31.07.2010 valokuvaajan valokuvastressi

Mua ahdistaa yks juttu tällä hetkellä tässä bloggaamisessa varsin suunnattomasti. Nimittäin se, että pitäisi olla koko ajan hyviä valokuvia, jotta olis järkeä blogata, mutta kun en vaan jaksa, pysty ja kykene. Mulla ei ole energiaa kovinkaan usein pelata  yksikseni jalustan, kaukolaukaisijan ja valaistuksen kanssa ja sitä paitsi minulla ei todellakaan tulisi mieleenkään mennä yksikseni johonkin ihmisten ilmoille kuvaamaan itseäni. Eikä tässä keskustassa asuessa ole lähellä mitään yksityisyyden suojalla varustettuja puskiakaan.

Tunnen itseni jo ihan riittävän naurettavaksi, jos joku muu kuvaa mua julkisilla paikoilla (ja myös muuten), joten itse itseni kuvailusessiot tulevat kysymykseen vain kotona tai studiossa. Ensin mainitussa on aina liikaa kamaa tiellä ja jälkimmäisessä homma on kovin vaivalloista, jos haluaa, että kuvista tulis mitään muuta kuin valkoisella taustalla pehmeällä valolla kuvattuja perustylsyyksiä. Ja sitä paitsi, en mä edes viitsisi aina kipaista studiolle, kun päälle sattuu jotain mitä haluaisin kuvata tänne. 😛

Mua ahdistaa ja stressaa tämä kyseinen valokuva-asia siinä määrin, että mietin onko edes järkeä jatkaa koko blogia, jos ei ole energiaa kuvata kunnon kuvia. Huonot kuvat hävettää erityisesti sen vuoksi, että satun tienaamaan leipäni nimenomaan kameran laukaisijaa painelemalla. Mut on vaan niin hiton hankala  kloonata itsensä myös sinne kameran taakse. Kyllä sitä aina välillä saa jonkun nappaamaan pikaisesti pari ruutua, mutta hankala siinä on toteuttaa jotain omaa visiota, kun ei halua vaivata toista  minuuttia kauempaa, eikä kaikilla välttämättä edes ole valmiuksia ottaa kaikkia toiveita ja kuvausohjeita vastaan.

Mistä niin monille bloggajille riittää joka päivälle niitä innokkaita ja kuvaustaitoisia kavereita ja poikaystäviä? En tajua.

En siis tiedä miten tätä puuhaa jatkaisin. Ei ole kiva blogata, jos koko ajan ärsyttää ja nolottaa kunnon kuvien puute. Ei ole myöskään kiva blogata, jos asiasta tulee suurikin stressi. Ratkaisumalleja kenelläkään?

Nillityksen kuvituksena pari sellaista kuvaa tältä kesältä, joista olen jopa itsekin pitänyt. Siskontytön valmistujaiskuvia kuvattiin kiukkuisten hyttysten keskellä ja lopputuloksena oli muutamia vallan ihania otoksia kauniista metsän keijusta ja itikan puremista turvonneet nilkat sekä mallilla, että kuvaajalla. Tätin ihana muru antoi pahaa aavistamatta luvan julkaista kuviaan ja päätyikin blogin lisäksi myös studiomme etusivulle. 😀

Olen kovasti viime aikoina viehättynyt ronskista kontrastin ”pilaavasta” vastavalosta ja kaiken maailman epäterävistä elementeistä kohteen edessä. Samaa meininkiä oli nähtävillä myös kesäkuussa otetuissa ”luontokuvissa”. Tällaisia asukuvia ottaisin juur nyt jos voisin kloonata itseni kameran taakse. 😀

Pahoitteluni tällaisesta negailuryöpystä, mutta kenellekäs mä tästä aiheesta purkaisin, jos en just teille?

Miten tärkeitä kuvat ovat blogeissa? Jääkö auttamatta täysin ilman lukijoita, jos ei kykene perusräpsyjä kummempiin suorituksiin? Millainen taso riittää?

Huomaathan myös edellä olevan hetki sitten julkaistun postauksen, jossa kaipailen apuanne täydellisten t-paitojen metsästyksessä!