Mistä tietää olevansa vihdoin ihan oikeasti aikuinen ja ”ikääntynyt”? No siitä, että oman teiniajan muotiin ja ilmiöihin alkaa suhtautua sellaisella lempeällä ja ikävöivällä nostalgialla aiemman ”toivottavasti ne kamalat paksupohjalenkkarit ei enää ikinä palaa!” -kauhun sijaan.

Mä olen niin iloinen, että olen säilönyt pari vuosikertaa minulle lukioikisenä tullutta Seventeen-lehteä. Niihin palaaminen näin parikymmentä vuotta myöhemmin on ollut hykerryttävää. Nappasin joululomalla kotona käydessä muutaman vuoden -98 lehden mukaani ja kokosin tähän hieman muistoja nostattanutta materiaalia.

Siinä missä ulkomaisten lehtien tilaaminen on nykypäivänä netin kautta ihan piece of cake, niin ysärillä sekin oli ihan vaan Atlantin yli seilanneen paperilapun varassa. R-kioskilta ostetun irtonumeron välissä oli pahvinen tilauskuponki, johon rohkeasti vaan pistettiin osoitetietojen lisäksi äidin luottokortin numero ja sitten lappu postin matkaan.

Lehden vuosikerta ei tietenkään ollut ihan halpa tänne pohjolaan saakka postitettuna, mutta äiti ajatteli sen olevan sijoitus kielitaitoni kartuttamiseen. Ja oikeassahan hän olikin, Seventeenin numerot, kuten myös kirjastosta lainattu brittiläinen Sugar-lehti kuluivat käsissäni hyvin paljon koulukirjoja ahkerammin.

Ei olisi lukion enkunkirjasta kyllä sellaista muotiin, kauneudenhoitoon ja deittailuun liittyvää sanastoa oppinut kuin noita lehtiä lukemalla. 😀

Tässä hieman nostalgiamatskua kaikille teille ruudun takana oleville ikätovereilleni!

Toi etutukka. Puhdasta rakkautta. Itselläni oli ihan samanmoinen pitkän aikaa. Ihan suoraa siitä perkeleestä ei koskaan omalla hiuslaadullani saanut, mutta epätoivoisesti piti silti yrittää.

Ainoa oikea tuoksu vuosina 1997-98. Minä, mun silloinen bestis ja meidän molempien poikaystävät käytti kaikki tätä, joten oli näppärää kun itsensä saattoi valella hajulla oltiinpa sitten kenen tahansa luona iltaa istumassa. Mun huoneen seinällä oli iso CK onen juliste Kate Moss etunenässään.

Calvin Klein oli toki muutenkin tuolloin itselle kova juttu. Käytin lukioiässä pääasiassa vain CK:n rintaliivejä, joita äitini osti mulle aina ulkomaan matkoiltaan, kun eihän sellaisia nyt Kainuun korvesta saanut. Mammalla oli töidensä vuoksi jossain vaiheessa asiaa Milanoon muutaman viikon välein, joten himoitsemani muotikamppeet olivat sillä tavoin monta askelta lähempänä.

Kannettava CD-soitin, ai jestas mikä vehje. Kun ideahan olisi juuri siinä mukana kuljetettavuudessa, mutta auta armias, jos vehje vähänkin tärisi tai pomppi vaikka kävellessä, niin pomppi toki levykin. Että kiva sitä kannettavaa soitinta oli kuunnella varovasti sängyllä maaten!

Mun eka ehkä -93 tai -94 saamani Cd-soitin oli muuten sekin äidin ulkomaantuliainen. Eka CD-levyni taisi olla Hittibuumi 4.

Kyllä on farkkuihin tuhlattu silloin melkoisesti kangasta! Itseltäni ei ihan noin leveitä puntteja koskaan löytynyt, mutta muistan noita mainoksen farkkuja kovasti ihastelleeni.

Calvin Kleinin Onen jälkeen seuraava suursuosikkini tuoksujen saralla oli Tommy Hillfigerin Tommy Girl. Vaatteissa en kuitenkaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut Hillfigeristä vaikkakin merkin kanssa yhteistytä tehneen Gwen Stefanin tyyliä kovasti fanitinkin. Nämä kaikki tämän kuvan tuotteet voisivat olla kaupassa ihan juuri nytkin!

Nämä Seventeenin kollaasisivut olivat mielestäni aina ihania. Muistan monien tuotteiden kohdalla katkerana miettineeni, että miksei kyseisiä ihanuuksia ollut saatavilla Suomesta. Yksi suurimpia haaveitani tuolloin taisikin olla ostosreissu New Yorkiin.

