ottavani peilittömällä järkkärillä, näytön kautta kuvaten aivan erilaisia kuvia kuin isolla peilijärkkärillä. Tällaisen katukuvauksen myötä mussa syttyikin silloin taas ihan uusi ilo ja into valokuvaamiseen myös vapaa-ajalla.

Monta reissua on tullut tehtyä myös kameroiden vuoksi. Yllä oleva kuva Iinasta esimerkiksi on napattu Kööpenhaminassa, missä olimme PEN E-PL10:n lanseeraustilaisuudessa. E-P5 puolestaan otettiin vastaan Berliinissä. Paljon mahtavia Olympus-muistoja siis sekä muistikortilla että mielessä.

Hyvät 10 vuotta siis takana Olympus-kameroiden kanssa. Suhteen jatkumista edesauttaa aina nämä uudet sydämentykytykset, joita tällä hetkellä tarjoilee E-P7:n lisäksi myös juuri ilmestynyt PRO sarjan 8-25 mmf/4.0 -objektiivi. Siitä meinaan intoilla vielä ihan oman postauksensa!

Jos oma PEN-kamerasi kaipaisi päivitystä uudempaan tai aloit tämän postauksen luettuasi viimeistään harkitsemaan Olympus-leiriin siirtymistä, niin nyt on viikonloppu aikaa tarttua huimaan tarjoukseen.

PEN E-P7 on nyt ennakkotilattavissa (toimitukset alkaa 30.6.) ja kun tilaat sen 21.6. mennessä saat kaupanpäälle 45 mm f/1.8 -objektiivin koodilla ”olympuspen”.

Saat siis heti kaksi objektiivia, kamerapakkauksessa tulevan 12-42 mm zoomin ja tuon 45mm vaovoimaisen muotokuvaobjektiivin. (Edun arvo 329 €)

(Tämän postauksen itsestäni on portailla istumiskuvaa lukuunottamatta kuvattu juurikin tuolla 45 mm lasilla.)

Ja kuten TV-shopissakin sanottaisiin, ei siinä vielä kaikki! E-P7:n ostajille on tarjolla myös minun vetämä kurssi (toteutetaan etänä myöhemmin kesällä), jossa otetaan kameran tärkeimmät perustoiminnot haltuun helppotajuisesti. Jos siis on kuvauksen perusasiatkin vielä hukassa, niin lupaan, että mun opastuksen jälkeen kuvasi paranevat jo merkittävästi ja saat uuden kameran nappulat siten haltuun, että lisäopettelu helpottuu huomattavasti.

Jos siis tilaat kameran, niin ilmoittaudu minulle sähköpostilla kurssia varten veera@tyyliametsastamassa.fi, niin infotaan ajankohdasta.

Pääset ennakkotilaamaan PEN E-P7.n TÄSTÄ!


Kaupallinen yhteistyö, Vahva Elämä by Rebekka Jaakkola

Liikunnan ilo, mistä ja miten se oikein löytyy? Se on kysymys, mitä minäkin olen ehtinyt elämässäni monta kertaa miettiä. Sitä iloa on toki vuosikymmeniin mahtunut ja olenkin harrastanut monenmoista. Mutta liikkumattomina kausina kunnon ollessa pohjalukemissa, on todellakin tullut tuumittua, että mistä helvetistä sen ilon ja motivaation oikein repisi.

Mut nyt se ilo on täällä taas! Mutta onko mulla vastausta siihen, että miten se löytyy? Ei mitään yksiselitteistä. Ei sitä voi ostaa urheiluliikkeestä pullossa. Se ei myöskään löydy välttämättä (tai siis tuskin löytyy) sillä ensimmäisellä kerralla, kun nostaa perseen sohvalta ja lähtee hikoilemaan, etenkään, jos lähtötilanteessa kunto on todella huono. Mutta voin mä kertoo silti niistä oivalluksista ja kokemuksista, joita mulla on ollut tämän noin vuoden aikana, jonka olen nyt liikkunut aktiivisesti.

