30.09.2018

Posted at 19:07h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö: Ellos. Postaus sisältää mainoslinkin-

Onko joku teistä käynyt värianalyysissä? Me aloitettiin viime maanantaina koulussa  käymään läpi väriopin perusteita (aloitin siis tässä kuussa pukeutumisneuvojan opinnot) ja mun täytyy myöntää, että mulla ei ollut kyllä hajuakaan omasta värityypistäni.

Väriasiat sinänsä ovat itselle monella tapaa tuttuja jo lapsuudesta sillä automaalari-isäni ja käsityötaiteilija-äitini vierellä tuli oltua aiheen kanssa tekemisissä jollain tavalla lähes päivittäin. Yksi ensimmäisiä ”töitäni” olikin pitää jo pikkulikkana isän automaalivärikartat järjestyksessä. Hommasta tienasi laiva-kolikon, kun järjesti kansiot kuntoon aina uusien väriliuskojen saapuessa.

Minun on siis ollut aina helppo ymmärtää perusasiat kuten lämpimät, kylmät ja murretut sävyt. Automaaleja kesäduunissa gramman kymmenesosien tarkkuudella sekoitellessa oppi hyvin miten minkäkin värin lisääminen vaikutti lopputulokseen. Äidin kanssa taas muistan usein keskustelleeni niin huulipunien kuin vaatteidenkin sävyjen vaikutuksesta. Sitä täydellistä kirkkaanpunaista huulipunaakin ”joka ei taita yhtään siniseen” metsästettiin matkoilla useammaltakin kosmetiikkamerkiltä. 

Mutta kaikesta pohjatiedostani ja vaatteiden kanssa puljaamisestani huolimatta, en ole koskaan ottanut sen tarkemmin selvää mikä on oma värityyppini. Olen pukenut pääälleni aina ihan vaan kaikkea mikä on tuntunut itsestä kivalta välittämättä siitä mahtaisinko itse olla luonnollisilta sävyiltäni kylmä vai lämmin, syksy, talvi, kevät vai kesä. Pukeutumiseni ja meikkini väreihin on aikojen kuluessa aina vaikuttanut eniten kunkin hetkinen hiusten sävy.

Vuosikausia paloautonpunaisella tukalla kulkiessani garderobini koostui pitkälti mustasta ja punaisesta. Joskus lämpimän ruskeilla hiuksilla saattoi vaatekaappin hiipiä murrettuja syyssävyjäkin. Mutta sinistä kartoin vuosia ihan kaikissa olomuodoissaan, ihan vain koska se ei tuntunut yhtään omalta. 

Punaisen tukan aikana silmieni vihreys korostui, ruskeampiin sävyihin mennessä myös silmäni tuntuivat tummuvan. Myös vuodenaika, luonnovalon väri ja mieliala ovat usein muokanneet kunkin hetkistä väripalettiani. Mutta kaiken pohjana on aina ollut enemmänkin vain fiilis kuin mikään tarkempi analyysi siitä millaiset sävyt olisivat parhaiten harmoniassa oman ihoni, silmieni ja hiustenvärin kanssa.

farkut – Ellos, koko 46

pusero – Junarose (saatu), koko 44-46

 kengät – Betty London, Spartoo

 korvikset – Viaminnet (saatu)

 

Viime maanantaina sitten koitin opetusmateriaalit edessäni kovasti pohtia ja arvailla omaa värityyppiäni, mutta en vieläkään ole asiasta täysin varma. Silmät ovat lämpimät ja ihon sävy kylmä. Hiusteni sävystä en oikein ota selvää. Asiaan tulee kuitenkin selko huomenna, kun teemme jokaiselle värianalyysin. Olenkohan mä urpo nyt sitten pukeutunut aina ihan just vääriin väreihin? 😀

Eipä asialla sinänsä ole väliä, sillä olipa värityyppini mikä hyvänsä, niin samalla fiilispohjalla minä pukeutumiseni värit tulen jatkossakin valitsemaan. Musta ei varsinaisesti imartele monenkaan meidän ihoa, mutta kovasti me suomalaiset siitä väristä kuitenkin tykätään. Ja tiedän kyllä toisten huulipunasävyjen sopivan itselleni paremmin kuin toisten, mutta en silti voisi ajatella jämähtäväni vain muutamaan ns. täydelliseen sävyyn. Eli kiva oppia uutta omastakin värityksestä, mutta fiilis on silti aina tärkein!

Että onko tämä vaaleanharmaa pusero nyt mulle sitten kovinkaan optimaalinen vaiko ei? Nämä kamat päällä minä nyt ainakin koulupäivääni viime maanantaina vietin. 

