Tänään on fiilis taas vaihteeksi sen verran luottavaisempi ja positiivisempi, että voisi olla hyvä rako valottaa näitä verhoa noiden elämässä tapahtuvien muutosten edestä, joista olette jo rivien välistä ja sivulauseista saaneet lukea. Arkeni on kuitenkin sen verran mukana täällä blogissa, että olisi hölmöä olla kertomatta näin isosta muutoksesta.

(postauksen kuvituksena randomeja puhelimella kuvattuja kuvia mun arkitouhuista. Yritin nimittäin saada kasattua sellaisen ”päivä kanssani postauksen, mutta toki se kusi aina viimeistään iltapäivällä, kun oli pirusti töitä. :D)

kuva-1

Aamut on vaikeita aina.

Osa teistä voi olla asiasta jo hieman perilläkin, mutta tilanne on siis se, että multa loppui vakityö. Tai no, virallisesti työsuhde päättyy tuossa vajaan parin viikon päästä, mutta en ole enää pariin viikkoon ollut töissä muutamia kuvauksia enempää, sillä olen pitänyt pois kertyneitä lomiani. Huomenna on vuorossa viimeiset kuvaukset vanhan työpaikan piikkiin ja sen jälkeen käyn hoitelemassa enää pari muuta sovittua työtä jotka vaativat nimenomaan minua tekijäkseen.

kuva-2

Aamiainen

Ja mikä se on sitten tässä se iso juttu? Kyllähän ihmiset vaihtaa työpaikkaa jne.. No niin, niinhän ne vaihtaa, mutta minulla on nyt se tilanne, että ei ole mitään käryä tulevasta. Se on se epävarmuus ja epätietoisuus tulevasta joka minua on tässä viime viikkoina ahdistanut ja olen tuosta ahdistuksesta maininnutkin.

Hieman asiaan tuli helpotusta toissa viikolla, kun kollega naapuripitäjästä soitti ja kysyi pystyisinkö tuuraamaan hänen studiollaan syys- ja lokakuun ajan hänen itsensä ollessa sairaslomalla. Se oli kuin lottovoitto tähän tilanteeseen, jossa ehdin jo panikoida, että millä ihmeen rahalla mä elän syksyn.

kuva-11

”..pikimustat tähdet tuijottaa takaisin..”

Minulla on nyt siis pariksi kuukaudeksi osa-aikaista työtä, joten se yhdessä blogista saatavien tulojen kanssa kannattelevat jonkin aikaa. Odotan kiivaasti lopullista verotuspäätöstä, jotta tiedän saanko veronpalautuksena sen verran rahaa, että sillä eläisi joulukuun. Minulla on siis näillä näkymin vuoden loppuun asti armonaikaa löytää uusi työ.

Vaikka hetkeksi helpottikin, takoo mun takaraivossa koko ajan huoli siitä, että löydänkö mä itselleni töitä. Mun kauhukuvissa ja painajaisissa olen syrjäytynyt pitkäaikaistyötön, jolla ei riitä rahat edes vuokraan.

kuva

Kamat kasaan ennen keikalle lähtöä (suurin osa kuvan vehkeistä saatu)

Välillä tuntuu, että muut ihmiset uskovat muhun huomattavasti itseäni enemmän. Kaikki ovat sitä mieltä, että ihan takuuvarmasti minulle löytyy töitä ja että tuon yhden oven sulkeuduttua on edessäni jotain entistä parempaa.

Menneisyys tukee kyllä tuota ennustusta, sillä en mä hirveästi ole joutunut elämäni aikana työhakemuksia lähettelemään. Edellisen työn loppuessa itkeä tuhersin kaksi päivää isin ja äidin helmoissa, koska olin silloinkin varma, ettei minulle löydy töitä, mutta jo kolmantena työttömänä päivänä minulle tarjottiin töitä puhelimitse. Tultiin siis niinsanotusti kotoa hakemaan. Nyt kun tuon työpaikan ovet sulkeutuvat pian takanani, olen jälleen samassa ahdistuksessa, kuin muutama vuosi sitten. Pelkään ja panikoin.

