Posted at 21:55h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Tänään punttikoulussa valmentaja kysyi, että "huomaatko sä Veera itse miten paljon olet kehittynyt siitä kun tulit tänne?" Vitsit miten kiva olikin miettiä mitä kaikkea muutosta itsessä on tapahtunut. Siinä sitten keskustelu kääntyi myös syihin, että miksi esim. minä käyn rautoja kolisuttamassa. Ja sieltä nää mietteet sitten taas nousi..
Muistan tilanteen menneeltä vuodelta, kun tapasin ohimennen yhden hyvänpäiväntutun. Moikkausten ohella tyyppi hihkaisi, että "vitsi sä oot kyllä laihtunut, kun oot alkanut treenaamaan!". Minä korjasin harhaluulonsa vääräksi kertoen, että grammaakaan ei ole ruhosta lähtenyt eikä muutenkaan mitat muuttunut. Henkilö meni hieman hämilleen ja jatkoi, että "no mä vaan aattelin.. kun näytät jotenkin paljon paremmalta kuin ennen".
Noin äkkiseltäänhän nuo kommentit voisi kuitata pelkästään positiivisena asiana. Että ooh, näytin jonkun silmään aiempaa hoikemmalta ja paremmalta, joten jippijaijee! Mutta homma ei ole ihan niin yksiuloitteinen.
Jos joku ihminen näyttää paremmalta kuin ennen, niin ainakin omasta mielestäni siihen voi varmasti olla olemassa muitakin mahdollisia syitä kuin laihtuminen. Ja jos joku näyttää poikkeuksellisen hyvältä, niin sen kommentoimiseksi riittääisi ihan vain esimerkiksi yksinkertainen "näytät tosi hyvältä tänään!". Pelkkä kiva kehu, joka ei sisällä viittauksia henkilön painoon eikä muistele sitä kuinka aiemmin olet näyttänyt kommentoijan mielestä jotenkin huonommalta.
Tuo alkuperäinen kommentointi sisältää aika paljon sen sanojan ajatusmaailmaa. Siitä voidaan lukea, esim seuraavanlaisia ajatuksia: A) jos joku treenaa, etenkin jos läski treenaa, niin se varmasti yrittää laihduttaa. B) Se on nyt somen ja blogin mukaan treenannut jo muutaman kuukauden, niin pakkohan se on ollut vähän edes laihtua C) Jos joku yrittää laihduttaa, niin se varmaan haluaa kuulla, että näyttää hoikemmalta kuin ennen. D) jos ylipainoinen ihminen näyttää jotenkin edellistä tapaamista paremmalta, niin sen on pakko johtua siitä, että se on laihtunut.
Minulta on viimeisen vuoden aikana myös udeltu muutamaan otteeseen, että millainen laihdutustavoite minulla on. Se saa mut aina vaan miettimään, et eikö jumalauta saa ylipainoinen ihminen urheilla ilman että asettaa itselleen laihdutustavoitteen? Olenkin todennut kysyjille aina, että minulla on painonlaskutavotteiden sijaan painonnostotavotteita. Don't get me wrong, en mä taistele väen vängällä sitä vastaan, jos nyt sattuis laardia tästä kropasta lähtemään, mutta antakaa nyt läskikammoiset ihmiset mulle anteeksi se, ettei mulla ole kilojenpudotustavotteita.
pullero sporttaaja kokovartalorikoossa
Mä olen vallan hyvin perillä ylipainon terveysriskeistä ja haitoista ja siitä, että olomuotoni on monien mielestä ympäristörikos. Mutta mulle mun koko ei ole todellakaan se kiinnostavin juttu, ei ees top vitosessa. Mua kiinnostaa kyllä terveys, sitähän mä tässä nyt olen alkanut edistämän lisättyäni liikuntaa elämääni. Mut mua ei kiinnosta pätkääkään se, että mun hyvinvointia ja esimerkiksi kauneutta arvioidaan painolukeman mukaan.
Mä olen nyt reilun vuoden ajan treenannut enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti. Ja kaikkien suureksi pettymykseksi voin kertoa, että painan kilolleen saman verran kuin vuosi sitten. Ja se lukema on sama kuin kolmekin vuotta sitten. Kolmen vuoden takaista kehonkoostumusmittausta tämän vuoden alussa tehtyyn vertaamalla selviää kuitenkin, että lihasta on tullut lisää. Se ei näy ulospäin tän rasvakerroksen alla, mut mä tunnen sen itse omassa arjessani. Siinä missä en reilu vuosi sitten jaksanut kyykätä kunnolla edes pelkällä naisten tangolla, niin nyt kyykkään yli puolet omasta painostani. Maasta vedän jota kuinkin oman painoni ja ihan kaikessa muussakin kehityssuunta on koko ajan ylöspäin.
Sama muija, ihan saman painoisena, joka ei viime vuoden helmikuussa todellakaan päässyt liikkuvuutensa puolesta syväkyykkyy, saati sitten notkeasti ja näppärästi ylös, hoitaa nykyään suuren osan töistään rehellisessä slaavikyykyssä ilman pieninpiäkään ylösnousuongelmia. Aiemmin seisomista matalemmat kuvausasennot vaativat yleensä perseelleen tai makuulleen menemistä.
Että mitä jos keskityttäis jokainen enempi siihen mitä siellä omalla vartalollamme pystytään tekemään ja mitä se jaksaa kuin siihen montako kiloa se tomumaja painaa ja näyttääkö perse tänään leveämmältä vai kapeemmalta kuin viime viikolla. Ja pointti tässä oli vielä se, että keskitytään nimenomaan siihen omaan vartaloon ja annetaan muiden huolehtia omistaan. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin joku voi olla ihan tyytyväinen omaan ulkonäköönsä/painoonsa vaikka sun mielestä asialle pitäisi jotain tehdä.
Mä olen tosi iloinen, että elämänmuutosten myötä löysin vihdoin motivaatiota ja jaksamista palata liikunnan pariin ja mä todella kovasti toivon lisääväni sitä arkeeni entistä enemmän. Mulla on myös pyrkimyksiä järkevöittää syömisiäni ja esimerkiksi viime kuukausina olen jo aika hyvin onnistunut ujuttamaan elämääni esimerkiksi aamiaisen. Minä siis olen läski nainen, jota kyllä kiinnostaa oma hyvinvointi, mutta mä en vaan ole kiinnostunut vaa'an lukemista. Mua ei kiinnosta ruokien punnitseminen, ei kaloreiden laskeminen, eikä laihdutustavoitteet. Mua kiinnostaa se miltä musta tuntuu, se paljonko voin laittaa rautaa tankoon ja se millaisiin asioihin mun keho pystyy. Mua kiinnostaa se, että punttihommat on parantanut mun ryhtiä, vähentänyt niska- hartia ja päänsärkyjä ja tehnyt musta notkeemman.
Niin, että saisko läski vähän urheilla vaikkei se typerys oo tajunnu alkaa jutta-dietille ja asettaa kilotavotteita muuta kuin tangon päihin?
PS. Ois ollu tosi makoisaa kuvittaa tää postaus kunnon wannabe-fitness -posetuksilla belfieineen, mut mun pokka ei riittänyt. 😀 😀
EDIT: Lisäyksenä vielä linkki Kukka Laakson hyvään blogikirjoitukseen otsikolla Kehitä, älä kuihduta. Kantsii lukee!!
farkut-Lindex, Generous (saatu)/pusero-Gina Tricot/nahkarotsi-Junarose (saatu)/aurinkolasit-Le Specs (saatu)/korvikset-Merry Go Round
