Upeita asuja juhlakauteen

-Kaupallinen yhteistyö Marks & Spencerin kanssa-

Mun elämässä on paha epäsuhta. On niin paljon upeita mekkoja, mutta liian vähän juhlia! Ja nyt kun pääsin Marks & Spencerille komppaamaan rekkejä juuri juhlakauden uutuuksien saavuttua, kaipaan skumpan kilistelyä, kekkereitä ja kemuja vielä entistäkin enemmän.

Tunsin kaikissa tämän postauksen asuissa oloni kauniimmaksi kuin aikoihin. Tuli todellakin olo, että pitäisi kyllä useammin heilua koroissa ja juhlavissa vaatteissa. Reilun kuukauden päästä on omat synttärit, niiden kunniaksi on ihan pakko keksiä jotain kemumekon ja korkkarit vaativaa. Ja kai nyt jostain jotkut pikkujoulut järjestyy. 

Pukeutuminen lähtee aina hyvistä ja asuun sopivista alusvaatteista. Siluetti tasoittuu ja liehuvat ja ohuet kankaat laskeutuvat kauniimmin, kun alle pukee bodyn taikka alusmekon. Pitsikoristeinen body on vatsan kohdalta napakka olematta kuitenkaan millään tavalla epämukava. Avoin etuosa jättää rintaliivit näkyviin. 

Toisen arki on toisen juhlaa. Niin myös jonkun juhlavaatteet voivat sopia toisen ihmisen arkeen. Tämä liehuvahihaisen kukkapuseron ja punaisten housujen yhdistelmä kävisi vallan hyvin pikkujouluasusta, mutta sen voi hyvin kuvitella myös arkeen sopivaksi niin yhdessä kuin erikseenkin. 

Kirkkaanpunaiset housut ovat vaate, johon minulla on aivan erityinen tunneside. Juuri samansävyiset leveälahkeiset housut olivat koko lukioikäni ehkä rakkain ja tärkein vaatteeni ja ne määrittelivät tyylini vielä pitkäksi aikaa sen jälkeenkin. Punainen oli mun omin väri vuosikausia. Pitkän tauon jälkeen tuntuukin todella voimauttavalta, ja minulta, pukeutua jälleen punaisiin vaatteisiin.

Marks & Spencerillä käynti on mulle aina ihan sairaan hauskaa ja silmiä avaavaa, sillä sovittelen siellä ennakkoluulottomasti myös henkilökunnan suosituksia. Niin olen monta sellaista vaatetta hankkinut M&S:lta, joista ensimmäinen ajatukseni on ollut, että ”ei ikinä!”. Valkoiset farkut ja loimusamettipusero näin nyt pari mainitakseni.

En todellakaan olisi itse älynnyt tarttua tuohon kapealinjaiseen fishtail-hameeseen. Kuvittelin sen olevan ihan väärän mittainen ja pötkölle keskivartalolleni sopimaton. Mutta katin kontit, helma saa vartalon alaosan näyttämään pitkältä ja hameen kapea istuvuus tekee olon todellisuutta kurvikkaammaksi. 

Kimaltelevassa hopeapaidassa ihastutti sekä vajaamittaiset trumpettihihat että kauniisti olkapäät paljastava pääntie. Yritän kovasti keksiä mihin alaosaan voisin yhdistää tämän paidan arjessani, jotta saisin syyn hankkia sen itselleni. Vähän kutkuttais yhdistää se ihan farkkuihin ja kiiltonahkamaihareihin!

Jos bodyn kanssa toimiminen tuntuu hankalalta, niin mekko- ja hameasujen alle sopii mekko. Etenkin isorintaisille istuvin vaihtoehto on tällainen wear your own bra -mallinen mekko. Mikäli alusvaatelaatikossa on pulaa hyvistä hepenistä, niin Marks & Spencerillä on kaikki alusvaatteet -20% alessa vielä nyt tämän viikon ajan 29.10. saakka!

Jos mut yllätti fishtail-hame, niin saman teki myös tämä yläosastaan konservatiivinen ja jotenkin hillityt kuninkaalliset mieleentuova leiskuvan punainen mekko. En ikinä koskaan milloinkaan ole pukeutunut mihinkään, missä olisi kaularusetti tuollaiset hihat. Eli täysin puskista tullut yllättäjä, mutta ihastuin leninkiin ihan täysillä. 

Peittävän ja herttaisen yläosan vastapainona toimii hienosti lyhyt ja hulmuava helma. Mulla on tässä asussa yhtä aikaa sekä söpön tyttömäinen että tosi seksikäs olo. Enpä olisi välttämättä uskonut viihtyväni näin loistavasti vaatteessa jossa on puhvihihat ja pussy bow. Tämä jos mikä olisi täydellinen juhlamekko!

Näiden kuvaamieni asujen lisäksi Marks & Spencerin juhlavaatevalikoimista olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa mitä olisin halunnut teille esitellä. Kukkakuvioita mekoissa, siniset paljettiöverit hameen, mekon ja topin muodossa, samettisia vekkihameita ja tietenkin myös erilaisia pikkumustia pienellä twistillä.

Kokoja useista tuotteista löytyy 48 ja jopa 50 saakka. Minun kokoni on vähän vaatteesta riippuen joko 46 tai 48. Uutuuksista ja eduista saa infoa Marks & Spencerin kotimaisilta nettisivuilta tai M&S:n FB-sivulta, joten klikkaa seurantaan, jos merkin tuotteet kiinnostavat. 

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!   Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa 100 € lahjakortti Marks & Spencerille! Osallistu lahjakortin arvontaan kertomalla kommenttiboksissa mikä postauksen asuista oli suosikkisi: 1. Kukkapaita ja punaiset housut, 2. Kapea hame ja hopeapusero tai 3. Punainen mekko. Kuulisin mielelläni myös miten sinä suunnittelet pukeutuvasi pikkujouluihin tänä vuonna.

Kerro siis muutamalla sanalla asusuunnitelmistasi tai haaveistasi ja sano suosikkisi minun kokoamista asuista. Muista täyttää myös sähköpostiosoitteesi ja nimimerkki. Osallistumisaikaa on perjantaihin 3.11. klo 23.59 saakka. 

Ps. Saa lähettää kemukutsuja! 😀


384 Comments
  • Tiltu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaatekaappini näyttää aika synkältä =( mustaamustaamustaaa… Punaisesta on tullut uusi suosikki.

    Musta on sellainen turvaväri, mutta nyt vuosien jälkeen kaipaan värejä. Suosikkini asuistasi on hopeamusta-asu,

    yllättäen =)

    Sopii sinulle loistavasti!

  • Tiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ohh! 3. Punainen mekko ehdottomasti 🙂

    Omaa pikkujoulupukeutumista olen vasta sen verran miettinyt, että vaatehuoneen syövereissä haudotut käyttämättömät wou-saappaat pääsevät todellakin vihdoin ulkoilemaan!

  • Sanitiainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tuo punainen mekko. Näyttää sulla pirun hyvältä. Tykkään itsekin sekoittaa tuollaista rouvatyyliä vähän raikkaampiin juttuihin, kuten lävistyksiini ja makeisiin koruihin. Pikkujoulut varmaan menevät perinteisellä mustalla ja kiiltävällä.

  • Kirsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3! Aivan mielettömän upea mekko!! Itse olen tähän asti karsastanut juurikin tuollaisia ”umpinaisia” päänteitä, mutta nyt on melkein kipitettävä M&S:lle testaamaan tuota. Aivan kertakaikkisen upea mekko ja upea Veera!

    Tänä vuonna pikkujouluihin päätyy päälle kenties aina varma pikkumusta. Mutta pakko käydä testaamassa tuo punainen mekkokin, niin kivalta se näytti!

  • KM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. asu on suosikkini. Ensimmäisen asun housuista ei oikein saa kokonaiskuvaa, kun niiden muoto ja pituus ei oikein näy kuvista.

    Itse en käy pikkujouluissa; jos sattuisin käymään, niin varmaan ihan perustamineissa osallistuisin.

  • Lottie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wau! Punainen mekko on todella upea! OT: ihan mahtavaa, että se sarja näkyy taas 😀

    Omassa kalenterissa pikkujouluja on kolmet. Tuo punainen mekko kävis ku nenä päähän vaikka kaikkiin niistä, kun eri porukoissa niitä viettelen. Mulla ei kauheesti punasia vaatteita oo, mutta pikkujouluna sitä aina kaipaa. 🙂

  • luottomusta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on tuo punainen mekko, 3! Wau! Tekis mieli melkein hankkiutua jonnekin sitä sovittelemaan! 😀 En tiedä miss pitäisin, mutta on tosi hyvännäköinen! Miksei voisi laittaa tunikaksi arkenakin?
    Oma juhlakauden pukeutuminen saattaa mennä mustapohjaisella silkkimekolla, jossa akvarellityyppinen kukkakuviointi, taikka sitten pikkumusta, luottomekkoni. Ainakin kahdet kekkerit tiedossa, ekat jo ensi viikolla, tätien 60-v juhlat.

  • Riihavee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on hieno!

    Itselläni taitaa olla vain ja ainoastaan mustaa vaatetta. Tiedän, ei aina niin hyvä ratkaisu. Pikkujouluja en juhli, mutta jos jotain pitää sinne sitten laittaa päälle, niin se on jotain mustaa. Riippuen vähän tilaisuuden luonteesta ja paikasta.

  • Mollis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kapea hame ja hopea pusero.

    Hopeapusero voisi näyttää upealta myös punaisen alaosan kanssa!

  • manna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 2 on lempparini, etenkin hame! Pikkujouluja ei ole tiedossa, joten ei tarvitse pukeutumista mietiskellä:)

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko. Punaista puen ympärivuoden joten myös pikkujouluna

  • Sanjana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3! Oon ollu vuosia punatukkainen, jolloin punainen vaate vei värin hiuksista jotenkin. Nyt oon luomuvärissäni tummanruskeassa, joten punaiset vaatteet oikein huutaa minun nimeä 😁 plus tuo malli ois ihan minua. En ehkä pikkujouluihin osallistu tänä vuonna, tiettävästi, mutta omat synttärit ois joulukuussa ja silloin tuo mekko ois enemmän kuin paikallaan <3 vaikka voisin arkenakin käyttää.

  • Gitte
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3 ehdottomasti. Näyttää hauskalta ja helman pituus juuri sellainen jota mietin että jospa minäkin kun Veerakin. Pikkujoulut onkin tulossa ensi kuussa ensimmäistä kertaa vuosiin, niin nyt olisi hyvä syy räväyttää. Punaiset nilkkurit ostinkin jo. <3

    • Vierailija
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä! 3 ehdottomasti!! Mulle tuli kanssa toi heti, että ”jospa minäkin kun Veerakin 🙂 ” Veera, mikä toi sun koko oli punaisessa mekossa?

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        En nyt varmaksi muista, mutta uskoisin et koko 20, koska tollanen joustamaton matsku ja yläosa, niin tuskin ois 18 mennyt..

  • Kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea ja suosikkini 🙂 Omiin pikkujouluihin olen ajatellut laittaa punaisen tyköistuvan kynämekon, saumasukat ja punaiset korkkarit! Mieluummin ylipukeutuminen kuin ali.

  • Lembas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 2 on ihana😍!

  • merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. Kapea hame ja hopeapusero,  tosin kaikki vaihtoehdot sopivat sinulle hyvin!

  • Kaili
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea. Se mekko päällä menisin itsekin juhliman 🙂 Mun vaatekaapissa ei löytyykään yhtään hienoa mekkoa juhlia varten.

  • Laura2
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on makee! Sopii sulle tosi hyvin 🙂 Ajattelin laittaa ekoihin pikkujouluihin 50-luvun tyylisen mekon ja toisiin ehkä jonkun kimallepaidan ja farkut.

  • Aana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Senpä laittaisin itsekin päälle jos tuuri kävisi firman pikkuisiin jouluihin❤️upeat Parikan korkkarit jalkoihin ja syntiset verkkosukat…

  • sassa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki kolme asukokonaisuutta ovat hienoja, mutta punainen mekko on ihanin! Omiin pikkujouluihin pukeudun pikkumustaan ja korkkareihin sekä pistän verkkosukkahousut jalkaan ja korviin näyttävät bling-bling-korvikset.  