Juoksukoulu

Lähtötilanne vuosi sitten oli se, että takana oli pari-kolme liikunnan suhteen todella epäaktiivista vuotta masennuksen vietyä kaiken kiinnostuksen ja jaksamisen. Monenlainen treenaaminen oli kuitenkin aiemmasta elämästä tuttua ja se oikeastaan vaan entisestään nosti kynnystä tarttua lenkkareihin, koska tiesin eron jaksamisessa olevan aktiivisen treenaamisen vuosiin murskaava.

Mun ensimmäinen askel oli pyytää apua pt:ltä. Lähdin jo ennen viime kesää selättämään treenikammoani valmentajan ohjauksessa, ja esim viime vuoden kevät tuli liikuttua sellaisella 1 krt viikossa tahdilla. Ihan vaan herätellen mieltä ja kroppaa siihen liikkumiseen.

Vinkki 1. on siis se, että jos ei oikein tiedä mistä ja miten aloittaa, niin hanki mahdollisuuksien mukaan apua ammattilaiselta.

Jos et ole liikkunut pitkään aikaan tai vaikka koskaan, niin 6 kk mittainen maltilla etenevä Pohjalta peruskuntoon – erittäin huonokuntoisten kotitreeniohjelmahttps://www.campwire.com/buy_flexible/ed943f8b-eb50-4bb7-8037-dbc28c9fed3f voisi olla matalan kynnyksen aloitus.

Kurssin ensimmäiset pari kuukautta kehoa herätellään lempeästi liikkumaan kävelylenkeillä, liikkuvuusharjoituksilla ja lihaskuntoa helpoilla liikkeillä parantaen. Kaikki harjoitukset voi (ja tuleekin) mitoittaa omaan jaksamiseen ja Rebekka ohjaa treenivideoilla erilaisia vaihtoehtoja lihaskuntoliikkeisiin, jotta jokaiselle löytyy tapa miten pystyy tekemään.

On siis parasta aloittaa maltilla. Jos heti vaatii itseltään pitkiä lenkkejä tai neljä salitreeniä viikkoon, niin saattaa jäädä se into ja ilo löytymättä ja pahimmassa tapauksessa rikkoo paikkojaan. Epärealististen tavotteiden sijaan mieti millainen liikunta sua kiinnostaisi.

Viihdytkö luonnossa, nautitko vedestä, rakastatko tanssimista? Kieli vyön alla juokseminen tai punttien kolistelu ei ole maailman ainoat liikuntamuodot. Myös lempimusan tahdissa omassa olohuoneessa tanssiminen on liikuntaa. Se kun pistää tossua toisen eteen itselle sopivassa tahdissa metsässä maisemia katsellen, on liikuntaa.

Siinä tuli se toinen oivallukseni, itselle sopiva tahti. Tätä mulle opetti etenkin Vahva Elämä -juoksukurssi. Rebekan kursseilla painotetaan sitä, että treenin ja juoksun kuuluu tuntua koko ajan hyvältä. Että ei tarvii koittaa mennä pumppu rinnasta ulos hakaten jotain tiettyä vauhtia, vaan peruskunto kehittyy parhaiten matalatehoisella ja pitkäkestoisella treenillä. Ja aloittelevalle juoksijalle se tarkoittaa too-del-la hidasta vauhtia. Ja paljon kävelyä väliin, jotta sykkeet pysyy kurissa.

Koska mä en ollut ikinä ennen juossut (teininä lenkkeilin jonkin verran, mutta siitä on jo yli 20 vuotta), oli kynnys siihen puuhaan todella korkea. Ja ekat lenkit meni sitä omaa hidasta löntystämistä hävetessä. Mutta onneksi se häpeä meni pian ohi, kun katseli kadulla ja pururadalla muita hikoilijoita. Tahteja on just yhtä monta kuin on liikkujaakin ja kenenkään ei tule verrata menoaan kenenkään toiseen.

Jos johonkin haluaa vertailla, niin katse kannattaa kääntää treenien edetessä siihen millaista oma taaperrus oli aiemmin. Ja kaikesta edistymisestä saa ja kuuluu iloita!

