Jos tuli viime postauksessa valiteltua villapaitajumitusta, niin nyt voin ilokseni kertoa pukeutuneeni lähiaikoina jo monta kertaa mm. näiden kuvien nahkahameeseen. Melkoista edistystä pitkän farkut+neule -kauden jälkeen! Ehkä sen kuuluisan tunnelin päässä on vihdoin näkyvissä hieman valoa. Niin pukeutumisen suhteen kuin muutenkin.

Niin se onneksi menee, että heti kun on jotain muutakin syytä poistua kotoa kuin toimistolle, kuvauskeikalle tai lähikauppaan, niin kiinnostus vaatekaapin perusteellisempaan tonkimiseen lisääntyy. Viime viikonloppuna tuli käytyä kahteen kertaan ulkona syömässä, joten mukavuusneuleet saivat vihdoin hetkeksi väistyä.

Perjantaina kiskoin nahkahameen kaveriksi ylipolven saappaat ja viiniinpunaisen kietaisupaidan. Sunnuntaipäivälliselle puolestaan suuntasin tässä kuvien kokonaisuudessa, josta tykkäsin tosi paljon.

Nyt joutaa aiemmin ostamani nahkahame Zadaahan etsimään uutta kotia, kun löysin joululahjaksi itselleni tosi hyvän hameen sijaan täydellisen. En vuosien etsinnän jälkeen enää uskonut, että täyden kympin nahkahametta itselleni löytyy, joten päädyin ostamaan sen riittävän hyvän.

Ihan yllättäen tuli kuitenkin Ratsulassa vastaan tämä Gerry Weberin kynähame, josta 46 kokolapun perusteella veikkasin, että ei itselleni mahtuisi. Ja kävipä vielä ilmi, että hame oli jollain ilmeisesti sovituksessa hieman takasaumasta revennytkin. Mutta epäilystä huolimatta hame mahtui mulle ja siinä oli vielä varaa tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet, jotka Ratsulan ompelimossa suoritettiin.

Se, mikä tästä hameesta tekee oikeasti täydellisen moniin muihin sovittamiini ja omistamiini nahkahameisiin verrattuna, on se että se on malliltaan riittävän suora. Usein nahkahameet ainakin omassa koossani on tehty vähän kurvikkaammalle alavartalolle, jolloin mun suoralla lantiolla ne usein hieman pussittavat sivuilta. Niihin pitäisi aina olla vähän kapeampi vyötärö ja vastapainoksi sitten enemmän tavaraa lantiolla.

Tuo sama ongelma mulla on toki usein muidenkin kynähameiden kanssa, mutta nahka materiaalina ei anna sitä yhtään anteeksi, toisin kuin vaikka hieman elastaania sisältävät kangashameet. 

Joten ihan hirmuisen suuri huraa tälle hameelle! Superpehmoinen nahka yhdistettynä yksinkertaiseen malliin ja hyvään istuvuuteen tekee tästä sen pitkään etsityn vaatekaapin klassikon. Hame muistuttaa ilahduttavasti mun yo-juhlapukuni hametta. Erotuksena lähinnä korkeammalle ulottuva vyötärö. Sellainen lähes lanteilla roikkuva malli ei nyt 20 vuotta ja 35 kiloa myöhemmin olisi enää ihan niin hitti. 😀

Mutta sen yo-hameen jälkeen mä olen aina metsästänyt jotain yhtä ihanaa. 

Korkealle nousevan vyötärön ansiosta tämän hameen kanssa näyttääkin tosi kivalta, kun yläosa puetaan hameen sisään. Tämä on taas hyvä esimerkki visuaalisesti huijaavasta asusta. Korkealle nouseva hame luo vyötärölinjan ja saa samalla alavartalon näyttämään todellista pidemmältä. Avonainen hameen alle ulottuva kimono tuo vielä olemukseen vielä lisää pituutta. 

