Vannoitko joskus teininä, että et todellakaan ala ikinä pukeutua kuin äitisi tai muutenkaan aio olla koskaan niin kuin hän? Itse muistan katselleeni mm. mamman innostusta kullansävyä kohtaan sisustuksessa, että omaan kotiini en ainakaan halua koskaan mitään samanlaista. Mutta niin vaan ne on monet makuasiat menneet silläkin saralla vuosien myötä yksiin.

Pukeutumisen suhteen sen sijaan ei ole koskaan ollut kapinahenkeä, vaan voisin sanoa äidin olleen aina minulle tyylillisesti esikuva ja opettaja. En siis toki tarkoita, että olisin pukeutunut aina samoin kuin mutsi, mutta ylipäätään kiinnostuksen vaatteisiin ja materiaaleihin olen imenyt jo jotakuinkin äidinmaidossa. Myös pukeutumisetiketit ja niiden tärkeyden itselleni olen oppinut jo lapsena kotoa.

Äiti ja tytär

Äidin vaikutus tyyliini on näkynyt aina myös siinä, että hän on kannustanut persoonallisuuteen ja tehnyt parhaansa, jotta tyttärensä voisi pukeutua juuri niin kuin tykkää. Tarkoittipa se sitten jonkun tietyn vaatteen metsästämistä työreissuilla pitkin Eurooppaa tai avustamista milloin missäkin tuunausprojektissa. Ja ehdottomasti se on tarkoittanut myös sitä, että ikinä milloinkaan ei mamma ole pyöritellyt silmiään millekään tyylikokeiluilleni tai paheksunut mitään päälleni kiskomaani. Olipa mulla teininä päällä sitten mitä tahansa revittyä, hakaneuloin kursittua ja hurjan lyhyttä, niin vanhemmillani ei ilme värähtänytkään. Toivottivat vaan hauskaa iltaa ja kysyivät moneltako tulen kotiin.

Lapsena äidin vaikutus tyyliini näkyi tietenkin hänen valitsemina vaatteina. Äitini oli vaatekauppias minun ollessa pieni, joten minullekin vaatteita tilattiin suoraan maahantuojilta. Ja äidin paluu miltä tahansa matkalta oli aina juhlaa, sillä laukusta löytyi joka kerta jokin ihana vaate, josta tiesin, ettei samanlaista tulisi koulukavereilla vastaan.

Yläasteiässä minua alkoi kiinnostaa äidin menneiden vuosikymmenien vaatteet. Kaivelin ullakolta käyttöön mm. 60-luvun hopeisena kimaltelevan liivin, oudon vessanmatolta näyttäneen neuleliivin ja 70-luvun housupuvun. Yhtä 60-luvulla ompelijalla teetettyä silkkimekkoa käytti erinäisissä juhlissa lukioaikoina niin minä kuin paras ystävänikin.  Teini-iän tyyliäni mutsi tosiaan tuki roudaamalla työmatkoillaan mukana kirjoittamiani listoja kaikista niistä ihanista Seventeen-lehdestä saamistani pukeutumisideoista ja haavevaatteista ja koitti parhaansa mukaan toteuttaa toiveitani.

Mitä enemmän on itselle ikää tullut, sitä useammin me on tehty vaatehankintoja yhdessä. Bongattu joko tahoillamme joku ihana vaate ja ostettu heti kerralla kaksi, jotta riittää toisellekin. Tai ostettu jotain kahdessa eri värissä ja sovittu, että vaihdellaan näitä sitten päittäin sen mukaan kumpi on kellekin aina ajankohtainen.  Ja kashmirneulealea ei koskaan ohiteta soittamalla toiselle, että ”otanko sullekin?” Joka kerta nähdessämme jokin vaatekappale vaihtaa paikkakuntaa.

Aarre Label haalari

Yhdessä ollessa vaatteita lainaillaan puolin ja toisin. Tätä toki helpottaa se, että ollaan jotakuinkin samankokoisia ja todella saman mallisia. Tisseviä, keskivartalolihavia molemmat, mutta varustettuna suht siroilla säärillä ja käsivarsilla. Mammalla on pituutta 162 cm, minulla n. kuusi senttiä enemmän. Tuo ero näkyy hyvin näissä haalarikuvissakin. Äidille haalari on täyspitkä, minulla se paljastaa nilkat.

