Kiinnostus pukeutumiseen on aina yhdistänyt mua ja mun äitiä. Mamma oli vaatekauppias mun ollessa lapsi ja siinä kohti ei vanhalla sanonnalla ”suutarin lapsella ei ole kenkiä” ollut mitään osumakohtaa meidän perheeseen. Muistan miten sain aina syntymäpäivääni varten valita aina jonkun unelmien juhlamekon joltain äidin myymältä merkiltä ja miten äidin matkalaukusta löytyi reissuilta palatessa aina jotain ihania vaatteita minulle.

Molempien farkut – MAC / puserot – Betty Barclay / takit – Samoon

Mun yläaste- ja lukiovuosina äiti oli duunissa, joka vei häntä ympäri maailmaa ja niiden reissujen tuliaiset tarjosivat mun tyyliin paljon sellaista mitä ei oman pitäjän tai naapurikaupungin liikkeistä (eli Seppälästä ja Jim & Jillistä :D) löytynyt.

Mutsi oli aina ajan hermolla ja kuunteli tarkalla korvalla mun haaveita ja toiveita ja kahdesta hyvästä vaihtoehdosta pohtiessaan osti yleensä molemmat, joten ostokset osui pitkälti aina ihan nappiin.

Mitä enemmän mulle on tullut ikää, sitä useammin me ollaan mamman kanssa huomattu hiplailevamme kaupassa samanlaisia kamppeita. Etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty paljon vaatehankintoja siten, että on jonkun mahtavan alelöydön osuessa kohdalle soitettu toisillemme, että ”otanko sullekin?”. 

Aletangosta löytynyt Second Femalen harmaa trikoomekko sai väriä äidin omasta neuletakista.

Ja lähes joka kerta nähdessämme joku vaate vaihtaa omistajaa. Tai siis, moni vaate on yhteisomistuksessa ja aina sijoituksessa sen luona, jolla enemmän käyttöä sillä hetkellä.

Vaatteiden vaihtelua ja niiden ostamista toisillemme helpottaa se, että ollaan jotakuinkin saman kokoisia.

Jos itse pukisin saman mekon, yhdistäisin sen nahkarotsiin.

Äiti oli luonani muutama viikko sitten ja tietenkin tavoillemme uskollisina suuntasimme vähän vaatekaupoille hypistelemään. Oma suosikkikauppani Ratsula on vuosien aikana saanut fanin myös äidistäni, joten siellä on poikettava aina, kun mamma Porissa vierailee.

Tällä reissulla innostuttiin ihan huvin vuoksi sovittelemaan myös muutamia samoja vaatteita. Kuvista näkee miten samat kamppeet pukee äitiä 71 v ja tytärtä 38 v.

Joseph Ribkoffin näyttävillä meshhihoilla varustettu pikkumusta näytti upealta mammam päällä. Voisin hyvin kuvitella äidin joihinkin juhliin tässä asussa.

Ei näyttänyt sama mekko huonolta minunkaan päällä. Tämä valittiin minulle myös Ratsulan muotinäytökseen, joka muuten on nyt nähtävillä TÄÄLLÄ.

Tätä Frank Lymanin asua en tajunnut itse sovittaa, mutta jestas, että passaa mutsille täydellisesti. Hot mama!

Eihän me kuulkaa tältäkään reissulta päästy kotiin ilman ostoksia, kuten ei varmaan koskaan, kun yksissä tuumin rättikaupoille eksytään. Ja tiimiasuja tuli hankittua tälläkin kerralla. Ekat ostokset tässä, yksi toinen ostos ansaitsee ihan oman postauksensa.

Ratsulasta napattiin mukaan hyvässä alesssa olleet STI:n neulepuserot. Marks & Spencerin housut puolestaan löytyi Sokokselta. Mallit on molemmilla siis samat, mutta valittiin sekä housuista että neuleesta eri värit. Neuleesta minulla koko XXL, äidillä XL. Housuista molemmilla koko 46.