Tämä on muuten hyvä yhdistelmä silloinkin, jos puseron pukeminen hameen sisään vähän arastuttaa. Rentolinjainen päällyshuitula kun paljastaa vatsan ja vyötärön seutua vain pätkän. Paljastaa ja peittää siis sopivasti yhtä aikaa.

Hame – Gerry Weber / Toppi – Junarose (saatu) / Kimono – Pieces / Kengät – Roccobe, Vamsko

Mutta niin kivalta kuin tämä asu näyttikin, niin täytyy sanoa, että tuo nahkahame sopii loistavasti myös villapaidan ja tennareiden kanssa pidettäväksi!

PS. Muutaman kappaleen bongasin tuota hametta vielä hetki sitten Booztilta.

PPS. Olen tehnyt lähiaikoina toisenkin uskomattoman hyvän nahkaisen löydön. Koitan saada kuvattua pian.

 

 


”Mä olen virallisesti menettänyt otteeni elämään ja luopunut periaatteistani.” Tämä oli mun eka ajatukseni, kun löysin itseni uudenvuodenyönä baarista legginseihin ja villapaitaan pukeutuneena. Niissä samoissa, joissa olin muhinut suurin piirtein kaikki joulunpyhät.  Ajatus kulki siinä kuitenkin pikkuisen ensikauhistusta pidemmälle ja totesin hetken päästä asun ainoaksi ongelmaksi sen, että kashmirneuleessa tuli hirmuinen hiki ysärihittien tahtiin tansiessa.

Ilta oli kiva, baariin lähtö oli suunnittelematon ja yllättävä ja tajusin asujärkytykseni jälkeen, että moni asia on muuttunut. Ensimmäinen havainto oli se, että baarit paikkoina ovat menettäneet merkityksensä elämässäni. Nuorempana kapakkaan lähtiessä oli ensisijaisen tärkeää näyttää hyvältä.

Etenkin 2000-luvun alkuvuosina bile-/baaritoppi oli yksi järkyttävän kertakäyttökulttuurin tavanomaisista ilmentymistä ja sellaisen tärkeimmät ominaisuudet oli edullisuus ja seksikkyys. Baariin mennessä mietti kovasti miltä näyttää muiden, etenkin miesten, silmissä.

Nyt siinä villapaidassani tanssilattialla hikoillessa oli ihanaa tajuta, että mua ei tippaakaan kiinnostanut se mitä joku muu siellä ajattelee ulkonäöstäni ja asustani. Mietin vain hetken aikaa hieman järkyttyneenä mitä mieltä itse olisin tuosta ”repsahduksesta”. 😀

Kauhistukseni liittyi siihen, että olen perinteisesti ollut hyvin jyrkkä sen suhteen missä tilanteissa on ok heilua niin välinpitämättömästi pukeutuneena. Viime aikoina aikoina olen kuitenkin ylipäätään löysännyt pukeutumiskriteerejäni hurjasti. Olen sitten yrittänyt miettiä johtuuko se siitä, että minusta on vain tullut laiska ja välinpitämätön vai siitä, että mun elämä vaan on nykyään enimmäkseen sellaisia tilanteita, joihin on luontevinta pukeutua ensisijaisesti rennosti ja käytännöllisesti. 

Kai mä olen ennenkin arjessani pukeutunut viikon putkeen samoihin farkkuihin ja neuleeseen, mutta vastapainoksi oli sitten enemmän sellaisia menoja joihin teki mieli laittaa päälle vaikkapa mekko ja korot. Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin lähinnä muhinut töiden jälkeen yksin kotona, niin vähälle on jäänyt paljettien kimallus, korkeat korot ja lyhyet helmat. 

Olen hieman soimannut itseäni siitä, että olen aamu toisensa jälkeen kiskonut päälleni samat mustat pillifarkut ja harmaan neuleen. (Lomalla ne farkut vaihtuivat niihin leggareihin!) Ihanaa mukavuutta. Ne ovat vaatteet, jotka päällä on ollut helppo työskennellä ja ne ovat sopineet maihareiden kanssa loistavasti paskaan säähän. Mutta olen miettinyt, että milloin musta tuli pukeutumisen suhteen näin laiska ja tylsä ja onko tämä pysyvä olotila. 

