Ehdin jo lauantaiaamuna miettiä, että pitäisikö mun jättää Helsinkiin reissaaminen ja Amorphis-keikka väliin, kun olo oli melkoisen hutera. Kaktus oli ilmestynyt kurkkuun jo edellispäivänä ja lämpöäkin pukkasi eikä yleistilassa päänsärkyineen ja hengenahdistuksineen ollut todellakaan kehumista. Päätin kuitenkin, että mennään nyt vaikka pää kainalossa, sillä olin odottanut tätä keikkaa jo monta kuukautta ja kyseessä oli ehkäpä koko kesän kohokohta. Ja voi luoja, sitä se todellakin oli. Kaikkia maailman flunssatroppeja naamaan, kassi täyteen nessuja ja menoksi ja olen niiiiiiiin onnellinen, että jaksoin lähteä. 

Mä olen tuntenut suuria onnen tunteita Amojen keikoilla ennenkin, mutta tää ilta Juhlaviikkojen Huvilateltassa oli jotenkin ihan erityisen maaginen. Keikan ekalla puoliskolla kuultiin mm. akustisia versioita vanhemman pään tuotannosta ja bändin soundia olivat maustamassa Pekko Käppi jouhikolla ja Piirpaukkeesta tuttu Sakari Kukko luritteli säveliä mm. huilulla.

En ole aiemmin kuullut Amorphista akustisena livenä, joten jo noiden herkempien versioiden kuuleminen tutuista biiseistä oli ihan elämys. Vaikka vokalisti Tomi Joutsen omien sanojensa mukaan tuntenutkaan oloaan kauhean kotoisaksi ilman särökitaroiden tukea, niin upealta herran ääni kuulosti kepeämmänkin soitannon kanssa. Ja mitä ylipäätään soundeihin tulee, niin ainakin minun korvaani kaikki toimi teltassa aivan loistavasti. 

Keikan ensimmäisellä puoliskolla koin ehdottomasti illan täydellisimmän hetken. Olin ollut into piukeana siitä saakka, kun bändi joskus keväällä julkisti, että keikalla vierailee Anneke Van Giersbergen, ja vanhana The Gathering -fanina tiesin, että jotain upeaa olisi odotettavissa. Mutta Anneken kanssa yhdessä vedetty Her Alone oli vielä moninkertaisesti mahtavampaa kuin olin osannut odottaa. Mä en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, joka mun kropan läpi kulki koko sen biisin ajan. (FB-statuksessani kerroin biisin menneen niin luihin ja ytimiin, että meinas tulla itku ja pissa. :D) Tomin ja Anneken äänet pelasivat yhteen aivan taianomaisella tavalla. Voisivatko nuo metallimaailman Armi ja Danny pliis pliis pliis jollotella jotain yhdessä levyllekin! 

Toinen ekasta setistä suurella ilolla vastaanottamani biisi oli ehdottomasti Alone, jota hyvin harvoin keikoilla kuullaan, kuten ei oikein muutakaan Pasi Koskisen (Amorphiksen solisti ennen Tomi Joutsenta) ajan materiaalia. Alone kuuluu kuitenkin omien ikisuosikkieni listalle. Myös Skyforgerilta tuttu Silver Bride kuulosti tällä kertaa jotenkin erityisen hyvältä eikä yhtään kuluneelta niin kuin toisinaan tuppaa radiohiteille käymään.

Olin niin pyörryttävässä onnellisuuden tilassa jo ekan puoliskon jäljiltä, että tuntui ihan uskomattomalta ajatella edessä olevan vielä toinen pitkä setti. Väliajan jälkeen nimittäin kuultiin kokonaisuudessaa viime vuonna ilmestynyt Under The Red Cloud -albumi. Jos siis tarjoili keikan eka osakin ennen kuulemattomia esityksiä, niin sitä teki myös toinen puolisko, sillä uusimman levyn biiseistä oli useampikin sellaisia, etteivät herrat olleet niitä vielä koskaan livenä soittaneet. 

