Vaikka kesäkamppeitakaan ei vielä hetkeen tarvitse kaivaa esiin, niin mulla on jo yksi huikea himotuksen kohde ensi syksyä ajatellen.

Piipahdin muutama viikko sitten Helsingissä ollessani tsekkaamassa gTien uuden malliston ja arvatahan saattaa, että siellä aika monikin asia osui yksiin oman estetiikan tajuni kanssa. Mulla on enempikin kuvia uusista tuotteista, mutta nämä rajuimmat rakkauden tunteet herättäneet jutut ansaitsivat ihan oman postauksensa, joten muita kuvia tulossa hieman myöhemmin.

Mutta siis. Nahkahuppu. Haluan. Tarvitsen. Ja näistä kahdesta kuvaamastani versiosta tykästyin erityisesti tähän jälkimmäiseen tuubimalliseen. Sen sisällä tuntuu kuin olisi omassa pehmoisessa nahan tuoksuisessa kuplassa. Huppu vaimentaa ympäristön häiritsevät äänet ja saa olon tuntumaan ylhäisen yksinäiseltä. Se sopisi minulle enemmän kuin hyvin, sillä viihdyn omissa oloissani ja vihaan hälinää ja meteliä ympärilläni. Tämän asusteen sisässä olisi helpompi vaipua omiin oloihinsa ja unohtaa ympärillä ääntä pitävä maailma.

Huppu tuntui ihanalta myös tuoksunsa vuoksi. Olen aina rakastanut nahan lempeää tuoksua. Uusia laukkuja, kenkiä ja muista asusteita täytyy aina uutena nuuhkia. Ehdotinkin Jennille, että gTie voisi luoda oman parfyymin, jossa tuoksuisi nahka. Mukana voisi olla lisäksi hieman tupakkaa ja tuoretta puuta.

Todellisuuspakoon ei tarvita kovia nuppiin kolisevia aineita. Pois voi päästä myös pehmeän nahan avulla. Todellisuuspakohuppu, pakko saada.


Viime viikolla jäi sporttihommat ihan harmillisen vähälle, kun yhdistelmä normityöt + vapaapäivien freekeikat + kemujen järjestely, juhlinta ja jälkityöt pusersivat kalenterin jo ihan piukkaan. Sen verran kuitenkin sain väänneltyä aikatauluja ja psyykattua itseäni kaiken väsymyksen keskellä, että suuntasin elämäni toiselle tankotanssitunnille.

Osallistuin Studio Moven Pole Start -tunnille, jossa harjoitellaan perusjuttuja kuten pyörähdyksia ja esimerkiksi tangolla seisomista ja istumista. Alkeistasosta huolimatta homma oli itselleni todella haastavaa, mutta eka kerta parisen viikkoa sitten jätti todella positiiviset fiilikset ja intoilin, että "tätä lisää jee!". Toisella tunnilla ei tunnelmat sitten ollutkaan enää yhtä korkealla, ei edes puolitangossa.

Kerroin joskus viime vuonna Rapakunnossa-blogin puolella, miten painonnostotreeneissä pyrki ilmoille hirmuinen itkukohtaus, kun iski epätoivo, häpeä ja paniikki. Nyt puolestani pääsen kertomaan miten kyyneleet valuivat poskilleni tangon ollessa tällä kertaa pystysuunnassa.

Kun ei vaan onnistunut. Ei mikään. Olin ihan nolla. Mun kädet hikoaa niin hemmetisti, että pidosta ei ollut tietoakaan käsien ja tangon toistuvasta kuivaamisesta huolimatta. Yhdistelmä onnettomat käsivoimat, litimärät tassut ja yli 90 kiloo lihaa kannateltavana ei varsinaisesti tee pyörähdysten opettelemista helppoa. Ämmä putoo tankoa pitkin alas kuin säkki sementtiä. Ja kun riittävän pitkään katselin miten muut saivat itsensä pyörimään kepeästi tangon ympärillä pääsemättä itse edes alkuun, lähti se tuttu häpeän ja ahdistuksen sekainen sporttipaniikki hiipimään vatsan pohjasta ja pian sainkin nolona pyyhiskellä kyyneliä treenitoppini helmaan.

