Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joilla joululahjahommat on ollut kunnossa jo viikkoja sitten. Sitten on myös itseni kaltaisia tyyppejä, jotka ovat päättäneet olla juurikaan osallistumatta koko lahjahässäkkään.

Perhepiirin pienimmille on paketit, mutta aikuisten kohdalla luotan jokaisen hankkivan itse tarvitsemansa ja haluamansa kuten itsekin teen. Lahjon ystäviä ja perheenjäseniä mieluummin sitten sopivan idean tai tarpeen vastaan tullessa mihin tahansa aikaan vuodesta. 

(Edit. Olinhan mä sittenkin tehnyt tänä vuonna pienen poikkeuksen ja mulla on lahja muutamalle aikuisellekin, joita jouluna tapaan. Täysin en siis ole ”lahjaton” tänä vuonna, mutta hyvin paljon vähemmän lahjon kuin joskus ennen. Nämä kyseiset paketit olis kuulkaa taitavasti unohtuneet pian junaan lähtiessäni kassissa keittiön nurkkaan ilman yhtä teistä, joka laittoi kommenttia. :D)

Tiedän, että on myös monia, jotka haluavat lahjoja antaa, mutta näin hetki ennen joulua projekti on vielä hieman vaiheessa. Ryysiksessä kauppoihin rynniminen ehkä ahdistaa eikä tavaroiden hankkiminen ylipäätään tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Kokosin tähän muutamia aineettomia lahjaideoita, joita hankkiakseen ei tarvitse poistua kotisohvalta.

Monen tässä listatun lahjan kohdalla omasta mielestäni ihaninta on se, että niihin voi sisällyttää aikaa yhdessä. Älä siis anna kummilapselle pelkästään huvipuistoranneketta, vaan mukaan myös lupaus lähteä itse kirkumaan seuraksi vuoristorataan.

 

Museokortti Ihan loistolahja kenelle tahansa kulttuurin ja taiteen ystävälle. Itselläni on ollut Museokortti nyt vajaan vuoden ja se on olut hyvä kannustin piipahtamaan erilaisissa näyttelyissä spontaanimmin kuin aiemmin. Museokortin voi ostaa täältä. Lahjan saaja saa lopullisen korttinsa postissa rekisteröidyttyään Museokortti-sivustolla. 

Pakopeli Olen käynyt nyt pari kertaa pakohuonepelissä ja tykännyt kovasti. Lahjakortti pakopeliin sopii vaikkapa yhteiseksi lahjaksi kaveriporukalle tai perheelle. Pakohuonefirmoja löytyy useampia, mutta tässä vinkkaan meiltä Poristakin löytyvän Mysteerin, jonka lahjakortteja pääset ostamaan täältä. (Toinen Mysteeri-vierailuni oli saatu)

Keikka- festariliput. Pääsyliput keikoille ja festareille ovat olleet suosikkilahjojani jo vuosia, niin antajana kuin saajanakin. Parasta on hankkia kaksi lippua, minulle ja hänelle, olipa hän sitten kumppani tai hyvä ystävä. Itse taidan lahjoa itseäni sunnuntai-lipulla Tuskaan (jahka yhden päivän liput vihdoin tulevat myyntiin), sillä Faith No More ja Deftones on nähtävä. 

Retki luontoon. Lupaa tehdä eväät ja viedä kaveri rentouttavalle retkelle. Jos vaikkapa lumikenkäily, melonta tai muu luontoaktiviteetti kiinnostaa, mutta välineet ja kokemus puuttuu, on ohjatut retket hyvä vaihtoehto. Ohjattuja luontoretkiä tarjoavia yrityksiä löytyy ympäri Suomen. Miltä kuulostaisi vaikkapa Auringonlasku ja Kuutamo, lumikenkäily Torronsuon kansallispuistoon? Aika ihanalta, jos minulta kysytään.

 

Äänikirjapalvelu Kirjat ovat joulun klassikolahja, mutta mitä jos fyysisen opuksen sijaan antaisitkin kuukauden tai muutaman äänikirjapalvelussa. Yhden kirjan hinnalla lahjan saaja lukee teoksen jos toisenkin! Itselläni on käytössä Bookbeat toinen suosittu palvelu on Storytel.

Lehtitilaus Klassikkolahja, mutta toimii edelleen sillä se ilahduttaa pidemmän aikaa. Tässäkin voi suosia aineettomuutta, sillä moni lehti on mahdollista nykyään tilata pelkästään diginä. Itse ilahtuisin esimerkiksi Hesarin digitilauksesta.

 

Hotelliyö Onko lähipiirissä vaikkapa väsyneet pikkulasten vanhemmat, jotka voisivat kaivata hetken hengähdyksen? Tai haluaisitko itse viettää kiireetöntä aikaa bestiksen kanssa? Ensimainituille kun hotellilahjakortin yhteydessä lupaa vielä lastenhoitoavun, niin rentouttava lahja lienee täydellinen. Ystävälle luvatussa yhteisessä hotellilomassa parasta on se, että se on lahja myös itselle!

