Joskus sitä vaan tekee mieli heittäytyä hulluksi ja uhkarohkeaksi ja kokeilla asioita joiden epäonnistumisesta on oikeastaan melko varma jo lähtötilanteessa. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja omissa nahkoissa olon vieraaksi tunteminen herättelee ja saattaapa kokemuksesta oppia aina jotain uuttakin.

Sitä ainaista samaa, vanhaa ja tylsää osaa taas kummasti arvostaa, kun käy sekoilemassa jonkun muun kanssa ja tuntee itsensä idiootiksi. Ja en suinkaan kannusta tässä nyt ketään syrjähyppyihin petielämän piristykseksi, vaan puhun jälleen kerran pukeutumisesta niin kuin yleensä blogini aihepiiriin kuuluu. Toisissa asioissa sekoilu tekee välillä hyvää, mutta ei sekään ihan joka hommaan sovi.

Niin että missä syrjässä minä sitten oikein hyppelin? Ja kuinka idiootiksi itseni tunsin?

haavieraana1

Nahkarotsista en kuitenkaan luopunut, en edes helmikaulanauhan kanssa!

Petin mun ainaisia yksivärisiä vartalonmyötäisiä mekkoja kukallisen kellohelmakoltun kanssa lauantaisissa murun työkaverin häissä!

Tilasin tuon H&M:n Inclusive malliston mekon jonkin muun vaatteen kyljessä ihan vaan sovitettavaksi, koska minua ihan vaan puhtaasti kiinnosti, että miten kyseisen malliston kamppeet mahtaisivat tälle pyllerölle istua. Kun mallistossahan oli siis kyse siitä, että samat kuteet oli valmistettu niinkin laajalla kokoskaalalla kuin 32-54.

Omaksi ihmetyksekseni mekko ”sujahti” (mua naurattaa tämän verbin käyttö aina, kun on kyse omasta vaatteisiin ahtautumisestani 😀 ) päälleni ja koska mulla ei ollut aavistustakaan mitä oikein pukisin noihin lähestyneisiin kekkereihin, niin päätin tehdä 24,95 € maksaneen huiman kokeilun. Miten selviäisin kokonaisen päivän hengissä aivan minulle vieraassa asussa.

haavieraana2

Selvisihän sitä hengissä ja mukavaakin oli, mutta olen mä nyt joskus paremmaltakin näyttänyt. 😀 Eli listataanpa sitten hieman asun plussia ja miinuksia sekalaisessa järjestyksessä.

– Kellohelma sai mut näyttämään entistä lihavammalta. Tai siis se ei yhtään valehdellut mua hoikemmaksi.

– Jouduin hankkimaan mekon kaveriksi tuon typerän lyhyen neuletakin, kun omasta kaapista ei löytynyt mitään sopivan mittaista lämmikettä.

+ Mutta toisaalta se samainen helman malli loi illuusiota jonkinmoisesta vyötäröstä näin ainakin mun mies väitti. (tai sitten mun ahteri vaan näytti entistäkin leveämmältä)

+ taskut. Mä vaan rakastan taskuja.

+ Mekon kuviointi ja värit olivat kukista huolimatta mielestäni todella kivat.

haavieraana4

Kai omat häät voi onnistua, vaikka ei askartelepaskartele pikkuruisia hääkarkkirasioita? Mä en ihan käsitä tätä konseptia. Mutta mielelläni mä kyllä viraan asemassa ne karamellit mussutin.

haavieraana5

+ saatoin käyttää mekon kanssa punaisia asusteita. Se on aina positiivinen asia.

+ leveän helman vuoksi rullautuvat sukkahousutkaan eivät häirinneet, sillä se sukkapöksyjen vyötärönauhan päällä röllöttävä vararengaskin pysyi näppärästi leveän hameenhelman alla piilossa.

+ taskut mahdollistivat sukkahousujen huomaamattoman nostelun. Tämä jos mikä on ihan super-ominaisuus.

+ löysän kellohelman ansiosta myös syömistä saattoi harjoittaa ihan rauhassa pötsin paisumisesta sen pahemmin ahdistumatta.

