Mua ahdistaa yks juttu tällä hetkellä tässä bloggaamisessa varsin suunnattomasti. Nimittäin se, että pitäisi olla koko ajan hyviä valokuvia, jotta olis järkeä blogata, mutta kun en vaan jaksa, pysty ja kykene. Mulla ei ole energiaa kovinkaan usein pelata  yksikseni jalustan, kaukolaukaisijan ja valaistuksen kanssa ja sitä paitsi minulla ei todellakaan tulisi mieleenkään mennä yksikseni johonkin ihmisten ilmoille kuvaamaan itseäni. Eikä tässä keskustassa asuessa ole lähellä mitään yksityisyyden suojalla varustettuja puskiakaan.

Tunnen itseni jo ihan riittävän naurettavaksi, jos joku muu kuvaa mua julkisilla paikoilla (ja myös muuten), joten itse itseni kuvailusessiot tulevat kysymykseen vain kotona tai studiossa. Ensin mainitussa on aina liikaa kamaa tiellä ja jälkimmäisessä homma on kovin vaivalloista, jos haluaa, että kuvista tulis mitään muuta kuin valkoisella taustalla pehmeällä valolla kuvattuja perustylsyyksiä. Ja sitä paitsi, en mä edes viitsisi aina kipaista studiolle, kun päälle sattuu jotain mitä haluaisin kuvata tänne. 😛

Mua ahdistaa ja stressaa tämä kyseinen valokuva-asia siinä määrin, että mietin onko edes järkeä jatkaa koko blogia, jos ei ole energiaa kuvata kunnon kuvia. Huonot kuvat hävettää erityisesti sen vuoksi, että satun tienaamaan leipäni nimenomaan kameran laukaisijaa painelemalla. Mut on vaan niin hiton hankala  kloonata itsensä myös sinne kameran taakse. Kyllä sitä aina välillä saa jonkun nappaamaan pikaisesti pari ruutua, mutta hankala siinä on toteuttaa jotain omaa visiota, kun ei halua vaivata toista  minuuttia kauempaa, eikä kaikilla välttämättä edes ole valmiuksia ottaa kaikkia toiveita ja kuvausohjeita vastaan.

Mistä niin monille bloggajille riittää joka päivälle niitä innokkaita ja kuvaustaitoisia kavereita ja poikaystäviä? En tajua.

mandi2

En siis tiedä miten tätä puuhaa jatkaisin. Ei ole kiva blogata, jos koko ajan ärsyttää ja nolottaa kunnon kuvien puute. Ei ole myöskään kiva blogata, jos asiasta tulee suurikin stressi. Ratkaisumalleja kenelläkään?

Nillityksen kuvituksena pari sellaista kuvaa tältä kesältä, joista olen jopa itsekin pitänyt. Siskontytön valmistujaiskuvia kuvattiin kiukkuisten hyttysten keskellä ja lopputuloksena oli muutamia vallan ihania otoksia kauniista metsän keijusta ja itikan puremista turvonneet nilkat sekä mallilla, että kuvaajalla. Tätin ihana muru antoi pahaa aavistamatta luvan julkaista kuviaan ja päätyikin blogin lisäksi myös studiomme etusivulle. 😀

mandi

Olen kovasti viime aikoina viehättynyt ronskista kontrastin ”pilaavasta” vastavalosta ja kaiken maailman epäterävistä elementeistä kohteen edessä. Samaa meininkiä oli nähtävillä myös kesäkuussa otetuissa ”luontokuvissa”. Tällaisia asukuvia ottaisin juur nyt jos voisin kloonata itseni kameran taakse. 😀

Pahoitteluni tällaisesta negailuryöpystä, mutta kenellekäs mä tästä aiheesta purkaisin, jos en just teille?

Miten tärkeitä kuvat ovat blogeissa? Jääkö auttamatta täysin ilman lukijoita, jos ei kykene perusräpsyjä kummempiin suorituksiin? Millainen taso riittää?

Huomaathan myös edellä olevan hetki sitten julkaistun postauksen, jossa kaipailen apuanne täydellisten t-paitojen metsästyksessä!


Päälle päätyneitä asuja on kyllä tullut aina silloin tällöin kuvailtua, mutta tänne blogiin asti niitä ei ole viime aikoina juurikaan eksynyt. Nyt kuitenkin yksi harvinainen näky viime viikkojen helteiltä, nimittäin pitkät housut. Jotenkin kuvittelin viime viikolla eräänä iltana, että yhdentoista aikaan illalla vois jo olla hieman viilee. Olin totaalisen väärässä ja hikoilin tuskissani.

7

Pöksyt GT:n alesta kympillä, kengät joista helteen pieksemät jalat tursuilevat/Bianco, täydellinen t-paita Benettonin alesta, kangaskassi paljettikoristeilla/H&M Kids, rannekoru/Snö of Sweden ja pääkallot niitä ihanuuksia joiden postaus edelleen odotuttaa itseään.