  • jenniwhere
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on sulle aivan mielettömän täydellinen! Toivottavasti hankit/sait sen itsellesi 🙂 Se oli siis suosikkini, numero 3. Oma kaappini on aika mustanpuhuva, pienellä ripauksella harmaata, vielä pienemmällä ripauksella valkoista ja todella pienellä ripauksella yhtään mitään muuta. Ostin kesällä villinä punakirjavan mekon, josta pidän todella paljon, mutta se on yläosastaan minulle hieman liian iso – kuten kaikki mekot, jotka takamuksesta mahtuu. Minulla on siis juurikin se ongelma, että rintamusta ei ole nimeksikään, mutta takapäätä kylläkin ja sitten kun tähän vielä yhdistetään se, että olen plus-kokoinen niin… ah, vaatteiden hankkiminen on yhtä tuskaa.

  • Jey
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on asu 2. Se todella yllättää ja istuu päälläsi ihanasti! Säihkettäkin on kauteen kuuluen.

    Olen konservaativinen pukeutuja, joka rakastaa napitettavia paitoja ja tästä syytä pukeutuisin itse päälläsi olleeseen punaiseen mekkoon. Sekin on kaunis mutta sinä näytät säteilevämmältä vähän rohkeammassakin asussa!

    Yleensä pukeudun pikkujoukukautena mustaan pitsiin tai sifonkiin sekä värikkäämpiin tai kimmaltaviin korkkareihin. Tänä vuonna olen kuitenkin paksummassa kunnossa, koska ensimmäisen raskauteni puoliväli häämöttelee marraskuun puolella. Minulla ei siis ole mitään päälle pantavaa ja tästäkin syystä tuo arpomasi lahjakortti kelpaisi. Isot kiitokset myös yhteistyöstä ko ketjun kanssa. Olen ihastunut heidän viimeisteltyyn klassiseen tyyliinsä 😊

  • Nunna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko asuistasi kaunein ja sopii todella hyvin kuten muutkin esittelemäsi asut ! Oma pikkujouluasu taitaa olla mustat housut , viininpunakukallinen musta liehupaita ja viinipunaiset nilkkurit

  • elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on oma lemppari, vau! Itsellä varmaan pikkujoulumenoissa all black ja supernäyttävät korut sekä meikki. 🙂

  • Hnmri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 2 on mun suosikki. Tuo kimalteleva paita näyttää hyvältä, vailla trumpettihihoja vähän vierastankin.

    Itselläni on tänä vuonna tiedossa vain yhdet pikkujoulut ja nekin rennoissa merkeissä läheisimpien ystävien kanssa. Ihanaa että voi silloin pukeutua halutessaan vaikka pyjamaan 😀

  • PalSu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdittomasti! Aivan super Wau! Itse haaveilen pikkujouluihin kokopunaisesta jakkupuvusta ja näyttävistä korviksista, unohtamatta kapeakärkisiä avokkaita. Vinkkinä: saksan Instyle- lehden lokakuun numeron sivulta 74 löytyy aivan ihanaa inspiraatiota punaiseen puikkuikkujoulu-teemaan.

  • Mardu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3 ehdottomasti! Jos olisi pidempi, noutaisin itselleni.
    Minun pikkujoulumekkoni on mustaa satiinia, ja siinä on hieman avoin selkä plus epäsymmetrinen helma.

  • Ananas84
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon kuumeisesti etsinyt punaista mekkoa muuhunkin kuin pikkujoulukäyttöön, liehuvalla helmalla. Siinä se on nyt päälläsi ja hyvännäköinen on/olet! 😍 Kiitos, täytyy kipittää testaamaan!

  • Aamuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ehdottomasti suosikkini, se sopii sinulle hyvin.
    Yritän aina itse pikkujouluihin pukeutua mustaan ja punaiseen, esim jokin punainen somiste vaikkapa kengät tai laukku… muuten suosin mustaa vaatetta.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyviä 50 vuotispäiviä. Ihan hehkeä keski-ikäinen…

  • Tintti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkapaita-asu ihana! Itsellä suunnittelilla violetti (lila) silkkitunika yläosaksi tuleviin pikkujouluihin.

  • Meira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti punainen mekko

  • JaanaT
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1. Asu on minun mieleen.
    Juhla-asuni pitää tuntua hyvältä päällä ja olo pitää tuntua säihkyvältä. Tervetuloa 50v juhliini 8.11. Siellä ei mummoilla vaikka ikä voisi siihen viitata.😂

  • Jekku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo on kaikki hyviä! Ehkä kukkapuswro ja housut olis oma valintani, mutta sulle passaa myös tuo punainen mekko upeasti!

  • Ehkävieläjoskus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on aivan ihana! En ole koskaan oikein ollut juhlimassa pikkujouluja, eikä niitä tänäkään vuonna ole tiedossa, mutta jos joskus elämässäni sellaisiin pääsisin niin varmasti joku värikäs mekko ja kunnon panostus, arjessa kun yleensä näytän lähinnä kodittomalta.

  • Pompo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Number 1 eli kukkapaita ja punaiset housut! Olen jo pitkään haaveillut punaisista pitkiksistä, mutta kun hyvin istuvia ei vielä ole tullut vastaan… Pikkujouluihin olisi kiva juuri tuollainen asu – tai jotain punaista joka tapauksessa!

  • Lana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, aivan upea! Ottaisin omakseni heti jos saisin ja toivoisin näyttäväni siinä yhtä kuumalta!

  • jennima
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näyttää upealta! Itselläni olisi varmasti jäänyt sovittamatta mutta onkin todella upea ainakin sinun päällä! Pikkujouluihin olisi tarkoitus löytää jokin 100 varma musta mekko jonka pystyy muuttamaan asusteilla erilaisiin tapahtumiin sopivaksi. Vyötäröltä napakka alaspäin levenevä on usein istunut päälleni.

  • LeenaAnneli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkapaita ja punaiset housut!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1 ehdottomasti. Upea voimakokonaisuus, joka taipuu moneen myös erikseen.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huh, huh, mitkä sääret tuossa punaisessa mekossa. Punainen sykähdyttää kyllä. Itsellä ei valitettavasti ole pikkujouluja ollut vuosiin. Mieheni kanssa menisin syömään vaikka räiskyvän punaisessa ihanasti laskeutuvassa paitapuserossa ja mustissa suorissa housuissa.

  • Maana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on ehdottomasti numero 3, punainen mekko on punainen mekko! Pikkujoulukaudella on aina tyylikästä olla pikkumustassa, mutta tänä vuonna haluaisin säväyttää ja laittaa vähn väriä ja blingiä kehiin. Jotain tyylikästä, sähäkkää ja samalla mukavaa päällä. Marks & Spenceriltä varmasti nämä kriteerit täyttävä asu löytyy 🙂

  • Kirsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko upein. Itse ajattelin pukeutua punaisiin nahkahousuihin ja yhdistää niihin mustan tai hopeisen puseron.

  • Pipsaelina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on suosikki, joskaan ei se nr 2:kauan kauas jäänyt. Itse pukisin mielelläni tuon punaisen pikkujouluihin, mutta kaapista löytyy kyllä ihan kiva pikkumustakin siihen tarkoitukseen.

  • Riksu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä tuo nro 2 ehdottomasti. Hame aivan upea! Pakko kyllä tutustua nuihin vaatteisiin paremmin en omista vielä yhtään m&s vaatetta. Pikkujouluja ei vielä ainakaan ole tiedossa mutta pukisin mustan alaosan ja punaisen yläosan. Ja tietysti jotain hopeista tai kultaista korua päälle 🙂

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3! Ihana mekko.

    Itse aion pukeutua mustan/harmaan/burgundin ja punaisen sävyihin glitterin kera 😊

  • Kepau
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3. Ellokselta Ida Sjötedt musta pitsimekko, oli alessa ja poistomyynnissä vielä puolet hinnasta pois 🙂 pikkujoulut jo viikon päästä!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on mun lemppari.
    Pikkujouluihin ajattelin pukea viime vuoden alelöydön M&S hopea/musta polvimittainen mekko.

  • Svii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopeapuseroa olen itsekin haaveillut pikkujoulukauteen, ja tuo hame on upean näköinen sun päällä! 🙂

  • kaisis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko on kyllä tyylikäs, mutta  pidin enemmän 1. kukkapaita ja punaiset housut, on niin monikäyttöinen yhdistelmä

  • Sinituuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wau! Tuo punainen mekko! Tässä se nähdään, miten pitää uskaltaa kokeilla muutakin kuin totuttua ja tuttua tyyliä. Ikinä en itsekkään olisi tuota kokeillut isojen tissien kaveriksi, mutta hyvältä näyttää.
    En tiedä onko yhtiäkään pikkujouluja tulossa, mutta tuollainen mekko vaatisi kyllä jonkinlaista ulkoilutusta.

  • Seidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on ehdoton suosikki! Näyttävä ja elegantti olematta yhtään yliampuva tai hörsöilevä. Täytyypä käydä katsomassa miltä se näyttäisi minun kantamanani. Monena vuotena olen haaveillut ihanasta punaisesta mekosta pikkujouluihin, ja joka vuosi päätynyt kuitenkin mustaan. Ehkä tänä vuonna eri asu! 🙂

  • Tipu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 1 on eniten omaa tyyliäni. Kauniita on kaikki ja iloisella ilmeellä vieläkin kauniimpia.

  • Nerran
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kallistun pitkän pohdinnan jälkeen punaisiin housuihin ja kukkapaitaan, vaikka se punainen mekkokin on aivan upea!
    Työpaikan pikkujoulut ovat edessä, joten siihen(kin) tilaisuuteen tulisi tuo asukokonaisuus. Mullakin punainen on voimaväri! Punaista löytyy kaapista monessa muotoa 🙂

  • Pirkko / Meriharakka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ovat minunkin mielestäni fiksu idea! Kesäcaprit minulla onkin punaisina, mutta talveen en ole niitä vielä osannut sijoittaa. Pikkujouluihinkin päädyn varmaan mustaan samettimekkoon, viimevuotiseen 🙂 – tai sitten voisi räväyttää ja kopioida asusi nro 1.

  • MariaK.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näytti sinulla upealta, toinen suosikiksi nouseva on hopeanvärinen pusero. Pidän paljaista olkapäistä mutta itsellä on ongelmana minkälaiset alusvaatteet tuollaisen vaatteen alle? Käytän aina ”slimmaavaa” toppia puseron alla, mutta niitä en löytänyt olkaimettomina joten tuollaiset hopeapaidan kaltaiset ihanuudet jäävät siksi minulta kauppaan

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun lemppari oli numero 1. 3 oli myös tosi kiva. Itselle haluaisin 1. Pitäisi vaan uskaltaa räväyttää.

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lemppari nro 3. Itsellä burleskigaalaan vaatteet hakusessa!

  • Yksisarvisnoora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on mielestäni näistä ihanin vaihtoehto! Olen myös itse huomannut että Marks&Spencerille kannattaa mennä avoimin mielin ja sovitella myös aluksi kummastuttavia vaatteita 🙂

    Itse aion todennäköisesti pukeutua pikkujouluihin kimallukseen, toisaalta myös punainen kiinnostaa! Olen vierastanut punaista väriä aina, mutta tänä syksynä se on alkanut kummasti kiinnostaa 🙂

  • Kk
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro3 ehdottomasti! Ei ole virallisia pikkujouluja tiedossa, mutta jos miehen ja ystävien kanssa vietettäisiin epävirallisesti, niin mustaa pitsiä olisi alla ja yllä😊

  • AnSo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko on ihana – tosin mulla on melkein samanlainen hihaton musta, jota varmaankin käytän pikkujouluissa

  • MarLep
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ehdoton suosikki!
    Ei ole tänä vuonna kemuja tiedossa mutta pukeutuisin varmasti kokomustaan. 😎

  • MimmiG
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos sä laitat kimaltavan kakkosen, mulle jää punanen kolmonen XD

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 1 lähtisi mukaani!! Ihana paita ja pirteät punaiset housut. Oma pikkujouluasu koostuu kellomekosta, missä mustalla pohjalla punaisia ruusuja, sekä bolerosta mekon päällä. Jalkaan mustat stretch-saappaat!

  • Jenni A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1. Kukkapaita ja punaiset housut olivat todella tyylikkäät.

    Itse pyrin muokkaamaan kaapistani mahdollisimman monipuolisen niin että sama vaate taipuu stailaamalla moneen tilanteeseen. Siksi peruspikkumusta rokkaavimmilla koruilla ja kengillä on suunnitelmissa tälle vuodelle. Punainen ei ole ollut mun juttu mutta sun asut inspiroi, joten uskaltaisikohan sitä kokeilla…

  • Sussu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ekaksi tietysti suosikki nuo istuvat alusvaatteet! Oma vaatekaappi huutaa mustaa, joten punainen mekko (3) voisi olla huippu.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meklo kolme suosikki.

