Plääh… niin monta aihetta to do -listalla tänne blogiin, mutta mä huomaan olevani aina näiden ns. oikeiden työpäivien jälkeen niin poikki, että ajatus ei kulje lainkaan siihen malliin kuin toivoisin sen tekevän tarttuakseni mielessä olleisiin aiheisiin. Siksi tämä postaus onkin vaihteeksi päätöntä mita kuuluu -hölinää.

Ensi viikko on kuitenkin taas vaihteeksi hieman rennompi ja käyn tekemässä vain pari yksittäistä kuvauskeikkaa kokonaisten duunipäivien sijaan. Haaveilenkin siis, että ehtisin seuraavalla viikolla esimerkiksi kirppiskamojeni kimppuun ja myös jo mainitsemani blogin to do -listan kimppuun.

Olen kyllä saanut viime aikoina huomata, että vapaapäivät käyvät viikko toisensa jälkeen loppujen lopuksi aika vähiin, sillä jostain sitä vaan aina jotain töitä pukkaa ihan pyytämättä. Eli hyvältä vaikutta sillä rintamalla. Ei ole enää hetkeen ollut työtön olo enkä ole sitä enää työkkärin kirjoissakaan.

Kuvankaappaus 2014-6-6 kello 22.01.05

Töistä puheen ollen, yllä mun työviikon kohokohta. Pääsin kuvaamaan Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään! Kui hienoo! Uutta Risto Räppääjä -elokuvaa filmataan parhaillaan Nakkilassa Villilän studiolla ja kävimme toimittajan kanssa tapaamassa näyttelijöitä ja ohjaaja Koivusaloa. Ensi vuonna ensi-iltaan tulevan Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -elokuvan lavasteet näyttivät aivan huikeilta ja lapsinäyttelijät vakuuttivat uuden elokuvan olevan hurjasti edellistä jännittävämpi, joten luulempa, että sitä ei voi jättää väliin! Onneksi lähipiirissä on sopivan ikäisiä kakaroita joita lainata leffateatteriin alibiksi. 😀

Kuvankaappaus 2014-6-6 kello 22.01.44

Töiden lisäksi olen ehtinyt ottaa tällä viikolla aikaa myös itselleni ja auringossa loikoilulle, tai otin ainakin kun oli pakko. Onnistuin nimittäin tiistaina hyppäämään Harjavallassa väärään suuntaan kulkevaan junaan ja jouduin sitten Kokemäen aution aseman pihalle odottelemaan seuraavaa Porin junaa. Siinä olikin sitten ihana hengähdyshetki, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa. Otin pikku päikkärit asemalaiturin penkillä ja nautiskelin kesäpäivän lämmöstä.

Mietin siinä pakkotauollani myös sitä miten tuollainen kommähdys ja ylimääräinen odottelu olisivat vielä vuosi sitten saaneet mut todella pahalle tuulelle. V***tus olisi ollut valtaisa ja olisi ollut olo, että nyt menee jotenkin aikaa hukkaan. Nykyään, kun pipo ei kiristä päätä enää entiseen malliin, huomaan ottavani asioita huomavasti entistä rennommin. Mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa ja vahinkoja sattuu. Kyllä sitä kotiin pääsee seuraavallakin junalla ja toisinaan tekee hyvää vaan olla yksin hiljaisuudessa.

Kuvankaappaus 2014-6-6 kello 22.01.22

Kävin eilen hakemassa Specsacersin kamppiksesta saamani silmälasit. Päädyin tällä kertaa villisti vihreisiin pokiin. Vihreä on hyvin harvoin päälläni nähty väri, mutta näiden Specsaversin oman malliston kehysten sävy kävi niin kivasti yhteen tukkani kanssa, että ihastuin.

Huomenna vuorossa parit YO-kuvaukset! Jaksaakin taas olla ihan eri tavalla innostunut muotokuvauksistakin, kun tekee niitä sen verran harvakseltaan. Jotenkin kaikinpuolin nyt ihanassa balanssissa kaikki duunihommat. Ei tarvitse tehdä montaa päivää putkeen samoja hommia, vaan elämässä on mukavaa vaihtelua koko ajan. Siinä missä aikoinaan teki töitä hampaat irvessä samaa rataa päivästä toiseen odottaen vain kotiin pääsyä, onkin tilanne nyt sellainen, että useimmiten odotan innoissani kaikkia työkeikkoja. Eikä monet jutut edes tunnu työltä, vaan ovat vaan kivoja projekteja joista sitten bonarina saa vielä rahaakin. Toivottavasti elämä pysyy tällaisena. On helpompi tykätä itsestäänkin, kun ei ole koko ajan hirvittävä siitin otsassa.