kuva-3

Pyörällä asiakkaan luo

Vielä pari viikkoa sitten minulla oli sellainen olo, että en kehtaa kirjoittaa asiasta tänne blogiin. Koko sana työtön on itselleni jotenkin niin karmiva, että ajattelin olevan ihan suunnattoman noloa kertoa joutuvansa ehkä työttömäksi. Mutta nyt kun sain armonaikaa tuon tuuraustyön myötä, tuntuu se vain luonnolliselta kertoa kaikille, että tässä on nyt menossa siirtymäaika johonkin tuntemattomaan.

kuva-4

Mustikoiden muotokuvausta. 😀

Moni varmaan ajattelee, että ainahan mä voin perustaa oman toiminimen ja jatkaa valokuvaamista. Joo, niin toki voisin, mutta ei sekään asia ole niin yksinkertainen. Minulla olisi monen vuoden työkokemuksen jälkeen valmiuksia valokuvausyrittäjäksi ryhtymiseen varmasti paljon enemmän kuin monella joka ryhtyy, mutta saman aikaisesti minulla on suunnattoman määrä tietoa ja realismia tiedostaakseni, ettei se ole välttämättä järkevää.

kuva-7

Myöhäinen lounas, sipulipiirakkaa ja rucolaa.

Joudun lähipäivinä kirjoittamaan koulua varten liikeotoimintasuunnitelman kaikkine laskelmineen, joten tuleepa nyt sellainenkin tehtyä, mutta ainakaan toistaiseksi mä en ole kiinnostunut kokopäiväisestä yrittäjyydestä valokuvauksen saralla. Onneksi sattunaista keikkaa voi kuitenkin heittää laskutuksen onnistuessa laskutuspalvelujen kautta, joten ei mun tarvii ihan puhdasta eiootakaan myydä, jos joku ihan hirveästi hinkuu minua kameran taakse.

kuva-10

Päivän eka duunikeikka ohi, illalla lisää!

Tilanne on nyt siis tosiaan se, että syksyn voin nyt suht rauhallisin mielin downshiftailla tekemällä osa-aikatyötä ja bloggaamalla. (+suorittamalla kouluni loppuun), mutta jatkosuunnitelma on kehitettävä jostakin. Löydänkö työpaikan? Löytyisikö jonkinlainen osa-aikatyön ja yrittäjyyden yhdistelmä? Mitkä on mun vahvuudet ja sellaiset taidot jotka on mahdollista muuttaa tuloiksi?

kuva-5

Tilasin uuden rakkaan ja se saapui reilussa vuorokaudessa!

Mulla on hirveä huoli esimerkiksi siitä, että hakiessani töitä olen työnantajien silmissä ainoastaan valokuvaaja. Että ”mitä tuo nyt tällaista paikkaa hakee, sehän on ammatiltaan valokuvaaja”.

Toisaalta yritän sanoa itselleni, että mun työhistoria on oikeastaan aika monipuolinen ja mulla on ihan saumat hakea monia erilaisia viestinnän töitä. Mutta toisaalta kyseisellä alalla ei kyllä todellakaan ole tällä hetkellä mikään ruusuinen tilanne työpaikkojen suhteen. Onkohan millään?

kuva-6

Ja heti asentamaan Photaria!

Kaikkia ahdistuksia ja kauhukuvia siis risteilee päässäni koko ajan. Panikoiminen ei todellakaan ole se paras asia tällä hetkellä, kun olisi sataa asiaa hoidettavana. Tällä viikolla olen hoitanut niin vanhan työpaikan hommia, tuuraustyöpaikan kuvauksia, heittänyt yhden omankin ison keikan ja kaiken lisäksi mun viimeisen VAT-näytön (valokuvaajan ammattitutkinto) tehtävät ovat edelleen kesken ja aikaa ei ole enää paljoa.

kuva-13

Tänä syksynä on aikaa sellaisellekin luksukselle kuin yhteiset päikkärit sohvalla.

Keskittyminen on ollut viime viikkoina melkoisen hankalaa ja tällä viikolla on alkaneet yöunetkin kärsiä. Se on tällaiselle 99% ajasta hyvin ja helposti nukkuvalle ihan kaamea katastrofi. Herätessäni aamuöisin miettimään ja stressaamaan tiedän oikeasti käyväni hieman huolestuttavilla kierroksilla.

kuva-8

Junan odottelua töistä tullessa

Sellaisia kuulumisia siis tällä kertaa. Toisaalta on huippufiilis ja mietin, että nyt on kaikki ovet avoinna. Tuo valokuvausduuni sellaisenaan, kun olen sitä viimeiset 5,5 vuotta tehnyt, oli jo alkanut maistua hieman puulta ja tiesin, että en halua kymmenien vuosien päästä eläköityä studioon hautautuneena riittikuvaajana. Mutta toisaalta on sitten tuo edellä selittämäni pelko perseessä, sillä en tiedä mistä ne ”kaikki ovet” oikein aukeaisi.