Luulen kyllä, että kyse on vaan lähinnä siitä, että elämä ylipäätään on ollut vähän harmaata ja tylsää. Sillä kyllä mä huomaan kuitenkin innostuvani pukeutumisesta sitten, kun tilanne oikeasti niin vaatii. Ehkä pitää tänä vuonna koittaa järjestää vähän enemmän sellaisia menoja joihin tekee mieli laittaa jotain kivaa päälle. Yrittää innostua olemaan taas hieman sosiaalisempi.

Olen miettinyt sitäkin perinteistä kysymystä, että ketä varten mä pukeudun. Että jos, ja kun, mä kuitenkin pääasiassa pukeudun itseäni varten miettimättä että miellyttänkö tyylilläni muita, niin miksi en pukeudu joka päivä yksin ollesakin nätisti ihan vaan omaksi ilokseni? Monena aamuna mä olenkin ensin valinnut päälle jotain muuta, vaikkapa kivan mekon ja saappaat, mutta tullut hetken päästä siihen tulokseen, että kaipaan sittenkin vain jotain lämmintä ja pehmeää.

Niin, siinä se taisi se avainasia nyt tulla, mä olen viime aikoina kaivannut vaatteiltani lähinnä vain pehmeyttä, turvaa ja ehkäpä myös huomaamattomuutta. Sellaista lohdullista halausta. Siksi olen päivästä toiseen kiskonut päälleni pehmoisen silkktirikootopin ja sen päälle lämpimän neuleen. Jalkaan joustavat pillifarkut tai muut mukavat housut. Väreinä harmaata ja mustaa.

Jopa vaaleat farkut ovat tuntuneet jotenkin huomiota herättäviltä. Jalkaani olen viimeisen kuukauden ajan sujauttanut kengät jotka ovat mielestäni ihan uskomattomat tylsät. Sellaiset joita olen vuosikausia vältellyt. 

Niin kai se on, että pukeutuminen heijastelee ainakin itselläni usein fiilistä ja sielunmaisemaa. Muistan kun aikoinaan pahasti sairastaessani pukeuduin yhden syksyn ja talven ajan lähes päivittäin samoihin khakinvärisiin reisitaskuhousuihin. Ne oli ankeat ja tylsät, mutta mukavat.

Kun sitten oloni vihdoin koheni ja sairaalassa ravaaminen väheni, heitin ne housut pois sillä ne halunnut nähdä niitä enää koskaan. Edelleen, yli kymmenen vuotta myöhemmin miettiessäni tuon ajan tapahtumia, kipuja ja tutkimuksia, nousee mieleeni kuva noista housuista. 

Joten mun täytyy koittaa suhtautua tähän muutaman käytännöllisen, mukavan ja värittömän vaatekappaleen ympärillä pyörivään arkipukeutumiseeni nyt armollisesti. Tää on nyt tätä. Se on sellainen yleisesti omaa elämää koskeva fiilis tällä hetkellä, että odotellaan tässä uutta inspiraatiota. 

Farkut – Ellos / Pusero – Masai / Kengät – Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvikset – MyrskyMyrsky

Kuvissa yksi kuluneen talven arkisista univormuista. Olen toisinaan vähän siistimpää ilmettä tarvitessani korvannut harmaat mukavuusneuleeni tuolla Masain raitapuserolla. Siinä on jo niin paljon tapahtumaa (raitakuosi, hihojen ja takahelman röyhelöt), että edustaa jo tällä hetkellä varsin ”jännittävää” pukeutumista. 😀

Suuntaan huomenna työreissulle Jyväskylään. Tiedän jo mitä aion pukea päälleni. Matkoille harmaan neuleen ja koulutukset voisin vetää tuossa kuvien raitapuserossa. Helppoa, mukavaa ja turvallista.