  • Susa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oma pikkujouvaatteeni on vielä hakusessa, mutta näistä asuista numero kaksi näyttää todella upealta!

  • Päkäliini 72
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olit upea kaikissa vaatteissa!
    Punainenmekko teki sinut todellakin kuninkaallisen kauniiksi. Itse pukeudun pikkujouluihin viimme vuotisella mustalla kotelomekolla. Korut tosin ostetaan uudet.

  • Elise
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkapaitaan ihastuin ihan täysillä

  • Smirgguliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen, vielä kun sen saisi mustana, ai että… 😀 Kun omistaa isot tissit ja pömppömahan eikä lainkaan hartioita tai lantiota, tulee valittua liehuhelmaisia mekkoja tyllialushameen kera, niin varmastikin myös tänä vuonna.

  • J
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3, ehdottomasti! 💃🏻
    Itse ajattelin ottaa pikkujoulut vastaan mustassa pitsissä ja näyttävissä korvakoruissa! 😊

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko tosi ihana ja seksy😍

  • K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen oooh!!! Ja siis mää teetän tänä vuonna oman mekkoni Suomi100v tyyliin, all black and lace 😉 mutta jos en, niin toi sopiskohan toi punanen mulle…

  • KA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti punainen mekko! Näyttävä valinta pikkujoulukauteen 🙂 Itse juhlin viime vuonna punaisessa, joten tänä vuonna ehkä vaihteeksi mustassa…

  • Katkis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on makee! Täyttä draamaa. Se päälle tai tosi juhlavaa mustaa samettia. Ja isot korvikset.

  • Leenuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko. Varmasti sais siitä itseni päälläkin hyvännäköisen. 😊

  • Sanli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on aivan mahtavaa, voisin niin kuvitella meneväni hippaloimaan tuo mekko ylläni!

  • Lilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, punainen mekko oli paras vaikka kaikki näytti kyllä tosi hyvältä sun yllä! Itsellä ei vielä ole tiedossa juhlia mut jotain piristystä pitää kyllä keksiä ainaisen mustan sijaan. Ehkä leiskuvaa punaista.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro.3 on iihana. Nro. 2 myös tosi jees. 1 ihan kiva. Itse ajattelin kunnon blingblingpaljettimekkoa loppuvuoden rientoihin. Tai hameena ja joku kiva trumpettihihainen paita ehkä 🙂

  • Tiila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli paras! Ehkä sopis myös mun pikkujoulumekoksi.. 😉

  • M-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko tottakai! Näytät upealta myös pelkillä alusvaatteilla :D. Itse ajattelin laittaa pikkujouluihin mustan paljettisen mekon ja jos tulee useampi pikkujoulukutsu, niin kaapista löytyy myös viininpunainen vartalonmyötäinen mekko 🙂

  • Kreetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Puhvihihat ja pussy bow. Ihana! Ostin hiljattain mustapohjaisen mekon, jossa on värikkäitä lintu- ja kukkakuvioita. Sen taidan pukea johonkin tuleviin juhliin 😊

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikissa asuissa oli jotain mistä pidin. Vaikea valinta… Jos päätyisi kokeilemaan jotain uutta itselle niin asukokonaisuus numero kaksi voittaa.

  • Elinanainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punanen mekko on ihan huikea! Myös tuo musta hame vois olla mun juttu. Tuntuu, että kaikkiin juhliin pukeudun johonki fiftarimekkoon, olis kiva päästä kokeilemaan jotain muutakin tyyliä. 🙂

  • Joulutyttö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo ihana punainen mekko! Minulla on ihana sininen pitkä paljettipuku se varmaan päälle ellei tule hankituksi punaista mekkoa!

  • A-L
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaisesta on tullut mun uusi lempiväri, joten jotain sen väristä pikkujouluihin kanssa ikuisen mustan sijaan. Lemppariasu onkin tuo punainen mekko, pakko käydä ehkä itsekin kokeilemassa! 🙂

  • pii@
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mielettömän upeita kaikki – sinulla. Punainen on voima väri, jota ihailen muilla, mutta itse en pysty sitä pitämään. Ei tunnu omalta.
    Sinulle valitsisin kuitenkin tuon kakkosen. Se on räväkkä, silti tyylikäs ja jättäisi tilaa jopa Minna Parikan kimallekengille.
    Voisin pukeutua tuohon kakkoseen ja yhdistää siihen Parikan balleriinat. Sinä voisit yhdistää punaiset korkkarit.

  • saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 2 oli aivan mahtava asu kokonaisuuus..

  • Mantsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko on upea! Pikkujoulut ystävien kanssa on tulossa, kun vaan saadaan kalenterit synkronoitua.

  • Pppe
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 2 on upea! En voisi kuvitella itselleni, mutta sinulle sopii aivan loistavasti! Olen tooodella huono käyttämään hameita/mekkoja, haluaisin opetella, mutta rohkeus ei riitä. Luultavasti tänäkin vuonna pikkujoulut juhlitaan mustissa housuissa.

  • P1Lv1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näyttää UPEALTA!
    Itse pukeudun ”tylsästi” mustaan.

  • Trean sisustusblogi / Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kukkapaita toimisi vallan mainiosti. Myös tuo punainen mekko on voittaja-ainesta.

    Hyvä vinkki myös body juhlavaatetuksen alle. Siitäkin tulee juhlava, ja ”varma” olo 🙂

    Kiitos taas näistä sun ihanista asupostauksista. Olen näistä saanut paljon hyviä vinkkejä itselleni, ja varsinkin isompien kokojen ostospaikoista vinkkejä 🙂

  • esmis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punanen mekko on ihana 😍 Itse ajattelin mennä pikkujouluihin Junarosen trumpettihihaisella mekolla, mikä sullakin on ollut 😊

  • Täti Violetti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihana!

  • Typpis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti paras vaihtoehto. Tänä vuonna puna-mustateema. Punainen pusero ja puna-musta Hellbunnyn kynähame ja punaiset korkkarit.

  • Heiniz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Rohkenisiko jo kokeilla itsellekin, on niin hieno! Eikä aina sitä mustaa..

  • Eikkuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eipä tarvitse pitkään harkita. Punainen mekko. Ehdottomasti! Omat pikkujoulusuunnitelmat johdattavat housujen hankintaan.

  • Huldiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea päälläsi, mutta kallistun kuitenkin asu numero 2.
    Itse olen kovin varovainen ja tylsä pukeutuja eli tarvitsisin ehdottomasti myös jonkun rohkeasti ehdottamaan vaihtoehtoja.

  • Paulina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pikkumustassa mennään omat pikkujoulut! Näistä asuista suosikkini oli kukkapusero ja punaiset housut 😊

  • Mandylor
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti punainen mekko on suosikkini! Mulla ei taida tänä(kään) vuonna olla mitään virallisia pikkujouluja, joten ei tarvitse huolehtia vaatevalinnoista.

  • Laitsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi punainen mekko ehdottomasti, toivottavasti ostit sen juhliisi..

  • Nonttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti suosikkini. Sen voisin itsekkin laittaa pikkujouluihin päälle.

  • Sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki oli kyllä upeita mut tuo punanen mekko on todella näyttävä ja upea! Eli nro 3 ehdottomasti. Pikkujoulu pukeutumista ei oo hirveesti ehtiny vielä aatella mut josko joku helmallinen vaatekaapista löytyisi!

  • Mirva~h
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3 on ehdottomasti paras.Mä haluan kanssa tuo saman pikkujouluihin.Toi mekko on kiva näin sen livenä.

  • Meeoow
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti punainen mekko. 🙂

  • Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy kanssa ihastella sun sääriä! Tykkäsin hopeisesta puserosta hameen kanssa vaikka mekkokin on aika makea. Itse en oikein vielä tiedä mitä pukisin päälle pikkujouluihi, mutta pitsiä se voisi olla..

  • ElinaAnneli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3, wau! Oma pikkujoulupukeutuminen menee hyvin perinteisesti turvalliseen mustaan suuntaan. Haaveilen kyllä että löytäisin jotain väriä vaatetukseen, jossa kuitenkin tuntisin oloni mukavaksi.

  • Tirppa80
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on aika hot🙂 jos katson omaan vaatekaappiin niin siellä on pelkkää mustaa, yksi ainut kulkapaita😂 ehkä haluaisin kokeilla jotain räväkkää päälleni.

  • Anneli1965
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopea pusero ja usta hame ovat todella tyylikkään näköisiä. Tuollaiseen minäkin voisin pukeutua. Siinä on jotain glamouria, joka viehättää minua.

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punanen mekko! 😍 Ikuinen mustan käyttäjä vois räväyttää… Viime vuonna pikkujouluissa oli viininpunanen pitsimekko, saa nähdä mikä se on tänä vuonna…

  • L
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 2

  • Atsiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut oli tosi makeat paras mustan hameen menenheti ostamaan
    Tosi upeita asut en ole tiennyt että sieltä löytyy ehkä mun kokoiselle myös

  • miss kitty cat
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdoton suosikki on punainen mekko. Itsellä ei ole tiedossa pikkujouluja mutta pukisin kyseisen mekon päälle pääjuhlassa eli itse jouluna. =)

  • Hmd81
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Tosi upea.

    Itselläni ei ole ollut pikkujouluja mihin mennä, vuosiin. Tuskin tänäkään vuonna. Mutta jos sellaiset olisi kaapista päälle kaivaisin mustan kotelomekon, johon voisi yhdistää jotkut juhlasukkikset. Tai mustat suorat housut ja pinkki paita…

  • Wiima
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upein!

    Pikkujouluihin olisi tarkoitus löytää jotain juhlavampaa Suomi100-hengessä.

  • MarjukkaS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 2! Tuossa on jotain ”suuren maailman” meininkiä.

    Muutama hyvä musta mekko kaapista löytyy, mutta mieleni tekisi jotain voimakasta väriä muutaman viikon päästä koittaviin juhliin. Esim. turkoosia!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä mustiin pukeutuja ihastuin asukokonaisuuteen nro 1.

  • TarjaLiisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihanin!! Itse pukeudun tänä vuonna pikkujouluissa sähkönsiniseen mekkoon 🙂

  • Kirsielina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on paras ja itse pukeutuisin myös siihen !

  • Haituva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopean ja mustan liitto trumpettihihoilla ja fishtail -helmalla ovat minun valintani. Ne näyttävät upeilta ja sopivat useisiin tilaisuuksiin.

    Itse olen tällä hetkellä ajatellut pikkujouluasukseni pitkää kuviollista kynähametta ja siihen sen kuviointiin sopiva toppi kaveriksi. Kun vielä löydän sen kivan topin 😉

  • Ertza
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos yksi on pakko valita niin ensimmäinen😊👍

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ehdoton, suorastaan loistat siinä !

  • Malvis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki näyttävät hyvältä, mutta 1 ja 2 välillä joudun miettimään…
    No, olkoon sitten 2 💜
    Kerrassan juhlava ja kaunis asu.

    Hame olisi kiinnostava hankinta itsellenikin.
    Tosin nyt syksyllä ostin Marks and Spencerilta ekat pitkikset vuosiin. Kevääksi Nizzaan konsettimatkalle ohuet leveät housut alesta ja sitten tyylikkäät, ihanat hiihtarit kun lähden nyt Pariisiin.

    Pikkujouluihin itse pukeudun todennäköisesti kellomekkoon ja boleroon. Väri joko lila kukallinen tai smaragdinvihreä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on aivan huippu, muutkin ovat kyllä kauniita!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukallinen paita ja punaiset housut 😍
    Oma pikkujouluvaate luultavasti tylsä musta koska 85G:n rinnat ei näytä missään hyvältä.

  • Tiitti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pikkujouluissa pitää olla bling-blingiä 😉 Eli hopeinen pusero ja kapea hame.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musta hame ja hopeinen pusero on ehdottomasti paras asu!

  • JonnnA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 1. Suosin pikkujouluaikaan esim tummansinistä pitsiä / mustaa nahkaa ja punainen kirkas huulipuna kruunaa asun. Näyttävät korut myös sopii tyyliini.

  • MarikaV
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 3, ehdottomasti upea!! Täytyy mennä sitä reissullani Helsinkiin katsomaan.. eli esim siihen voisin pukeutua! Ja aina korkkarit.

  • Ninuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 2, ehdottomasti!

  • Myytikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ihan ykköstä. Sun päällä upea! Mulla samantapainen puserona, voisin harkita vaikka sitä pikkujouluihin. Ainakin huomisen kemuihin ja jotain pitäis kehittää alaosaksikin. Harvoinpa tulee lähdettyä mihinkään mihin voisi koristautua parhainpiinsa. Ja pikkujouluihin myös ehdottomasti jotain blingblingiä! 

  • Pipsama
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti sinulle sopivin (ja omakin suosikkini) on ensimmäinen kokonaisuus: Punaiset housut ja kukkapusero.

  • J
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1 kukkapaita ja punaiset housut. Minun näköinen asu

  • Annukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on yhdistelmä ekasta ja tokasta eli punaiset housut ja glitterpaita. Itse pukeudun mustaan mekkoon ja punaisiin korkkareihin. Sun päällä punainen mekko oli 😍

  • Suvikh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko näyttää ehdottomasti parhaalta.

    Itse meinasin pukeutua mustaan kauluspaitaan ja punaiseen, kukkakuviolliseen kellohameeseen.

    Ainakin laitan tuon hameen, paidasta en ole satavarma..

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tänä syksynä punainen on suosikkiväri, joten punainen mekko on suosikkini

  • Iituuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. on suosikki, vaikka myös 2. on tosi hyvä 🙂 Pukeudun yleensä aina tummiin sävyihin, niin olen ajatellut, että pikkujouluissa olisi kiva säväyttää joko kirkkaan-, tumman- tai viininpunaisella. Ja mekko on ollut pääasiassa mielessä.

  • Pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2, vaikka se kolmaskin vaihtoehto (punainen hame) näyttää ihan sairaan hienolta sun päällä 🙂 . Itekin voisin ostaa sellaisen – mutta mustana 😉 Hassua miten siskolle sopii punainen ja mulle ei ja ollaan yhtä vaaleita tukastamme.. kaipa sit ihon väri on sen verran eri, että mun naamaani ei minkään sävyinen punainen sovi.
    Itse pukeudun kirpparilta hommattuun Filippa K:n pikkumustaan tänä vuonna, pikkujoulut pidetään Turun Linnassa 🙂 ja hame käy sen jälkeenkin, vaikkei juhlia olisikaan.

  • Minnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau, mitä asuja! Näistä ehdoton suosikki on tuo numero 2! Mikä siinä on, että hopea ja musta vaan toimii!

    Itsellänikin on tälle juhlakaudelle hankittuna juurikin hopeaa 🙂 Täytyy olla vähän säihkettä 🙂

  • hanna71
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopeanvärinen pusero ja musta hame eli nr 2.Lähinnä omaa makua.Punainen oli kivan pirtsakka mutta itselle ehkä hieman räväkkä…

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wow, tuo punainen on vaan niin upea. Sävy on just se oikea. Mutta fishtail-mekkokin yllätti olematta tätimäinen. Ja kyllä puhvihihat ja pussybowkin tuovat mummon mieleen, mutta ei sun päällä!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Itselle punainen väri on aina ollut vieras. Mutta tuo punainen mekko on upea. Voisin jopa harkita itsellekin sellaista jouluajan hulinoihin. 😍

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on aivan upea ja sopisi myös omaan kaappiini, vaikka toisaalta kyllä myös hopeinen paita on sinun päälläsi mahtava ja kutkuttelevan erilainen!

    Itse pukeudun varmaan tämän(kin) vuoden pikkujouluihib johonkin Junarosen luottomekoistani. Löysin myös alesta Uhanan vihreän bomberin, ja senkin yhdistäminen pikkumustaan sopivilla asusteilla saattaa olla rennompiin kemuihin oiva vaihtoehto! 🙂

  • Tartsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 3! Kaunis väri ja kaularusetti on kivan näköinen. Pikkujouluihin turvautuisin mustaan mekkoon, mutta kyllä punainenkin olisi houkutteleva väri..

  • Mustako
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopeapusero ja musta hame on makea yhdistelmä. Itse aion olla syvän vihreässä samettimekossa ja nahkajäljitelmä legginseissä pikkujoulukauden läpi. Mustat maiharit ja nahkainen käsikoru ja se on siinä.

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli aivan ihana 😍 sen haluaisin hankkia. Myös alusvaatteet kauniita, tekisi mieli kokeilla. Tosi inspiroiva postaus jälleen!

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki olivat upeita kokonaisuuksia mutta 1. oli mieleisin 😊 Itsellä ei ole mitään ihmeempiä juhlasuunnitelmia mutta näistä kuvista sai kyllä hyviä vinkkejä, kiitos siitä👌😊

  • mansikka11
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on paras! Olisikin niitä pikkujouluja, minäkin tahtoisin laittautua nätiksi.:D

  • tätykkä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ykkönen on suosikkini.

    Voisin itsekin tuossa kukkapaidassa ja punaisissa housuissa juhlia, jos sattuisi pikkujoulut omalle kohdalle. 

  • Giovanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko (3) sopii sinulle loistavasti! Minä pukeudun usein mustaan, mutta ehkä tänä vuonna jopa punaiseen, pidän punaisen eri sävyistä. Minulle varmaankin sopisi näistä parhaiten paita+housut-yhdistelmä, tosin sovittaa pitäisi tietenkin kaikkia!

  • Sointu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. Hopeinen paita ja dramaattinen musta hame.

  • PiaMaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 3. Ihan mieletön väri ja niin kaunis mekko.
    Jos sitä itsekkin koettaisi löytää väriä joulun juhliin. Pikkujouluja ei valitettavasti ole.

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmonen! Ihan järjettömän upea 😍 ehdottomasti sen hankkisin itselleni hemmotteluksi ja tarpeeseenkin tulisi sillä joulukuu tulee varmasti ravattua kemuista toiseen kun pitkästä aikaa tulen suomeen käymään ja näen kaikkia rakkaita.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmonen. Lahjakortti tulisi tarpeeseen niin kovin kuihtuneeseen ja köyhtyneeseen vaatekaappiini. Suunnitelmissa ainakin yhdet pikkujoulut!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki todella hyviä vaihtoehtoja. Valitsin kuitenkin tuon punaisen mekon, siinä tuo väri tekee sen jutun. Mutta kaikki ihania.
    Itsellä sama juttu ettei ole tilaisuuksia mihin pukeutua juhlavasti. Se on harmi.

  • pia53
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 1 eli kukkapusero ja punaiset housut. Pikkujouluihin mustaa ja hopeaa!

  • Marilainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ehdottomasti! Pitääkin käväistä sovittamassa sitä itsekin!

    Pikkujouluihin lähtee viime vuonna ostettu Ivana Helsingin paljetti-Muumi!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3 punainen mekko on upein juhla-asu.

  • Saana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi punanen mekko! Tahon!!

  • Suhmura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pukeutuisin punaiseen mekkoon. Olen haaveillut jo pari vuotta punaisesta mekosta, mutta sopivan ihanaa ei ole löytynyt.

  • Miia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asusuosikki on Kukkapaita ja punaiset housut.

    Oma vaatekaappi näyttää melko tummalta.. ehkä jotain pitsistä tai klassista pikkumustaa pikkujouluihin.

  • Tepsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1. asu oli eniten mieleen. Voisin kuvitella laittavani pikkujouluihin, jos niitä tulisi.
    Liian ahtaat pään tiet ahdistaa ja tuntuu ettei vaste asetu kohdilleen.
    Tunika ja tiukemmat housut on yleensä minun asu. Jotain bling blingiä pitää juhlissa olla 😊

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lady in red! Herrajee miten ihana mekko!

  • Kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli ehdottomasti suosikkini!
    Itse pukeuduin mieluusti mustaan, mutt tykkään paljettijakuista, mitä löytyykin useampi kappale 🙂

  • KatMar
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näytti upealta! ❤

  • Cissu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 2 Pusero ja hame oli suosikkini, vaikka kuulun punaisten ihailijoihin. Pikkujouluasua ei vielä tälle vuodelle ole hankittuna, mutta mustaa ja blingblingiä tulee sisältämään 😉

  • Katja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Puntaroin 1. ja 3. Välillä, mutta punainen mekko vie voiton. Itselläni tärkeintä kyllä olisi aloittaa alusvaatteiden päivityksestä -taas kerran kirjoitustasi lukiessani ymmärsin sen.

  • ninna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nr 1 kokonaisuus

  • Routalempi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on asu nro 2. Ihana ja erilainen, myös kauniisti asuun sopivat kengät. Sopii kantajalleen loistavsti. Voisi sopia minullekin ja viihtyisin varmasti tuossa helman mitassa paremmin kuin ihan lyhyessä. Tänä vuonna firmassa juhlitaan pikkujouluja isosti, ja pukukoodi on ”juhlava”. Minun pukeutumistani määrittelee nyrjähtänyt nilkka, joka ei ehkä pidä korkkareista.

  • Kristiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidin kaikista näistä asuista. Suosikkini juhlaan oli asu no 2.
    Voisin ajatella arkikäyttöön juurikin asua no 1.

  • Leena Koo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea, ja upea sinun ylläsi. Ja tukkasi, wow!

  • Mia-Mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihana <3

  • Haidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3 eli punainen mekko, ihan ehdottomasti! Täytynee käydä itsekin sovittamassa. Pikkujouluja ei ole tänä vuonna tiedossa, ellei tule itse järjestettyä. Jos pikkujoulut olisi tiedossa, laittaisin varmaankin jonkun punaisen mekon.

  • seija60
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3 punainen mekko on kyllä kaikkein ihanin

  • Emmulinous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Fishtail-hame ja hopea yläosa olivat todella kauniit päälläsi ja toisiinsa yhdisteltyinä. Itse tarvitsisin asut sekä ystäväpiirin pikkujouluihin että työpaikkani itsenäisyyspäivän juhlaan Suomen suuren juhlan kunniaksi. Pikkujouluihin jotain punaista ja blingiä ja suureen juhlaan jotain mustavalkeaa kaunista. Uskon että M&S:ltä löytäisin molempiin sopivaa, usein olen ulkomailla ollessani heidän liikkeistään vaatteita ja asusteita shoppaillut, viimeksi Lontoosta trenssin.

  • Mt
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli mun mielestä paras. Aloin miettiä, että sopisiko vastaava malli mullekin. Pikkujouluihin aion laittaa mustan pitsimekon. Alusvaatteet on vielä vähän hakusessa, kun en tällä hetkellä omista mustia rintsikoita. Pitää lähteä metsästämään niitä lähiaikoina.

  • Lennipenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rakastan punaista. Tällä kertaa mielestäni kaunein on kukkapusero ja punaiset housut. Sellaiset haluaisin itsellenikin.

  • Tuumummi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkapaita ja punaiset housut ovat suosikkini. Voisin käyttää niitä töissäkin.
    Pikkujouluun minulla on punainen samettimekko, punaiset korkkarit ja musta pikkuinen rusettilaukku.

  • Papan mamma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo hopea pusero näyttää päälläsi tosi kauniilta, mutta vastaan silti, että punainen mekko on kokonaisuutena paras mielestäni. 😊

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikki on nro 3. Pikkujoulut vietetään Ugly Christmas Sweater -teemalla, joten pukeutuminen sen mukaan 😀

  • Suviii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ehdottomasti paras näistä kolmesta.

  • Harkha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki asut tyylikkäitä, punainen mekko on tosi kaunis päälläsi, mutta ehkä oma suosikkini on kuitenkin musta-hopea asu 😊

  • HM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nämä olivat kaikki aivan käsittämättömän hyviä! Suosikkini oli 2 tai 3, tai ehkä sittenkin 2. Eikun 3, ihan vain joulun kunniaksi. Omat vaihtoehtoni näyttävät hyvin mekkopainotteisilta ja simppeleiltä, glitteriä ei tule kuin koruista. Miellän jotenkin kaikki kimaltavat pelkiksi juhlajutuiksi ja kun juhlia ei ole kovin usein, niin kimallukset ovat vuosien myötä karsiutuneet vaatekaapista pois. Nyt kun näen tuon hiukan hillitymmän glitteripaidan kakkosessa niin kiinnostus herää kyllä, pidän kaula-aukosta hurjasti ja pidän mekkojen ohella aika usein tuon tyyppistä noustavaa kynähametta. Shoppailugeeniä alkaa kuumottaa!

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on numero 2.