Muutosta olin elämääni toivonut jo pitkän aikaa. Nyt sitä sitten tulee. En vaan tiedä vielä minkälaista. Hui. Mutta huomenna kaikki on vielä niin kuin ennenkin ja käyn tekemässä pari hääkuvausta. Nostan kameran eteeni ja höpötän sen edessä olevat ihmiset rennoiksi. Ja hetken aikaa mä teen vaan työtäni enkä huoli huomisesta.


En tiedä miksi yhtäkkiä kirjoittaminen tuntuukin jotenkin vaikealta. Iso osa blogin historiastas muutti kanssani, blogia päivitetään edelleen samalla tavalla Worpressillä kuin aiemminkin ja minä olen ihan sama ihminen kuin eilenkin, mutta siitä huolimatta on jotenkin hirveät paineet siitä, että miten tämä bloggaaminen täällä uudessa osoitteessa kuuluisi aloittaa.

Olisi varmasti hyvä jotenkin esitellä itseä, jos tänne joku uusikin lukija eksyy, mutta juuri nyt, juuri tänään, mä en itsekään oikein tiedä mikä, kuka ja millainen olen. Mutta kerron sen vähän mitä osaan.

20130827-231727.jpg

Olen siis Veera, asun Porissa ja ikää minulla on kalenterin mukaan 31 vuotta, omassa päässäni huomattavasti vähemmän. Aloitin blogini maaliskuussa 2007 ollessani sairaslomalla ison leikkauksen jälkeen. Blogissa on alusta asti kirjoitettu todella paljon kengistä, niitä on piilotettu asuntoomme toistasataa paria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutenkin blogin keskiössä on kaikenlaiset rättihöpinät: päivän asut, himotukset ja hankinnat. Oman vaatekokoni vuoksi painotus on luonnollisesti plussapalleroiden vaatteissa, mutta shoppailen taspauolisesti niin läskinurkkauksissa, normikokoisten puolella kuin mammaosastollakin.

Paljon muutakin tänne sekaan kuitenkin mahtuu: reissuja, yleistä elämän kiemuroiden ihmettelyä ja tasaisin väliajoin muistutuksia siitä kuinka tärkeää on rakastaa itseään ehdoitta.

Olen ehtinyt blogiurani aikana olla opiskelija, vastavalmistunut, valokuvaajan uran alussa, työn ohessa opiskelija ja seuraavasta statuksesta ei sitten tällä hetkellä olekaan tietoa. Samalla, kun uudet tuulet puhalsivat blogilleni tämän muuton myötä käy hurrikaani myös työn saralla. Blogi on nyt uudessa osoitteessa, mutta minä en tiedä mihin suuntaan elämä minua itseäni kuljettaa. Elämänmuutosten aiheuttamia pohdintoja voi siis olla luvassa täällä blogissakin.

IMG_7780_rajkuva: Nelly Stenroos

Lässytän täällä blogissa enimmäkseen itserakkaasti itsestäni, mutta toisinaan mukana on myös ystäviä (etenkin rakkaita blogityttöjä) ja jo kymmenen vuotta rinnalla pysynyt avomieheni Tommi, josta on vuosien myötä kehittynyt jo ihan varteenotettava bloggajan poikaystävä, kamera pysyy jo räpylöissä.

Kuten en tulevaisuudestani muutenkaan nyt tiedä, niin myöskin se on hieman auki millaiseksi blogini täällä uudessa osoitteessa muodostuu. Tarkoitan lähinnä sitä, että ainakin nyt syksyllä minulla on entistä enemmän aikaa bloggaamiselle ja toivon sen näkyvän positiivisesti. Haluaisin vihdoin ehtiä toteuttaa monet päässäni pyörineet postausideat.