– mitkään mun normaalisti käyttämät korut eivät sopineet asuun, joten kaivoin sitten 2 minuuttia ennen lähtöä krääsälaatikon pohjalta jotain muovihelmiä jottei olo olisi aivan alaston

haavieraana6

– Ja sitten tämä ehdottomasti suurin miinus. Etumus oli siinä määrin avara ja kooltaan just sen verran jämpti, että näytti kuin mulla olis perse leuan alla!!!

Tämä oli se seikka mikä ehkä ainoana juttuna ahdisti ihan oikeasti vähäsen. Jouduttuani niin monet kerrat ikävän huomion kohteeksi tissevyyteni takia, en ole niiden välistä viivaa (pakaravakoa) kauhean innokkaasti ollut esittelemässä. Kyllä mä tuonkin jutun pystyin unohtamaan aina siihen saakka kunnes katsoin kamerasta esim. juurikin tämän kuvan. 😀

Se ei sentään ollut mekon vika, että tukka lässähti jo ensi metreillä. Meidän lähtö oli taas varsinainen kaaos ja tapahtui ihan viimetingassa (20 min ennen vihkimisen alkamista muru ajoi vielä partaa ja sen paita oli edelleen silittämättä ja minä pengoin epätoivoisesti korurasiaa ja etsin kateissa olevia meikkejäni).

Kiireessä sitten unohtui kirkkoon mennessä sellainen asuste kuin sateenvarjo, Mikki ehdittiin hakea mukaan vasta juhlapaikalle siirtyessä. Kirkon pihalla kuitenkin taivas nakkasi niskaan jo riittävän määrän vettä, että kutrini päättivät mukavasti lässähtää ja kihartua. Mutta pikku juttuja! Luotin taas äitini mantraan jonka mukaan kaikki ne hiukset ovat hyvin jotka ovat toisesta päästä päässä kiinni.

haavieraana3

haavieraana7'

Murulle löytyi värikoordinoitu kravatti eurolla Ratsulan toripäiviltä, jei! Ja ei, en ole niin sieni, että minulla olisi aina hanskassa kaksi juomaa kerralla, minä vain ystävällisesti pitelen kameran takana olleen herran juomaa.

haavieraana9

Mutta mitä sitä nyt sievistelemään, ei siellä varsinaisesti lasiin syljettykään. Tämäkin herrasväki on vallan vesiselvän näköistä heiluessaan tanssilattialla.

haavieraana10

Illan pimetessä mun kavaljeerista kuoriutui joku huivikaulainen ryijyään auliisti esittelevä Pedro..

haavieraana8

Olin sentään niin viehättävä, että pääsin kaulailemaan sitä Pedroa. Mut sänkyyni en sitä saanut, sillä Pedro sammui puku päällä sohvalle. 😀

Noin äkkipäätään hyvät ja huonot jutut yhteenlaskettuna asu pääsi plussan puolelle tuloksella 7-4. Tulipahan kokeiltua tällaistakin. Ja kun ei suhtautunut itseensä eikä lookkiinsa liian suurella vakavuudella, saattoi huonosti olevien asioiden märehtimisen sijaan keskittyä juhlimaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja koska vieraiden joukossa ei ollut oikeastaan ketään omaa tuttuani, niin kukaan ei varmasti osannut ajatella, että ”toi mimmi ei kyllä varmasti ole itsensä näköisessä asussa”.

Myöhemmin illalla sitten törmäsinkin myös omiin ystäviini, jotka siten olivat yllättyneitä senkin edestä. Yksi oli jo seuraavana yönä ehtinyt nähdä unta missä minä olin päästä varpaisiin erilaisiin kukkakuoseihin sonnustautuneena myynyt grillattuja kalapuikkoja Porin torilla. Olin siis selkeästikin ollut painajaismainen näky.

Summa summarum, kiva testata välillä jotain itselle poikkeavaakin kunhan vaan ei ota homma liian tosissaan ja ahdistu liikaa, kun homma menee pieleen. Mekon kohtalosta en osaa vielä päättää, jättääkö se kaappiin odottamaan seuraavaa roolileikkiä vai pistääkö kiertoon..