  • Elina__
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3 eli punainen mekko. Tänä vuonna omat pikkujoulut ovat päiväpainotteisia joten vatmaan mennään jollain rumalla joulupaidalla ja farkuilla. 😜

  • Tyyliä etsimässä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on kerrassaan upea! Tyylikkäästi kannat kaikkia asuja! Kaipaisin ehdottomasti apua asuvalintaan, jotta löytäisin minulle parhaiten sopivat juhlavaatteet.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana punainen mekko on ehdoton suosikkini!

  • SusannaR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita asuja. Suosikkini on hopea-musta kokonaisuus. Itselläni juhlakausi rakentuu luottamukseni lunastaneen pikkumustan ympärille, asusteita muunnellen.

  • mr
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti! Siis wau, mitkä sääret! Todella kauniisti leikattu ja pukeva malli ja voisin kuvitella näyttävän hyvältä monen muotoisen vartalon päällä. Omista pikkujouluista ei ole haisua, mutta jos sellaiset jostain ilmaantuvat, saisin hyvän syyn korkata syksymmällä ostetun mustan pienen pitsimekon.

  • meeri_a
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hopeinen paita näytti tosi upealta sinun päällä. Minun juhlakauden vaatteet on jossain vaatekaupassa, en vain niitä ole vieläkään löytänyt 🙁

  • TVjne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ole juurikaan pikkujoulumenoja tiedossa, joten en osaa ajatella pikkujouluasuja mutta postituksen tuotteista alkoi kiinnostaa Alusmekko, joka toimii hyvin omien liivin kanssa. Löytyyköhän sitä valkoisena.

  • Minninii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kakkonen on suosikkini. Taitaa firma jättää pikkujoulut jäerestämättä tänä vuonna. Kampaaja on laittanut hiukseni ja olen metsästänyt aina uuden asun joka vuosi. Kun näen kaapissa vaatteen, mieleen tulee ai niin tämä oli pikkujouluissa. Myös minulla pukeutuminen lähtee vartaloa muokaavasta alus-asusta. Korkaalle, ihan liiveihin saakka yltävät pöksyt ja koko body ovat suosikkin.

  • Katja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kapea hame ja hopeapusero. Hame on ihana. Minäkin haluan samanlaisen!

  • Hemuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eka asu on eniten omaan mieleen, koska paita on niin nätti. Sun päälle sopii tosi hyvin toi punainen mekko! Aion pukea pikkujouluihin joko nahkahousut ja samettipaidan tai sitten pitkähihaisen mekon, välttäen pelkkää mustaa ja suosien kimallusta.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1 oli just mitä oon ettinyt tämän vuoden pikkujoulu kemuihin. Hame oli myöskin kiva.

  • Saya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. Asu eli hopeapaita ja kapea hame oli suosikki 🙂 Ei ole toistaiseksi tiedossa erityisemmin pikkujouluja, todennäköisesti jos jotain ilmaantuu niin opiskelijabileitä eli pukukoodina haalarit 😀

  • Helma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 2 olisi suosikkini itselleni, mutta pitääpä sanoa että onpa hyvännäköinen tuo punainen mekko sulla!

  • Elma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi punainen mekko on ihan huippu sun päällä!

    – Elma –

  • Pippa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 1 on suosikkini.

  • Heltsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3 !!!! Aivan mahtavan näköinen oot tuo päällä!!! Upea Veera!!!!

  • Airiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on sinun paras asusi, itse hankin jouluksi myös punaisen mekon, saa olla vaikka pitisinen muttei liian avonainen.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti. Itse aina panostan pikkujouluihin punaisella tai sitten mustalla, jossa on jotain erityistä esim paljetteja tai muita koristuksia.

  • Valentina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on aina klassikko, mutta tällä kertaa voiton vei mielestäni hopeapusero ja istuva hame, wau! Tuo paita jäi niin mieleen, että se on pakko käydä hakemassa itsellekin 🙂

    Oma suosikkiasu pikkujouluihin on jotain naisellista sekä mukaan on saatava aina jokin juju, on se sitten kimalletta tai jättikorvikset!

  • PipsaH
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 3 ihan huippuhyvä sinulla! Itse pukeudun aina mustiin, joten ykkösasu olisi minulle sitä räväkkyyttä mitä todellakin kaipaan!

  • Henna29vee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopea pusero ja kapea hame, suosin aina pikkujouluissa hopeaa niin mekossa/paidassa tai hameessa ja korut pitää myös olla näyttävät hopean väriset ei siis aitoa hopeaa välttämättä kun ainakin toinen korvakoru on hukkunut juhlien jälkeen usein.

  • Appa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu numero 2, en käy pikkujouluissa mutta jos muut juhlat niin hame ja kaunis tunika tai pusero on ylläni.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on suosikkini näistä ylivoimaisesti, jouluna punainen väri pukee hyvin. Itse pukeudun miehenä mustiin suoriin housuihin ja tummaan neuletakkiin, alle jokin värikäs paita tai vaikka punainen kauluspusero, vaimolle olisi hieno lahja tämä lahjakortti.

  • AS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2., vaikka tuo punainen mekko on kyllä upean näköinen. Käytän itse paljon housuja ja pikkujouluna on kiva pukeutua ”vähän hienommin” hameeseen. Ehkä olisi aika hankkia jotain vähän erikoisempaa, pelkään kuitenkin, että harmittaisi, kun vaatetta tulisi käytettyä ihan liian harvoin.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko. Ihanan värinen ja sopivan juhlava pikkujouluihin. Vierastan kimallusta, joten olis tosi passeli.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis tuo punainen mekko hehkuu ja loistaa eli numero 3 paras. Pikkujouluja ei taida olla, mutta vietetään rennot sellaiset kotosalla villasukat kintuissa 🙂

  • Sanha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on ehdottomasti upein. Tuota menisin itsekin sovittamaan ensimmäisenä, jos voitto kohdalle tulisi. Itsellä ei ainakaan vielä ole pikkujouluja tiedossa, mutta todennäköisesti tylsään mustaan (housut ja toppi-jakku tai mekko) pienellä kimalluksella pukeutuisin.

  • Ellimm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ihana!!! Tänä vuonna pikkujouluihin mennään tylsästi mustissa housuissa ja pitsipaidassa 🙂

  • Eeva-Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2 ja 3!!!
    Taidan laittaa m&s:n viimevuotisen joulupunaisen shifonkipuseron (pussy bow, ohuet laskokset etukplssa) ja joko harmaan polvimittaisen kellohameen tai mustan samettisen, kapean hameen.

  • TaavaA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko!

  • Eppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ja alle tuo alusasu. Tykkään niin M&S vaatteista ja liikkeessä aina ihana palvelu!

  • Suklaasyöppö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tuo punainen mekko on kaunein! Ja sopii jounlun ajan juhliinkin 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 2. Minulla ei ole pikkujouluja- en voi osallistua.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti nro 3.

    Pikkujouluihin joko glitteria tai mekko, jossa runsaasti hapsuja.

  • Elise H.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 2 on suosikkini, upean juhlava 🙂

    Itselläni ei ole pikkujouluja tulossa, joten juhlavaatetusta ei tarvitse tällä hetkellä suunnitella.

    Mukana arvonnassa!

  • Kikero
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kirjava pusero ovat mun suosikkeja, hameista en pahemmin tykkää. Itselläni olisi paritkin pikkujoulut tulissa eikä ole harmainta aavistusta mitä päälle laittaisin.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 3, wow.

  • Martsa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaihtoehto nro 3 on makuuni.

    Itsellä tänä vuonna juhliin lähtee Junarosen punamustamekko, jonka pongasin itselleni sinulta täältä 🙂

  • Annis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen pitkään muokannut vaatekaappiani siten, että siellä olevat vaatteet olisi sopivia keskenään. Näin ollen vaatehuoneeni toivottaisi lämpimästi tervetulleeksi asukokonaisuusen numerolla 2. Aivan ihana! Loppupeleissä nuo kaikki on ihania ja sie nainen oot mahtava!

  • M.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Kiitos todella paljon haalari-inspiraatiosta aiemmin tänä vuonna! Koska en tee mitään kohtuudella, olen nyt tilannut 8 jumpsuitia Asosin nettikaupasta. Niillä on menty rippijuhlat ja häät ja vedetään pikkujoulukausikin. Yhtään ei tahtia hidasta, että olen kokoa 52. Ihanaa bilekautta!

  • Mirkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1. oli suosikkini, pirteä. Varsinkin nuo punaiset housut ovat upeat. En ole tänä vuonna saanut kutsua minkäänlaisiin pikkujoulukemuihin mutta jos saisin, löytyisi jalastani ainakin liukuvärjätyt (tummanpunaisesta kirkkaanpunaiseen) sukkahousuni. Siihen yhdistäisin varmaan jonkun mustan lyhyehkön hameen ja punaisen pikkulaukun. Hyviä yläosia ei vaatekaapistani tällä hetkellä löydy, kävisin varmaan ostamassa jonkun tyylikkään punaisen tai mustan puseron ja johan kehtaisi lähteä juhlimaan 🙂

  • Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eka asukokonaisuus on mun mieleen, toi paita vois sopia hyvin töihinkin. Kolmosen mekko oli istuessa nätti, mut jokin siinä tökki seistessä, muyten oisin saattanut hankkia sen firman suomi100 juhliin jotka korvaa meidän pikkujoulut. Eli asu on vielä mietinnässä, toivon että vaatekaappiin vaan ilmestyisi jotain eikä tarvitsisi käydä kaupoissa ahdistumassa. Juuri Helsinkiin muuttaneena MS:n valikoima ois vihdoinkin saatavilla. En oo vielä sieltä mitään ostanutkaan, pitäiskin ajan kanssa käydä. Yleensä olen vain kiireessä viipottanut ohi.

  • Rååssa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Hienot yksityiskohdat!

  • Nipsnaps
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3 punainen mekko! It’s varmaan tuvaudun pikkumustaan niin kuin aina

  • Susanne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihana! Laittaisin sen, jos sopisi myös minulle.

  • -Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3. Punainen mekko on upea!
    Itse olin ajatellut taas mustaa mekkoa, mutta ehkä sitä voisikin kokeilla jotain uutta 😉

  • Caroline
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on super kaunis! 😍 Pikkujouluihin laitan punaisen pitsisen shortsihaalarin.

  • TiiaK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oma valintani olisi asu nro 2. Kapea hame ja hopeapusero. Itse pidän hopeasta ja metallinhohto on taas juhlakauden juttu. Itse aion pukeutua myös siihen 🙂

  • manomonsteri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset on kyllä upeita, mutta 2sen hame ja,pusero loistavat!

  • Joliel
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pikkujouluja ei vielä ole tiedossa, mutta jos kutsuja tulee, niin valitsisin asukseni jonkun tyrmäävän upean mekon. Suosikkini asuista on nro 3, eli punainen mekko. Siinä on itse asiassa juuri sitä tyyliä ja asennetta, mitä juhlamekolta haen! 

  • Takku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko aivan ihana ja sopii sinulle loistavasti. Nyt kyllä pitää hommata jotain punaista pikkujoulukauteen.

  • Eisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko vei ehdottomasti voiton tällä kertaa! Aivan huikea! Sen aion itsekin laittaa hän vuoden pikkujouluihin – asusteita tyylikäs istä käsilaukku ja Korkkarit 🙂

  • Mustamanta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea. Vaikka mitä asuja pikkujouluihin suunnittelisin, niin lopuksi laitan kuitenkin sen pikkumustan.

  • Lode
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. Paras. Hameen voisin itsekin hankkia! Pikkujoulut jäävät tänä vuonna väliin, mutta jonkin pliseeratun jutun laittaisin jos menisin (mekon tai leveälahkeiset housut) kiitos Veeran blogin, sellaisiakin on tullut hommattua)

  • Ma Tilda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näistä asu nro 2 on minusta paras! Omat pikkujoulut taitaa jäädä nyt väliin, mutta muita juhlia ja tapahtumia on tiedossa kyllä. Niihin on asuja mietitty ja yhteen liittyy matka pääkaupunkiin, joten shoppailuraha tulisi hyvään käyttöön!

  • JMT
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti!

    Jää varmaan pikkujoulut tänä vuonna välistä, mutta joku kiva musta kivojen kenkien kanssa olisi aika pätevä vaihtoehto.

  • Maaritti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihana ja kaverit tykkäisi jos ylläni olisi muuta kuin mustaa…
    Toivon, että ystävättäret saadaan yhteen ja mukavat kemut pikkujoulun tunnelmissa toteutuu 🤗

  • Mami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kukkapaita ehdottomasti, koska omat pikkujoulu-vaatteet on hopeaa ja mustaa 😀

  • Mimak
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asuistasi suosikkini on tuo nro2. Tuo musta hame on mielestäni tosi naisellinen.