Omia suosikkeja Unfer The Red Cloudilta ovat mm. kunnon mörkö-örinää sisältävä Bad Blood ja jo viime syksyn Circuksen keikalla vaikutuksen tehnyt Enemy At The Gates. Unohtaa ei tietenkään voi myöskään levyn sinkkubiisiä Death Of A King, joka on ihan loistava läpileikkaus siihen mitä kaikkea Amorphis oikein on. Biisi toimii keikoilla loistavasti tietenkin myös hyvänä yleisön huudatusmateriaalina. 

Koskettava hetki oli myös Under The Red Cloud -setin päättänyt White Night, joka omistettiin biisissä mukana olevalle Aleah Stanbridgelle, joka menehtyi keväällä syöpään. Laulajatar oli biisissä mukana nauhalta tulleilla osuuksilla ja koko biisin ajan taustalle heijastettuna kuvana. Kaunis kappale ja harras tunnelma.

Pyörryttävää ja kutkuttavaa onnentunnetta aiheuttanut keikka oli siis todellakin kaiken kipeänä bussissa istumisen arvoinen. Ja illasta teki erityisen mukavan vielä se, että sinne yksin suuntaamisesta huolimatta en suinkaan joutunut viettämään iltaani yksin, vaan tutustuin moneen uuteen kivaan ihmiseen. Lyöttäydyttiin itse asiassa yhteen kundin kanssa, jolle myin ylimääräisen keikkalippuni Amorphiksen fb-sivun kautta ja tavattiin sitten muitakin yksin liikkeellä olleita Amo-faneja aina Saksasta ja Puolasta saakka. Ja oman kotikylän tyttöjäkin sieltä yleisöstä löytyi! Että eipä todellakaan tarvinnut viettää iltaa yksin, vaikka lähtiessä niin kuvittelin. 

Eli kaikinpuolin mahti reissu. Kyllä se heittämällä meni tämän kuluneen kesän kohokohdaksi.

Keskityin keikalla musiikista nauttimiseen, enkä siksi lähtenyt erikseen etsimään parempia lokaatioita kuvaamista ajatellen. Mutta kyllä siltä omalta paikalta viimeisestä seisomarivistäkin jokunen ihan semi-ok ruutu tuli. Kamerana oli jälleen Olympuksen PEN E-PL7 kuten lähes aina keikoilla ja kakkulana nokalla 75 mm 1.8.

Vielä tuonne keikalle mennessä minulta lähti ääntä, mutta flunssaisena ei se täpöllä mukana laulaminen ja ihastuksesta kiljuminen ollut ihan se paras juttu, joten lauantai-illasta saakka on ääni ollut ihan Seksipuhelin-Marjattaa. Tai oikeastaan tänään vielä pahempaa. Melkein puhekyvyttömyyden ja viime yönä nousseen lämmön vuoksi sairastinkin tämän päivän suosiolla kotona. Huomenna aion kyllä vääntäytyä jälleen töihin lähtipä ääntä tai ei, kun tänään ei ole enää ollut lämpöä. Kai se kuvattavien ohjaaminen sujuu käsimerkeilläkin. 😀

Oliko joku teistä keikalla?? Tai siis tiedän ainakin muutaman olleen, jotka tulitte nykäisemään hihasta, mutta mitkäs fiilikset jäi?


Kiitos maailmankaikkeus kofeiinista! Tulin tänään Tampereelle kouluun ja aamupäivän luennolla meinasi ihan tosissaan pudota otsa pulpettiin. Mä olen niin jumalattoman väsynyt just nyt, että tällainen koulussa istuminen ei oo ihan helpoin juttu. Mutta, kyllä vaan yks iltapäivän luentoa ennen kiskiastu energiajuoma herätti. Pysyin iltapäivän luennon hereillä! Bussimatkan Poriin voi sitten nukkua niska kenossa ja kuola poskella, jotta jaksaa illan sitten puuhastella taas tavaroiden pakkaamisen parissa.