PS. Kävin sitten juuri tarkastamassa mekosta sen koon, kun joku jo kommenttiboksissa tuon mitoituksesta kyseli, ja huomasin sitten samalla, että olen juhlinut koko illan iloisesti pahvinen kokolappu paikallaan roikkuen…. mutta sisäpuolella sentään. 😀

Elikkäs mekon koosta kyselleelle Olgalle tiedoksi, että oma mekkoni oli koko 46 ja yleensä en kyllä henkkamaukka koltuissa mahdu yläosastani tuohon kokoon. Sitä en tiedä millainen se isompi koko olisi itselleni ollut, sillä sitä ei enää ollut jäljellä minun tehdessä tilausta, joten en voinut ottaa sitä sovitettvaksi. Eli sanoisin, että ei ainakaan mitään kovin pientä kokoa ole minun mielestäni.


Bloggaaja jos toinenkin on viimeisen vuoden aikana intoillut ripsipidennyksistä ja kertonut niiden olevan arkinaaman ehdoton pelastaja. Vielä kun pomoni hankki itselleen räpsyttimet joskus viime vuoden puolella ja hehkutti niiden ihanuutta, en voinut enää kieltää, ettenkö itsekin olisi hieman kiinnostunut hommaa kokeilemaan om ripsieni ollessa melkoisen lyhyet ja suorat.

Jouluna kuusen alta sitten löytyikin pomoni hankkima lahjakortti jonka turvin pääsin liimauttamaan silmiini elämäni ensimmäiset ripsipidennykset. Ja nyt voin todeta, että jäivät todennäköisesti myös viimeisiksi.

Alla olevassa kuvassa minun omat ripset ripsivärin kanssa. Ei mitkään huimat, mutta on niillä pärjätty.

ripset_ennen

Ja tässä sitten pidennykset heti melko tuoreeltaan. En halunut mitään kilometrin päähän paistavia megaripsiä, joten minulle laitettiin melko maltillisia pituuksia ulkonurkan ripsien ollessa muistaakseni 10 mm mittaisia. Lopputulos olikin mielestäni visualisesti kaikin puolin loistava ja kaikki kaverit tuijottelivatkin ripsiäni aina pienen tovin ennen kuin kysyivät onko kyseessä pidennykset. Eli toiveeni siitä, etteivät pidennykset ole liian ilmiselvät, kävi loistavasti toteen eikä minulla todellakaan ole mitään pahaa sanottavaa itse työnjäljestä. Tykkäsin kyllä peilikuvastani kovasti sen aikaa, kun ripset pysyivät hyvinä, mutta siihenpä se sitten jäikin.

ripset2

Minua ei vaan ole tehty elämään tuollaisten vekottimien kanssa. En minä ala miettimään yksien ripsien takia, että mitenkä päin tässä nyt kärsii nukkua ja pistää päätä tyynyyn. Johtuneeko sitten juuri melkoisen naamaa tyynyyn hierovasta yöelämästäni (kuulostaapa muuten joltain hämärältä ja pervolta tuollainen toiminta.. :D), mutta omat pidennykseni pysyivät jotakuinkin järkevän näköisenä alle viikon. Yksittäisiä ripsiä alkoi sojottaa suuntaan jos toiseenkin niin, ettei niitä saanut enää millään taltutettua oikeaan asentoon ja kurittomia yksilöitä oli pakko poistaa väkivalloin.

Ensimmäinen miinupiste tuli heti ripsienlaittoa seuraavana päivänä, kun menin ensimmäistä kertaa pidennysten kera suihkuun. Kosmetologi oli varoittanut, että ensimmäisellä kerralla silmiä saattaa liimasta johtuen hieman kirvellä ja oikeassahan se oli. Mutta se ei ollut vaan mitään pikku kirvelyä, vaan minun silmäni äityivät turpoamaan ihan karmean näköisiksi tomaateiksi ja kirvely ja polttelu oli aika helvetillistä. Se ei ollut kaunis näky eikä ihana tunne voin kertoa.