Nämä asukuvat on kuvattu jo viime vuonna loppukesästä, mutta ovat varsin ajankohtaiset nytkin. Minä nimittäin pukeuduin korvakoruja lukuunottamatta täysin näihin samoihin kamppeisiin juuri tänään. Ostin tuon Aarre label Manuela-haalarin itselleni viime elokuussa. Mutsi sitä sitten sovitteli tullessaan minun luokse vierailulle ja ihastui kovasti. Niinpä käveltiin lähes siltä istumalta Katokoon ja äiti hankki itselleen saman ihanuuden. Minulla on haalarista koko XXL, äidilleni meni yhtä kokoa pienempi.

Mutta aika upeasti pukee sama asu sekä äitiä 72v että tytärtä 39v!

Pluskoon haalari

Haalarit – Aarre 

Turbaanit – Rubylea

Mun tennarit – Pavement

Äidin loaferit – Vagabond

Mun korvikset – MAMAkoru

Äidin korut – Kalevala

Nuo äidin jalassa olevat Vagabondin mokkaloaferit on muuten mun viime vuotinen äitienpäivälahja hänelle. Oli niin mamman näköiset töppöset, etten voinut jättää niitä alehyllyyn. Meidän kengän koko eroaa toisistaan n. puoli numeroa, joten osataan sovittamalla ostaa toisillemme myös kenkiä ja osasta kengistä voidaan käyttääkin samoja. Eri näppärää tämäkin. Tänä vuonna muistin äitiä tilaamalla hänelle kukkalähetyksen. Oranssin ja keltaisen sävyissä tietenkin, ne kun mamman voimavärit.

Jos turbaanit kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tsekata nuo kotimaista tuotantoa olevat Rubylean upeat päähineet. Niitä löytyy paljon eri mallisia ja monissa väreissä.

Samettiturbaani

Äidin ansiosta mä tiedän kuinka pukeutua millaiseenkin juhlaan ja millaiset sukkahousut kuuluu mihinkin asuun. Mamman oppien avulla mä olen osannut pakkasilla kiskoa päälleni kerroksittain villaa ja kashmiria. Pukeutuminen ei ole vain pinnallisuutta ja ulkonäköä, se on myös käytännöllisyyttä ja käytöstapoja. Mutta ennen kaikkea äiti on esimerkillään näyttänyt, että tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä. On tärkeämpää miellyttää valinnoillaan itseään eikä kaikkia muita. Se pätee niin tyyliin kuin kaikkeen muuhunkin elämässä.

 

Hyvää äitienpäivää tietenkin mun omalle maailman parhaalle ja supertyylikkäälle mammalle, mutta myös kaikille muille äideille ja äidillistä rakkautta ja oppeja läheisilleen jakaville!


Kiinnostus pukeutumiseen on aina yhdistänyt mua ja mun äitiä. Mamma oli vaatekauppias mun ollessa lapsi ja siinä kohti ei vanhalla sanonnalla ”suutarin lapsella ei ole kenkiä” ollut mitään osumakohtaa meidän perheeseen. Muistan miten sain aina syntymäpäivääni varten valita aina jonkun unelmien juhlamekon joltain äidin myymältä merkiltä ja miten äidin matkalaukusta löytyi reissuilta palatessa aina jotain ihania vaatteita minulle.

Molempien farkut – MAC / puserot – Betty Barclay / takit – Samoon

Mun yläaste- ja lukiovuosina äiti oli duunissa, joka vei häntä ympäri maailmaa ja niiden reissujen tuliaiset tarjosivat mun tyyliin paljon sellaista mitä ei oman pitäjän tai naapurikaupungin liikkeistä (eli Seppälästä ja Jim & Jillistä :D) löytynyt.

Mutsi oli aina ajan hermolla ja kuunteli tarkalla korvalla mun haaveita ja toiveita ja kahdesta hyvästä vaihtoehdosta pohtiessaan osti yleensä molemmat, joten ostokset osui pitkälti aina ihan nappiin.

Mitä enemmän mulle on tullut ikää, sitä useammin me ollaan mamman kanssa huomattu hiplailevamme kaupassa samanlaisia kamppeita. Etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty paljon vaatehankintoja siten, että on jonkun mahtavan alelöydön osuessa kohdalle soitettu toisillemme, että ”otanko sullekin?”. 

Aletangosta löytynyt Second Femalen harmaa trikoomekko sai väriä äidin omasta neuletakista.

Ja lähes joka kerta nähdessämme joku vaate vaihtaa omistajaa. Tai siis, moni vaate on yhteisomistuksessa ja aina sijoituksessa sen luona, jolla enemmän käyttöä sillä hetkellä.

Vaatteiden vaihtelua ja niiden ostamista toisillemme helpottaa se, että ollaan jotakuinkin saman kokoisia.

Jos itse pukisin saman mekon, yhdistäisin sen nahkarotsiin.