 

 


Tammikuun Suuri Käsityö -lehdessä ilmestyi suunnittelemani minimalliston kolmannet kaavat. Halusin mukaan myös yhdet housut ja päätin käyttää tilaisuuden teiniajoista saakka kyteneen haaveeni toteuttamiseksi. Halusin vihdoin ja viimein punaiset skottiruutuiset housut.

Minulla on ollut jotkut vähän sinne päin pöksyt joskus parikymppisenä, mutta juuri oikeanlaisia ei ole koskaan tullut itselle sopivina vastaan. Ja nyt ysärityylin ollessa taas nosteessa, tuntui tämä housuhaave jälleen ajankohtaiselta. Joten nyt 20 vuotta myöhemmin, mulla vihdoin on nämä jo teininä haaveilemani ruutupökät!

Pusero – Monki / Rintaliivit – Elomi / Kengät – Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvakorut – MyrskyMyrsky

Housujen vyötärö on korkea, yli navan, kuten kaikissa suosikkihousuissani. Lahkeiden etupuolella yksityskohtana on ommellut prässit ja takana paikkataskut. Lahkeet on tarkoituksella sen verran pitkät, että ne voi rennosti joko kääriä tai survoa maihareiden varsien sisään.

Lahje on alaspäin kapeneva, mutta teiniaikojen haavehousuista poiketen lahkeet eivät kuitenkaan ole pillit vaan enemmän mallia porkkana. Housujen mukavuutta lisää vyötärön takaosassa oleva kuminauha. Kiinnityksenä housuissa on vetoketju ja farkkunappi.

Koska idea kaikkien mun malliston kaavojen kohdalla on, että niillä syntyy kaksi erilaista versiota, halusin teiniajoistani muistuttaville punk-henkisille housuille pariksi hieman fiinimmät ja ns. aikuisemmat versiot. Punaiset punkhousut eivät juuriaan jousta, mutta tähän toiseen versioon valitsin kullanhohtoisen joustavan neuloskankaan. Lopputuloksena on siistit ja supermukavat housut, jotka toimivat joustavuutensa ansiosta itselläni hyvin myös duunivaatteena.

Neule – Zizzi / Kengät – Ecco (saatu) / Korvikset – Viaminnet (saatu)

Yhdistin kuvauksissa kultaruutuiset housut näin hilitysti loafereihin ja Zizzin neuleen kanssa. Ei ehkä ihan itseni näköinen asu, mutta halusin luoda selkeän eron tyylien välille, jotta useampi lukija voisi samaistua tyyliin.

Oikeassa käytössä kultaruutupöksyt ovat saaneet toisten housujen lailla kaverikseen maiharit ja mustaa.

Kaava on siis sama, mutta yksityiskohdissa on eroja. Upslaakit tuovat esiin kankaan kullanhohtoisen kääntöpuolen ja paikkataskujen sijaan tässä versiossa on takana yksityiskohtana vain yksi valehalkiotasku.

Joustavan kankaan ansiosta vetoketjua ei tarvita, vaan housut ovat mallia pull on. Näissä housuissa ei myöskään ole prässiompeleita, vaikka hyvin tähänkin sopisivat.

Vaikka punaiset punkhousut olivatkin ideointini lähtökohta, niin veikkaan silti enemmän käyttöä näille kultaruutuisille. Mutta ihanaa, että vihdoin sain myös nuo haaveilemani skottiruudut.

Housut – Veera x Suuri Käsityö -lehti / T-paita – Kaffe / Jakku – Pola / Kengät – Dr. Martens

Kaavat näihin housuihin löytyvät siis tammikuun Suuri  Käsityö -lehdestä kokovälillä 34-54. Molemmat tässä nähdyt kankaat löytyvät Eurokankaan valikoimista.

Studiokuvat: Anna Huovinen- Sanoma / meikki ja hiukset- Heidi Reponen