Mulla on ollut jo pitkään etsinnässä täydellisiä perus t-paitoja ja nyt löysin lähes vahingossa yhden Kajaanin Benettonilta. Mutta harmikseni tosiaan vain yhden. Laajan etupuskurini vuoksi on haasteellista löytää t-paitoja jotka eivät olisi liian tiukkoja, mutta eivät toisaalta jäisi myöskään tököttämään päälläni teltan omaisesti. Materiaalin ja mallin täytyy natsata aivan kohdalleen, jotta teeppari laskeutuisi juuri oikealla tavalla. Benettonin viskoosi-pellava-sekoite (80 %/20″) t-paita osui kultasuoneen aivan täydellisesti.

Ihan aavistuksen verran läpikuultava materiaali ja huolittelemattomat hihansuut sekä juuri sopivan avara kaula-aukko yhdistettynä ihanan tuntoiseen materiaaliin muodostaa aivan t’yden kympin t-paidan. Olen pessyt ja pitänyt tätä nyt lähes tauotta ostamisesta lähtien.Hintakaan ei päätä huimannut, sillä alennuksen jälkeen se taisi kustantaa jotain 13-14 €.

Täydellisyydessä on yksi ainoa hemmetin suuri vika, nimittäin se, että minulla on niitä vain yksi. Paita oli omassa koossani viimeinen lajiaan, eikä tätä yksilöä löytynyt enää myöskään Helsingin eikä Rauman Benettoneista, kun niissäkin olen jo ehtinyt vierailla puseroita epätoivoisesti etsimässä.

Jos kukaan löytää tätä paitaa oman kaupunkinsa Benettonista koossa L, niin olisin halukas näitä lisää hankkimaan! Eli viskoosi-pellava-sekoite t-paita, jossa huolittelemattomat hihansuut. Tällä kuvauksella ainakin Kampin ja Rauman liikkeissä tunnistivat tuotteen. Joten jos sattuu vastaan ja tahdotte auttaa epätoivoista, niin ilmoitelkaa!

3

Pitkien housujen aiheuttamaa läkähdystä piti tietenkin hoitaa nesteytyksellä. Hikisen illan lääkitykseksi määrättiin vaalea sangriakannu ystävän kanssa jaettuna. Juomasta ei kyllä ehtinyt paljoa nautiskella, kun tajuttiin kelloa katsoessa, et tulee kiire, jos meinataan ehtiä katsomaan Jukka Poikaa. Mut kyllä kai se yks sangriakannu nyt kymmenessä minuutissa uppoaa! Olis ehkä kannattanut katsoa sitä kelloa jo tiskillä tilatessa ja tyytyä yhteen siideriin. 😀

2

4

Mun ja Encen irtoripsitilaus saapui jo tuossa pari viikkoa sitten. itse en ole vielä ehtinyt testaamaan yksiäkään räpsyttimiä, mutta Ence on ehtinyt hurjia luomuksia jo silmiinsä liiamailemaan. Aika huimat nuo pinkit eikö vain?! Mä olen ihan varma, et ainoa paikka johon mä onnistun omat ripseni liimaamaan on joko mun otsa tai ylähuuli… katotaan milloin uskallan yrittää. 😀

Huomenna KarmaRockiin lipunmyyjäksi! Ketä muita tulossa festaroimaan?


Nyt eletään hetkiä jolloin uskollisuus on koetuksella. Tukkani on ehtinyt kesäkuun alkupuolella suoritetun kampaajakäynnin jälkeen niin karmeaksi mättääksi, että koettelee totisesti päättäväisyyttä odottaa oma ihana luottokampaaja kesälomalta takaisin töihin sen sijaan, että syöksyisi karvainen pää kolmantena jalkana ensimmäiseen vastaan tulevaan puljuun joka suorittaa karvan katkaisua. Mutta mä aion olla vahva. Ensi keskiviikkona se päivä vihdoin koittaa, kun pääsen hikipuskastani eroon. Siihen saakka on yritettävä löytää luovia ratkaisuja joilla hillitä himonsa tarttua itse keittiösaksiin.

hattu3

hattu1

kuvista kiitos pomolleni heidille!

Mikäli keli ei olisi ihan nykyisissä astelukemilla, saattaisi eilen Vero Modasta löytämäni hattu olla oiva apu tässä taistelussa rumaa tukkaa vastaan, mutta ikäväkseni musta huopa sulattaa aivot  auringonpaisteessa vielä omaa mätästäni tehokkaammin. En ole edes ihan varma käykö tuo hattu edes minulle kovinkaan hyvin, mutta kovasti se vain silti viehätti. Olen kuitenkin monenmoisten päähineiden suuri ystävä, joten kyllä tämäkin joukon jatkoksi mahtuu. Ostospäätökseen saattoi vaikuttaa myötämielisesti myös se, että mulla on edelleen sitä VM/Only lahjakorttia jäljellä ja kun malttamaton olen, niin sehän kovasti polttelee lompakossa. Knalli kustansi  16,95 €, joten melko monta kymppiä mulle edelleen jäi myöhemmin tuhlattavaksi. Mustan lisäksi hatusta oli tarjolla harmaa versio.

En ole ihan varma kumpi on kamalampaa, tosi ruma tukka vai hatun alla kiehuva pää. Ehkä se ensimmäinen, joten lykkään tästä knallin päähän ja lähden polkemaan hikipäässä kotiin!