29.10.2017 Kuvankaunis arki – totta vai tarua?

Palataanpas edellisen postauksen säteilevien juhla-asujen jälkeen jälkeen taas ihan arkimeininkiin. Vaikkakin nämä kuvat on kyllä astetta ihanammasta arjesta, kun ehdittiin perjantaina Iinan kanssa pitkästä aikaa yhdessä lounaalle. Viinilasillisen ja jälkiruoan sisältämä ravintolassa nautittu lounas kun tuntuu jo lähes juhlalta niihin kiireisinä päivinä tietokoneen ääressä pupellettuihin mikroaterioihin verrattuna.

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / neuletakki – Vila / kengät – Betty London / laukku – Diesel / korvikset – Pramea (saatu)

Viime viikolla asukuvissa näkyi Joseph Ribkoffin kaunis röyhelöpaita ja mainitsin jo tuolloin merkiltä löytyvän myös paljon monikäyttöisiä mekkoja. Tämä keinonahkayksityiskohdilla koristeltu trikoinen pikkumusta on juuri loistava esimerkki moneen käyttöön sopivasta mekosta. Ohuet sukkikset, korkkarit ja pikkuinen veska kaveriksi, niin mekko sopisi vaikka mihin juhliin.

Mutta näin matalien nilkkureiden ja pitkän neuletakin kanssa sähäkkä pikkumusta talttuu hienosti arkeenkin. Tämän rypistytmättömän vaatteen voin hyvinkin kuvitella pakkaavani tästä lähtien matkoille mukaan, kun haluan säästää laukussa tilaa.

Testattiin Iinan kanssa tällä kertaa molemmille ihan uusi ravintola ja suuntasimme pastan perässä Bulevardilla sijaitsevaan Toscaniniin. Miljöö oli rento ja viihtyisä eikä ruokakaan tuottanut pettymystä, vaan sai toteamaan, että tännepä suuntaamme toistekin. Sekä paprikaa ja kinkkua sisältänyt sopivasti mausteinen pasta, että marjojen kanssa tarjoiltu juustokakku veivät kielen mennessään. 

Puhuttiin lounaalla blogi- ja instakuvista ja siitä miten sitä lähes huomaamatta päätyy itsekin toistamaan genren kliseitä ja normeja. Että siinä se muija muka ihan dokumentaarisesti ikustettuna on juuri maistelemassa viiniään ja näyttää nätiltä ja kaveri sattui ottamaan kuvan. Kun oikeasti valittiin pöytä sen mukaan, että tähän tulee nätein valo kuvia ajatellen ja viinilasiakin tuli uitettua huulilla juuri niin pitkään, että kuvaaja sai varmasti kivan kuvan.

Ja siinä on ihana jälkiruoka juuri pöytään tuotuna. Kuvasta piti tietenkin siivota pois ruttuinen lautasliina ja ruokailuvälineetkin tuli aseteltua itse paremmin kuvaan sopivasti.

Kun oikeestihan sitä näyttää syödessää ja juodessaan enemmänkin tuolta kuin alla. Kauniissa kuvissa ei ole mitään väärää. Kyllähän se nyt vaan on kivempi katsella kuvia, joissa on vähän katsottu, ettei ympäristö ole sotkuinen ja päästä ei kasva katulamppu. Mutta kyllähän ne täydelliset kuvat vähän menettävät hohtoaan ja kauneuttaan, jos ei välillä nähdä niitä rosoisempia ja epätäydellisempiäkin otoksia. 

Mietin samaa myös meikkaamisesta. Minusta on ihanaa, kun silloin harvoin kun meikkaa oikein pitkän kaavan mukaan ja huolella, saa peiliin katsoessaan sellaisen vau-elämyksen ja vähän yllättyykin minkä näköisen itsestään saa aikaa käyttämällä. En kuitenkaan haluaisi olla täydellisen laitettu joka päivä, sillä silloin ne juhlat, tai muut erikoishetket, eivät enää erottuisikaan samalla tavalla. 

Muistuteltiinkin siis Iinan kanssa itseämme siitä, että ei sen instafeedin tarvitse olla koko ajan niin hiton harmoninen. Arki ja sen kuvat saavat olla kauniita ja harkittuja, mutta niiden ei tarvii olla. 

Vaikka kuinka olen itsekin bloggaaja ja tasan tajuan sen, että kuvat eivät näytä koko totuutta, niin huomaan välillä katselevani vaikkapa joidenkin ihmisten instafeedejä äimistyneenä, että ’miten voi jollakin aina kaikki olla noin täydellistä??’ Hedelmät ja marjat on aseteltu söpösti smoothiebowliin, joka odottaa syöjäänsä kiiltaväkantisen Voguen kanssa marmoripöydällä vieressään tuoreita neilikoita. Ja tuossa kodissa on aina kaunis valo.

Sitä kuvaa kun katsoo siinä omalla kotisohvalla istuen ja näkee silmäkulmastaan sen keittion tiskipöydällä pönöttävän homeisen kattilan, iskee ajatus, että kaikilla muilla on aina tuollaista siistiä ja kaunista paitsi meillä. Ihan varmasti minä olen maailman ainoa jolla on kotona kaaos. Mä olen varmasti ainoa, jolla ripsarit leviää räntäsateessa ja jolla pastakastikkeet roiskuu valkoiselle paidalle. Mä olen ainoa, jolla pyykkikori pursuaa yli äyräiden ja jonka vessan lavuaarissa on hammastahnaroiskeita.

Eikö oo ihan hölmöä miten sitä helposti sortuu tollasiin ajatuksiin vaan siksi, että näkee ympärillään koko ajan pieniä rajattuja otoksia. Ja vaikka itse tekee ihan samanlaista rajausta. 

Eli juu, oli oikeestikin kyllä tosi ihana lounas, niin seuran, ruoan kuin miljöönkin puolesta ja tuosta hetkestä tuli kivoja, nättejä ja valoisia kuvia. Just näitä kliseisiä blogikuvia. Mutta tuolta lähdettyäni ne ripsarit tosiaan levisi räntäsateessa ja mekko sotkeentui myöhemmin päivällä meikkivoiteeseen. Illalla palasin sotkuiseen huoneeseeni Omena-hotellissa, missä vietin illan räkää tursuten ja yrittäen kaivella sängyn ja seinän väliseen kahden sentin rakoon pudonnutta puhelintani. 

Pramean Tiima-korvikset sopi loistavasti yhteen mekon raitojen kanssa!

Siitä räästä puheen olleen. Kävi se perinteinen, että heti kun ihan järjetön työkiire hetkeksi (eli yhdeksi päiväksi) helpotti, niin iski tauti. Olen koittanut nyt vuorokauden verran vaan levätä ja parannella oloani. Mutta kohta on kyllä pakko lähteä työhuoneelle paiskimaan hommia. To Do -lista on vielä muutaman päivän ajan aika armoton. Ensi viikon lopulla olisi sitten paremmin aikaa flunssalle. 

PS. Muistakaa käydä osallistumassa edellisen postauksen arvontaan. Voit voittaa 100 € lahjakortin Marks & Spencerille!