Nuo Elloksen pillifarkut ovat lähes syrjäyttäneet muut farkkuni, niin mukavat ne ovat päällä. Mutta käytön myötä olen saanut todeta, että olisi voinut ottaa vielä yhtä numeroa pienemmän koon, eli koon 44. Housut olisivat parhaillaan -25% alessa, joten ehkä voisi hankkia ne pienemmätkin. Minulla on joistain muistakin suosikkifarkuista kaapissa kaksi vierekkäistä kokoa, koska silloin on sopivat suosikit päälle puettavaksi olipa sitten turvonneempi tai hoikemman tuntoinen päivä. 

Oman äitini kenkäkokoelmistahan löytyi joskus yhdet ihanat 60-luvun slingback-avokkaat kahdessa eri koossa, puolen numeron välein. Kintut kun saattaa hyvinkin turvota niin, ettei toisinaan normikoko mahdukaan. Se on kuulkaa hyvä ihmisen varautua! 😀

Huomenna siis taas koulunpenkille ja katselemaan minkä väriset liinat saavat naamani näyttämään siltä kuin olisi merisairas ja mitkä taas hipiäni hehkumaan kevätauringon lailla. Jännää!


05.09.2018

Posted at 23:26h in Yleinen by
0 Likes

-Postaus sisältää kaupallisia linkkejä-

Hyvää Yrittäjän Päivää! Muutamassakin FB-ryhmässä on tänään keskusteltu siitä mitä yrittäjyys itse kullekin merkitsee. Minulle oma yrittäjyyteni merkitsee ennenkaikkea vapautta ja yllätyksellisyyttä. Onnekseni se on ainakin tähän mennessä tarkoittanut myös aiempaa parempaa toimeentuloa. 

En ala vannomaan, etten koskaan enää mene vakituisiin palkkatöihin, mutta aika kaukaiselta se ajatus tuntuu. Tai ainakin sen duunin pitäisi olla joku ihan viimeisen päälle unelmahomma ja liksan aika hillitön ennen kuin tämän hetkisen tilanteeni siihen vaihtaisin.

Toki homma on sitten ihan toinen, jos jossain kohti alkaa näyttämään, ettei oma yrittäjyyteni enää elätäkään. Siinä tilanteessa on tietenkin oltava valmis etsimään päivätöitä. Mutta just nyt tämä oma melko sekalaisista palasista koostuva yksityisyrittäjyys tuntuu itselleni juuri sopivalta tavalta saada voita leivälle.

Välillä minusta kyllä tuntuu, että ollakseen yrittäjä pitäisi olla jokin selkeä idea, että mitä sitä oikein meinaa puuhata ja sitten tavoitteellisesti mennä tavoitteita kohti. Omalla kohdallani kuitenkin ”liikeidea” tuntuu kuuluvan lähinnä se, että myyn kaikkea ammatillista osaamistani, mitä joku älyää kysellä ja on siitä valmis maksamaan.

En olisi vielä jokunen vuosi sitten esimerkiksi osannut ajatella, että minusta olisi kouluttajaksi. Mutta sittemmin olen muiden aloitteesta päätynyt tekemään aika paljonkin koulutus- ja luennointihommia ja tykännyt siitä suunnattomasti. 

Millaisista töistä mun tulot yrittäjänä sitten oikein koostuu? Tein tuossa juuri laskelman kuluneelta ensimmäiseltä viralliselta yrittäjyysvuodelta ja laskutuksestani n. 40% on tullut valokuvaamalla, toiset n. 40% blogilla ja loput 20% liikevaihdosta koostuu erilaisista koulutus-, luento- ja esiintymishommista.

Näiden omien hommien lisäksi mulla sitten vielä palkkatuloja valokuvaajana, joten kyllä mä kokonaisuutena tienaan yli puolet elannostani kamera kädessä. Että kun aina sitä ammattinimikettä miettii, että mikä sekatyöläinen tässä oikein on, niin kyllä mä kuitenkin edelleen koen etupäässä olevani valokuvaaja. Mutta olen kyllä suunnattoman iloinen, että saan tehdä paljon muutakin eikä mun tarvitse kuvata viis päivää viikossa ympäri vuoden, kuten tein vielä muutama vuosi sitten.

Mikäs tässä yrittäjyydessä on sitten ikävintä? Ehdottomasti se, että olen huono erottamaan työ- ja vapaa-aikaa. Jotain töitä tulee lähes aina puuhailtua vaikka kuinka koittaisi pitää vapaapäivää. To do -lista siis pyörii päässä vähän turhan innokkaasti ja siitä on hankala päästä irti. Ylipäätään töiden aikatauluttaminen, silloin kun se on vain itsestäni kiinni, on asia jossa haluaisin olla parempi ja jämptimpi.

