Tällä saakelin koronakeväällä on varmasti oma osansa siihen, että tunnen paiskautuneeni eksistentiaalisen kriisin myrskyn silmään. Tai no, myrskyn silmä on kyllä täysin väärä metafora. Suon silmäke tämä minut sisäänsä kietonut tunnemytty ennemminkin on. Kaikki on hiljaista ja tunne on kuin vajoaisin ja hiipuisin pikku hiljaa.

Vihaan termiä ikäkriisi, mutta sitäkin tässä on nyt meneillään. Ihan kaikkia s**tanan elämänvaihekriisejä mitä vaan voi kuvitella. Siis tokihan tämä vaihe on alkanut jo muutama vuosi sitten, mutta nämä poikkeukselliset ajat tuntuvat syventäneen merkityksettömyyden ja eksyksissä olemisen tunteita.

Minun piti siis ihan kasuaalisti kirjoitella kuulumisia. Sellaisia blogimaailmaan sopivia ”tätä olen puuhaillut ja sitä ja tätä on suunnitelmissa” -kepeyttä. Mutta kun ei oo kepeetä, ei sitten tippaakaan. Teen työt (niitä on muutaman viikon täyshiljaisuuden jälkeen taas riittänyt!) ja sitten muun ajan jumitan lähinnä omissa ajatuksissani, jotka kuuluvat pääpiirteittäin seuraavasti: ”Mitä helvettiä mä teen tällä elämälläni? Mitä syitä mulla on olla olemassa? Tuleeko elämässä tapahtumaan enää mitään merkittävää? Mitä, jos en mä osaa enää ikinä olla onnellinen?”

Mulla on olo kuin kaikki olisi omalta kohdalta jotenkin loppu ja ohi ja tästä eteenpäin mä vaan hiivun, hiljenen ja katoan loppuelämän mittaiseen harmauteen. Toisaalta tiedostan, että nämä ajatukset ovat osa edelleen olemassaolevaa masennustani, toisaalta pelkään, että mitä jos ne ei olekaan sairauden oire, vaan todellisuus.

Olen ollut nyt jo kolmisen kuukautta ilman mielialalääkkeitä enkä ole vieläkään ihan varma oliko se oikea ratkaisu. Arkinen perus toimintakykyni on ihan ok (näihin kaikkiin ihmisiin varmasti jollain tavalla iskeneisiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin nähden), mutta tästä päänsisäisestä universumista on todella vaikeaa ottaa selkoa mikä osa ilmastosta on masennusta, mikä jotain muutoskriiseilyä.

Mitä lääkkeisiin ja mielialaan tulee, niin olen pitänyt vuosikausien jälkeen myös ensimmäisen kerran taukoa ehkäisypillereistäni. Ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta, että mitä kroppa siihen sanoo, millä tolalla on hormonitoiminta. No, ei ole sanonut vielä paljoakaan, mutta on pistänyt miettimään myös pillereiden vaikutusta mielialaan. Olen lukenut useampiakin artikkeleita, jotka kertovat tutkimuksista kuinka minipillereiden käyttö voi lisätä masennuksen riskiä.

Olen nyt siis ekan kerran noin 15 vuoteen tilanteessa, jossa en syö mielialalääkkeitä enkä käytä hormonaalista ehkäisyä. (Ainoana lääkkeenäni on siis kilpparin vajaatoimintaan syömäni tyroksiini.) Niin onhan tässä nyt tavallaan ihan uusi oma pää tutustuttavana. Että mitäs mä tunnen ja miten mä asioihin reagoin ilman mun mielialaan vaikuttavia ja mahdollisesti vaikuttavia nappeja?

Globaali kriisi, henkilökohtainen kriiseily oman elämän kanssa, masennusoireilu ja parin nuppiin vaikuttavan nappulan lopetus, niin onhan sitä siinä jo tekijöitä, jotka pistää pakkaa vähän sekaisin ja miettimään, että mistä mikäkin ajatus ja tunnesolmu nyt sitten johtuukin. Hirmuinen työmaa koittaa päästä jyvälle, että mikä se on varsinainen ja syvin kipukohta sisällä, mitä tässä pitäis ensisijassa koittaa työstää.