Nykiin saakka en päässyt, mutta käytin kaikki kotimaan rajojen ulkopuolelle suuntautuneet matkat kyllä tehokkaasti hyväksi vaatevarastojen täydentämiseksi. Muistan edelleen lähes jokaisen vaatekappaleen, jotka hankin lukioaikojeni ulkomaanmatkoilta, joille pääsin koulu- ja harrastusporukoiden, ja niissä tehdyn rahankeruun, myötä.

Farkkushortsihaalarit, sellaiset löytyi toki minultakin. Mutta väriltään olivat kirkkaankeltaiset. Merkiltään olivat mitkäs muut kuin CK:n ja mutsi toi nekin Milanosta tai New Yorkista. Mun pukeutuminen nojautui lukioiässä kyllä tosi vahvasti äidin ulkomaanmatkoihin ja niiden tarjoamaan valikoimien laajenemiseen. Omat ostomahdollisuudet kun rajoittuivat lähinnä naapurikaupungin Anttilaan ja Seppälään.

Noista Seventeen-lehdistä bongailin mua kiinnostaneita juttuja joita sitten kirjoittelin äidille listoihin, että jos sattuisi reissuilla tulemaan vastaan jotain vastaavaa. Aika omistautuneesti äiti välillä mun kaipaamia asioita metsästikin. Esimerkiksi kirkkaanpunainen ripsiväri ja saman värinen nestemäinen eyeliner ei olleet ihan helppo nakki, mutta jostain Euroopan kentältä se onnistui nekin mulle bongaamaan.

Yksi mun suosikkipalstoja Seventeenissä oli School Zone, jossa aina vierailtiin jossain High Schoolissa. Oli niin kiehtovaa nähdä oikeiden jenkkiteinien tyyliä ja haaveilla, että pääsispä vaihtariksi.

Amerikka kiinnosti toki siksikin, että siellä oli tietysti paljon ihanampia poikia kuin kotisuomessa!

Seventeenin muotijuttujen kuvat olivat itselleni myös ihan hirmu tärkeitä ja iso inspiraation lähde. Harrastin jo tuolloin valokuvausta ja editorialien innoittamana järjestettiinkin kavereiden kanssa monia omia muotikuvauksia joiden satoa sitten kehittelin koulun pimiössä kemikaaleja haistellen.

Kulttuurisesta omimisesta ei taidettu pahemmin vielä ysärillä puhua..

Näissä kuvissa kiteytyy niin loistavasti oman lukioajan estetiikka ja tyyli. Ohuet olkaimet, paksut kengänpohjat, raidalliset ribbipaidat, chokerit, leveät ja roikkuvat farkut, neonvärit, tukkapannat ja -pinnit ja paljon paljon muuta.

Nousiko kellään nostalgiakarvat pystyyn? Löytyikö kuvista jotain tuttua? Jotain ihanaa? Kamalaa?

 


Tuli eilen työkaverin kanssa puhetta vuosituhannen vaihteen aikaisesta pukeutumisesta, joten intouduin kotiin päästyäni kaivelemaan valokuva-albumeja nostalgiapäissäni. Hieman harmillista kyllä, olen viettänyt nuoruudessani aikaa kameran takana huomattavasti enemmän kuin sen edessä.

Albumini ovat täynnä kuvia ystävistäni festareilla, koulussa, rannalla, bileissä ja ihan vaikka missä, mutta itsestäni on olemassa enimmäkseen täällä jo muutama viikko sitten nähtyjä selfieitä.

Muutamia otoksia löysin kuitenkin joissa näkyy myös jonkin verran vaatetusta. Näissä kuvissa siis tyylin metsästystä n. aikaväliltä 1998-2003.

Juuri auton takapenkiltä herännyt festari-Veera vetää jalkaansa yksiä lukioajan suosikkihousuistaan. Punamustat kapeat ruutuhousut olivat peräisin H&M:n miesten osastolta. ja näyttivät mielestäni tajuttoman päheiltä niittivyökasan kanssa. Punainen lyhyt huppari Stockan OneWaysta.

Hihaton lohikäärmetoppi on kuin suoraan Natalie Imbruglian Torn-videolta. Kyseinen ihanuus löytyi aikoinaan Fiorellasta ja pääsi päälle useimmiten joko farkkujen tai punaisen nahkahameen kanssa.

