Tämä kesä on ollut pitkälti ihan paska. Upeat säät eivät ole saaneet minua riemusta kiljuen suuntaamaan uimarannoille, piknikeille taikka terasseille. Oman mielialan kanssa taistellessa töistä vapaat hetket ovat kuluneet pitkälti yksin kodin seinien sisäpuolella.

Ei tarvittu kuitenkaan kuin yksi ilta kotiseudun maisemissa, jotta minunkin kesääni 2018 saatiin aimo annos suvitunnelmaa . Saunailta ikiaikaisen bestiksen luona sisälsi kaikki ihanan kesäillan ainekset: hyvää seuraa, kuuman puusaunan, kylmää juomaa, pulahduksen järveen, makkaranpaistoa ja kauniita maisemia.

Ollaan oltu P:n kanssa ystäviä ikuisuus. Ihan nappulasta saakka. Meitä on yhdistänyt oman ystävyytemme lisäksi myös yhteiset sukulaiset, joten ollaan aina oltu läheisiä monestakin syystä. 600 kilometrin välimatkan vuoksi ei nähdä kun muutaman kerran vuodessa, mutta viikot, kuukaudet ja kilometrit eivät ole koskaan vaikuttaneet väleihin mitenkään. Toinen tuntuu aina yhtä tutulta. En muista, että olisimme koskaan tämän 36 vuoden aikana riidelleet, emme edes teini-iässä. Toivottavasti me joskus eläkeläisinä sitten vaikka matkustellaan yhdessä ja lipitellään valkkaria jossain aurinkorannoilla!

P oli mainostanut, että uimavesi on heidän rannassaan ihan uskomattoman lämmintä. Luku 26 oli esitetty. Mutta kuinka ollakaan, kun minä pääsin perukkaan oli asteita enää 19. Mutta kyllä silti pulahdin. On sitä nyt edes kerran kesässä käytävä luonnonvesissä.

Onneksi rakas ystävä ymmärtää kala-/vesikammoani ja tietää säännöt. Toisen on mentävä veteen ennen minua (häätämään kalat) ja minua ei saa jättää veteen viimeiseksi. Mulle iskee välittömästi hätä, jos toinen nousee laiturille ennen minua ja jään veteen yksin. 😀

Olen jäänyt ihan koukkuun erilaisiin kangasnaamioihin. Vein saunareissulle mukanani tulomatkalla Kuopion Matkuksesta ostamani It’s Skinin maskit joihin ihastui myös ensimmäistä kertaa kangasaamiota kokeillut P. Naamio on iholla ihanan viileä ja raikastava. Seerumi oli ainakin itse käyttämässäni ruusunaamiossa miellyttävän ohutta ja imeytyi naamion käytön jälkeen helposti ihoon. iho tuntui heti naamion käytön jälkeen ihanan kosteutetulta ja kimmoisalta. Ihan varmasti nuorennuttiin ja kaunistuttiin ihan kertaheitolla molemmat!

Molemmat maskit, sekä ruusu että mustikka, saavat pisteitä herkullisista tuoksuistaan, mutta naamio ei ollut ihan paras istuvuudeltaan, joten ainakin itselläni se meinasi hieman valua kasvoilta. Siitä siis pieni miinuspiste muuten ihanaan tuotteeseen. Mutta tulee varmasti ostettua toistekin. Pari näitä taitaa nytkin löytyä kaapista, Bambu- ja granaattiomenanaamiot, jos oikein muistan. 

Saunareissun jälkeen laavun nuotiopaikalle sytytettiin tuli ja jatkettiin iltaa makkaranpaiston merkeissä. Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä erikoisempia ja lihaisampia makkaroita, niin nuotiolla kesäillassa paistettavaksi sopii kyllä parhaiten nostalgianhuuruinen ja jauhoinen Hiillos-makkara. Se jos mikä maistuu niin rippileiriltä, kesäteatterin väliajalta kuin hiihtokisoiltakin. Kärähtänyt päältä, haalea sisältä. Parasta. Juomana kuuluisi autenttisen aikamatkan takaamiseksi olla kaupan halvinta punaista sekamehua.

Viikkokausien helteiden jälkeen viime viikonloppu tarjosi parikin unohtunutta tunnetta. Perjantain ja lauantain välinen yö ilmastoidussa hotellihuoneessa oli ensimmäinen yö viikkoihin, jonka nukuin hikoilematta tippaakaan. Kesäillan viileydessä jalkaan puetut P:n upeat villasukat puolestaan herättelivät muistikuvan Suomen helteitä yleisemmästä ilmanalasta. 

Ihana ja voimauttava ilta kaikin puolin. Julistin P:lle tulevani ensi kesänä heille tuonne perukan paratiisiin viikon mittaiselle retriittilomalle. Nukun aitassa tai laavulla, teen mindfulnessharjoituksia laiturilla, uin, hoidan puutarhaa, rapsuttelen Ressu-koiraa ja käyn terapeuttisia keskusteluita talon emännän kanssa. Taivaallinen suunnitelma!