Kunnon ollessa huono, tuntuu liikunnan aloittaminen varmasti vaikealta. Aluksi minuakin liikutti ihan vaan järki, ajatus siitä, että treenaaminen tekee minulle hyvää, ja siihen varsinaiseen iloon päästin vasta vähän myöhemmin. Ensin tarvittiin ripaus päättäväisyyttäkin mukaan.

Pientä epämukavuutta siis joutuu varmasti aluksi kokemaan, mutta sen pitää olla sopivaa. Lohdullista on se, että mitä huonompi on lähtötilanne, sitä nopeammin alat huomaamaan muutoksia jaksamisessa ja se tuo onnistumisen tunteita, joka on mitä mahtavinta polttoainetta uusia treenejä kohti.

Minusta ei tullut juoksukurssin myötä edelleenkään vielä himojuoksijaa joka kipittelisi kepeästi kympin lenkkejä. Mutta minusta tuli tyyppi, joka entisen ”en juokse metriäkään”-ajatuksen sijaan tuumii, että ”onpa kiva keli, vois käydä pienellä lenkillä”. Sain siitä siis yhden vaihtoehdon lisää lajikirjastooni. Lajin jota on helppo lähteä harrastamaan. Sen kun pistää tossut jalkaan ja säänmukaiset vaatteet ja painuu ovesta pihalle.

Venyttely

No mutta koska mulle löytyi sitten se liikunnan ilo?

Viime syksynä oli jo kova treeni-into ja silloin iloa toi todella paljon liikunnan tuoma sosiaalisuus. Yhtäkkiä mun kalenteri alkoi täyttyä liikuntatreffeistä vanhojen ja uusien kavereiden kanssa. Huomasin, että porrastreenit, kävelylenkki tai vaikka maastopyöräily olivat helppo tapa ehdottaa tapaamista vaikka kaverille jonka kanssa ei ole oltu aikoihin tekemisissä. Lenkkikavereita löytyi myös instagramin kautta.

Yksi vinkkini onkin, että sovi liikuntatreffejä. Kaverin kanssa höpötellessä tulee helposti käveltyä tunti ilman että edes huomaa liikkuvansa. Ja kun on sopinut asian jonkun kanssa, on kynnys luistamiseen korkeampi. Mä koitan etenkin tosi kiireisille viikoille saada kalenteriin jotain muiden kanssa sovittuja treenejä, jotta pitkän työpäivän jälkeen sohvan houkutusta olisi vaikeampi vastustaa.

Kahdestaan tai isommalla porukalla on myös helpompaa lähteä kokeilemaan jotain itselle uutta lajia, kun saa turvaa toisista. Itsellä olisi nyt hinku lähteä kokeilemaan padelia, pitääkin huudella fb:ssa tai IG:ssa seuraa sitä varten.

Olisko sulla joku kaveri, jonka kanssa voisitte molemmat lähteä vaikka Kävelystä juoksuun kurssille ja tehdä osan treeneistä yhdessä?  Kurssin kesto on seitsemän viikkoa, mutta koutsi Rebekka kannustaa venyttämään sitä ihan itselle ja omaan arkeen sopivaan aikaan olipa se sitten vaikka 9 tai 12 viikkoa. Seuraat vaan treenejä järjestyksessä sinulle sopivalla tahdilla.

Liikkuvuusharjoitus

Rebekan videolla ohjaamaa liikkuvuusharjoitusta tässä teen. Ilme kertoo, että vartaloni on todellakin sen tarpeessa, sen verran jumittaa ja kiristää. 😀

Siinä missä syksyllä minulle iloa toi liikunnan tuoma seura, niin nyt tämän vuoden puolella on vihdoin tapahtunut se, että mun kroppa on alkanut ihan itse pyytää ja vaatia liikuntaa. Enää ei siis ilo löydy siitä, että treeni on ohi, vaan siitä, että se alkaa. Väsyneenkin päivän päätteeksi illalla saattaakin tulla fiilis, että tekee mieli lenkille. Olen alkanut heräilemään aikaisin ja aamutreeni on tahmean velvollisuuden sijaan ihanasti päivään energiaa tuova asia.

