Käytin nyt lauantain iltavuorossa pienen hetken napatakseni taas vaihteeksi työvaatteista kuvia, kun päälle oli päätynyt parikin tämän syksyn suosikkiasiaa. Kirjoittelin rentouteen ja mukavuuteen pohjaavasta työpukeutumisestani edellisen kerran n. kuukausi sitten eikä asiaan toki ole tyylillisesti mitään muutosta tullut, mutta syksyn edetessä on pitänyt hieman pistää lämpimämpää päälle.

Työkaverini oli aamulla huolehtivainen ja soitti minulle ennen kuin ehdin lähteä töihin kertoakseen mistä käyttämäni freekuvaajan kamerakamat löytyisivät ja infotakseen, että minulla olisi edessä keikka jäähallille ja kehotti pukeutumaan riittävän lämpimästi. Tuli hyvä mieli tuollaisesta ajattelevaisuudesta. 🙂 Kaivelinkin sitten suosiolla kaapista toisen tämän syksyn suosikkineuleistani ja heitin laukkuun varulta vielä hupparin, kun en tiennyt kauanko hallikeikalla menisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisen reilun kuukauden ajan päälläni on erityisen hyvin viihtynyt kaksi Elloksen alesta hankkimaani kasmirneuletta. Alen alessa olleista neuleista piti ottaa ne värit mitä sattui olemaan jäljellä, mutta onneksi molemmat sopivat loistavasti omaan värikarttaani. Näissä kuvissa neuleista toinen, vain 24 € loppupeleissä kustantanut viininpunainen versio, jonka harmaa sisarus on aiemmin nähty asukuvissa mm. TÄÄLLÄ. Harmaasta versiosta taisin pulittaa jopa melkein neljäkymppiä, mutta sanoisin, että kaksi unelmanpehmoista kashmirneuletta n. kuudellakympillä on silkkaa mahtavuutta!

Samaa neulemallia löytyy Ellokselta myös tämän syksyn uutuuksista viidessä eri värissä ja neuleen normaalihinta on satasen. Itselläni on ollut noita Elloksen kashmirneuleita jo useamman vuoden ajan ja ovat ohuesta (ja kashmiriksi edullisesta) materiaalistaan huolimatta kestäneet ilahduttavan hyvin. Kainalon tienoot toki nukkaavat aika helposti, mutta sitähän ne tuppaa tekemään korkeampilaatuisissakin yksilöissä. Kokonaisuutena olen joka tapauksessa ollut sitä mieltä, että nämä Elloksen edulliset kashmirtuotteet tarjoavat hyvää vastinetta hinnoilleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/neule-Ellos e-Basics/huivi-Boss Orange/pipo-Pieces/kengät-Merrel (saatu)