Olihan tämä sittenkin ihan täydellinen kesä. Ainakin yhden illan mittainen.


Meillä on tänään vietetty lapsiperhelauantaita, kun saimme rakkaan kummipoikani/siskonpoikani viikonlopuksi kylään. Melkoisen aktiivinen päivä me tästä saatiinkin aikaiseksi.

Hain Hiiripupumarakatin aamulla junalta ja herran ensimmäinen pyyntö oli, että pitäisi saada aamukahvia koneeseen. Ja kauramaidolla. Ei muuta kuin kauramaito-ostoksille ja kotiin keittelemään sumppia. 

Kun saatiin koko konkkaronkan kone käyntiin, otimme ensimmäisenä suunnaksi Viikkarin kyläjuhlat. Saippuakuplien, keinuhyppyvideoiden ja jalkapallon tutkaan potkimisen jälkeen pojat nikkaroivat yhdessätuumin vielä purjelaivan jonka jälkeen palkitsimme itsemme pop up vohvelikahvilassa.

hame ja t-paita – Lindex / farkkutakki – Junarose (saatu) / sandaalit – Crocs / laukku – Rebecca Minkoff / korvikset Aarikka

Kun kerran tätinä olin liikenteessä, niin asuksi sopi loistavasti midimittainen leopardihame. Tämä röyhelöhelmainen mesh-hamonen löytyi eilen Lindexistä ja ihastuin siihen välittömästi. Tästä se sitten alkaa, leopardikuosin leviäminen asusteista vaatteisiin.Varo Riitta Väisänen, saatan pian käydä ryöstöretkellä vaatehuoneessasi!

Mietin just joku päivä, että mulla on aika vähän mitään kivoja hameita. Olen aina tullut hankkineeksi vain mekkoja. Mutta onneksi nämä kissahelmat tulivat vastaan. Nyt mulla on mahtava kesähame!

Tädin oma pikku hiiripupumarakatti! Olen kutsunut tuota otusta sillä nimellä ihan siitä saakka, kun hän oli ihan pieni. 

Hame on sen verran hässäkkä, että yläosaksi sopii mielestäni parhaiten yksinkertainen perusteeppari. Mutta eihän sitä tiedä mihin röyhelöihin ja kuosiyhdistelmiin tässä vielä innostun!

Kyläjuhlien jälkeen käytiin vaihtamassa vähän sporttisempaa päälle ja otettiin suunnaksi Yyteristä löytyvä Seikkailupuisto Huikee. Sain näppärästi iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tarvitsin Huikeasta kuvia yhtä lehtijuttua varten. Eli töitä ja lapsukaisen viihdykettä samaan aikaan. 

Huikeessa siis kiipeillään, tasapainoillaan ja liututaan radoilla, jotka on rakennettu puiden väliin 2-13 m korkeuteen. Valjaiden ansiosta homma on toki ihan turvallista, mutta kyllä siellä tasapainoillessa ihan jännityksen tunteita silti saa kokea. 

Minä keskityin enimmäkseen kuvaamiseen, mutta kävin sentään yhden radan seikkailemassa itsekin. Hauskaa, mutta omat surkeat käsivoimat oli joissain esteissä vähän koetuksella. Kymmenen vuotiaana Hiiripupu tarvitsi radoille yläilmoihin mukaansa aikuisen ja Tommi saikin huhkia ihan tosissaan, että pysyi mukulan perässä hänen viilettäessään innolla radalta toiselle ilman lepotaukoja. 

Huikee sopii niin lapsille kuin aikuisillekin ja ratoja löytyy eri tasoisia. Helpoimpiin riittää 110 cm pituus ja 6 vuoden ikä, keskivaikeille pääsee jos mittaa on vähintään 130 cm. Puistossa saa monipuolisten ratojen ansiosta helposti kulumaan useamman tunnin, joten kannattaa varata sinne mennessä riittävästi aikaa. Me vietimme Huikeessa reilut kolme tuntia ja lapsukaisellla olisi helposti riittänyt intoa ja virtaa vielä jatkaakin. 

Tässä siis oiva vinkki, jos tiedossa on Pori-visiitti!

Seikkailujen jälkeen kurvattiin Reposaareen Merry Monkiin burgereille (Lue postaukseni gastrobubista täältä) ja saaren kauniita maisemia ihastelemaan. Tuntien kiipeily ei näkynyt jätkässä vielä tippaakaan, vaan energiaa riitti vielä kallioilla pomppimiseen ja leipien heittelyyn. 

Kiva ja monipuolinen päivä siis tädin mielestä ja lapsonenkin vaikutti viihtyvän. Nyt kotisohvalla vielä leffailta Boss Babyn parissa. Onnellinen täti kiittää ja kuittaa.