Äiti oli luonani muutama viikko sitten ja tietenkin tavoillemme uskollisina suuntasimme vähän vaatekaupoille hypistelemään. Oma suosikkikauppani Ratsula on vuosien aikana saanut fanin myös äidistäni, joten siellä on poikettava aina, kun mamma Porissa vierailee.

Tällä reissulla innostuttiin ihan huvin vuoksi sovittelemaan myös muutamia samoja vaatteita. Kuvista näkee miten samat kamppeet pukee äitiä 71 v ja tytärtä 38 v.

Joseph Ribkoffin näyttävillä meshhihoilla varustettu pikkumusta näytti upealta mammam päällä. Voisin hyvin kuvitella äidin joihinkin juhliin tässä asussa.

Ei näyttänyt sama mekko huonolta minunkaan päällä. Tämä valittiin minulle myös Ratsulan muotinäytökseen, joka muuten on nyt nähtävillä TÄÄLLÄ.

Tätä Frank Lymanin asua en tajunnut itse sovittaa, mutta jestas, että passaa mutsille täydellisesti. Hot mama!

Eihän me kuulkaa tältäkään reissulta päästy kotiin ilman ostoksia, kuten ei varmaan koskaan, kun yksissä tuumin rättikaupoille eksytään. Ja tiimiasuja tuli hankittua tälläkin kerralla. Ekat ostokset tässä, yksi toinen ostos ansaitsee ihan oman postauksensa.

Ratsulasta napattiin mukaan hyvässä alesssa olleet STI:n neulepuserot. Marks & Spencerin housut puolestaan löytyi Sokokselta. Mallit on molemmilla siis samat, mutta valittiin sekä housuista että neuleesta eri värit. Neuleesta minulla koko XXL, äidillä XL. Housuista molemmilla koko 46.

Ollaan siis monelta osin melko samankokoisia ja monet samat vaatteet menee molemmille, mutta itse menen tissinmitalla mutsista ohi. Mutta se tilanne on kyllä nyt viime aikoina hieman tasoittunut, kun itseltä onkadonnut muutama kuppikoko. Mutta ei me rintaliivejä voitais toisiltamme edelleenkään lainata.

Neuleet – STI / Housut – Marks & Spencer / Mun korvikset – La Kiva

Noista Marks & Spencerin housuista on saatavilla kolme eri pituutta: short, regular ja long. Äidillä ja minulla on selkeä pituusero, mutta päädyin silti itsekin samaan lyhyimpään lahkeenmittaan, sillä itse halusin housuni selkeästi vajaamittaisena, eli lyhyempänä kuin millaiseksi ne on tarkoitettu. Tämä kuva onkin hyvä havainnollistus siitä miten saman housun ilme muuttuu eri pituuksilla.

Huomiona kuvan kamppeista vielä sanottava se, että minulla on jalassani Vagabondin mokkaloaferit, jotka itse ostin viime keväänä mammalle äitienpäivälahjaksi. Hän on niistä kovasti tykännyt. Eli hyvin osataan ostaa vaate- ja kenkälahjoja puolin ja toisin.

Loppuun vielä yksi kuva vaan näyttämään miten hurjan kaunis mutsi mulla on! Mä niin tykkään tosta äidin lyhyestä tukasta. Sen jälkeen, kun rintasyöpähoidot vei hänen hiukset vuosia sitten, on hän tykännyt pitää hiukset noin superlyhyinä ja toi hiusmalli on kyllä täydellinen.

Äidin tyylistä muuten mainittava vielä se, että ilman koruja hän ei lähde mihinkään. Sitä on kuulkaa useamman kerran kurvattu takaisin kotiin, kun on kesken matkan huomattu, että mammalta jäi sormukset tai rannekrut kotiin. Mutta itsehän olen myös ihan hukassa, jos sattuu korvakorut unohtumaan kotiin. 😀

Ei oo vaikee valita kuka on mun tyyli-idoli.

Mites te muut, käyttekö äitienne tai tyttärienne vaatekaapilla?


 

Tämä kesä on ollut pitkälti ihan paska. Upeat säät eivät ole saaneet minua riemusta kiljuen suuntaamaan uimarannoille, piknikeille taikka terasseille. Oman mielialan kanssa taistellessa töistä vapaat hetket ovat kuluneet pitkälti yksin kodin seinien sisäpuolella.