Terapiassa olen luukuttanut aika paljon omaa pettymystäni ja suuttumustani itseäni kohtaan. Olen vihainen itselleni monista tunteistani, koska koen, että jumitan niissä, enkä pääse eteenpäin. (Ja se on ihan tyhmää, turhaa ja armotonta)

Terapeuttini koittaa muistutella, että vaikka aina ei tuntuisikaan siltä, että etenee, niin kyllä sitä koko ajan menee huomaamattaan hieman eteenpäin. Eilisen käynnin lohdullisin ajatus olikin, että ”se, että sua on alkanut vi**ttaa se, että v**uttaa, on jo etenemistä”. 

Etenemisen merkeiksi kirjattiin myös muutamat hieman heränneet haaveet. Esimerkiksi se viime postauksessa mainitsemani haave opinnoista. Vaikken sitä kohti tulisikaan loppujen lopuksi ikinä pyrkimään, on se pieni pieni valon välähdys.

Kun siis haaveettomuus, toivottomuus ja näköalattomuushan ovat olleet (ja ovat edelleen) itselläni masennuksen mukanaan tuomat kumppanit. Ei ole edes kyennyt keksimään mitään mistä haaveilla. Nyt sentään keksii jonkin asian vaikkei vielä tiedäkään riittääkö voimavarat koskaan sitä kohti pyrkimiseen.

Housut ja pusero – Masai

Tennarit – Pavement

Korvikset La Kiva

Mutta, on tässä onneksi sellainen lyhytaaltoisempi mielialakäyrä palannut koronakriisin alun notkahduksen jälkeen taas melko tasaiselle 0-tasolle. Siihen on auttanut se, että huolta aiheuttaneet työ- ja talousasiat ovat taas elpymään päin. Vähentää akuuttia ahdistusta huomattavasti, kun ei tarvitse olla raha-asioista ihan niin huolissaan.

En esimerkiksi joutunut sittenkään turvautumaan lainkaan yrittäjille kesäkuun loppuun saakka mahdollistettuun työttömyyspäivärahaan, koska tällekin kuulle tulikin yllättäviä tuurausvuoroja Satakunnan Kansaan jopa 14 työpäivän verran. Ja kesän toimeentulohuolet vei tiedossa olevat muutaman tonnin veronpalautukset.

Pää on siis yhtä aikaa täysi sekä tyhjä. Täynnä niin isoja myllerryksiä, että pienempiä asioita ei oikein jaksa pakollisia enempää ajatella.

Tunnistaako kukaan mun ajatuksia? Ikäkriisi, eksistentiaalinen kriisi? Anyone? Entä kokemuksia aiheesta ehkäisypillerit ja masennus?


Olen totta kai tykännyt kaikista Suuri Käsityö -lehden kanssa yhteistyössä tehdyistä vaatteistani, mutta tämän huhtikuun lehdessä ilmestyneen maksimekon kohdalla olen ihan erityisen tyytyväinen niin omaan suunnittelutyöhöni kuin myös fyysiseen lopputulokseen.

Mekko on kaikkia yksityiskohtia myöden juuri niin ysärihenkinen kuin halusinkin ja mekon malli kaikin puolin istuva ja hurjan mukava.

Kangasta valitessa mua hieman jännitti tämä itselleni uusi ja vieras väri, mutta lopputulosta katsellessa hempeä vihreä sopi pallokuosin pohjaksi loistavasti ja vie ajatukset omiin teinivuosiin, kun radiossa soi Taikapeili ja Neon2.

Eurokankaasta löytyvä polka dots -kuosinen polyesterikreppi on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista ja sitä löytyy myös esimerkiksi vaaleanpunaisena ja tummansinisenä.

Halusin mekkoon napitettavan liivimekon ulkonäön, mutta ilman rinnuksen kohdalta vahingossa aukeilevia nappeja tai irvistävää nappilistaa, noita etenkin rintavan ihmisen vitsauksia. Ratkaisu oli siis valenapitus.

