Aaawww! Edellisen postauksen lopussa mainitsin, että toivon pääsiäislomani sisältävän koiran rapsuttelua ja kyllä, tämä harras toiveeni toteutui. Vietin iltaa ystäväni P:n luona ja tapasin nyt vihdoin ensimmäistä kertaa heidän lutuisen Ressu-beaglen. 

Koin nimittäin viime kerralla Sotkamossa käydessäni mitä suurimman pettymyksen. Soittelin P:lle junasta Kainuuseen matkatessani ja hän kertoi tuolloin, että heille on tulossa koiranpentu. Mutta olivat menossa hakeamaan haukkua kotiin vasta seuraavana viikonloppuna! Ääääää, mikä kammottava aikataulujen yhteensopimattomuus.

Olin ihan tuohtunut, että miksi ihmeessä hän ei kertonut koiranpennusta minulle aiemmin, olisin sen vuoksi siirtänyt kotiseutuvierailuani viikolla, ihan vaan jotta olisin päässyt paijaamaan pentua. Harmitti tämä pentutapaamisen ohimeno niin paljon, että melkein itketti. 😀

Lohdutukseksi sitten kuitenkin onneksi lähettelivät minulle videoita pikku-Ressusta, kun hänet vihdoin kotiin hakivat. Ja tänään sitten vihdoin pääsin rapsuttelemaan Ressua. Eihän se pikku pallero ole vieläkään kuin puolivuotias, mutta ei silti enää vauva. 

Samassa taloudessa asustelee myös Ressua vain muutaman kuukauden vanhempi Oewa-kissa. Hänen kanssaan en kuitenkaan voi oikein läheisiä välejä pitää allergiani vuoksi. Ja taisipa tuo Oewakin mieluummin tarkkailla talon vierasta kiipeilypuunsa lehtereiltä. 

Mulla on kyllä ihan pahimman laatuinen puheenmuodostamisen häiriö tällaisen karvakorvan läheisyydessä. Välittömästi, kun näköpiiriin ilmestyy tällainen ihmisen paras ystävä, suuni suipistuu, äänenkorkeus nousee ja puheestani katoavat r-kirjaimet.

Voe voe titä lässytykten määlää mitä tämä ihana pikku lessu-koilakin joutui taholtani sietämään! Mutta ei tuntunut pistävän pahakseen. Sen minkä mustekalapehmolelunsa, aka octo-pussyn, hässimiseltään ehti, viihtyi Ressu sylissäni lellittävänä pitkiä pätkiä. 

Ja miten ihanalta nuo isot ja pehmoiset korvat tuntuvatkaan! Entäs sitten masu. Ja polkuanturat! 

Ja katsokaa tuota pienen koilan suurta huoliryppyä otsalla. Ressun ilme on koko ajan sellainen hieman huolestunut ja surumielinen, mutta vimmasti heiluva häntä kyllä kertoi todellisen mielialan.

Oewalla on ihan selkeä Batman-maski!

Niin kovasti kuin koirista pidänkin ja miten maanisesti koiranpentuvideoita somesta tuijottelen, niin omasta lemmikistä en tosissani haaveile. Olen koirillekin allerginen, toisille roduille ennemmän kuin toisille. Ja vaikka sellaisiakin rotuja löytyy, joiden kanssa voisin elää, on koira niin iso sitoumus ja arkea määrittelevä tekijä, etten halua sellaista kontolleni ottaa.

En vaikka mietinkin miten suunnattoman ihanaa olisi, kun olisi tuollainen pehmeä ja lämmin karvaturri paijattavana koko ajan. Uskollinen ystävä, joka ilahtuisi aina vilpittömästi minut nähdessään. Mutta elämäni on ainakin tällä hetkellä niin epäsäännöllistä, että siihen ei olisi helppo ujuttaa koiran tarvitsemia rutiineja. Jos tunteella miettisin, niin ottaisin jonkun ihanan pentupalleron vaikka heti! Mutta järki onneksi sanoo, että en pystyisi antamaan lemmikille sellaista arkea mitä se tarvitsee.

Tyydyn siis kyttäämään parvekkeeltamme puistossa ulkoilevia koiria ja käytän aina kaikki vastaantulevat koiranpaijausmahdollisuudet tarkasti hyväkseni. Ja seuraan instassa kymmeniä koiratilejä. Tällä hetkellä on pinnalla erityisesti Ranskanbuldogin pennut ja Corgit. Myös mäyräkoirat tekvät paluuta top-listalleni Husky-innostuksen hieman jo väistyttyä. 