Eilen illalla saatiin vietyä yksi suht iso satsi kaikenmoista pientä irtokamaa uudelle asunnolle. Esimerkiksi astiat on nyt 90% uudessa osoitteessa, iso osa jopa jo kaapeissa saakka. Samalla sinne meni myös jo jokunen säkki mun vaatteita ja tänään sitten aamuviideltä katselinkin puolityhjää vaatekaappia hieman epätoivoisena. Löytyi sieltä olohuoneessa töröttäneestä puhtaan pyykin sekalaisesta kasasta kuitenkin vielä jotain päällepantavaa.

Mutta ei pysynyt kamppeet kauaa puhtaana. Mä en edelleenkään tajua niitä ihmisiä, jotka osaa käyttää sujuvasti ja siististi valkoisia vaatteita. Se on mulle samanlainen mysteeri kuin ne henkilöt joiden meikki on aina tiptop vaikka olis mikä vesisade tai seksihelle hyvänsä. Oon varma, että sellaisia aina siistejä ja tyylikkäitä ihmisiä ympäröi jokin kosminen ja mystinen suojakupla. Multa se kupla selvästi puuttuu. Päästyäni Tampereelle puoli kahdeksan aikaan sainkin jo huomata bussissa nukkuessani meikkivoiteiden hinkkautuneen leuasta paidan rinnukseen. Kiva. Ja nyt klo 14.03 mun valkoiselta paidalta löytyy myös pari huulikiiltoroisketta. Kiva. Oon niin siisti ja tyylikäs leidi.

farkut-H&M+/pusero-Kaiio/rotsi-Saki/kengät-Vagabond/reppu-Kånken (saatu)/korvikset -Via Minnet (saatu)

Vaikka aamulla kouluun lähtö tuntui viimeiseltä asialta maailmassa, mitä haluaisin tehdä, niin olen kyllä iloinen, että saavuin paikalle, sillä iltapäivän palvelumuotoilua käsittelevä luento oli aivan todella mielenkiintoinen. Luennoitsija oli innostava ja osasi kertoa asioista todella selkeästi ja käytännönläheisesti. Opin hurjasti uutta! Heti sitten koulusta taksiin astuessa tulikin tutkailtua kyseistä palvelukokemusta kontaktipisteiden kautta. Ilahduttavaa ja asiakasystävällistä oli esimerkiksi tilauksen jälkeen saamani tekstiviesti, joka kertoi arvioidun ajan koska taksi saapuu. Tätä systeemiä ei ainakaan Porissa käytetä enkä muista muista kyllä saanenni viestejä Helsingissäkäään, missä tulee ajeltua usein pirssillä. 

Koulussa ihmiset kertoilivat miten oli kesä sujunut ja millaisilla kesälomareissuilla oli käyty. Itse jouduin toteamaan kesän hujahtaneen itseltä enemmän tai vähemmän ohi. En ole edes uimassa käynyt! En käynyt yhdelläkään piknikillä, kesätapahtumissa vierailin lähinnä työn merkeissä ja mansikatkin jäi syömättä. Ja nyt on jo ihan syysolo. Plääh. Mutta sukkia en vielä hetkeen kyllä  meinaa jalkaani laittaa. Kyllä vielä pitää useampi viikko tassutella ballerinoilla sun muilla kepeillä tossuilla!

Nyt bussin nokka kotia kohti. Ilta kuluu tosiaan pakkaamisen merkeissä ja huomenna lintsaan koulusta muuttopuuhien vuoksi. Ehkä se epätoivon tunne tässä pikkusen jo alkaa helpottaa. Uusia epätoivon aiheita on toki jo jonossa. Esimerkiksi nää kouluhommat… Keväältäkin muutama tehtävä rästissä ja sitten uudet päälle. Jaksanko? Pystynkö? Haluanko? 

 


Saakeli, oon elänyt stressissä tän muuton takia jo viikkotolkulla, mutta ihan oikeasti päästään vasta tällä viikolla muuttamaan. Ja sehän tässä nyt stressaakin, kun tavallaan aikaa on ollut jo pari viikkoa, mutta kun on sata muutakin rautaa tulessa, niin aika ei oo vaan riittänyt. Alkuperäinen ajatus oli, että nyt menneenä viikonloppuna olis saatu kannettua kamoja uuteen kotiin, mutta saatiinkin vasta eilen siellä viimeistelyhommat, kuten listat ja pistorasiat sun muut paikoilleen ja siivottiin remppailuiden jäljet. 