Helma on ommeltu kiinni vain osalta matkaa ja jätetty alhaalta auki niin kuin alimmat napit olisi unohdettu laittaa kiinni. Kävellessä sääri vilahtaa kivasti halkiosta, joka keventää pitkän mekon ilmettä.

Mekko – Veera X Suuri Käsityö

Farkkutakki – Junarose (saatu)

Kengät – Vans

Korvikset – Aarikka

Rusettipanta – Unelmina (saatu)

Halusin mekon olevan yläosastaan istuva ilman, että mukavuudesta joutuisi tinkimään ja tähän oli ratkaisu kumilangalla tehty poimutus takakappaleeseen. Sen ansiosta mekko joustaa vyötäröltä ja menee päälle helposti ilman vetoketjua. (Tässä minulle tehdyssä mallikappaleessa kyllä on vetoketju, mutta se on tarpeeton.)

Olen sanonut tämän jo ennenkin, mutta sanon taas, tämä on ollut ihan suunnattoman siisti projekti. On ollut mahtavaa päästä työskentelemään yhdessä ammattilaisten kanssa, sillä olen samalla oppinut itse todella paljon uutta erilaisista vaatteen valmistuksen ratkaisuista ja esimerkiksi materiaaleista.

Suuri Käsityö -lehden toimittaja Teija Kolehmaisen kanssa on yhdessä pyöritelty mun ideoita ja hän on ymmärtänyt visioitani ja sanoittanut ne kaavoittajaa varten ammattikielellä. Minä kun en tiedä vaikkapa kaikkien erilaisten taskumallien nimiä, tiedän vain miltä haluan taskun näyttävän. Mutta Teijan kanssa työskennellessä on tullut tutuksi niin halkiotasku, kaitaletasku kuin moni muukin.

Kaikki mun vaatteet on toteutettu idealla yhdet kaavat, kaksi vaatetta. Huhtikuun mekkokaavoilla syntyy hihatoman maksimekon lisäksi myös lyhyt tyttömäinen mekko perhoshihoilla. Omaan mekkooni valitsin kepeän ja himmeästi kiiltävän Savana-viskoosin.

Lyhyessä mekossa ei ole joustavaa poimutusta selässä, joten se vaatii sivusaumaan vetoketjun. Vaatesuunnittelija ja ompelija Outi Pyyn kanssa kerran baarissa tuli puhuttua vetoketjuasioista ja tuskailin sitä miten sivuvetskarit on itselleni tosi hankalia, sillä toinen käsi yltää tosi huonosti kainaloon, kun tissit on tiellä.

Outi sitten kertoi bonganneensa jostain vintage mittatilusvaatteista sivuvetskareita, jotka suljetaankin ylhäältä alas, sillä niin päin vetskarin saa helpommin kiinni yhdellä kädellä. Niinpä tähän mekkoon vetoketju laitettiin juurikin niin päin, sulkemissuunta ylhäältä alas eikä toisin päin niin kuin yleensä.

Jos mekkokaavat kiinnostavat, niin tämä huhtikuun lehti on myynnissä vielä nyt maanantain ja tiistain ajan. Keskiviikkona on sitten luvassa toukokuun numero, jossa on minulta luvassa ihana ja monikäyttöinen pellavajakku ja kimalluksen täyteinen paljettijakku. Suuri käsityö -lehden kaavoista löytyy aina koot 34-54.

Tämä mielenkiintoinen ja opettavainen projekti on saanut mut haaveilemaan… vaatesuunnittelun opinnoista nimittäin! Tämän kevään yhteishaku meni ohi hieman varkain koronakriisin sekoitettua pakkaa, mutta pitää tässä nyt koittaa kartoittaa vaihtoehtoja ja omia mahdollisuuksia. Mutta hienoa on, että mulla on pitkästä aikaa jokin haave, olipa se sitten toteutuskelpoinen tai ei, niin se on silti haave ja jo itsessään arvokas asia.

 

Studiokuvat – Sanoma/Ninna Lindström ja niissä meikki ja hiukset Heidi Reponen.