Just puhuttiin yhden yrittäjäkaverin kanssa, että esimerkiksi loman pitäminen ei ole kiinni siitä, etteikö se olisi taloudellisesti mahdollista, vaan siitä, että on vaan hiton huono lyömään lomasuunnitelmia lukkoon ja sitten pitämään päätöksestä kiinni. Kun joku vakkariasiakas tarjoaa isoa keikkaa just sille viikolle, kun oli ajatellut lomailla, on todella vaikea sanoa ei. 

Muita negatiivisia asioita en juurikaan vielä tähän mennessä ole omassa yrittäjyydessäni huomannut kuin tämän itsensä johtamisen vaikeuden. Mua ei mitenkään erityisesti ärsytä paperihommat eikä mulla ole mitään kitistävää verotuksesta. YEL on asia, jota kyllä toisinaan laskeskelee, että sitä pitäisi pystyä maksamaan ihan älyttömiä summia ennen kuin itselleen kummoista eläkettä saisi kerrytettyä. Mutta pitää koittaa pistää munia vähän johonkin toiseenkin koriin.

Nyt ekan vuoden olen maksanut YELiä melko pienen työtulon mukaan, kun en osannut oikein ennustaa tuloja, joten lienee pian aika korottaa sitä vastaamaan paremmin todellisuutta.  

Mutta all in all, oma elämänlaatuni on tätä nykyä monella tapaa parempi kuin vielä vakituisessa palkkatyössä ollessani. Joten huraa yrittäjyydelle! Minkä alan yrittäjiä sieltä ruudun toiselta puolen löytyy?

housut – Lindex / pusero – Ellos / kengät – Bianco (saatu) / korvikset – Aarikka (saatu)

Asukuvat onkin otettu maanantaina toimistolla. Kiva päästä kesän jälkeen taas enemmän tekemään töitä tuollakin! 

Kommenttiboksissa muuten joku haaveili siistien toimistokelpoisten housujen perään, jotka tuntuisivat verkkareilta tai legginsseiltä. Uskaltaisin väittää, että nämä kuvissa näkyvät Lindexin paksusta viskoositrikoosta tehdyt Iris Slim -nimiset housut menevät juurikin tuohon kategoriaan. Lahkeiden pienet käännökset, koristetaskut ja prässi-yksityiskohdat tekevät niistä siistit ja asialliset, mutta joustava materiaali ja korkea vyötärö todella mukavat. Housua löytyy myös viininpunaisena.

Toimistokelpoinen on myös tuo jo kesällä paljon päälläni nähty Elloksen pilkullinen viskoosipusero. Tykkään kuosin lisäksi noista solmimisnauhoista, joiden ansiosta paidan saa istumaan todella kauniisti. Tätä puseromallia saa myös kukkakuosilla ja pirteän punaisena. Itseäni hieman himottais se punainen… 😀

 


14.04.2018

Posted at 17:00h in Yleinen by
0 Likes

 

Tervetuloa kurkistamaan mun työhuoneelle! Olen jokusen kuvan konttoristani jakanut joskus instassa, mutta mitään varsinaista esittelyä en ole tästä viime syksynä vuokraamastani omasta sopesta vielä tehnyt. Nyt kun vihdoin sain häiritsevän kevätauringon myötä mökkiin verhotkin hankittua, niin katsoin mestan olevan siinä kunnossa, että kehtaa muutaman kuvan näyttää.

Weecosista saatu Kati Marikan tissikalenteri ilahduttaa minua kovasti. Maaliskuun boobsit olivat kuin pitkät polvisukat, huhtikuuta koristaa suloiset paistetut kananmunat!

Olen siis alivuokralaisena tuttujeni firman tiloissa. Matkaa kotoa konttorilleni on vain noin kilometrin verran. Oma isoilla ikkunoilla varustettu tilani on kooltaan n. 3×6 m (jos en ihan väärin muista), joten se on toimistoksi varsin tilava. Tämä tila olikin itselleni ihan täydellinen juuri sen vuoksi, että mahdun siellä pienimuotoisesti myös kuvaamaan, vaikkei nyt ihan varsinaisesti studioksi riitäkään.

Blogikuvien lisäksi olen kuvannut ministudiossani esim. yritysten henkilöstokuvia ym. vähän tilaa vievää perus lärvikamaa. En mitään kunnon studiota itselleni edes haaveile, mutta elämääni helpottaa kovasti tämä pieni kuvaustila.