Yllätän itseni nykyään usein hymyilemästä yksikseni korvasta korvaan. Tänään viimeksi tämä sattui ajaessani autolla liikenneympyrässä. Siinä työpaikan auton rattia vääntäessä ja tiluliluhevin soidella täysillä radiosta huomasin taas kerran venytteleväni poskiani kohti korvia. Sieltä se taas tuli ihan salamana kirkkaana taivaalta sellanen tunne, että ’nyt on kaikki kohdallaan’.


Kun minulta loppui viime syksynä silloinen työni, oli suurimmalla osalla ystävistä ja tuttavista  ratkaisu tilanteeseeni valmiina: "no totta kai sä perustat oman yrityksen" tai "no eikös sun vaan kannata laittaa oma studio pystyyn?" 

Mutta entäs kun musta ei yhtään tuntunut siltä, että haluaisin heti suinpäin syöksyä yrittäjyyteen? Minulla on edellisten työpaikkojeni perusteella hyvin realistinen kuva siitä millaista olisi olla valokuvausalan yrittäjä omalla talousalueellani ja kahden pienyrittäjän lapsena tiedän muutenkin melkoisesti yrittäjyyden kiemuroista. Kaiken sen melko raa'an realismin keskellä ei todellakaan ollut työttömäksi jäätyäni ensimmäisenä mielessä yrittäjyys.

Joitakin kuvauskeikkoja kuitenkin tuli tarjolle jo heti syksyllä, kun jotkut vanhat yritysasiakkaat ottivatkin suoraan yhteyttä minuun eivätkä entiseen työpaikkaani. Piti siis keksiä keino pystyä laskuttamaan yksittäisiä keikkoja silloin tällöin, perustamatta kuitenkaan vielä omaa toiminimeä. Onneksi muistin kuulleeni joskus laskutuspalveluista, joiden kautta tällainen olisi mahdollista ja niinpä pistin Googlen laulamaan ja löysin Ukko.fi-palvelun.

Tein maksuttomat tunnukset Ukkoon ja aloin lukea sivustolta kuinka homma toimii. Sivusto oli selkeä ja ohjeet helppotajuiset, joten vakuutuin hyvin nopeasti, että tämä on juuri se palvelu, jota minä tarvitsin. Ensimmäiset laskuni Ukko.fi:n kautta väsäilinkin sitten jo viime lokakuussa ja olen siitä saakka ollut erittäin tyytyväinen käyttäjä. Nyt yli puoli vuotta palvelua aktiivisesti käyttäneenä oli aika luonnollista vastata kyllä, kun kysyttiin kiinnostustani osallistua tähän Ukon ja Re:fashionin kamppikseen.

Niin, että missä tässä hommassa oikein on sitten kyse? Ukko.fi on laskutuspalvelu, jonka avulla voi laskuttaa asiakkaita, niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiäkin, ilman että tarvitsisi toiminimeä. Kaikenmaailman ikäviltä paperihommiltakin välttyy. Sen kun luo tunnukset Ukkoon, toimittaa heille verokortin ja paiskaa asiakasta laskulla, joka luodaan palvelun nettisivuilla! Kun asiakas on maksanut laskun, Ukko maksaa sinulle palkan ihan samoin kuin missä tahansa normaalissa työsuhteessa. Laskuttamastasi summasta tehdään kaikki asianmukaiset vähennykset kuten työeläkemaksu ja ennakonpidätys ja jäljelle jäävä osuus maksetaan palkkana tilillesi.

Palkanmaksun nopeudesta Ukko saakin minulta erityistä kiitosta: palkanmaksun viiveeksi sanotaan sivuilla 1-3 pankkipäivää, mutta itselleni on Nordean tilille rahat tupsahtaneet monesti jo ihan muutaman tunnin kuluessa siitä, kun olen palkannostopyynnön sivuilla tehnyt. Aivan hurjan tehokasta toimintaa!

Ukon sivuilla on muuten kätevä palkkalaskuri, jonka avulla voi arvioida paljonko suunnittelemastasi laskutussummasta jää palkkaa käteen.

Ukko.fi-palvelu sopii monenlaisen työn tekijöille: valokuvaajille, kääntäjille, kodinhoitajille, remppamiehille jne. Itse olen laskuttanut Ukon kautta valokuvaustöiden lisäksi mallipalkkioita, koulutuspalkkioita, promootiotöitä ja blogipalkkiota. Laskuja olen laatinut sekä yrityksille, että yksityishenkilöille.