Mekkojen kankaat – Eurokangas


-Postauksen vaatteet saatu, S.T.I. Collection-

Juhlan aiheet ovat olleet viime aikoina vähissä. Ja jos vaikka aiheita olisikin, niin kemut on itse kullakin pitkälti peruttu tai siirretty jonnekin tulevaisuuteen. Juhlamekot ja korkokengät roikkuvat kaapissa odottaen sitä hetkeä, kun kokoontuminen on taas sallittua ja päästään yhdessä ystävien kanssa kilistelemään skumppalaseja.

Tänään kuitenkin puin pirtsakan mekon päälle, kiskoin korkkarit jalkaan, korkkasin kuohuvan ja ostin itselleni nätin leivoksen. Sillä ohjelmassa oli ystävän vauvan nimiäiset. Vaikka tuohon hetkeen osallistuminen tapahtuikin etänä ja sen olisi voinut hoitaa sohvalta villasukissa, niin halusin sekä kohottaa omaa tunnelmaani että kunnioittaa pienen ihmisen juhlaa pienellä panostuksella.

Työpaikalla siivottiin eilen jääkaappia, joten sain sieltä mukaani pullon alkoholitonta kuohuviiniä. Sopi loistavasti tähän hetkeen, kun halusi yksin korkata lasillisen.

En ole ottanut hirveästi kuvia täältä kotoa, mutta tässä näkyy olohuoneeni nurkkaa ja minulle tärkeitä asioita sisältävä kirjakaappini. Lasiovinen kaappi oli mahtava Tori.fi-löytö neljä vuotta sitten, kun olin haaveillut sellaisesta jo pidemmän aikaa. Tämä kaappi löytyi vanhasta maalaistalosta, missä se oli saanut olla paikoillaan aina siitä saakka, kun myyjän isosetä oli sen aikoinaan itse tehnyt osana puusepänopintojaan 30- tai 40-luvulla.

Kevät ei ole sään puolesta vielä oikein tehnyt vaikutusta, mutta halusin valita päälleni jotain pirteää ja keväistä. S.T.I:n tämän vuoden kesämalliston Carolina-pellavamekon fuksia on mun voimaväri. Tätä sävyä päälle pukiessa tulee aina todella pirteä ja valovoimainen fiilis.

Taskullista mekkoa tulee varmasti kesällä käytettyä ihan vaan rennosti arkimekkona. Sen kaveriksi passaa niin tennarit, ballerinat kuin sandaalitkin ja päälle voi nakata vaikka farkkurotsin. (Mekosta on olemassa myös mm. hempeän vaaleanpunainen versio ja sekin olisi aivan ihana!)

S.T.I:n viime vuoden malliston sifonkisen paitamekon printin värit kuitenkin vaikuttivat niin herkulliselta parilta pinkille, että halusin kokeilla niitä yhdessä.

Lähikaupasta löytyi asun väreihin sopiva leivoskin. Fazerin tämän kevään uutuus, vadelmamousseleivos, oli varsin ilahduttava ja herkullinen tuttavuus. Kepeä, ei äklömakea ja onhan tuo toki myös kovin nätti!

S.T.I.-Collectionin kesän pellavavaatemallistoon kuuluu tämän Carolina-mekon lisäksi myös housut ja lyhyt vetoketjullinen jakku. Väreinä pinkin ja vaaleanpunaisen lisäksi myös khakinvihreää, mustaa ja vaaleaa pellavaa.

S.T.I.:n vaatteet suunnitellaan Suomessa ja niitä myyvät kauppiasvetoiset MODA-myymälät, joten merkin vaatteita ostamalla tukee paikallista yrittäjää. Itselleni S.T.I. onkin alunperin tullut vuosia sitten tutuksi suosikkivaatekaupastani eli Porin Ratsulasta. (Ratsulakin muuten aukaisi jälleen ovensa oltuaan suljettuna lähes pari kuukautta!)

Mekko – STI Collection, (saatu) saatavilla MODA-myymälöistä

Paitamekko – STI Collection (saatu)

Kengät – Shoe The Bear

Korvikset – Uhana Design

 

Ihanaa oli nostaa malja uudelle suloiselle tulokkaalle. Toivottavasti sen vauvan pääsisi tapaamaan vielä joskus ennen 1-vuotissynttäreitä!