Ahdistusta aiheutti myös meikin puhdistamisen hankaluus. Olen tottunut puhdistamaan silmämeikkini melko reippaanlaisesti vanulappujen avulla, mutta pidennysten hoito-ohje kehottaa välttelemään kaikenlaista silmien hieromista. Ja sitä paitsi koska ripsien tyvi oli liiman vuoksi melkoisen kova ja karhea, ei vanua voinut senkään takia käyttää, koska pumpulihuituloita jäi kiinni ripsiin. Koska meikinpuhdistus tuntui niin ärsyttävältä ja hankalalta jäi sitten meikkaaminen lähes kokonaan niiden muutaman viikon ajaksi, kun ripset pysyivät päässäni. Eli siinä kun joku ystäväni sanoi, että pidennykset kannustivat häntä muutenkin ehostamaan itseään normaalia rutiinia enemmän, niin itselleni kävi juuri päinvastoin.

ripset_1

Aika pian ripsien laiton jälkeen minulle olikin selvää, että ne eivät ole minun juttuni ja aloin vain odottamaan ripsien irtoamista. No senhän tietää miten siinä sitten käy, kun jotain odottaa.. Viimeiset eivät meinanneet pudota sitten millään. Viimein sitten vajaa kolme viikkoa ripsien laiton jälkeen, juuri ennen Tukholmaan lähtöä, otin kynsisakset käteeni ja lyhensin loput jäljellä olleet rumasti törröttävät pidennykset omien tynkieni mittaisiksi. En mielelläni kyllä veisi teräaseita silmieni lähelle, mutta en halunnut myöskään näyttää ihan friikiltä.

Jossain vaiheessa minulla oli epätoivoinen fiilis, että pidennykset olisivat irrotessaan vieneet kamalan määrän myös omia ripsiä ja kuvittelin ripsieni harventuneen silmin nähden. Äsken tilannetta peilistä tarkastellessani kuitenkin ilokseni huomasin, että jos sieltä jotain irtosikin, niin ripset ovat vauhdilla kasvaneet takaisinkin. Toki seassa näkyy nyt jonkin verran normaaliakin lyhyepiä ripsiä, koska eivät ole vielä ehtineet täyteen mittaansa, mutta mitään hurjaa harventumista ei onneksi näy.

Olin jo kuvitellut olevani ainoa, joka pidennyksistä ei ole tykännyt, niin paljon niiden nimeen vannovia naisia olen tavannut, mutta olen minä yhden itseni kanssa samoilla linjoilla olevan tyypin sentään tavannut. Meillä molemmilla oli sama asenne, että ”ihan kivan näkäiset hetken aikaa, mutta ei maksa vaivaa ja kaikkea sitä hankaluuden tunnetta jonka aiheuttavat”. Minä haluan pystyä meikkaamaan tietäen, että meikkien puhdistaminen onnistuu helposti ilman ekstravarovaisuutta ja minä halua nukkua naamallani jos siltä tuntuu.

Yhteenvetona siis todettakoon, että olen todella iloinen, että pääsin villitystä testaamaan, mutta sanonpa vaan, että ei kyllä tulisi mieleenkään syytää muutaman viikon välein hirvittäviä summia tuollaisten ylläpitoon. Koska en tosiaan halua mitään megaräpsyttimiä, niin koen kyllä saavani taivuttamalla ja oikeanlaisella ripsivärillä aikaiseksi ihan riittävän muhkeat ripset.

Mietinkin tämän kokemuksen myötä vaan sitä, että kaikkeen sitä meidät naiset saadankin höynäytettyä ja koukutettua. Kuulin jossain jo huhuja alaripsipidennyksistäkin! :0 Minä säästyin tältä villitykseltä, mutta saa nähdä miten käy jonkin seuraavan ”kaikilla on pakko olla tällaiset”-buumin kanssa. 😀

Mites te lukijat? Onko siellä milaisia kokemuksia ripsipidennyksistä? Olenko lähes ainoa, joka ei ole langennut näiden pauloihin?