Kutsu yökylään Ei ystävän kanssa tarvitse toki hotelliin sakka lähteä, vaan vanha kunnon yökyläilykin on mahtava idea etenkin jos edellisestä kerrasta on ehtinyt vierähtää jo vuosia. 

Bussi-/junalahjakortti Jos yökylään hinkumasi henkilö asuu kauempana, varmistat yhteisen ajan toteutumisen hankkimalla hänelle bussi- tai junalahjakortin summalle, jolla hän pääsee luoksesi. (Ja jos haluat varmistaa vieraan poistumisen, niin myös paluumatkan). Itse muistan opiskeluaikana antaneeni tällaisen lahjan muutamaankin otteeseen ja ilahduttivat kovasti.

 

Suoratoistopalvelutilaus. Netflix, HBO, Viaplay, Amazon Prime, vaihtoehtoja riittää. Tämä lahja ilahduttaa saajaansa monena sohvalla vietettynä iltana.

Liigapassi. Ässä-fanin eksänä tiedän, että kiekkoihmistä varmasti lämmittää mahdollisuus katsoa kaikki tai ainakin oman joukkueen Liiga-pelit omalta kotisohvalta. Telian Liiga-paketit tilaat täältä.

Ohjelmistot. Onko perheessäsi esimerkiksi innokas valokuvaaja, videoiden tekijä tai vaikka kuvittamisesta ja graafisesta suunnittelusta kiinnostunut henkilö? Lisenssi ammattimaisiin ohjelmistoihin voi saada harrastuksen ihan uuteen lentoon. Esimerkiksi Adoben valokuvauspaketti, joka sisältää Photoshopin ja Lightroomin, maksaa vuosisopimuksella vain 12,39 €/kk.

 

Kokkauskurssi. Itselleni mieluisimpia lahjoja olisivat yhteiset aktiviteetit ystävien kanssa. Olisi tosi kiva vaikka yhdessä opetella jonkun uuden ruokalajin salat. Ruokakursseja järjestävät monet ravintolat, kansalais-/työväenopistot ja myös Martat. Miten olisi vaikka sushikurssi, Marttojen Ruisleipää hapanjuureen -kurssi tai vegaaninen leivonta -kurssi?

Olut-, viski- tai viinitasting. Olutkurssi tai panimovierailu. Opastetut tastingit ovat mielenkiintoinen tapa tutustua juomiin ja maistelun lisäksi niissä tuppaa oppimaan paljon uutta. Viinilehden Viinikoulu-kalenterin löydät täältä. Monia eri tasting-lahjakortteja tarjoaa myös Elämyslahjat.

Olutharrastaja voisi ilahtua myös panimovierailusta tai kurssista, jolla opetellaan oluen valmistusta. Ehkä teilläkin on muutaman vuoden päästä oma pienpanimo! Olutkurssia järjestää ainakin Brewniverse. Panimovierailuista kannattaa kysellä oman alueen pienpanimoista. Aika monet niitä järjestävät.

Siivouslahjakortti. Tämän voi joko hankkia siivousfirmalta tai lupautua vaikkapa mummolle itse siivoamaan tai pesemään ikkunat. 

Hyväntekeväisyyslahjat. Onko kaikilla jo kaikkea? Etenkin ihminen, jolle hyväntekeväisyys on sydäntä lähellä, osaa arvostaa, jos laitatkin lahjarahat vaikkapa vuoheen, puuntaimiin tai koulupukuihin. Nämä kaikki saat Kirkon ulkomaanavun lahjakaupasta. Naisten pankin kautta voit puolestaan lahjoittaa naiselle ammatin tai yrittäjyyskoulutuksen.

 

Tai entäpä jos vain kirjoittaisit kirjeen, jossa kerrot kaikki hyvät asiat, jotka ystävästäsi/läheisestäsi keksit. Se on lahja, joka ei maksa mitään, mutta koskettaa varmasti. 

 


-Postauksen farkut saatu-

"…tukevat napakasti vatsan kohdalta, saavat jalat näyttämään pidemmiltä ja kohottavat takapuolta." Näin kuvaillaan kuvissa näkyviä Shaping Denim -farkkuja KappAhlin nettikaupassa. No en nyt tiiä allekirjoitanko varsinaisesti mitään noista lupauksista. Kinttuni näyttävät mun mielestä ihan saman mittaisilta kuin ennenkin, en mitään erityistä napakkaa tukea vatsan alueellakaan huomaa ja persekin on ihan samalla paikallaan.

Mutta hemmetin hyvän tuntuiset farkut nää nyt joka tapauksessa on! Että mahtavatko tehdä kaiken lupaamansa vaan huomaamatta ja hienovaraisesti.