    Valitettavasti minulla ei ole tiedossa tänä vuonna pikkujouluja, mutta jos olisi, pukisin päälleni pitsisen mustan mekon ja somistaisin sitä punaisilla asusteilla.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    suosikkini nro 2 ei ole tiedossa pikkujouluja

  • ellennelle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ehdottomasti. Se on upea!

    Minulla on go to-mekkona pikkumusta, joka on paksua sopivasti venyvää kangasta ja jossa on taskut. 🙂 Tämä pikkujouluihin jos sellaisia tulee.

  • Kaisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko eli kolmonen, ihana.

    Pikkujouluihin meen varmaan pikkumustassa tai juhlavassa topissa ja farkuissa. Toisaalta tekis mieli ostaa joku uus kolttu 😀 Pippalot on tänä vuonna laivalla, joten siihän vois vaikka vaihtaakin kesken illan, jos on liian suuri valinnanvaikeus 😀

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko <3 <3 <3 <3 <3
    Itselleni sattui silmään kirpputorilta sellainen mustanhopeinen, glitterinen, jakkumainen bolero, jonka ostin piristämään pikkujoulukautta. Se ei vaadi seurakseen kun jonkun pikkumustan ja näyttävät korvikset (ja niitähän löytyy vaikka millä mitalla ennestään) and i’m good to go 🙂

  • Tiiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko, ehdottomasti! Meillä on oikein juhlien rypäs tulossa loppuvuodesta, mekko sopisi niin sukujuhliin kuin kavereiden pikkujouluihinkin! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on todella kaunis.
    Itse ostin tulevalle juhlakaudelle Junarosen pitsimekon.

  • SiukkuP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Ikinä ollut vastaavaa.. Siksi niin himskatin kiinnostava.

  • Tuumi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tuo nro 3, punainen mekko! 😍 Itse olen näin juhlakauden alla hurahtanut jostain syystä glitteriin ja hopeaan asusteissa, kuljen kaupoissa kaiken säihkyvän perässä silmät kiiluen kuin harakka 😅. Lisäksi sametti on yllättänyt helppoudellaan ja tyylikkyydellään.

  • Lv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut. Rakkautta ensi silmäyksellä.

  • Mrs F
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on suosikkini. Aivan ihana, sopisi liki mihin tahansa juhlaan paitsi jouluna myös muulloinkin.

  • Stinde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kukkapaita sopivat sinulle loistavasti. Kaikki kolme asua ovat kauniita päälläsi. Itselläni ei ole pikkujoulujuhlia, joten en saa suunnitella itselleni asua.

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero yksi on ehdoton suosikkini. Varsinkin nuo punaiset housut ovat ihanat! Pukisin asun vaikkapa pikkujouluun, teatteriin tai ravintolaan.

  • Ellak
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näyttää tosi upealta. Pikkujoulumekko on vielä kaupassa, etsinnässä se perus pikkumusta. Joka siis on puuttunut kaapista jo vuosia. Tai sitten pitää vaan asustaa jokin vanha kaapista.

  • Tampereen likka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ehdottomasti paras!

    Minulla on punainen silkkipaita ja mustat housut pikkujouluissa – pitäähän sitä punaista olla…

  • Irkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 1 on aivan ihana pirteä asu ja samalla tyylikäs. Nyt tiedän mitä haluan hankkia tulossa oleviin pikkujouluihin!

  • Gufi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä lempparein asu on toi punainen mekko. Sä oikeen sädehdit siinä 🙂 Tekisi mieli käydä itsekin koittamassa kun näyttää niin hyvältä. Toi musta fishtail-hamonen olis ehkä eniten meikäläistä kuitenkin… pikkujouluja ei oo tiedossa mut ei se oo ennenkään estänyt. Meillä harrastetaan koti-iltoja joissa saa laittautua ihan omaksi ilokseen. Välillä on ihana hipsutella kotona koroissa ja sytyttää pöydälle kynttilöitä. Juoda hiukan viiniä ja tehdä hyvää ruokaa. Minulla on pellavainen violetti mini jossa tykkään oleilla ja tuntea oloni upeaksi.

  • maijis_
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paras asu mielestäni on tuo punainen mekko. Jos itsellä olisi pikkujouluja tiedossa, hankkisin tuon mekon omaan kaappiin.

  • Irina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti 3 punainen mekko. Olen vuosia opetellut käyttämään värejä, ikuisen mustan sijasta. Punainen mekko kuitenkin näyttää ja tuntuisi näistä vaihtoehdoista eniten mustalta. Yksivärisyys on mielestäni turvallista, kaunista ja tyylikästä ja juhlavaa.
    Pikkujouluihin, en ole tänä vuonna menossa. Jos kuitenkin niihin joutuisin osallistumaan, niin kaapissa on tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva polvipituinen musta mekko odottamassa. Siihen yhdistäisin hävyttömän näyttävän, suuren , painavan, hopean ja lasin hehkuisen, kimaltavan kaulakorun. Käteen musta pikkulaukku ja jalkaan mustat, korkeat avokkaat. Enempää en tarvitse. Ellen sitten löytäisi ihanaa, naisellista tekoturkista kotimatkaa ilahduttamaan.

  • Hupeli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toinen asu on huikea ja ilahduttaa uudella siluetillaan.

    Itse käytän aina (no, en hikiliikunnassa) mekkoja ja hameita. Vasta viikko sitten tunnustin työkavereille, että minustakin olisi joskus mukava korostaa rintoja oikein rohkealla kaula-aukolla – ei toki tietenkään töissä. Mutta sain haasteen laittaa jotain erittäin avokaulaista pikkujouluihin… Värikkäitä ja näyttäviä koruja käytän aina, juhlassa vallan kimaltavia. Käytän myös paljon kirkkaita värejä, etenkin punaista.

  • Dina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu numero 1 oli mun suosikki. Pikkujouluihin taidan mennä tutulla ja turvallisella pikkumustalla. 🙂

  • Hens
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. asu oli jotenkin ihanan erilainen, heräsi kysymys pitäisikö itsekin kokeilla jotakin uutta 🙂 Normaalisti pikkujouluihin pukeudun pikkumustaan ja höystän sitä punaisella asusteella.

  • MMinne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on tuo viimeinen punainen mekko. Hieman erilainen ja siksi varsin piristävä! Itselleni olisi ehkä liian lyhyt (en tosin tiedä miten pitkä olet, mutta minun pitkälle selälleni lyhyemmät mekot aiheuttaa hyvin usein ongelmaa). Itse käytän pikkujouluissa jotain blingbling -tyylistä, esim. paljetteja, en niinkään enää punaista, kuten aikoinaan tuli.

  • PäiviS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkapaita ja punaiset housut ovat ehdoton suosikkini, omat pikkujoulut juhlitaan pikkumustassa.

  • Tittam
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    1. asu on minun suosikkini. Nyt tätä postausta lukiessani vasta taas havahduin siihen että tosiaan se pikkujoulukausi lähenee huimaa vauhtia!

  • Monsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En kerta kaikkiaan osaa valita kakkosen ja kolmosen väliltä, molemmat ovat aivan upeita kokonaisuuksia!
    Itse kuljen aina housuissa, mutta tahtoisin osata käyttää mekkoja. Mulla tavoitteena on siis, että uskaltautuisin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja uskaltaisin ylipäänsä lähteä mekossa. Kaapista löytyisi ainakin musta ja tummansininen, jotka saattaisivat olla pikkujoulukelpoisia.

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näyttää todella hyvältä! Täytyy varmaan käydä testaamassa, näyttääkö se itseltä yhtä hyvältä, koska se olisi täydellinen asu pikkujouluihin ja talven juhliin.

  • Annika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, oh la la! Kaunis, hyvin laskeutuva; ja väriä!! Todella kaunis, sopii eri vuodenaikoihin.

  • Hannele74
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ja sillä mennään pikkujouluihin!

  • mmmmilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti numero 3. oli suosikkini. Omalla pikkujouluasuhaavelistalla on jotain samettista.

  • iita
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on ihana! Kaapista puuttuu tällä hetkellä leiskuvan punainen mekko ja tuo olisi täydellinen. Tänä vuonna pikkujouluihin päälle päätyy joko sininen pitsimekko tai glitterinen haalari.

  • Anne K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki näyttää tosi kauniilta mutta nro 1 eli punaiset housut ja kukkapaita on mun lemppari.

  • Erruliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmonen on suosikki! Tosi kaunis. Itsellä ei ole tänä vuonna kuin yhdet pikkujoulut tiedossa, ja sinne pukeudutaan rennosti, kun kaveriporukan kokoontumisesta on kyse. Korkkarit voi unohtaa, ja laittaa villasukat lämmittämään glögin lisäksi.

  • Ninnu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu 2. on suosikkini ja sopii sinullekkin erinomaisesti <3 Itse pukeutuisin myös mustaan/hopeaan.

  • Jebazzu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro. 2 se hame oli kuin tehty sinulle ja muodoillesi. Aivan ihana. Oli kyllä vaikea päättää sen asun ja punaisen mekon välillä, se oli myös aivan mahtava, mutta hopea paita ja hame siksi, että muuntautuvat varmasti muihinkin tilaisuuksiin kuin pikkujouluihin =)

  • HeliS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, näytät upealta näissä kaikissa kuvissa ja asuissa!

    Oma suosikkini pikkujouluihin olisi tuo punainen mekko. Omiin pikkujouluihin taitaa päälle päästä musta pitsinen mekko..

  • Sasamaarit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on suosikini ja ei vähiten sen takia, että myös sinä todella hehkuit siinä. Jos on jotakin hyvää siinä, että minulla ei ole tiedossa pikkujouluja tänä vuonna, niin ei tarvitse stressata ainakaan pukeutumisesta.

  • Karmakarma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti oli kaikista upein <3 pidin myös mustasta pitkästä hameesta.

  • Katri P Ylöjärvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut nro. On jotain mitä voisi itsekin kokeilla.

  • I
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti nro 3, tuota mekkoa pitääkin käydä testaamassa, olisi pikkujoulutkin tulossa 😍

  • Stabilo Boss
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 3 eli punainen mekko on minun – kuten näköjään monen muunkin – suosikki :). Itsellä, jos juhlia tulee vastaan, pukeutumiskoodini on todennäköisesti jotain hopeanhohtavaa.

  • Silja-Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko on aivan ihana! Klassisen ajaton! Siinä on jotain 20-lukua. Liian usein juhlissa päälläni on mustaa tai sen eri sävyjä. Tuon punaisen voisin napata heti! Pitkät hihat, rusetti ja lyhyempi helma sopii niin hyvin talven juhliin.

  • naanu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2 tuohon hameen ihastuin

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki asut näytti sun päällä kauniilta, mutta kyllä punainen mekko oli kaikkein tyylikkäin!

  • Smettis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis sai tuo punainen mekko! Ja sulle sopii haaaritkin, sun innoittamana yhden haalarin Asokselta tilasinkin 🙂

  • Sonja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko.

  • Outij
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko. Itse ajattelin pukeutua tummaan kotelomekkoon, jos vain vielä mahdun siihen. Jos en niin täytyy ostaa uusi mekko.

  • E.M.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Esitellyistä asuista lemppari on kyllä numero 2, eli hopea paita ja musta hame. 

    Ja tiedän niin tuon juhlien kaipuun. Omassakin kaapissa on muutama juttu, jotka vaan odottaa sitä oikeaa juhlaa, jota ei ole vielä osunut kohdalle. Me suomalaiset voitaisi kyllä useammin repäistä ja rohkeesti vaan pistää ykköset ylle.

  • Sylvia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No ehdottomasti toi punanen! Näytät niin hyvältä noinkin ”konservatiivisessa” menossa 🙂 itselläni on tiedossa vain firman pikkujoulut ja niihin taidan lähteä rennosti farkuilla ja biletopilla 🙂

  • Kanerva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, wau! Olipa mukavan erilaisia juhla-asuja, kiitos postauksesta!

    Parit pikkujoulut olisi tiedossa, mutta asu on kyllä vielä auki. Tässä muuttotohinassa havahduin itse asiassa vasta nyt miettimään, mitähän sitä laittaisi päällensä… kimaltava yläösa varmaan.

  • beeta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolme, punainen mekko. Siitä tuli olo, että sinulle olisi voitu sovitella muutama muukin mekko, näytti hyvältä.