Mä en ole moneen vuoteen itkenyt oikein ikinä mistään ja milloinkaan, mutta viime viikolla tuli kyllä tirautettua jokunen stressiväsymyskyynel, kun oon ollut ihan paniikissa, että missä helvetin välissä kaikki hommat oikein tehdään. Mä jotenkin ihan säikähdin, sitä, että mua alkoi oikeasti itkettää, koska se ei vaan ole aikoihin ollut mun tapa reagoida mihinkään.

Tommi on yrittänyt mua rauhoitella, että "moni ihminen muuttaa ihan yhdessä päivässä", mutta kun ongelma tässä on se, että ei ole sitä yhtä päivää, jolloin oltais molemmat vapaana. Ja on ihan helvetisti kamaa vielä pakkaamattakin. On niin sanotusti paletti levällään ja se aiheuttaa mulle kurkkua kuristavan stressin. Eikä tätä aikataulupaniikkia oikein helpota se, että mulla olis tällä viikolla keskiviikko ja torstai koulua Tampereella. Joudun lintsaamaan ainakin toisen päivän.

tutulta ostetut vanhat yöpöydät pääsi jo uuden kodin makkariin

Ja nyt mä mietin sitäkin, että pitääkö mun vaan unohtaa koko kesän ajan eniten odottamani juttu, ja myydä pois lauantain Amorphis-keikan lippu. Amot siis esiintyy Helsingin juhlaviikoilla ja olen ostanut lipun jo pari kuukautta sitten ennen kuin oli aavistustakaan tästä muutosta ja mä olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, mutta nyt mä mietin pitääkö se kuitenkin jättää väliin. Tommi kyllä kannustaa mua menemään ja on ihan varma, että jostain tähän viikkoon ilmestyy tunteja jolloin tää paska lapioidaan. Osaisinpa olla yhtä rauhallinen kuin hän. Kun ei tässä varmaankaan oikeasti ole mitään hätää ja me ehditään ihan hyvin saada kaikki kuntoon, mutta mut vetää vaan kireelle kuin viulunkieli se, että samaan aikaan to do -listalla pyörii päivätöiden ohella tehtävät omat työt ja koulukin aiheuttaa harmaita hiuksia. Ja se, että mä kuvittelin että tässä vaiheessa kuuta meillä olis oikeestaan ollut toi muutto jo suurin piirtein hoidettuna. 

Eilen nautittiin eka yhteinen illallinen uudessa kodissa, kun siivoamisen ja viimeistelyhommien lomassa hotkittiin pizzaa. Muita ruokailuvälineitä ei paikalta vielä löytynyt kuin Tommin remppapuukko ja tapettien poistossa käyttämäni veitsi. 😀

Pari viikkoa sitten ostettu sohva saatiin kasattua paikoilleen eilen

Tänään käytiin noutamassa Tori.fistä löytämäni upea 60-luvun kirjakaappi. 

Että vähän itkua ja hammasten kiristystä täällä siis, mutta huomisilta on pyhitetty tavaroiden pakkaamiselle, joten jospa siellä pian näkyy valoa tunnelin päässä. Reilu viikko enää, ja sitten on ohi muuton lisäksi myös kesäduuni ja luvassa on ehkpä jopa viikon loma. Sen voimalla eteenpäin.

PS. Sain tänään hullun ajatuksen.. Ajattelin, et jos ostaisin kesäasunnon! Pitänee varata aika pankkiin. Mut tää ajatus ja sen edistäminen saa kyllä nyt oottaa ensi viikkoa. 

PPS. Mä pahoittelen tätä jo toista kitinäpostausta vähälle aikaa, mutta ei nyt vaan irtoo iloisempaa ennen kuin tää kuristava stressi lakkaa