Toinen kuluvan syksyn pukeutumissuosikkeihin kuuluva asia on nuo Merrellin Gore Tex-vaelluskengät, jotka passaavat väriensä puolesta loistavasti neuleeni pariksi. Jalkani on sopivasti mallikappalekokoa, joten sain nuo kengät itselleni pr-toimistovierailun yhteydessä. Grassbow Sport -nimeä kantava malli on kepeä vaelluskenkä kenkä, joka hylkii vettä ja likaa. Pohjien iskuja vaimentavien tyynyjen ansiosta jalkineet tuntuivat törkeän mukavilta heti ensi sovituksella. Vaikka en lähtökohtaisesti mikään vaelluskenkäihminen olekaan, niin arvasin kyllä välittömästi, että nämä osoittautuisivat syksyn parhaiksi työkengiksi ja oikeassa olin. Pitävillä pohjilla uskaltaa kiipeillä ja kömpiä erilaisissa maastoissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukavuudestaan huolimatta mä en ihan helposti tämän tyyppisiä kenkiä jalkaani kiskoisi elleivät miellyttäisi myös silmääni. Nuo harmaat pohjat nyt on tuollaista perus ulkoilukenkäosastoa eivätkä mitenkään nätit, mutta kenkien pirtsakka väritys tekee niistä kelpoiset omaan vaativaan makuuni. Sama kenkä toisissa väreissään ei pääsisi jalkaani. Nämä pinkit kuitenkin menevät hienosti tämän hetkiseen lenkkari- ja sporttikenkämuotiin ja olen ilolla kipitellyt Merrelleissäni sekä töissä, että sporttiasujen kanssa. Veera & vaelluskengät.. didn’t see that coming!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Loppuun vielä pari kuvaa mun duunipäivän ulkoiluhabituksesta. Takki on viimekeväinen ns. pakko-ostos/alelöytö. Tarvitsin maaliskuussa Ylläkselle lähtiessä jonkun ulkoiluun sopivan takin, jonka alle mahtuisi myös jotain lämmintä, joten kiertelin kaikki lähistön kaupat paniikissa lähtöä edellisenä päivänä ja Anttilasta hanskaan tarttui tuo kolmekymppiä maksanut plussamallisto Double Beautyn kevyt parka. Takki on sittemmin osoittautunut varsin hyväksi ostokseksi, sillä se on palvellut hienosti kaikenlaisissa ulkokuvauksissa. Taas yksi osoitus siitä, että toisinaan hyviä löytöjä voi tehdä niistäkin kaupoista joihin ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen vaateostoksille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ulos siirtyessä lisäsin vielä lämmikettä kaulaan kashmirkaulaliinan muodossa. Tämäkin unelmanpehmeä neuleasia on hurjan hyvä alelöytö, sillä tilattiin noita äidin kanssa yhteensä neljä kappaletta keväällä Shopbopin loppualeista ja maksoivat yhteensä postikuluineen n. satasen. Kashmiria isoilla alepronsenteilla, enpä montaa ihanampaa asiaa näin syksyn viimassa keksi.

Varsinainen tyylibloggaaja tässä siis moi! Kaikki asun osat valittu puhtaasti mukavuus ja käytännöllisyys mielessä visuaalisuutta sen enempiä miettimättä. Mutta tällainen se totuus on useimpina päivinä.


Usein tulee kyselyjä, että mistä ja milloin jokin asukuvissa nähty vaate on hankittu, mutta koska minulla on käytössä paljon vaatteita, jotka on hankittu jo vuosikausia sitten, ei ostopaikka- ja merkkivinkit välttämättä juurikaan kyselijöitä enää auta. Siksi onkin varmaan ihan hyvä idea vinkkailla mikäli vastaan tulee jotakin samankaltaisia tuotteita kuin jotkut päälläni nähdyt suosikkijutut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edestä kierteellä oleva Michael Korsin viskoosi-silkki-kashmir -neule löytyi viime talven Rooman reissulla outletista eikä kyseistä tuotetta ole enää tullut missään vastaan vaikka olen moniakin nettikauppoja selaillut.

Samaan kiepsautustyyliin luottava neule tuli kuitenkin vastaan puuvillaisena mun lempparinettipuljussa Elloksella! Ellos Plus Collectioniin kuuluvaa neuletta on tarjolla mustana ja harmaana ja kokoskaala kattaa välin 42-60.

ellos

Pitäiskö aina silloin tällöin koota sellaisia ”copy cat” -kollaaseja? En todellakaan kuvittele, että joku haluaisi suoranaisesti pukeutua just niinku mä, mutta tollaset postaukset vois tarjota hyviä vinkkejä mistä löytää samantyyppisiä juttuja mitä täällä asukuvissa vilahtelee, vaikka just ne mun vaatteet olisikin jo ikivanhoja.