Ollaan siis monelta osin melko samankokoisia ja monet samat vaatteet menee molemmille, mutta itse menen tissinmitalla mutsista ohi. Mutta se tilanne on kyllä nyt viime aikoina hieman tasoittunut, kun itseltä onkadonnut muutama kuppikoko. Mutta ei me rintaliivejä voitais toisiltamme edelleenkään lainata.

Neuleet – STI / Housut – Marks & Spencer / Mun korvikset – La Kiva

Noista Marks & Spencerin housuista on saatavilla kolme eri pituutta: short, regular ja long. Äidillä ja minulla on selkeä pituusero, mutta päädyin silti itsekin samaan lyhyimpään lahkeenmittaan, sillä itse halusin housuni selkeästi vajaamittaisena, eli lyhyempänä kuin millaiseksi ne on tarkoitettu. Tämä kuva onkin hyvä havainnollistus siitä miten saman housun ilme muuttuu eri pituuksilla.

Huomiona kuvan kamppeista vielä sanottava se, että minulla on jalassani Vagabondin mokkaloaferit, jotka itse ostin viime keväänä mammalle äitienpäivälahjaksi. Hän on niistä kovasti tykännyt. Eli hyvin osataan ostaa vaate- ja kenkälahjoja puolin ja toisin.

Loppuun vielä yksi kuva vaan näyttämään miten hurjan kaunis mutsi mulla on! Mä niin tykkään tosta äidin lyhyestä tukasta. Sen jälkeen, kun rintasyöpähoidot vei hänen hiukset vuosia sitten, on hän tykännyt pitää hiukset noin superlyhyinä ja toi hiusmalli on kyllä täydellinen.

Äidin tyylistä muuten mainittava vielä se, että ilman koruja hän ei lähde mihinkään. Sitä on kuulkaa useamman kerran kurvattu takaisin kotiin, kun on kesken matkan huomattu, että mammalta jäi sormukset tai rannekrut kotiin. Mutta itsehän olen myös ihan hukassa, jos sattuu korvakorut unohtumaan kotiin. 😀

Ei oo vaikee valita kuka on mun tyyli-idoli.

Mites te muut, käyttekö äitienne tai tyttärienne vaatekaapilla?


 

Tämä kesä on ollut pitkälti ihan paska. Upeat säät eivät ole saaneet minua riemusta kiljuen suuntaamaan uimarannoille, piknikeille taikka terasseille. Oman mielialan kanssa taistellessa töistä vapaat hetket ovat kuluneet pitkälti yksin kodin seinien sisäpuolella.

Ei tarvittu kuitenkaan kuin yksi ilta kotiseudun maisemissa, jotta minunkin kesääni 2018 saatiin aimo annos suvitunnelmaa . Saunailta ikiaikaisen bestiksen luona sisälsi kaikki ihanan kesäillan ainekset: hyvää seuraa, kuuman puusaunan, kylmää juomaa, pulahduksen järveen, makkaranpaistoa ja kauniita maisemia.

Ollaan oltu P:n kanssa ystäviä ikuisuus. Ihan nappulasta saakka. Meitä on yhdistänyt oman ystävyytemme lisäksi myös yhteiset sukulaiset, joten ollaan aina oltu läheisiä monestakin syystä. 600 kilometrin välimatkan vuoksi ei nähdä kun muutaman kerran vuodessa, mutta viikot, kuukaudet ja kilometrit eivät ole koskaan vaikuttaneet väleihin mitenkään. Toinen tuntuu aina yhtä tutulta. En muista, että olisimme koskaan tämän 36 vuoden aikana riidelleet, emme edes teini-iässä. Toivottavasti me joskus eläkeläisinä sitten vaikka matkustellaan yhdessä ja lipitellään valkkaria jossain aurinkorannoilla!

P oli mainostanut, että uimavesi on heidän rannassaan ihan uskomattoman lämmintä. Luku 26 oli esitetty. Mutta kuinka ollakaan, kun minä pääsin perukkaan oli asteita enää 19. Mutta kyllä silti pulahdin. On sitä nyt edes kerran kesässä käytävä luonnonvesissä.