  • Mukkula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kapea hame ja hopeapusero ovat eniten makuuni, vaikka kaikki näyttivätkin tosi hyviltä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yllättäen punainen mekko, sopii sinulle loistavasti. Itselleni vaihtoehto 2.

  • Katarimaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko eli numero 3 on suosikkini! Todistaa, että vaate voi olla hieno ja juhlava olematta avonainen ja lyhythihainen. Kelpaisi minullekin, vilukissalle joka palelee juhlavaatteissa ainakin talvella 😀 En usko, että tänä(kään) vuonna tulee kutsuja mihinkään pynttäystä vaativiin pikkujouluihin, työpaikka ei sellaisia harrasta ja kavereiden kesken ajattelin hehkuviinini hörppiä ihan normivaatteissa…

  • Paltsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Sopivan tyttömäinen mutta sopii aikuiselle, paljastaa sopivasti mutta ei liikaa 🙂 Mulla on tiedossa vaan yhdet pikkujoulut, enkä oo osannut suunnitella vielä niin pitkälle että mitä sitä niskaan heittäis 😀 Veikkaan että päältä löytyy mustat pillifarkut, siistimpi paita ja korkonilkkurit. Ellei sitten hurjaksi ryhtyisi ja laittaisi mekkoa..

  • J
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ykkönen on suosikkini. Todella juhlava ja raikas yhdeistelmä punaiset housut ja kukkapaita. Itse suuntaa pikkujouluihin mekkolinjalla. Tummaa ja korkonilkkurit, joko sauma- tai verkkosukkikset.

  • AEEmamma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aah, niin ihana….. Mun suosikki on punainen mekko. Se sopii sulle loistavasti, Veera.
    Tuon vetäisisin päälleni oman Murun kanssa treffeille, kyllä kelpaisi viettää laatuaikaa ❤

  • MairaK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen asu on tästä kolmikosta omaan silmään se kaunein 🙂 
    Vaikka omalle kohdalle tuskin pikkujoulukutsuja tulee tällä kertaa, pukeutuisin ( niihin kuvitteellisiin 😀 ) pikkujouluihin mustaan, pin up -tyyliseen kellohelmaiseen mekkooni. Mekko on nähnyt jo monet juhlat, mutta on aina yhtä kaunis, ja avara kaula-aukko mahdollistaa överin kaulakorun käytön. Täyskellohelmallakin se on minun pikkumustani 🙂

  • Sanniba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti kolmonen, punainen mekko. Hehkut siinä ihan eri tavalla kuin muissa, vetovoimasi oikein huokuu siinä! Huh! Se on todella kaunis!

  • suvi j
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli näistä oma suosikkini 🙂 Itselle toivoisin löytäväni punaisen tai mustan pikkumekon, jota olisi helppo asusteita vaihtamalla muokata useampiin eri tilaisuuksiin 🙂

  • satul
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on vähän sama punaisen kanssa. Punainen on lempiväri mutta vähän aikaa sitten tajusin että olen käyttänyt sitä tosi vähän viime vuosina. Pakko tehdä tutkimusmatka vaatekaappiin josko sieltä löytyisi jotain kaapin perukoille unohtunutta, minkä voisi ottaa käyttöön. Ja noista vaihtoehdoista lemppariasu on juurikin toi punainen mekko! Tänä vuonna pikkujoulut menevät ehkä poikkeuksellisesti siniharmaassa (sininen ei ole ikinä ollut mun väri). Hankin yhteen tilaisuuteen Modelian sini-harmaa-mustasävyisen pitsimekon ja näin Suomi100-vuonna ajattelin pukea sen myös pikkujouluaikaan 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen asu on suosikki. En käytä sanaa mekko koska inhoan sitä sanaa.

  • SL
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen asu nro 3. Laittaisin itsekin pikkujouluun.

  • Sheila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lempparini oli asu numero 3. Ja perustelut tälle löytyy juurikin omasta juhlavaatehaaveesta; unelmoin täydellisesti istuvasta pussy bow’lla varustetusta puserosta. Alaosaksi skarpit mustat housut ja keltaiset korkkarit. Housut löytyy jo, mutta pusero ja korkkarit pitäisi vielä metsästää jostain :).

  • Anskuri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko oli suosikki! Imetysvuodesta kaksi kolmasosaa on kohta lusittu ja aikaa voi jo välillä viettää muutenkin kuin imetyspaidoissa, joten pukeutumiseen alkaa olla välillä jopa vaihtoehtoja!

  • katariina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    2. Kapea hame ja hopeapusero  on suosikkini

    Firman pikkujouluihin laitan jotain rentoa, sillä sosiaalisten tilanteiden jännittäjänä en halua lisäjännitystä hikiläiskistä kainaloissa tai korviin nousevasta hameesta! Voisin laittaa jonkun a-linjaisen neule-tai puuvillamekon ja kivat sukkahousut.

  • R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti, oih kun uskaltaisi tuollaisen itselle ostaa! Niin räiskyvä

  • Sohovaperna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulle sopii noi kaikki vaatteet ja kannat itsesi kauniisti. Jos voisin edes hitusen saada raavittua tyylistäsi ja voimastasi kasaan kukkapaidalla ja pun housuilla.

  • Asteria-73
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Iik miten ihania asuja! Ja kaikki sopii sulle todella hyvin. Mutta kyllä tuo punainen mekko eli numero 3. on vaan kertakaikkisen UPEA! Mulla on tässä muutamia juhlia aina mummin 90v synttäreistä firman pikkujouluihin, joten pukeutumista täytyykin alkaa hieman miettiä. Lötyy jemmasta tosin yksi röyhelöhihainen punainen luottomekko joka kyllä sopii kenkiä ja laukkua vaihtamalla moneenkin tilaisuuteen. Kunhan vain ei ole kutistunut kaapissa maatessaan 🙂 Ja nyt jos koskaan aion ostaa hyvän alusmekon/bodyn kurveja siloittamaan. Hyvää syksyn jatkoa Veera!

  • Sannava
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka! Joo, toi punainen mekko on kyllä hotti. Itekin oon miettinyt ton 40 lähestyessä, että pitäis olla jo aikuisen naisen alusvaatteet; bodyt ja alusmekot kaapissa, jotta ei tursuisi aina juhlatamineissa…

    Pikkujoulukemut itsellä on yhdellä kädellä laskettavissa, mutta varmaa on, että oikean vaatetuksen löytäminen tulee taas olemaan haaste. Mustaa ja löysää varmaan. 🙂 Vaikka punainen on kyllä mullakin normipukeutumisessa yksi suosikeista (laukut, kengät yms.).

  • äm-pee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, ihania pikkujouluasuja! Oma suosikkini oli nro 2, fishtail hame ja kimalteleva paita. Upea! Bling blingiä olla pitää! Tosin punainen mekkokin houkuttee… tuo pussybow tuo ihanasti vanhanajan glamouria. Olen aina pelännyt että tuollainen korkea, ”suljettu” dekolteen alue vielä nauhalla lisättynä toisi massiivisen rintamaosastoon vielä lisää volyymia, mutta eihän tuo näyttänyt olleenkaan pahalta!

    Firman pikkujouluihin ajattelin osallistua tummaan, ohueen neulemekkoon pukeutuneena, siinä on oranssi-punainen-ruskea kuviointia lisäksi joten ei ole pelkkä tylsä musta. Kaveriporukan joulujuhliin taidan pukeutua (taas!) ihanaan hopeapaljettiseen puolihameeseen ja mustaan toppiin.

  • Jozzu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 2, bling bling on pikkujoulua. Itselläni ei ole vielä varmuudella pikkujouluja tiedossa mutta suunnittelun alla. Pukeutumiskysymys ratkaistaan varmaan vasta sitten lähempänä hyödyntäen omia varastoja.

  • Pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pikkujoulut ei ole mun juttu, niin ei tartte tuskailla vaatteidenkaan kanssa 🙂 Sun vaatteista suosikki on nro 2 ja ne voisin ottaa omaan kaappiin molemmat.

  • Petra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. mekko on todella upea. Ehkä yritän pukeutua samaan nyt juhlakaudella.

  • Monsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu nro 3 eli punainen mekko on varsin hurmaava. Ehdoton suosikkini!

    Ajattelin itse pukeutua pikkujouluihin luottomekkooni, joka on musta kellomekko punaisilla ruusuilla. Mekon alle tulee totta kai punainen tyllihame. Rakastan kellomekkoja! 🙂

  • Uldupuldu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kukkapusero🍸

  • Anniinah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3.punainen mekko. Pikkujouluihin täytyy olla pukeutumisen suhteen ennemmin överit ku vajarit eli paljon bling blingiä sekä ehostusta. 100e lahjakortilla hankkisin mekon mun parin viikon päästä oleville 30v synttäreille! 🙂

  • Jenu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on mun lemppari näistä! Itse haaveilen pikkujouluasuksi tänä vuonna jostain hopeasta/kultaisesta mekosta joten semmonen olis hakusessa. Oma vaatekaappi näyttää kovin tylsältä kun ei oo hetkeen tullut sitä päivitettyä. 🙂

  • Ellukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on kyllä upein. Tänä vuonna pikkujoulujemme teema on glitteri ja ajattelimme työkavereiden kanssa tehdä överit glitterimeikit ja niiden kaveriksi mekot.

  • JaKa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Eli pikku”punainen”
    Ei ole vielä tullut ainuttakaan kutsua, mutta todennäköisesti turvautuisin pikkujoulujen vakiovarustukseeni eli hopea-mustaan juhlamekkoon.

  • Minns
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eniten mukavuusaluetta on asuistasi 1 eli punaiset housut+kukkapaita mutta myös punainen mekko ajatuksena kutkuttaisi 😄

    Itse oon aatellu yllättää pikkujouluissa ystävät ja työporukan ja laittaa mekon/hameen ainasten housujen sijaan!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on suosikki.

    Asusvaate varastoa täytyisi uusia.

  • PS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 3 punainen mekko. Itse voisin ajatella pikkujouluihin myös tuota punaista mekkoa sekä hopea paita voisi olla kiva mustien housujen kanssa.

  • Marketta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki upeita ko k onaisuuksia, mutta itse noista valitsisin ykkösen (1) housuasun. Siinä asussa olisi käyttöä hyvin monenaisiin tilanteisiin. Tuohon kukkapuseroon ihastuin niin että haluaisin sen itselleni.

  • Kailee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen itse vasta opettelemassa siihen, että voin oikeasti näinkin isona naisena pukeutua mekkoihin. Vuoden aikana olen salaa harjoitellutkin mekkoon pukeutumista ja ihan viihtynytkin. Tänä pikkujouluna haluaisin pukeutua mekkoon. Vaikka hiljaa unelmoin punaisesta mekosta, pelkäänpä turvautuvani mustaan… Mutta pikkujoululookeista mieluisin oli minulle ehdottomasti numero 3 eli punainen mekko. Toisaalta kakkoslookin paidassa oli aivan ihastuttava kaula-aukko… Päätöksiä, päätöksiä…

  • Paiviii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen on mielestäni upein asu! Itse käytän punaista kovin vähän ja tänä jouluna ajattelinki vetäistä päälle pikkumustan sijaan pikkupunaisen😁

  • Saram
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti paras! Aivan upean värinen ja kuten mainitsit ”yläosastaan konservatiivinen ja jotenkin hillityt kuninkaalliset mieleentuova leiskuvan punainen mekko”. Me like. Pikkujouluihin mennään tänävuonna hellemekossa, juhlan teeman mukaisesti. 

  • Aako
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tuo punainen ❤️ Sopii sulle täydellisesti ja se on vaan ihana 😊 Tuota mekkoa voisi itsekin kokeilla! Yleensä pukeudun mustaan, enkä osaa oikein muutakaan vaatteita katsoa 🙄 tänä vuonna pikkujouluihin pukeutuisin johonkin mustaan pitsiseen mekkoon ☺️

  • Päivi78
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti punainen mekko on suosikkini. Pikkujouluihin ajattelin pukea kohtuu värikkään kukkapaidan, piukan nahkahameen ja korkeat korot. Kun on pikasen pyöreä niin väriä ja muotoja esiin, saa muut kateelliseksi. Korkeat korot suoristaa selkää ja tuo itsevarmuutta lisää, vaikka ei koroilla osaisikaan kävellä 😁😁

  • SannaA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko! Sopii sulle täydellisesti!!
    Itsekin oon aatellut pukeutua johonkin punaiseen mekkoon pikkujouluihin… oon arastellut punaista väriä vaatteissa mut haluan kokeilla!