Palvelumaksua Ukko.fi-perii käyttäjiltään siinä vaiheessa, kun he nostavat itselleen palkkaa. Palvelumaksun suuruus on 5% (tai minimissään 15 €) laskutettavasta summasta. Ihan pikkuisia muutaman kympin palkkoja ei siis kannata yksitellen nostella tuon 15 € minimimaksun vuoksi, vaan kerätä aina vähän isompia summia talteen ennen palkan nostamista. Koen tuon 5% palvelumaksun enemmän kuin kohtuulliseksi, sillä palvelun avulla säästyn paljolta paperityöltä ja lisäksi Ukko.fi:n asiakaspalvelu on aina todella ystävällistä ja ripeää. Viimeksi perjantaina soittelin asiakaspalveluun, kun huomasin mokanneeni yhden laskun osoitetietojen kanssa eikä asiakas ollut siksi koskaan edes saanut laskua. Yksi hyvin nopea puhelu ja Ukon tyypit olivat korjanneet laskun ja laittaneet sen menemään uudelleen ja tällä kertaa oikeaan osoitteeseen.

Tässä nyt Ukkoa käytettyäni ja sen avulla yrittäjämäisesti jonkin aikaa työskenneltyäni myös ne alunperin hyvin negatiiviset ajatukset yrittäjäksi ryhtymistä kohtaan ovat alkaneet hieman lieventyä. Nyt ajattelen niin, että ehkäpä ensi vuoden alussa voisi olla hyvä tilanne tarkastella minkä suuruista laskutusta sitä on kuluneen vuoden aikana tullut pyöriteltyä ja laskeskella sitten josko toiminimen perustaminen alkaisi jo olla järkevää.

Nyt kuitenkin toistaiseksi koen tämän laskutuspalvelun käyttämisen itselleni kaikista sopivimmaksi tavaksi myydä osaamistani. Minulla ei ole kiinteitä kirjanpitokuluja, ei yrittäjäeläkettä maksettavana joka kuukausi riippumatta siitä onko keikkaa vaiko ei. Maksan eläkemaksuja ja palvelumaksuja vain ja ainoastaan tehdyn työn ja laskutuksen mukaan. Tämä on myös kätevä tapa yhdistää sekä palkkatyössä käyntiä, että itsenäistä toimintaa.

Jos siis haluat vaikkapa tienata rahaa myymällä kesällä ikkunanpesupalveluita tai bändisi on pyydetty ekaa kertaa keikalle josta jopa maksettaisiin rahaa, mutta yrityksen perustaminen laskutusta varten ei tunnu ajankohtaiselta, niin kannustan ehdottomasti tutustumaan Ukko.fi-sivustolla heidän helppokäyttöiseen palveluunsa. Ja yksi ryhmä jolle tästä systeemistä ihan varmasti on myöskin hyötyä ovat bloggaajat! Jos olet tähän saakka nostanut palkkiota, josta ei ole maksettu TyEl-maksuja, etkä itse ole hoitanut itseäsi YEL-vakuutuksen piiriin, niin tässä oiva tapa alkaa laskuttaa bloggaamisestaan siten, että se kerryttää myös eläkettä! Alkuun Ukossa pääset hyvin vaikkapa lukemalla Usein kysytyt kysymykset!

Ihanaa, huomenna on taas arkipäivä, joten tsekkaan heti aamupäivällä omalta Ukko-käyttäjätililtäni kuinka moni perjantaina erääntynyt lasku on maksettu ja jos kaikki on kuin pitääkin, minulla on huomenna tilipäivä!


Mulle tulee aina tasaisin väliajoin sekä kommenttiboksiin, että meiliin kysysmyksiä koskien työtäni ja erityisesti valokuvaajan opintojani. Kun nyt tänään osui eteen sopivaa matskua kuvitukseksikin, niin ajattelin valottaa vähän mun tietä valokuvaajaksi ja omaa työnkuvaani noissa nyt jo taaksejääneissä työpaikoissa. Olen aiheesta joskus aiemminkin kirjoitellut, mutta osalle tää on varmasti uutta.

Postauksen kuvat ovat uusimmasta terveysasemilla ja sairaaloissa jaettavasta Terve Potilas -lehdestä, johon kuvasin vakituisesti viimeisen reilun kolmen vuoden ajan entisessä työpaikassani. Tämä juuri ilmestynyt numero jäikin sitten viimeiseksi, johon ehdin kuvaamaan.