Ihan oli siis onnenpäivä tänään. Toki ihan jo sen takia, että näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni, mutta myös siksi, että sain pitää tätä pehmoista ja ihanaa luppakorvaa kainalossani ja rapsutella mielin määrin. Mitä parhainta stressin lievitystä tällainen vierihoito.


Tänään on ollut yhtä aikaa ihana ja raskas päivä. Kyyneliä on pitänyt kuivata poskilta melkoinen määrä. Tunteet liittyvät siihen väistämättömään ajatukseen, että kukaan ei ole täällä ikuisesti. Ei vaikka rakastaisin miten paljon. 

Ehkä kirjoitan näistä viime aikoina päässä velloneista menettämisen pelon ja siihen valmistautumisen tunteista jossain kohtaa. Mutta tänään on liian herkkä olo siihen. Niinpä vedän ns. maskin naamalle julkaisemalla ajatustenvirran sijaan vähin sanoin nämä asukuvat alkuviikolta. 

housut – Marks & Spencer / alustoppi – Triumph / kimono – Ellos / kengät – Marks & Spencer / korvikset – H&M

Viikonloppuna sama kimonojakku oli päälläni solmittuna farkkujen kanssa. Maanantaina valitsin alaosaksi keinonahkahousut ja annoin yläosan helman liehua vapaana. Toimii molemmin tavoin.

Tuntuu tämä kevään kovana jylläävä kukkakuosimuoti vievän minuakin mennessään. Silmät osuvat kauppojen ikkunoissa ihailevasti mitä kirjavampiin kuoseihin. Mutta aloitellaan nyt varoen tällaisella rauhallisemmalla printillä. Papukaijan oksennukset (kuten äiti omaa moniväristä kukkatakkiaan kutsui) saavat ehkä vielä odottaa kesäisempiä tunnelmia. 

Pääsiäisen ohjelmassa on oleilua läheisten kanssa. Halauksia, kädestä kiinnipitämistä, mukavien muistelua. Toivon mukaan myös koiran rapsutusta ja paljon naurua ystävän kanssa. 

Rauhallista ja ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!

 


Kävin jälleen kerran tsekkailemassa etukäteen, mitä uutta plusmerkki Junaroselta on tulossa myyntiin. Perinteiden mukaan sovittelin ison läjän vaatteita ja tartuin ennakkoluulottomasti myös ei niin itseni näköisiin vaatekappaleisiin. 

Minulle on useamman kerran käynyt niin, että jokin minua ensinäkemältä kovasti epäilyttänyt tai jopa huvittanut vaate onkin sovittaessa alkanut kiinnostamaan ja jonkin aikaa asiaa makusteltuani olenkin pian löytänyt tuo ”ei oo kyllä yhtään mua” -vaatteen omasta kaapistani. Myös tämän postauksen kuvista löytyy vaatteita, jotka pääsivät yllättämään katsoessani ne päällä peiliin.

Tässä näkyviä tuotteita ei siis vielä löydä kaupoista, vaan ovat tulossa myyntiin osa toukokuuhun mennessä ja osa on sitten vasta syysmallistoa.

Montaa eri kuosia yhdistelevässä mekossa on retrofiilistä. Itselleni tuli mieleen maatuskanuket.

Mutta mites olis samoista kukkakuoseista housupuku röyhelöillä? Nämä kuosipläjäykset tulossa myyntiin ensi elokuussa.

Printtimekon raitadetaljit asuun ripauksen sporttisuutta. Tämän mekon yhdistäisin tennareiden ja farkkurotsin kanssa.

Ensi syksyn takki hurmasi minut syvänvihreällä sävyllään. Farkut ovat itselleni tuttua ja loistavaksi havaittua JRFIVE-mallia, mutta nyt uutuutena hapsutetut lahkeet.

En yleensä innostu tällaisesta tunikamitasta, mutta tästä yläosasta tykkään kovin, koska se istuu vyötäröltä. Läpikuultava matsku antaa kivasti vartalon näkyä, joten ei tule sellaista piilottelevaa fiilistä, jonka tunikat minussa yleensä aiheuttaa.

Läpikuultavaa meshiä ja foliopainettuja kukkasia yhdistelevä mekko on ensi syksyn tulokkaita.

Tätä hempeää kuosia sovittelin viimeksi jo kesäisen maksimekon muodossa. (tuolla linkkaamassani postauksessa nyt keväällä myyntiin tulevia mekkoja!)  Tämä pusero ja saman kuosin mekko ovat jo myynnissä!

Ja sitten se salakavalasti hiipivä himotus… Gobeliinikuvioinen kukkatakki on just sellainen ”ei yhtään mua” -vaate, jota kuitenkin päälle vedettyään katselee ihastellen peilistä. Olis niin loistava nahkahousujen kaveri!