Mutta se siitä ympäripyöreästä itsensä esittelystä. Palaan viimeistään huomenna ihan normaaliin postailuun. Esittelyä odottaa ainakin pari päivää sitten noutamani mittatilauksena tehdyt Nomo-farkut ja pari muutakin Helsingin reissun hankintaa.

Tervetuloa uuteen blogikotiini niin uudet kuin vanhatkin lukijat!

PS.  Mitä blogin arkistoihin tulee, niin täältä löytyvät kaikki Indiedaysin aikaiset postaukset. Sitä vanhemmat oli nyt hyvä heivata menemään, sillä reilun vuoden takaisen Vuodatuksen (blogin eka koti) kämmin vuoksi lähes kaikki 2007-2009 kuvat katosivat eikä niitä tekstejä ole mitään järkeä lukea ilman kuvia. 😛 Eli 2010 alusta tähän päivään tuli historia mukana tänne uuteen kotiin!

PPS. Blogin tiedot päivitetty sekä Blogloviniin, että Blogilistalle. 


Itsestä tuntuu aina niin hassulta miten tämä bloggaaminen tuntuu olevan edelleen sellainen aihe josta jaksetaan kirjoittaa lehtijuttuja. Siis ihan sellaisia aika yleisellä tasolla ”toi tyyppi kirjoittaa blogia” -henkisiä artikkeleita.

Minuakin on haluttu tänä kesänä haastatella paikallislehtiin niin täällä Porissa kuin koti-Kainuussakin. Mutta ei mulla mitään tietenkään sitä vastaan ole, että juttuja tehdään, ihan mielelläni olen haastatteluihin yleensä suostunut.

Harmittaa oikeastaan, että viime muuton yhteydessä heitin vahingossa muutamat sellaiset lehdet menemään, missä oli itse mukana. Minulla ei nyt ole tallessa esimekiksi sitä Trendiä -jonka farkkujutussa poseerasin naama myrtsinä, kun kuvaaja ei antanut minkäänlaisia ohjeita enkä tajunnut hänen vielä oikeasti edes kuvaavan. 😀

Tuon surullinen buldoggi -kuvan juttuineen haluaisin ehdottomasti jostain metsästää. Onko kenelläkään tallessa tuollaista Trendiä ja haluaisi siitä luopua? 2011 syksy olisiko ollut kyseessä… tarkkaa kuukautta en muista.

Viime syksyn Naked Truthin sivuaaltoina ilmestyneet lehtijutut onneksi muistin kerätä talteen. Onhan se nyt hienoa, että oma todella karu näppynaamakuva on koristanut sivua useammassakin aviisissa ja puolustanut paikkaansa iltapäivälehden verkkosivuilla Huippumalli haussa -voittajan vierellä. Ai että. 😀

Mutta se niistä vanhoista jutuista, voisin tähän väliin linkata uusimman joka ilmestyi viime perjantain Porilaine -lehdessä.

porilaine

Mä olen niin ylpeä tuosta mun jo lähes kuolemattomaksi muodostuneesta sloganistani, joka kelpasi tällä kertaa jopa otsikoksi asti. Uudessa blogissa ajattelin sisällyttää tuon asennettani kuvaavan lausahduksen näkyvästi jo banneriin. 😀

Tuo viime viikon Porilaine on luettavissa TÄÄLLÄ ja meikäläisen voi bongata sivulta 8.

Kahden päivän vakavan peiton alla  -masistelun jälkeen onnistuin vihdoin tänään kömpimään kolostani ja tekemään monta tärkeää kohtaa valtavalta to do -listaltani. Loppuviikostakaan ei hommaa puutu.. vuorossa olisi muutamien hääkuvausten lisäksi jälleen kerran paskamainen homma nimeltä portfolio, sillä ammattitutkinnon viimeinen näyttö kummittelee muutaman viikon päästä.

Kuvakavalkadin lisäksi tekemistä odottavat myös hervottomat kirjalliset tehtävät samaa hemmetin näyttöä varten. Mä olin ajatellut ettei ole mitään paskamaisempaa kuin portfolioiden kasaus, mutta nämä omaa työtä ja ammatillisia tavotteita ja suunnitelmia syväluotaavat kirjalliset tehtävät todellakin ovat sitä. Yääk ja plääh. Lähettäkää opintojen loppuunsaattamisenergiaa!!!