Ei tarvittu kuitenkaan kuin yksi ilta kotiseudun maisemissa, jotta minunkin kesääni 2018 saatiin aimo annos suvitunnelmaa . Saunailta ikiaikaisen bestiksen luona sisälsi kaikki ihanan kesäillan ainekset: hyvää seuraa, kuuman puusaunan, kylmää juomaa, pulahduksen järveen, makkaranpaistoa ja kauniita maisemia.

Ollaan oltu P:n kanssa ystäviä ikuisuus. Ihan nappulasta saakka. Meitä on yhdistänyt oman ystävyytemme lisäksi myös yhteiset sukulaiset, joten ollaan aina oltu läheisiä monestakin syystä. 600 kilometrin välimatkan vuoksi ei nähdä kun muutaman kerran vuodessa, mutta viikot, kuukaudet ja kilometrit eivät ole koskaan vaikuttaneet väleihin mitenkään. Toinen tuntuu aina yhtä tutulta. En muista, että olisimme koskaan tämän 36 vuoden aikana riidelleet, emme edes teini-iässä. Toivottavasti me joskus eläkeläisinä sitten vaikka matkustellaan yhdessä ja lipitellään valkkaria jossain aurinkorannoilla!

P oli mainostanut, että uimavesi on heidän rannassaan ihan uskomattoman lämmintä. Luku 26 oli esitetty. Mutta kuinka ollakaan, kun minä pääsin perukkaan oli asteita enää 19. Mutta kyllä silti pulahdin. On sitä nyt edes kerran kesässä käytävä luonnonvesissä.

Onneksi rakas ystävä ymmärtää kala-/vesikammoani ja tietää säännöt. Toisen on mentävä veteen ennen minua (häätämään kalat) ja minua ei saa jättää veteen viimeiseksi. Mulle iskee välittömästi hätä, jos toinen nousee laiturille ennen minua ja jään veteen yksin. 😀

Olen jäänyt ihan koukkuun erilaisiin kangasnaamioihin. Vein saunareissulle mukanani tulomatkalla Kuopion Matkuksesta ostamani It’s Skinin maskit joihin ihastui myös ensimmäistä kertaa kangasaamiota kokeillut P. Naamio on iholla ihanan viileä ja raikastava. Seerumi oli ainakin itse käyttämässäni ruusunaamiossa miellyttävän ohutta ja imeytyi naamion käytön jälkeen helposti ihoon. iho tuntui heti naamion käytön jälkeen ihanan kosteutetulta ja kimmoisalta. Ihan varmasti nuorennuttiin ja kaunistuttiin ihan kertaheitolla molemmat!

Molemmat maskit, sekä ruusu että mustikka, saavat pisteitä herkullisista tuoksuistaan, mutta naamio ei ollut ihan paras istuvuudeltaan, joten ainakin itselläni se meinasi hieman valua kasvoilta. Siitä siis pieni miinuspiste muuten ihanaan tuotteeseen. Mutta tulee varmasti ostettua toistekin. Pari näitä taitaa nytkin löytyä kaapista, Bambu- ja granaattiomenanaamiot, jos oikein muistan. 

Saunareissun jälkeen laavun nuotiopaikalle sytytettiin tuli ja jatkettiin iltaa makkaranpaiston merkeissä. Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä erikoisempia ja lihaisampia makkaroita, niin nuotiolla kesäillassa paistettavaksi sopii kyllä parhaiten nostalgianhuuruinen ja jauhoinen Hiillos-makkara. Se jos mikä maistuu niin rippileiriltä, kesäteatterin väliajalta kuin hiihtokisoiltakin. Kärähtänyt päältä, haalea sisältä. Parasta. Juomana kuuluisi autenttisen aikamatkan takaamiseksi olla kaupan halvinta punaista sekamehua.

Viikkokausien helteiden jälkeen viime viikonloppu tarjosi parikin unohtunutta tunnetta. Perjantain ja lauantain välinen yö ilmastoidussa hotellihuoneessa oli ensimmäinen yö viikkoihin, jonka nukuin hikoilematta tippaakaan. Kesäillan viileydessä jalkaan puetut P:n upeat villasukat puolestaan herättelivät muistikuvan Suomen helteitä yleisemmästä ilmanalasta. 

Ihana ja voimauttava ilta kaikin puolin. Julistin P:lle tulevani ensi kesänä heille tuonne perukan paratiisiin viikon mittaiselle retriittilomalle. Nukun aitassa tai laavulla, teen mindfulnessharjoituksia laiturilla, uin, hoidan puutarhaa, rapsuttelen Ressu-koiraa ja käyn terapeuttisia keskusteluita talon emännän kanssa. Taivaallinen suunnitelma!

Olihan tämä sittenkin ihan täydellinen kesä. Ainakin yhden illan mittainen.