Sen verran on kuvissa huijausta sisustuksen suhteen, että tuo nätti sohvapöytä oli vain hetkellisesti lainassa vuokraemänniltäni. Mallailin sen avulla hieman, että minkä kokoisen pöydän voisin itselleni tuohon nojatuolin kaveriksi hankkia. Joku pieni laskutila kun olisi kiva. 

Pöydällä huikea löytö viime viikolta. Katselin noita Iittalan Ruutu-maljakoita ihaillen jo silloin kun ilmestyivät, mutta en ole koskaan raskinut sellaista ostaa. Nyt kuitenkin Porin Sokoksella oli kaikki jo alennetut kodin tuotteet -50% lisäalessa, joten nappasin tuon normihinnaltaan 130 € maljakon itselleni reilulla neljällä kympillä. Aika suloinen, eikö?

Minulla on itse asiassa täällä toimistolla useammin kukkia kuin kotona! Vanhassa puulaatikossa majailevat kaikenlaiset sekavat ”mä vien tän kotiin huomenna” -tavarat ja vaatteet. 

On vihdoin alkanut tuntua kotoisalta, kun työhuoneen nurkkaan on kerääntynyt pikku hiljaa kasa kenkiä. Korkkareiden sijaan toimiston viileillä lattioilla tulee kyllä hiihdeltyä useimmiten mukavasti tossut jalassa.

Senkki kätkee sisäänsä mm. kaikki mun kamerat, linssit ja sekalaisen kuvaussälän. Alkuvuodesta saamani orkidea on kuin ihmeen kaupalla vielä hengissä. Tapan kasvit yleensä muutamassa viikossa.

Bestikseni Anni asuu ihan naapurissa, joten teemme usein treffit toimistolleni. Tässä hän odottaa kärsimättömänä, että mentäis jo kaljalle.

Toimistoni on kahden ison ikkunansa ansiosta ihanan valoisa, mutta minun duuneissani se ei useinkaan ole tavoiteltu tilanne. Talvi meni ihan hyvin, kun harvoin tuli oltua työhuoneella siihen aikaan, kun aurinko hetken aikaa näyttäytyi, mutta tuossa helmikuun lopulla sitten vihdoin kevät yllätti valokuvaajan. Olin siinä talven synkkyydessä ihan ohittanut koko asian ja sitten auringon ryhdyttyä kunnolla paistamaan, tulikin kiire hommata pimennysverhot, jotta pystyy tekemään kuvankäsittelyä.

En todellakaan ollut ajatellut mitään kuosikangasta, mutta jostain syystä sitten kuitenkin päädyin kukkien ja harmaiden verhojen yhdistelmään. Mutta tykkään! Ja on parempi tykätäkin, kun niihin meni monta sataa euroa rahaa. Ei todellakaan riitä kärsivällisyys ommella mitään itse, joten menin Eurokankaaseen mittojen kanssa ja tilasin kaiken valmiiksi tehtynä. Taitavasti möivät samaan syssyyn vielä pari tyynyäkin.

Töissä ollessa ei jaksa olla tuntitolkulla kengät jalassa eikä viileä kivilattia ole oikein kiva sukkasillaan tai avojaloin, niin virallisiksi toimistojalkineiksi ovat viime aikoina muodostuneet nämä Sleppsin kepeät nahkatossut (saatu). 

Kaltaistani Chelsea-nilkkureiden rakastajaa ilahduttaa kovasti niiltä tyylinsä lainaavien Sleppsien ulkonäkö. Päältä nahkaa ja sisältä lampaanvillaa olevat sisäjalkineet ovat yhtä aikaa ohuet ja lähes sukkamaiset, mutta todella lämpimät. Tykkään siitä, että tossut ovat sirot eivätkä isot ja klohmot kuten todella monet muut aiemmin omistamani turkistossut tai muut kotijalkineet. 

Saattaa kyllä olla, että villasisuksiensa vuoksi nämä joutuvat lämpimimmillä kesäilmoilla ehkä hetkeksi ”karanteeniin”, mutta talvella ovat kyllä olleet ihan ehdottomat paleleville varpaille.

Jos sinunkin varpaasi ovat aina kylmissään, niin lämmikettä saa tilattua täältä.

Ja niin iloisena ja rennosti hän siinä selaa muistikirjaansa. Harvoin kyllä itse tulee nojatuolissani hengailtua, kyllä ne työt pitää koneen ääressä. Mutta sanoinkin ystävälleni Annille, että ostin tuon tuolin toimistolle häntä varten. 😀

Nyt äkkiä pakkeloimaan nassua, Blog Awardsit odottaa. Ihanaa viikonloppua kaikille”