Posted at 20:16h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Mun suunnitelmat tukan suhteen olivat ihan viime metreille saakka vaihtelevat ja sekavat. Mutta viimeistään aamulla suihkussa tukkaa pestessäni päätin, että ylimäärinen karva saa lähteä, sillä ”pitkä” tukkani tuntui ällöttävältä kuolleelta eläimeltä päässäni. Inhottava takkukasa jonka peseminen oli tympeää ja kuivaaminen ja muu laittaminen vielä tylsempää. Olisihan pidemmässä etuosassa ollut hyvät puolensa aina silloin tällöin kun olisi jaksanut vaivautua vääntämään jotain tötterökampausta tms, mutta kun normiaamuina ei jaksa edes föönata, niin helppohoitoisempi malli oli välttämättömyys.
Eli, tästä lähdettiin
Ja tähän päädyttiin
Palasin siis takaisin vanhaan ja tuttuun lyhyeen, tummaan perustukkaan. Näin se kuuluu mennä, kun aurinko alkaa paistamaan, niin tukka lyhenee. 🙂
Noissa kuvissa lettiä ei ole mitenkään kauhean tarkasti laitettu vaan ainoastaan epämääräisesti pöyhitty vahan kanssa föönaamisen jälkeen. Tuota etutukkaa täytyy taas opetella asettelmaan astetta paremmin. Mutta ikävä tosiasia vaan on, että mun kutrit on niin taipuisat, että nuo etuhaituvat kääntyy väkisin tuolleen mutkalle. Mä niin toivoisin niiden olevan sellaiset jäykät ja tikkusuorat, jotta asettusivat paremmin. Mutta täytyy ajatella asia niin, että ne tuovat mukavaa naisellista pehmeyttä ilmeeseen. 😀
Mun aikaisempia hiustyylejä voit käydä tarkastelemassa Tukkahommia otsikon alta. Lempparini löytyvät viimeisen vuoden sisältä ja ne ovat nämä kaksi mallia.
Viime loppuvuoden sivut paljaaksi jättänyttä rokkitukkaa kuvatessani putosin vessanpönttöön loukaten reiteni, sääreni ja ranteeni. Eli ikimuistoinen kampaus senkin takia. 😀
Viime keväinen mahtavuus puolestaan taipui kahteen täysin eri henkiseen lopputulokseen.
Melkein alkoikin jo kaduttaa miksei tehty tänäänkin samanmoista. 😛
Melkoisen ihana, kevyt ja puhdistunut fiilis kyllä nyt, kunsai sen kuolleen rotan päälaeltaan pois. Miltäs se teidän silmään näyttää näin ensinäkemältä?