Kun medianomiksi valmistuminen häämötti ihan parin kuukauden päässä vuonna 2007, iski mulle kauhea paniikki, että mistä mä nyt muka töitä löydän ja apua ja voi ei. Olin siinä sitten ollut viidettä kesää just kesätöissä Rajala Camerassa ja olin kesän ajan tuurannut studiokuvaajaa lapsia ja rippiläisiä kuvaten, joten mieleen oli taas kerran noussut, että mitä jos opiskelisi oppisopimuksella valokuvaajaksi.

tyokuvia5

Valokuvausala nyt sattui olemaan oikeastaan ainoa josta mulla oli työkokemusta lyhyitä mainostoimistossa ja tv-tuotantoyhtiössä suoritettuja työharjoitteluja lukuunottamatta. Muuten mun koko työhistoria oli kuvienkäsittelyä, valmistusta, kameroiden myyntiä ja valokuvaamista, joten ajattelin, että siihen suuntaan mulla vois olla parhaat saumat.

Niinpä sitten otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin erääseen hyvämaineiseen ja asiakkaiden arvostamaan porilaiseen valokuvaamoon ja kyselin olisivatko kiinnostuneita ottamaan työntekijän oppisopimuksella. Pyysivät lähettämään hakemuksen ja työnäytteitä ja parin perään soittamisen jälkeen sain sovittua itselleni haastattelun, joka sitten johti työpaikkaan.

Tuli kiire saada opinnäytetyö valmiiksi, jotta ehtisin valmistua työttömäksi työnhakijaksi, koska työpaikan saamisen ehto oli, että firma saisi palkkatukea minun palkkamiseeni. Niinpä sitten joulukuussa 2007 sain käteeni medianomi-paperit ja tammikuussa olinkin jo ekalla lähijaksolla VVI:ssa (Visuaaliviestinnän Instituutti) Tampereella ja helmikuussa aloitin työt studiokuvaajana.

Tuossa ekassa työpaikassani olin kaksi vuotta ja tein 95% pelkästään studiomuotokuvausta. Lapsia, perheitä, valmistuneita jne. Jännittävin paikka taisi olla, kun kaupuanginjohtajan virallisten muotokuvien kuvaaminen osui minulle pomoni ollessa tuolloin lomalla. Se tuntui silloin niin pelottavalta ja isolta ja viralliselta. 😀

tyokuvia4

Kävin töiden ohessa kerran kuussa kolmen päivän lähijaksolla koulussa ja joka kerta kotiin tuomisiksi oli kauhea kasa kuvaustehtäviä. Kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa otettiin haltuun kaikki perusasiat niin studio- kuin miljöökuvauksestakin. Kahden vuoden aikana annetut tehtävät pitivät huolen, että kaikkea tuli kokeiltua aina tapahtumakuvista ruokakuviin ja lapsikuvista tuotekuviin. Käytiin läpi kiiltävät esineet, high- ja low key -valaisut, kuvankäsittelyä, mallinohjausta, pikkusalamoita, suotimia jne jne. Mua perustutkinnossa opettanut valokuvausguru Matti Kaleva on mies kaikkien tärkeimpien valokuvausoppieni takana.

Itselläni sitten loppujen lopuksi venyi tuo perustutkinto kolmeen vuoteen, sillä otin vähän turhankin suuria suorituspaineita. Kahden vuoden jälkeen vaihdoinkin sitten työpaikkaa ja pääsin laajentamaan työnkuvaani jonka myötä itseluottamuskin kasvoi siinä määrin, että sain hoidettua tutkinnon loppuun.

tyokuvia3

Tuossa toisessa, nyt juuri loppuneessa, työssäni ehdin kolmen ja puolen vuoden aikana kuvata toki myös sitä studio-muotokuvaa, mutta pääsin vihdoin myös miljööseen niin muotokuvausten kuin erilaisten lehti- ja yrityskuvaustenkin ansiosta. Ja aika pian kävikin niin, että tykästyin huomattavasti enemmän miljöökuvaukseen ja studiotouhut alkoi tuntumään lähinnä tylsältä pakkopullalta. Johtunee ehkä mun melko ”laiskasta” valaisutyylistä. En ole mikään hemmetin monella valolla nyhertäjä, vaan viihdyn miljöössäkin yleensä aina kombolla vallitseva valo + yksi oma valo.