Onneksi rakas ystävä ymmärtää kala-/vesikammoani ja tietää säännöt. Toisen on mentävä veteen ennen minua (häätämään kalat) ja minua ei saa jättää veteen viimeiseksi. Mulle iskee välittömästi hätä, jos toinen nousee laiturille ennen minua ja jään veteen yksin. 😀

Olen jäänyt ihan koukkuun erilaisiin kangasnaamioihin. Vein saunareissulle mukanani tulomatkalla Kuopion Matkuksesta ostamani It’s Skinin maskit joihin ihastui myös ensimmäistä kertaa kangasaamiota kokeillut P. Naamio on iholla ihanan viileä ja raikastava. Seerumi oli ainakin itse käyttämässäni ruusunaamiossa miellyttävän ohutta ja imeytyi naamion käytön jälkeen helposti ihoon. iho tuntui heti naamion käytön jälkeen ihanan kosteutetulta ja kimmoisalta. Ihan varmasti nuorennuttiin ja kaunistuttiin ihan kertaheitolla molemmat!

Molemmat maskit, sekä ruusu että mustikka, saavat pisteitä herkullisista tuoksuistaan, mutta naamio ei ollut ihan paras istuvuudeltaan, joten ainakin itselläni se meinasi hieman valua kasvoilta. Siitä siis pieni miinuspiste muuten ihanaan tuotteeseen. Mutta tulee varmasti ostettua toistekin. Pari näitä taitaa nytkin löytyä kaapista, Bambu- ja granaattiomenanaamiot, jos oikein muistan. 

Saunareissun jälkeen laavun nuotiopaikalle sytytettiin tuli ja jatkettiin iltaa makkaranpaiston merkeissä. Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä erikoisempia ja lihaisampia makkaroita, niin nuotiolla kesäillassa paistettavaksi sopii kyllä parhaiten nostalgianhuuruinen ja jauhoinen Hiillos-makkara. Se jos mikä maistuu niin rippileiriltä, kesäteatterin väliajalta kuin hiihtokisoiltakin. Kärähtänyt päältä, haalea sisältä. Parasta. Juomana kuuluisi autenttisen aikamatkan takaamiseksi olla kaupan halvinta punaista sekamehua.

Viikkokausien helteiden jälkeen viime viikonloppu tarjosi parikin unohtunutta tunnetta. Perjantain ja lauantain välinen yö ilmastoidussa hotellihuoneessa oli ensimmäinen yö viikkoihin, jonka nukuin hikoilematta tippaakaan. Kesäillan viileydessä jalkaan puetut P:n upeat villasukat puolestaan herättelivät muistikuvan Suomen helteitä yleisemmästä ilmanalasta. 

Ihana ja voimauttava ilta kaikin puolin. Julistin P:lle tulevani ensi kesänä heille tuonne perukan paratiisiin viikon mittaiselle retriittilomalle. Nukun aitassa tai laavulla, teen mindfulnessharjoituksia laiturilla, uin, hoidan puutarhaa, rapsuttelen Ressu-koiraa ja käyn terapeuttisia keskusteluita talon emännän kanssa. Taivaallinen suunnitelma!

Olihan tämä sittenkin ihan täydellinen kesä. Ainakin yhden illan mittainen.


Meillä on tänään vietetty lapsiperhelauantaita, kun saimme rakkaan kummipoikani/siskonpoikani viikonlopuksi kylään. Melkoisen aktiivinen päivä me tästä saatiinkin aikaiseksi.

Hain Hiiripupumarakatin aamulla junalta ja herran ensimmäinen pyyntö oli, että pitäisi saada aamukahvia koneeseen. Ja kauramaidolla. Ei muuta kuin kauramaito-ostoksille ja kotiin keittelemään sumppia. 