  • Vipellys__
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi ihana yllättävyys!
    Parasta on, kun löytää jonkun vaatteen, joka jotenkin nostaa homman uudelle levelille. Ehdottomasti näistä se on tuo punainen mekko. Wow-effect taattu!
    Mä kaipaisin kovasti sitä, että joku ulkopuolinen sanoisi että nyt ne mustat farkut ja mustat teepparit nurkkaan ja kokeilet jotain uutta. Joku joka osaisi ehkä katsoa mun kroppaa hellemmällä silmällä ja innovatiivisemmasta näkökulmasta.
    Summasurarum hurmaava nainen, upea mekko ja mieletön kisa. 🙂

  • Pauge
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipa vaikea valinta! Upeista asuista suosikkini oli kuitenkin 2. hopeapaita ja musta hame – se oli jotenkin niin yllättävä (vähän 70-lukuhenkinen?) kombo, ja sitten kumminkin niin makee! 🙂
    Oma pikkujouluasuni koostuu tummansinisestä shift-mekosta, jossa on (jälleen 70-lukutyyliset, hups…) isot 3/4 röyhelöhihat. Jalkaan vedän mustat sukkikset ja Wondersin paprikanpunaiset korkkarit.

    Ihania juhlia sinne!

  • Jenny Y.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka punainen mekkokin on aivan ihana, mun on silti pakko sanoa lemppariasukseni nuo punaiset pöksyt ja kukkapusero. Niin wau asu etten saa silmiäni irti!

    Itse pukeudun aika paljon yksivärisiin vaatteisiin, sillä olen ronkeli kuvioiden suhteen ja harvoin löydän mieleistä, harmi kyllä. Tyköistuva avarakaulainen paita, housut ja farkkutakki sekä korkkarit on mun yleisin bileasu.

    Juhlia ei itselleni ole juuri tiedossa, mutta juhlavaatteisiinhan voi pukeutua vaikka ystävätapaamiseen.

  • Riksu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu numero 3 vie nyt voiton, kaunis, hehkuva ja hulmuava <3 Omiin pikkujouluihin haluan löytää jonkin mekon, joka on muuta kuin musta. Ja jospa nyt uskaltautuisin liikkeelle korot jalassa 🙂

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ehdottomasti numero 3, tuo punainen mekko on suorastaan taivaallisen ihana! Just tuossa haluaisin pikkujouluihin mennä.

  • Lyyli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on tosi kaunis. Itse luotan tulevissa lauantain pikkujouluissa klassiseen pikkumustaan.

  • ElengiEms
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih, noi asut on kaikki niin säkenöivän upeita! 😍 Mutta mun lemppari noista on 3. Punainen mekko. Punainen on mun ehdoton lempiväri ja mua on pitkään viehättänyt vaatteet, joissa on rusettinauhat. En ole vain saanut aikaiseksi ostaa sellaista itselleni… 😀

  • Mira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Päälläsi ehdottomasti upein asu oli numero 3 eli punainen mekko. Olit Veera todella kaunis ja säteilevä! Pukisin itsekin kyseisen asun pikkujouluihin jos kutsu tulisi.

  • Cg78
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko näytti huippuhienolta! Itse en ole menossa pikkujouluihin tänäkään vuonna😊

  • Hanne-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä se taitaa olla tuo punainen mekko. Pikkujoulu vaatetus on vielä ihan täysin hakusessa. On tässä onneksi vielä pari viikkoa aikaa miettiä mitä päälle pistää.

  • Pikkujouluilija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmas asu on minun suosikkini! Punainen väri heijastaa kauniisti naiseuttasi ja tuo ripauksen seksikkyyttä. Pikkujouluna itse aion pukeutua aina varmaan pikkumustaan upeilla koruilla säväyttäen.

  • Daphnion
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko näyttää kauniilta! Punainen sopii loistavasti pikkujouluihin ja antaa voimaa käyttäjälleen.

    Omaan juhlalookkini tällä kaudella kuuluu 20-luvun henki ilman ”naamiaistuntua”. Kimmellystä ja ohuita kankaita. Kauniita koruja.

  • minnatb
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini noista on nro 1 koska ihanan pirteä kokonaisuus joka monikäyttöisenä menisi tilanteessa kuin tilanteessa. Hieman juhlavampaa halutessa nro 3 on myös loistava valita ja tuossa mekossa siut kyllä huomataan ♡ Itse ennen juuri suosin turvallisia värejä.. mustaa, harmaata yms mutta nyt pikkuhiljaa oppinut värejä käyttämään ja ne kyllä myös piristävät.Jopa mieheni innostui eilen ostamaan uuden talvitakin punaisena, ennen suosi vain mustaa tai tummansinistä. Värejä juuri tähän Suomen syksyn pimeyteen kaivataan.

  • camillas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti asu 3, tuo punainen mekko niin ajaton ja tyylikäs:)
    Itse pukeutuisin vastaavanlaiseen mekkoon. Pidän mekoissa juurikin tuosta peittävä yläosa ja hulmuava alaosa-kombinaatiosta:) mekon parittaisin mustien piikkikorkoisten avokkaiden ja mustan clutchin kanssa.

  • Tintsh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi punainen mekko. <3 Pikkumusta on aina hyvä valinta pikkujouluihin. 🙂

  • Masigami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo mekko on ihana! Kaipaan itse kivoja vapaa-ajanvaatteita, nyt kun on tullut oltua paljon töissä ja kotona vaan lököhousulinjalla eli oikeastaan kaipaisin myös niitä kemukutsuja 😅

  • Viole
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on hopea ja musta asukokonaisuus. Yritin Helsingin liikkeestä nopealla vilkaisulla löytää paitaa, mutta en löytänyt. Täytyy käydä uudestaan kurkkaamassa.
    Oma vaatekaappi kaipaisi hyvin istuvaa pikkumustaa.

  • Sonja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti! Sen voisin kuvitella itsekin laittavani pikkujouluihin, vaikka muuten menen aina mustalla; tänä vuonna mustatnahkalegginsit ja pitsitunika taitavat olla valintani.

  • Minsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikea valita suosikkia, kaikki näyttävä päälläsi tosi hyvältä! Ehkä 2. olisi sellainen jonka voisin itse laittaa. Oma pikkujouluasuni on (taas) joku vanhoista mustista ’kaavuistani’ joka nyt mahtuu päälle… Koruja vaan tarpeeksi niin kai sillä juhlatunnelmaan pääsee! Uutta ei nyt ole mahdollista hankkia.

  • Rokkifriidu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti tuo hopea-musta on mun suosikki.Tällä hetkellä kyllä mikään vaate ei tunnu mukavalta, saati sitten että tuntisin itseni kauniiksi 🙁 Tällä 152cm (sulka päässä/korkkarit jalassa) varrella on ollut totuttelemista vuoden sisällä pamahtaneisiin 35 lisäkiloon.Kilpirauhasen vajaatoiminta on ihan pyllystä & varsinkaan, kun lääkitys ei ole vieläkään ihan kohdillaan.

  • Johanna.R.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki asut oli kauniita ja rohkeita! Pidin eniten kukkapaidasta ja punaisista housuista! Sopii moneen tilaisuuteen.

    Itselläni on musta vaatekaappi…mustaa, harmaata, vaaleanharmaata…joitain pieniä väriläiskiä sitten asusteilla. 

    Nyt on ollut monia illanviettoja ja keikkoja, ja parit pikkujoulut vielä. Yleensä vedän jotain Rockia päälle, eli mustaa ja glitteriä 😀

  • Sirkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo punainen mekko on ihan mielettömän upea! Olen nyt myös ihastunut merkin valikoimiin!

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko 😍😍😍😍rakkautta.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Liehuvahihainen kukkapaita – iiik! Punaisia housuja voisin kyllä sovittaa, mutta epäilen etteivät jäisi jalkaan…

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Liehuvahihainen kukkapaita – iiik! Punaisia housuja voisin kyllä sovittaa, mutta epäilen etteivät jäisi jalkaan…

  • Evetski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Numero 3 on kaunein ☺ Itse pukeutuisin pikkujouluihin juurikin punaiseen mekkoon.

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hame ja paita!

  • Leenama
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nro 2 ehdottomasti. Minulla ei taida olla pikkujouluja, yksi teatterireissu vain ja siihen löytyy vanha mekko kaapista.

  • hannamariavv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hitsi meinasin unohtaa osallistua, M&S on ehottomasti nykyään mun lempparikauppa! Näistä versio 2 on oma lemppari, jotenkin tuo paita ja vaatteiden mallit vie mukanaan. 

    hanna

    http://www.hannamariav.com

  • ttterhi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen!! Olen itse löytänyt punaisen vasta yli nelikymppisenä ja sopii loistavasti jouluun ja synkkään syksyyn! Nyt ”räväytin” niittipaidan pikkujouluihin. Sitä vissiin vanhetessa uskaltaa kokeilla uusia juttuja!!

  • Tan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti upein oli tuo punainen mekko joka sopi sinulle todella hyvin. Voisin itse toivoa samanlaista. Juhlapukeutuminen itsellä menee yhden mekon varassa jolla mennään hautajaiset, häät ja muut juhlat. Pienten lasten kanssa ei pahemmin pääse juhlimaan ainakaan toistaiseksi. Toivonpa parannusta tähän puoleen pian 🙂

  • _M_
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi punainen mekko ehdottomasti. Just siihen vpisin itsekin pukeutua pikkujouluihin! I-h-a-n-a!!

  • minimaija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun päällä kaikki näytti ihanalta, mutta kakkosasun yläosa oli ihan ehdoton! Siinä oli jotain tosi makeeta!
    Se oli ehdottomasti myös se, jonka joudun hankkimaan itse pikkujouluvaatteeksi tänä vuonna 🙂

  • saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti kukkapaita punaiset housut!

  • Jollu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikä värikylpy! Numero 3 ehdottomasti! Leikittelevää, flirttailevaa  ja, ah niin ihanan syntistä ja leiskuvaa samassa vaatteessa! Voima kolttu!

  • Minna S.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. Punainen mekko on hieno. Näyttävä huivikaulus!

  • Tanjutuulikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asu no 2 on minusta mieleisin, varsinkin hame ja kengät sopivat asuun hienosti. Kaikki asukokonaisuudet olivat kivoja.
    Itse ei tule paljon pikkujouluiltua ja jos niin ”mustalla mennään”.

  • CobaltLane
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkini on ehdottomasti 3. eli punainen mekko. Oma pikkujoulupukeutumiseni tulee varmaankin olemaan musta alaosa, ehkä leveät juhlahousut, ja kultainen tai punainen yläosa.

  • Päivis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hopeinen pusero ja kapea hame <3 Aivan upea ja tuo punainen mekko myös mutta n:o 2 vetää voiton!

  • Heini L
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noista kolmonen, en tosin tiedä, kuin hyvin pukee mua tuollainen kaulus. Pikkujouluja ei ole tänä vuonna, mutta itsenäisyyspäivän kemuihin tää sopis kuin nenä päähän 🙂

  • Taipavu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kapea hame ja hopeinen pusero

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punaiset housut ja kukallinen pusero. Ne oli jotenkin niin freesin tuntuiset. Pikkujoulihin en osallistu, mutta miejeni kanssa käydään ennen joulua jossakin ihanassa joulukonsertissa ja ennen sitä herkullisesti syömässä. Tuo asu sopisi kun nakutettu ❣

  • star
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    3. punainen

    Oma asu vielä harkinnassa, joku vastaava mekko ois kiva

  • Täysikuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko on upea, sekä väri että malli <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko, ehdottomasti!

  • s_heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun suosikki on punainen mekko. Käy sulle tosi hyvin! Omaan pikkujoululookiin kuuluu ainakin näyttävät korvikset ja punaiset huulet, ehkä laitan päälle kultaisen paljettitakin tai sitten keksin jotain ihan uutta. 🙂

  • Timsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosikkiasu nro1. Pikkujouluihin paljettitunika ja kapeat housut.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Punainen mekko ehdottomasti. Kipaisin sen jo hakemaan tästä kirjoituksesta innostuneena. Mustan ystävänä tuskin olisin katsonut siihen suuntaan, ellei kuvat olisi olleet näin hyviä. Pikkujouluja odotellessa.

  • Satelma1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asukokonaisuus 2. Vaikka yleensä en hopeasta tykkää vaan korunikin on keltakultaisia/pronssinvärisiä, niin tuon paidan malli on todella kaunis.Yhdessä hameen kanssa, toimii todella hyvin.

Post A Comment