Muistatteko sen ajan elämästänne, kun ajattelit tietäväsi monesta asiasta itse paremmin kuin äitisi? Muistan kuinka kotoa muuttaessa olin esimerkiksi ihan vankkumattomasti sitä mieltä, että en tarvitse omassa kodissani mm. silitysrautaa ja -lautaa (mä en koskaan silitä mitään) enkä myöskään astiapyyhkeitä.

Vastusteluistani äiti pakkasi muuttokuormaan niin silitysvehkeet kuin kasan pellavaisia astiapyyhkeitäkin. En edelleenkään, 17 vuotta myöhemmin, silitä kuin aivan pakon edessä. Mutta mietin että kuinka ihmeessä kuvittelin eläväni ilman keittiöpyyhkeitä??? Kyllä ne äidit vaan tietää paremmin.

Tässä muutamia muita asioita, joita kuvassa oleva hurjan kaunis ja ihana äitini on tiennyt paremmin ja siirtänyt oppejaan minulle. (Niitä asioita on toki satoja, joten tässä vain muutama poiminta)

Valkosipuli. Kyllä, minä opin syömään valkosipulia ja rakastamaan siitä. Mutta muistan kyllä kovasti vängänneeni lapsena vastaan, kun äidin suosikki valkosipulisalaatinkastikkeelle yökkäillessäni, äiti rauhallisesti lausui, että ”yhtenä päivänä sinäkin rakas lapsi vielä opit pitämään valkosipulista”.

Laiskan silittäjän niksit. Äitini mielestä silittäminen on ihanaa ja terapeuttista, mutta tuo rakkaus ei tosiaan itselleni siirtynyt. Onneksi mamma neuvoi jo vuosikymmeniä sitten, että vaatteet oikenee näppärästi kylpyhuoneessa kuuman suihkun jälkeen.

Karhupumppu ”pesukoneena”. Äidin niksipirkkavinkit auttoivat minut myös niiden aikojen yli, kun minulla ei opiskelujen ekoina vuosina vielä ollut omaa pesukonetta. Karhupumpun kanssa vaatteiden pesu vadissa oli huomattavasti tehokkaampaa ja kevyempää kuin käsin veivaaminen.

Shoppailumatematiikka. Alennusmyynneissä ei koskaan lasketa sitä paljonko meni, vaan paljonko säästettiin. Ja vaikka kengät olisivat kalliit, niin jos ne on tosi ihanat ja niitä käyttää paljon, niin eihän siinä tule yhdelle käyttökerralle hintaa paljon mitään. Ja jos joku ostos tuntuu vähän liian kalliilta, niin kun maksaa puolet käteisellä ja puolet kortilla, niin ei tunnu yhtään niin pahalta. Nämä opit, jos mitkä olen omaksunut paremmin kuin hyvin! 

Kuvassa äiti suorittamassa tiukkoja shoppailumatemaattisia yhtälöitä Roomassa

Kyllä kaikki järjestyy. Arkisten käytännön neuvojen lisäksi mamma on toki antanut paljon myös henkistä pääomaa. Yksi äidin ikuisista lohdun lauseista on aina kuulunut, että ”kyllä kaikki järjestyy”. Ja vaikka kuinka pahassa paikassa on epäilyttänyt, niin aina se äiti on lopulta oikeassa ollut.

Äiti on jaksanut myös jokaisen pettymyksen, nenän edestä kiinni menneen oven ja jostain asiasta luopumisen äärellä vakuuttaa, että ”sinua varten on jotain parempaa luvassa”.

Olen ihana. Ihan kaikista tärkein oppi, jonka olen äidiltäni (tai siis toki molemmilta vanhemmiltani) saanut, on se, että minä olen ihana, rakas ja riittävä. Vaikka kuinka on elämässä aikoja, kun kaikki meinaa järkkyä, niin on aina ollut lohdullista ja ehdottoman tärkeää muistaa, että minun ei tarvitse täyttää mitään ehtoja ollakseni arvokas ja tärkeä.

 

Että aika hyvin se on mun mamma mielestäni hommansa hoitanut!

Mutta yhdessä asiassa olen kyllä pistänyt kovasti vastaan enkä voi edelleenkään sanoa äidin tienneen paremmin. Hän nimittäin jaksoi vuosikausia hokea minulle, että ”kyllä sinä sen ruotsin kielen vielä opit”, kun kiroilin kyseisen kielen kamaluutta ja sitä ettei se todellakaan tartu päähäni.

Ainakaan toistaiseksi ei mamma tässä kohtaa pääse sanomaan, että ”mitä minä sanoin”, sillä kielitaitoini toisella kotimaisella rajoittuu lähinnä tiedusteluun När går nästa bussen till Slussen? 

Mutta eihän ne äiditkään nyt ihan aina voi oikeassa olla.