Minua Instagramissa seuraavat jo ehkä huomasivatkin, että pyörähdin tuossa su-ma pienellä blogireissulla neljän muun plussabloggaajan kanssa. Junarosen ja Viking Linen tarjoamasta reissusta on tulossa ihan reissupostausta jahka ehdin käymään kuvat läpi, mutta tässä olisi eilisen risteilypäivän asu. Tai no, aamupäivä meni pipo päässä spurgulookissa, kun en jaksanut ihmistäytyä ennen spahan menoa, mutta kylpylöinnin jälkeiselle illalliselle suuntasin alla näkyvissä vetimissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-Junarose (saatu)/toppi-weekday/kietaisupaitis-MEXX/laukku-Diesel/kengät-Vans (saatu)/kaulakoru-Pieces (saatu)

Jos nyt en ole maailman värikkäimmin pukeutuva ihminen muutenkaan, niin reissuun lähtiessä värivalikoima supistuu entisestään, matkalaukkuun tulee aina nakeltua lähes pelkkää mustaa. Se on vaan niin hiton helppoa, kun jokainen mukaan pakattu vaatekappale käy yhteen toistensa kanssa. Yritän kuitenkin aina ottaa mukaan jotain pientä värinpilkahdusta vaikka kenkien, korujen tai huivien muodossa ja tämän asun väristä vastasi tuliterät Cape Universalin ystiksistä löytyneet Vansin leopardi Slip Onit. Mulla alkaakin olla noita leopardikuvioisia kenkiä jo melkoinen kokoelma.. 😀

Harrastaako muutkin tätä monotonista reissupakkaamista? Vai tuleeko kassiin paiskottua sekalainen läjä kaikkea miettimättä passaako kaikki tai mikään yhteen? (mä muistan olleeni sellainen nuorempana, homma helpottui huomattavasti mustan kauden myötä)

Pukeutumiseen mitenkään liittymättä sitten vielä ihan toinen asia. Huomenna, keskiviikkona alkaa taas Stockmannin Hullut Päivät ja haluan vinkata sieltä pari kameratärppiä aiheesta kiinnostuneille. Itselleni nuo hullarit on tapahtuma jota olen onnistuneesti vältellyt vaikka usein olen niiden aikaan Helsingissä ollutkin. Kerran olin jo tuulikaapissa asti menossa, mutta väenpaljous alkoi jo siinä ahdistaa siinä määrin, että piti kääntyä pois. EI vaan pystynyt.

Mutta meidän tungoksissa ahdistujien iloksi monet Hullujen päivinen tarjoukset toimivat myös verkkokaupassa, niin myös nämä Olympus-tarjoukset.

hullarit

Nyt heti keskiviikkona siis loistavassa tarjouksessa mm. tuo itse työssä käyttämäni O-MD E-M1. Hinta on todellakin aivan erittäin asiallinen, sillä mukana tulee rungon ja zoom-objektiivin lisäksi bonarina vielä tukevuutta ja kokoa lisäävä akkukahva, joka helpottaa myös pystykuvausta, sekä valovoimainen 45 mm 1.8 linssi, joka on itselläni ehdottomasti eniten käytetty objektiivi. Jos olet tätä runkoa harkinnut, niin se kannattaa napata nyt tästä!

Vapaa-ajallani ja blogihommissa mulla on käytössä muutamakin PEN ja niistä tuo hullari-tarjouksessa oleva E-PL5 on ollut yksi suosikeista sen 180 astetta kääntyvän näytön vuoksi. Sen ansiosta on ollut helppo kuvata vaikkapa turbaanivideoita, kun on nähnyt mitä tekee. Uusi E-PL7 -mallikin on kaupoissa ihan näillä näppäimillä, mutta ei tämä E-PL5 sen vuoksi happane, että on uudempikin tarjolla. Hullaripaketissa tulee mukana kaksi objektiivia ja WiFi-muistikortti jonka ansiosta kuvien siirto käy näppärästi langattomasti puhelimeen tai tabletille. (iPhone tai Android)

Näiden lisäksi tarjouksessa keskiviikkona myös 45mm 1.8 objektiivi hintaan 189 €! Se on halpa!

Ei muuta kuin aamulla seitsemältä Stockan nettikaupaan väijylle, jos on kameran tarve!