Mulla on löyhä runko jokaiselle viikolle ja tietyt treenit mitä ainakin mahdutan kalenteriin ja niiden lisäksi menen sitten ihan fiiliksen mukaan. Menen lenkille jos kroppa ja mieli sitä pyytää. Lähden metsään pyöräilemään, jos on aikaa ja kivaa seuraa tarjolla. Käyn taloyhtiön salilla ”sekoilemassa” saunan lämpiämistä odotellessa tehden kaikkea mikä tuntuu kivalta, esimerkiksi kahvakuulailemassa ja tanssimassa Spaissareiden tahtiin.

Ei pakolla vaan fiilistellen

Siinä se on mulle se liikunnan ilon ydin, että en pakota itseeni mihinkään, vaan vedän pitkälti fiiliksellä ja muuhun elämään joustavasti sovitellen. Just nyt kiinnostaa salihommat, niin teen niitä ahkerasti. Tällä hetkellä kesäkelien myötä juoksulenkit on taas alkaneet kiinnostaa selvästi kevättalvea enemmän, joten kohta voikin vaaka kallistua salilta taas enemmän lenkkeilyyn.

Olen etsinyt ”liikuntakirjastooni” sen verran erilaisia palikoita, että sieltä löytyy vaihtoehtoja jos joku homma ei just nappaa. Kesältä odotan myös kaikkia uusia juttuja joita haluaisin kokeilla kuten suppailu. Vinkkeihini kuuluu siis myös, että kokeile ennakkoluulottomasti ja rohkeasti uusia juttuja! Ja muista, että mitään ei tarvitse osata heti. On ihan ok olla ekalla kerralla vaikka sup-laudalle noustessa ihan paska.

Mulle liikunnan ilo on siis löytynyt tekemällä ja kokeilemalla. Itseä ja omia fiiliksiä kuunnellen ja sillä, että töitä on pakaralihaksen lisäksi tehty myös aivoilla.

Olen koittanut painaa mieleeni niitä tunteita ja hetkiä, kun treenaaminen on tuntunut erityisen hyvältä. Olen matkan varrella useaan otteeseen miettinyt ja iloinnut siitä miten paljon enemmän jaksan verrattuna siihen kun aloitin. Olen opetellut tunnistamaan koska kroppa tarvitsee ihan oikeasti lepoa, eikä treenin välttely johdu vain laiskotuksesta.

Olen lähtenyt usein liikkumaan ajatuksella, että ”käyn tekemässä edes ihan vähän”. Varttikin on parempi kuin ei mitään. Ja joka kerta siinä onkin käynyt niin, että kun on päässyt ovesta ulos, niin ei sieltä ihan heti ole sitten viitsinyt pois tullakaan.

Lainaan tähän taas Antti Tuiskun Pään takii -biisiä:

Sulle mä neuvon samaa
Älä mieti kun mene vaan
Ei se tarkota sataa kilsaa
Pari askeltakin jo jeesaa

Musta tuntuu, että voisin kirjoittaa ajatuksiani tästä aiheesta vaikka kuinka paljon. Niin paljon mun päässä on etenkin viimeisen puolen vuoden aikana tän liikunnan suhteen naksahtanut.

Jos susta tuntuu, että tämä kesä vois olla oivallista aikaa itsekin etsiä sitä naksahdusta, tai lisäbuustia juoksuharrastukseen, niin apua ja innostusta voisi löytyä vaikka joltain näistä nyt su 6.6 alkavalta Vahva Elämä -kurssilta. 

Pohjalta peruskuntoon – erittäin huonokuntoisten kotitreeniohjelma – 6kk 99 €

Erittäin huonokuntoisten kävelystä hölkkäkuntoon – 8kk 129 €

Kävelystä juoksuun – 7 viikkoa 39 €

Juoksukunnon parantaminen – tavoitteena helpot 5-8km – 8 viikkoa 39 €

Tavoitteena kevyt 10-20 km – 3kk 59 €

 

Mä taidan nyt perjantai-illan kunniaksi lähteä vielä kellarin salille tekemään muutamia Rebekan liikkuvuusharjoituksia. Ja kroppa tuntuu huutavan myös huolellista venyttelyä!

 

 

Kuvat Jarkko Mäkelä