Tässä jälkimmäisessä työpaikassani pääsin tekemään valokuvaajan työtä todella monipuolisesti ja sen vuoksi huomasinkin kehittyväni ihan eri tahtiin kuin aiemmin. Muotokuvauksista suosikkipuuhaani olivat erityisesti hääkuvaukset, sillä onnellisia ja rakastuneita ihmisiä nyt vaan on mukava kuvata. Muuten tykkäsin työssäni lehtikeikoista, sillä niillä reissuilla pääsi usein näkemään paikkoja ja tapaamaan ihmisiä joihin ei ehkä muuten törmäisi.

Yhden päivän kuljin Valintatalossa myyjänä työskentelevän myyjän kannoilla dokumentoiden hänen arkeaan, toisella keikalla kuvasin sotaveteraaneja kuntosalilla ja kuuntelin heidän flirttailuaan minulle ja hoitajille. Sairaalan selviämisasemalla ja lastenkodissa kuullut tarinat ja tavatut ihmiset pistivät miettimään kuinka monenlaisia kohtaloita maailmaan mahtuu.

tyokuvia2

Saatuani perustutkinnon suoritettua jatkoin samassa opinahjossa Valokuvaajan ammattitutkintoon, joka on nyt siis edelleen yhtä näyttökoetta vaille valmis. Viimeisen vajaan parin vuoden aikana on vihdoin alkanut löytyä sitä tarvittavaa itseluottamusta, jotta voi hyvillä mielin esitellä itsensä ammattivalokuvaajana ilman typerää huonommuden tunnetta ja olen alkanut päästä perille siitä millainen itse olen kuvaajana.

Tulevaisuudesta en tosiaan osaa sanoa. Tulenko työskentelemään valokuvaajana vielä tästä eteenpäinkin? Nyt toistaiseksi tuurailen jonkin aikaa kollegaa naapurikunnassa ja teen eteen sattuvia kuvauskeikkoja omiin nimiini. Ala on selvästi minun, minä viihdyn kuvien ja kameroiden parissa, mutta en minä mukuloita ja rippiläisiä tahdo koko ikääni kuvata.

Olen huomannut nauttivani paljon tekemistäni koulutuskeikoista ja niitä onkin tässä syksyllä vielä muutamia, joten mietin voisiko siltä saralta löytyä työnsarkaa. Itse kuvauspuolella taas tekisi mieli ottaa entistä paremmin haltuun lehtikuvauspuolta. Nyt on jotenkin tosi kihelmöivä ja jännittynyt olo, kun en tiedä mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan. Toivottavasti jotain missä pääsisin hyödyntämään kaikkia niitä asioita joita olen ehtinyt opiskelemaan. Viestintää ja kuvia.

tyokuvia1

Mitä valokuvaajien työllistymiseen tulee, niin itselläni on siitä harvinainen tilanne, että olen ehtinyt työskennellä vakituisena kuukausipalkallisena kuvaajana ihan useammassakin firmassa. Suurin osa maamme valokuvaajista, kun on pienyrittäjiä ja freelancereita.

Kilpailu on kovaa ja oppialaitoksista ympäri maan valmistuu koko ajan valokuvaajia selkeästi yli tarpeiden. Kokopäiväisesti valokuvausta työkseen tekevien lisäksi alalla on paljon myös ns. OTO (oman työn ohessa) kuvaavia harrastajia/puoliammattilaisia, joten monen hintaista ja monen tasoista kuvaajaa kyllä löytyy.

Valokuvaus on monen mielessä sellainen taiteellinen itsensätoteuttamisammatti, mutta taiteilulla harva kuvaaja itseään elättää. Parhaat rahat tulevat useimmiten erilaisista yritysmaailman kuvauksista, joissa kuvaaja toteuttaa vain tarkasti sitä mitä asiakas pyytää.

Toki, jos kuvaaja nousee superkuuluisaksi huippunimeksi, voi olla niin, että voit tehdä juuri sellaisia kuvia kuin itse tahdot ja ihmiset maksavat saadakseen juuri sellaiset kuvat. Mutta suurin osa valokuvaajista on kuitenkin siinä tilanteessa, että on hallittava monenmoista kuvaustyyliä ja oltava valmis tekemään sitä mitä tilataan. Itselläni ei siis ainakaan ole tästä duunista tippaakaan sellainen romanttinen taiteilija-ammatti -kuva. 😀

Mikäli jollakulla on kysymyksiä esimerkiksi oppisopimuskoulutusta koskien, niin vastaan mielelläni tämän postauksen kommenttiboksissa. Seuraava Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon tähtäävä koulutushan nimittäin alkaa VVI:llä taas vuoden vaihteessa. Eli jos tie valokuvaajaksi oppisopimuksella kiinnostaa, nyt on taas oikea rako etsiä itselle oppisopimuspaikka!