Tässä kuvassa jalassa on Leviksen prässilahkeiset farkut, silloisella poikaystävälläni oli tismalleen samanlaiset. Ja niittivyötä ei tietenkään sopinut unohtaa. Tukkavärin saavuttaminen ja ylläpito vaati tuolloin toistuvia värjäyssessioita bestiksen kanssa.

Grauh! Tässä ollaan jo baari-iässä ja lähdössä ystävän kanssa kylämme parhaaseen (ainoaan) yökerhoon Rioon. Kaverilta lainatut superpaksupohjaiset saappaat olivat hänen löytönsä Unkarista ja molemmat kulutimme niitä ahkerasti baaririennoissa. Tuubitoppi on tuunattu hakaneuloin ja ranteita koristaa piukeat rannekkeet. She’s sexy and she knows it! 

Abi-risteilyllä helmikuussa 2000 pyöri tällainen mustaakin mustempi muija, joka ei saanut niiteistä tarpeekseen. 

Tässä ollaan jo Porissa, joten vuosi on 2001 tai -02. Jotkut oman luokan kemut meneillän ja joudun myöntämään, että mä en oo ihan varma, et onko tässä nyt ihan normiasusta kyse, vai onko kyseessä jotkut teemakekkerit tai naamiaiset. 😀 Mutta muistan kyllä käyttäneeni tuohon aikaan aika useinkin kravattia. Mut noi pitsisukat Mary Jane -kenkien kans vähän epäilyttää… Törkeän lyhyt farkkuhame – Sisley / käsi hanurilla – ei varmuutta, mut tod. näk. Jarkko, Ville taikka Tero. 

EDIT: Kyseiset kemut emännöinneeltä taholta tuli lisätietona, että tohon mun asuun kuului myös pandareppu. Kyllä. Sama pandareppu, jota käytin viisi vuotiaana päiväkerhossa. Ja käsi pakaralla on kuulema Teron.

Harmi, ettei alaosa näy! Luokkakavereiden valokuvanäyttelyn avajaisissa pukeuduin kuvien fantasiateemaa kunnioittaen joksikin ihme keijuksi taikasauvoineen ja tiaroineen. Kokopitkä hame oli hopeisin hilein koristeltua tylliä enkä edes tajua missä mielenhäiriössä ostettu, mutta pääsipäs edes tuon yhden kerran päälle. Off shoulder meshpaita ja henkkamaukan puuvillainen korsetti kuului puolestaan ihan tuon aikaisiin suosikkivaatteisiini. 

Kaveriporukan pikkujouluristeilyllä 2002. Yksiolkaimisen topin parina veikkaisin olleen jotain hyvin hyvin lyhyttä. 😀 Mut saakeli, että oli tuolloin hieno tukka!

MD01-luokan laivareissulta puolestaan tämä. Jalassa tuon ajan lemppareista lemppareimmat Miss Sixtyn boot cut lahkeiset liituraitafarkut. Mulla oli noita kahdessa eri koossa ja pienimmilläni lainailin kämppikseltäni samoja pöksyjä koossa 26 omien ollessa isoja. Niiden kanssa kuului käyttää tietenkin teräväkärkisiä nillkureita tai saappaita, joita kaapista löytyi punaiset, valkoiset, pinkit, mustat ja ruskeat, ainakin. 

Tää on niin klassikko! Baarityyliä alkuvuodelta 2003, kun tanssilattialla kuumia muuvsseja rytmitti Christina Aguileran Dirrty. Nätisti vilkkuu niittikoristeiset rintsikan olkaimet tuubitopin alta ja ranteessa on rojua enempi kuin jaksais kantaa. Oi niitä aikoja! Ja kuulkaa kämppikseni vekkihameeseen verrattuna tää mun oli vielä pitkä. Frendin hame oli vähintään tuon alimman ruudun verran lyhkäisempi. 

Kun se ysäri kerran jyllää nyt muodissa, niin eihän siihen kauaa mee, että nämäkin kuvat toimii taas ivailun polttoaineen sijaan inspiraationa. Can’t wait! 😀


Sana selfie on kenties vakiintunut käyttöömme vasta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta toiminta sanan takanahan on toki jo paljon vanhempi juttu. Robert Cornelius nappasi Philadelphiassa meitsien jo vuonna 1839 ja minäkin tulin harrastuksessa heti kohta perässä n. 165 vuotta myöhemmin. 