Kun saatiin koko konkkaronkan kone käyntiin, otimme ensimmäisenä suunnaksi Viikkarin kyläjuhlat. Saippuakuplien, keinuhyppyvideoiden ja jalkapallon tutkaan potkimisen jälkeen pojat nikkaroivat yhdessätuumin vielä purjelaivan jonka jälkeen palkitsimme itsemme pop up vohvelikahvilassa.

hame ja t-paita – Lindex / farkkutakki – Junarose (saatu) / sandaalit – Crocs / laukku – Rebecca Minkoff / korvikset Aarikka

Kun kerran tätinä olin liikenteessä, niin asuksi sopi loistavasti midimittainen leopardihame. Tämä röyhelöhelmainen mesh-hamonen löytyi eilen Lindexistä ja ihastuin siihen välittömästi. Tästä se sitten alkaa, leopardikuosin leviäminen asusteista vaatteisiin.Varo Riitta Väisänen, saatan pian käydä ryöstöretkellä vaatehuoneessasi!

Mietin just joku päivä, että mulla on aika vähän mitään kivoja hameita. Olen aina tullut hankkineeksi vain mekkoja. Mutta onneksi nämä kissahelmat tulivat vastaan. Nyt mulla on mahtava kesähame!

Tädin oma pikku hiiripupumarakatti! Olen kutsunut tuota otusta sillä nimellä ihan siitä saakka, kun hän oli ihan pieni. 

Hame on sen verran hässäkkä, että yläosaksi sopii mielestäni parhaiten yksinkertainen perusteeppari. Mutta eihän sitä tiedä mihin röyhelöihin ja kuosiyhdistelmiin tässä vielä innostun!

Kyläjuhlien jälkeen käytiin vaihtamassa vähän sporttisempaa päälle ja otettiin suunnaksi Yyteristä löytyvä Seikkailupuisto Huikee. Sain näppärästi iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tarvitsin Huikeasta kuvia yhtä lehtijuttua varten. Eli töitä ja lapsukaisen viihdykettä samaan aikaan. 

Huikeessa siis kiipeillään, tasapainoillaan ja liututaan radoilla, jotka on rakennettu puiden väliin 2-13 m korkeuteen. Valjaiden ansiosta homma on toki ihan turvallista, mutta kyllä siellä tasapainoillessa ihan jännityksen tunteita silti saa kokea. 

Minä keskityin enimmäkseen kuvaamiseen, mutta kävin sentään yhden radan seikkailemassa itsekin. Hauskaa, mutta omat surkeat käsivoimat oli joissain esteissä vähän koetuksella. Kymmenen vuotiaana Hiiripupu tarvitsi radoille yläilmoihin mukaansa aikuisen ja Tommi saikin huhkia ihan tosissaan, että pysyi mukulan perässä hänen viilettäessään innolla radalta toiselle ilman lepotaukoja. 

Huikee sopii niin lapsille kuin aikuisillekin ja ratoja löytyy eri tasoisia. Helpoimpiin riittää 110 cm pituus ja 6 vuoden ikä, keskivaikeille pääsee jos mittaa on vähintään 130 cm. Puistossa saa monipuolisten ratojen ansiosta helposti kulumaan useamman tunnin, joten kannattaa varata sinne mennessä riittävästi aikaa. Me vietimme Huikeessa reilut kolme tuntia ja lapsukaisellla olisi helposti riittänyt intoa ja virtaa vielä jatkaakin. 

Tässä siis oiva vinkki, jos tiedossa on Pori-visiitti!

Seikkailujen jälkeen kurvattiin Reposaareen Merry Monkiin burgereille (Lue postaukseni gastrobubista täältä) ja saaren kauniita maisemia ihastelemaan. Tuntien kiipeily ei näkynyt jätkässä vielä tippaakaan, vaan energiaa riitti vielä kallioilla pomppimiseen ja leipien heittelyyn. 

Kiva ja monipuolinen päivä siis tädin mielestä ja lapsonenkin vaikutti viihtyvän. Nyt kotisohvalla vielä leffailta Boss Babyn parissa. Onnellinen täti kiittää ja kuittaa.