Se tunne, kun ei pääse edes pieneen alkuun asiassa jota todella kovasti haluaisit oppia, on ihan hirvittävä. Olen saattanut aiemminkin kertoa, mutta minulle ei ikinä ole ollut tärkeää olla missään asiassa paras, mutta jos tunnen itseni kaikista huonoimmaksi, menen ihan palasiksi ja tuntuu, että kuolen häpeästä. Tää on pätenyt niin kouluun, työhön kuin liikuntaankin. Mulle toiseksi viimeiseksi jääminen koulun hiihtokisoissa oli aina ihan voitto ja valokuvaajan duunissa mä koen hirveää helpotusta, kun näen lehdissä sen tasoista matskua jota en itse ikinä luovuttaisi asiakkaalle.

Kerroin näistä tankotanssi-iktuista heti samointein Instagramissa ja sain kommentin, jossa kehotettiin keskittymään sellaiseen liikuntaan, joka on itselle luontaista ja sujuu. Eli kuten candylander_ sen hyvin ilmaisi niin "Eli tanko poikittain ja akka sen ylle tai päälle ja romua kyytiin ja sit ylös ja alas.". 😀 Ja täytyy kyllä myöntää, että tällä hetkellä se taitaa olla ainoa liikuntamuoto, jossa koen edes toisinaan onnistumisia ja niiden onnistumisien avulla mä sitten kestän ne treenien nöyryyttävämmätkin hetket. Mutta, kun asiassa on sellainen puoli, että toi tankotanssi kiinnostais mua ihan hirvittävästi. Ja just siitä syystähän se itkukin tuli. Se tulee, kun en osaa vaikka kovasti haluaisin.

Mutta mä en haluais antaa tälle häpeälle ja ahdistukselle valtaa, joten aion mennä tunnille vielä kolmannenkin kerran. Ohjaaja neuvoi, että aivan kuten tangon ollessa poikittainkin, niin myös pystytangon kanssa voi otetta parantamaan käyttää esimerkiksi nestemäistä mankkaa. Siispä meinaan kokeilla pääsenkö hommassa yhtään eteenpäin, jos saan hikitassuprobleemaan hieman apua. Sitten on seuraavana kompastuskivenä olemattomat voimani, mutta nehän lisääntyy, kun treenaa. Joten perkele, menen vielä uudelleen.

Pahoitteluni kaikille niille, jotka odottivat tältä postaukselta jotain mielenkiintoista raporttia siitä mitä tankotanssitunnilla tapahtuu. Nyt ei ollu muuta kerrottavaa kuin ahdistusta ja pillitystä. Mut ehkä sit ensi kerralla jotain muutakin!


Lupasin edellisessä postauksessa esitellä juhlista jokusen muunkin asun kuin vain omani, joten tässä olisi kaksi kaunotarta 20-luvun tyyleineen. Tanjan ja Eevan asut ovat loistava osoitus siitä, että vaikkei teemabileiden asua löydy valmiina omasta kaapista, niin sellaisen voi saada todella edullisesti.

Eeva oli löytänyt kauniin kaksikerroksisen mekkonsa New Yorkerista kympillä. Alunperin pitkillä hihoilla varustettu mekko koki muodonmuutoksen Eevan äidin käsissä ja hihat muuttuivat pitkiksi pitsi "hansikkaiksi". Asuun sopivat korut puolestaan löytyivät lainaan työkaverilta ja mukavat Riekerin korkkarit olivat oman kenkäkaapin asukit.

Tanja puolestaan oli tehnyt mekkolöydän Porilaiselta Kipunan Kirppikseltä naurettavaan kolmen euron hintaan. Myös tämän mekon muokkaamisessa oli äidillä näppinsä pelissä ja siihen oli lisätty musta pitsinauha lantiolle tuomaan 20-luvun henkeä. Pitkät satiinihanskat olivat kuulema "jonkun kasvorasvan kaupanpäällinen" ja läjä sopivia koruja löytyi omien korurasioiden kätköistä. Kengissä myös tämä lady luotti Riekeriin ja jalasta löytyikin mainiosti ajan henkeen sopivat remmikengät. Uutena asua varten oli tarvinnut siis hankkia vain hiuskoriste, joka oli löytynyt Glitteristä. Kiitokset hirmuisesti molemmille tämän postauksen tähdille, että sain teidän lookit täällä esitellä! 🙂