Tuotekuvaus lupaa Shaping Denimien olevan myös niin mukavat, ettei niitä haluaisi riisua pois lainkaan ja tuon mukavuuden mä kyllä olen housuissa huomannut. 4% elastaania sisältävä materiaali on ihanan pehmoista ja joustavaa. Se myös palautuu nätisti muotoonsa käytön jälkeen, eikä ainakaan vielä muutaman viikon testijakson aikana ole havaittavissa esim ikäviä polvipusseja. Myös vyötärön ympärys on pysynyt muodossaan ja napakkuudessaan.

Omat farkkuni ovat KappAhlin XLNT-mallistosta ja sain ne syksyllä pressi-tilaisuudesta, missä oli mahdollisuus tuunata farkkuja. Itse en halunnut noin hyvän näköisille ja värisille pöksyille kummempaa tuhoa tehdä, mutta lahkeista pätkäisin pois pienen palan ja tein lahkeensuista hieman rispaantuneet. Sopii hyvin tähän mun upslaaki-fiksaatioon.

Yritin etsiskellä kyseisiä farkkuja KappAhlin Porin myymälästä, mutta sieltä Shaping Denimejä löytyi vain normikokoisten osastolta. Sama koko 46 kyllä mahtui mulle myös noista normimalliston farkuista, mutta ainakin minun mielestä vyötärö oli hieman matalampi kuin omissa XLNT-puolen housuissani. 

Pitää siis ehkä Helsingin reissulla pyörähtää tarkastamassa tilanne, josko siellä löytyisi liikkeistä myös näitä plussakokoisten pöksyjä, sillä olisin kiinnostunut hankkimaan samat myös mustana.

Omissa XLNT-farkuissani vyötärö on just riittävän korkea omaan makuuni. Vielä korkeammatkin voisivat olla omasta puolestani, mutta nämäkin toimivat jo oikein hyvin. 

Mutta, jos etsit mukavia, kapealahkeisia farkkuja, niin tässä siis yksi malli joka kannattaa tsekata. Perusmalliston kokoskaala kattaa välin 34-46 ja XLNT-puolella sama farkku löytyy koossa 46-54. Ainakin isoimpien kaupunkien KappAhleista luulisi löytyvän myös tätä isompien muijien versiota. Kaltaiseni 46 kokoon mahtuva voi kuitenkin testata myös tuon perusmallistonkin farkun, jos sattuu vyötärön korkeus miellyttämään niissä enemmän.

 


Kevätauringon heittäessä kirkkaita säteitään tulee kova tarve tarkastaa miltä vaatekaapin t-paitahyllyllä näyttää. Nyt on oikea aika nakata menemään nuhjaiset yksilöt, joita tuli vielä talvella käytettä ajatuksella "ei tuo pieni reikä villatakin alta näy" ja hankkia pari pränikkää puseroa tilalle. Itse käytän mieluiten pellava t-paitoja sillä pidän niiden tekstuurista ja tuntumasta puuvillapaitoja enemmän, kaiken maailman trikoovirityksistä puhumattakaan. Rosoisessa pellavassa on minulle sopivaa huolettumuutta. 

Itse olen pellavaiset teepparini ostellut aina ihan edullisilta merkeiltä hintahaarukalla 15-30 €. Poimin tähän kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa. Itsellä ei juuri tasan näitä linkkamiani puseroita ole, mutta samojen valmistajien aiempia pellavaisia kyllä ja kaikkiin olen ollut tyytyväinen.

Esprit – hinta 25,99 € – koot XS-XL – / H&M – hinta 14,99 – koot XS-XL / Ellos – Hinta 19,95 € – Koot 34-52

Espritin paidasta löytyy mustan lisäksi värit navy, ruosteenpunainen ja vaalean sinivihreä (mikälie). H&M tarjoaa mustan, valkoisen ja tummanvihreän ja Elloksen teepparista on saatavilla perusvärit musta, valkoinen, harmaameleerattu ja vihreämeleerattu.

 

PS. Vaikka kehotinkin tekstin alussa nakkaamaan nuhjaiset vanhat t-paidat menemään, niin tsekkaathan ensin miten voisit ne kierrättää. Huonokuntoisia t-paitojia ei kannata kantaa kirppiksille enää kenenkään riesaksi, mutta esimerkiksi vaateketjuista ainakin KappAhlilla ja H&M:lla on vaatekeräys. Vie pussillinen tekstiilejä myymälään ja saat alennuskupongin! Lisätietoja täältä KappAhl ja  täältä H&M.

Mikäli kuitenkin päädyt nakkaamaan vaatteita roskiin, niin tarkasta mihin omassa kunnassasi tekstiilijäte kuuluu lajitella. Toisissa paikoissa tekstiilit kuuluvat energiajätteeseen, joissakin taas sekajätteeseen. Ennen roska-astiaan nakkaamista voi vanhan t-paidan kuitenkin käyttää vielä hyödyksi vaikkapa siivousrättinä!