Mulla on albumissa tallessa selfieitä aikäväliltä 1998-2005 tai -06. (Se on siis ihan oma erillinen selfiealbumi!) Ja siitä eteenpäin kuvatut omakuvat puolestaan täyttävät erinäisiä cd-levyjä ja kovalevyjä. Muistan ottaneeni ekat käden mitan päästä napatut oman pärstän kuvat jo yläaste-ikäisenä, eli välillä -94-97. Niitä ihan ekoja en kuitenkaan valitettavasti ole vuosiin nähnyt, vaan ovat jossain tiukassa tallessa.

Omakuva-albumin eka kuva on huhtikuulta 1998.

Tuolloin parikymmentä vuotta sitten nämä selfiet liittyivät aina selkeästi filmirullan vaihtamiseen. Sattui olemaan just vielä yksi ruutu jäljellä, mut halusi jo saada filmin matkaan Ifolorille ja uutta kameran sisään. Niinpä se viimoinen ruutu tuli usein tuhlattua omaan naamaan.

Kuten kuvasta näkyy, ei kuvan kanssa voinut tuohon aikaan olla yhtä kranttu kuin nykyään. Se oli se yks kuva, tuli mitä tuli. Vaikka kuinka oli mököttävä ilme, epäterävä otos ja karmea kaksari, niin se ruutu oli säilyttämisen arvoinen. Toista se on lapset nyt älypuhelin-aikana! 😀

Osa näistä kuvista on saattanut joskus jo blogissa vilahtaa, mutta tuskinpa haittaa. Tässä siis vahvaa selfietoimintaa vuosilta 1998-2006 tai ehkä 07. Albumissa loppuu aikamerkinnät kesken. Kuvat ovat samalla mahtava katsaus mun nuoruuden tukkahommiin!

Se oli tuolloin alkuaikoina näköjään vähän vakavampaa hommaa nuo selfiet. Mut hei, mörrimöykyllä on tiara!

Uu, toukokuussa -99 valokuvauksen harrastaja Korhonen on oikein hullutellut tuplavalotuksella. Olin tainnut juuri saada mun ekan oman järjestelmäkameran.

Pitkän punaisen kauden jälkeen päädyin mustaan hiusvärin ystäväni nähtyä unen, jossa minulla oli musta tukka. "No kävikö se musta mulle?", kysyin kaveriltani ja sain myöntävän vastauksen. Seuraavalla välitunnilla käveltiinkin jo kauppaan tukkaväriostoksille. 

Vuoden 2001 kuvista ekassa on mutrusuu lähdössä baariin ja toisessa kuvassa poseeraa pörrötukkainen ja väsynyt ripari-isonen. 

Eka opiskeluvuosi Porissa. Tiukka rokkimimmi-kuva otettu Kotiteollisuuden keikalla ja hymyilevämpi otos ekan oman kodin sohvalla. Jälkimmäisestä kuvasta muistan äidin todennenn, että "en tunnistanut sua tästä kuvasta!"

EDIT: Tässä kohti muuten vaihdetaan näköjään filmistä digiaikaan!

Tästä tukasta lähti vuonna 2002 mun ja kampaajani Maikun yhteinen taival. Melko monta kertaa on sen jälkeen tullut istuttua Hiusmuotoilukeskus Glazessa hänen käsittelyssään. Kuva on otettu opinahjoni SAMKin silloisen uudisrakennuksen avajaispäivänä. Luokkamme toteutti kemuista suoran tv-lähetyksen paikalliskanavalle ja minä olin yksi illan juontajista.

Alkuvuodesta 2003 tukka oli kuosissa, mutta muija ei muuten niinkään. Painoa oli muutamassa kuukaudessa pudonnut jopa lähemmäs parikymmentä kiloa ja puntari näytti huonoimmillaan 47 kg. 

Baarilookeja marras- joulukuulta 2003

Kesällä 2004 tukka oli superlyhyt!

Loppukesästä 2004 jännitin Helsingissä puistonpenkillä hetken päästä edessä olevaa harjoittelupaikan työhaastista. Sain paikan! Ja syksyllä sitten puuhailinkin Maikkarin studiolla Suoraa Huutoa talk shown parissa.

Taisin joskus väittää, etten oikein rusketu, mutta kesällä 2005 asia oli toisin. Tässä kuvassa näytän mielestäni kyllä ihan vieraalta. 

Joskus 2006-2007 vuosien tienoilla selfiekuviin tuli näköjään mukaan tissit!

Tästä eteenpäin olenkin sitten taltioinut itseäni ahkerasti tänne blogiin. Ei siis yksikään ihana tai kamala meikki- tai tukkatyyli ole jäänyt vuosien varrella ikuistamatta! 😀