Mikä on kamalinta mitä voit kuvitella tapahtuvan, jos olisit mallina muotinäytöksessä?

Mulle kävi tänään just se. Tai no, jos kauhuskenaariosi sisälsi mekon repeämisen ja paljaan hanurin, niin siltä sentään vältyttiin, mutta karmeimman näköinen ja totaalisin mahalasku mitä pystyt kuvittelemaan, niin se tapahtui. Aivan Carrie Bradshawn kuuluisan catwalk -kaatumisen tyyliin. (Katso klassikkokohtaus TÄÄLTÄ.) Ei siis mikään kepeä polvikosketus lavaan, vaan ihan totaalinen lankeaminen.

En tiedä tökkäsikö kengän pohjien teippaukset mattoon vai mitä, mutta ensin vääntyi nilkka kiilakoroilla vieden tasapainoni ja siinä samassa sukelsin kassi heilahtaen aivan niin koko pituudeltani rähmälleni kuin esimerkiksi pesäpalloilija syöksyessään. Jopa mun leuka jyrsi mattoa. Porin Sokoksen kakkoskerrokseen kerääntyneen yleisön silmistä paistoi säikähdys ja koko homma tallentui tietenkin tilaisuuden virallisen kuvaajan toimesta videolle. 

Noin sekunnin ajan siinä naama mattoa vasten maatessani mä ehdin miettiä, että nyt vois varmaan alkaa itkemään. Toinen otsalohkoni takana vilahtanut ajatus oli toive siitä kuuluisasta maan nielemästä. Mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan. Eikä myöskään muotinäytöslavalle, joten huomattavasti neiti Bradshawta nopeammin kampesin itseni ylös lattianrajasta, tuuletin voitonmerkein osoittaakseni olevani ihan kunnossa ja pärjääväni ilman ambulanssia, ja jatkoin matkaani kohti catwalkin päätä, jossa poseerasin naamallani ehkä leveämpi hymy kuin missään muussa sisääntulossa.

Kukaan ei nauranut tai buuannut, vaan sain sen sijaan kuuluvat aplodit noustessani ylös. Just like Carrie.

kuvat: täältä ja täältä

Toki asiaa piti hetken aikaa puida perästä päin ja kollegat kyselivät huolestuneena olenko kunnossa ja voinko jatkaa. Kaatuminen kun oli näyttänyt mallimammamme ja lavalla kanssani olleen kaverin mielestä aika hurjalta. Itse joskus lavalla kaatuneet mallit kertoivat omista könyämisistään lohduttavia vertaistarinoita. Ja itse lohdutin itseäni myös kolmella asialla: 1) En satuttanut itseäni, 2) Kaaduin onneksi nyt kunnolla puettuna enkä esimerkiksi viime syksyn alusvaatenäytöksessä, (se olis ollut ehkä astetta nöyryyttävämpää :D) ja 3) Ammattimallitkin kaatuilee.

Ja kun koko päivä viimeistäkin näytöstä myöten oli ohi, olin jo ehtinyt kääntää hetken nolouden ja harmistuksen hyväksi mieleksi ja voimauttavaksi fiilikseksi. Juteltiin nimittäin kaverin kanssa mokaamisen pelosta ja epäonnistumisten jälkeisistä tunnelmista ja mieleen tuli esimerkiksi yksi kauhujen tilanne suorassa radiolähetyksessä jokunen vuosi sitten.

Mulla kävi kerran tosiaan niin, että ennalta haastateltavan kanssa nauhoitettavat insertit ei ekaa lukuunottamatta jostain syystä toimineetkaan ja biiseillä ajanpelaamisesta ja tuottajalle soitetuista hätäpuheluista huolimatta mitään ei ollut tehtävissä. Ne pätkät eivät vaan toimineet ja jotain piti eetteriin pistää. Siinä oli taas sellainen hetki, kun teki mieli alkaa itkemään kunnes tajusi, että sehän ei toki mitään auta. Loppujen lopuksi päädyin omin sanoin referoimaan nuo haastattelut ulkomuististani. Ja kun lähetys oli ohi ja tartuin studion ovenkahvaan mietin taas purskahtavani itkuun, koska olin mokannut niin raskaasti. Mutta jälleen kerran, jätin itkemättä, koska tilannehan oli ohi jo.

Tuokin tilanne kirveli hetken aikaa, mutta myöhemmin tajusin tapahtuneen arvon. Tapahtuman myötä mä nimittäin tajusin etten mä olekaan niin herkkä ja vastoinkäymisistä rikki menevä kuin olin kuvitellut. Osoitin itselleni pystyväni toimimaan myös paineen alla tilanteessa, jossa olin etukäteen kuvitellut meneväni ihan palasiksi. 

Samoin mä ajattelin tänään. Olin taas eilen illalla miettinyt sitä kauhuskenaariota, että aattele jos mä kaadun lavalla. Tänään se sitten tapahtui ja vielä hyvin totaalisesti, ja mitä sitten? No ei oikeestaan yhtään mitään. Näytös jatkui. Elämä jatkuu ja vieläpä yhden kömmähdystarinan rikkaampana. 

Aina toisinaan kun ikävuosien lisääntyminen ahdistaa, on hyvä muistuttaa itselleen, että vuodet tuo myös kokemusta, myös siitä mokailemisesta. Ja kokemus tuo varmuutta ja luojan kiitos, myös armollisempaa otetta itseä kohtaan. Mä voin niin kuvitella, että tuo naamallaan näytöslavalla rämpiminen olis ollut mulle ihan täysi itkun ja pitkän häpeilyn paikka joskus nuorempana ja olisin miettinyt vaan sitä, että kaaduin. Nyt oon onneks astetta fiksumpi ja mietin sitä, että mä nousin ylös ja hymyilin.

 

PS. Siihen nilkkaan kyllä vähän sattuu. 


Ihanaa vaihtelua mun normaaleihin ja suht ankeisiin kuvausmiljöisiin nää Kattilhallin lähistöltä löytyneet graffittiseinät. Asukuvat on viime lauantailta, kun käytiin Iinan kanssa pyörimässä Bloggers' inspiration day -tapahtumassa.

housut-S.T.I./t-paita-H&M/sifonkitakki-Seppälä/kengät-RAS/valkoinen takki-Zara

Tänään on vapaapäivä ja mä oon ihan kuin kuraan kuollut kuttu. Oon lähinnä tehnyt töitä (niin siis mikä hiton vapaapäivä??) sängyn pohjalta. Eli tarkennetaanpa hieman, siinä mielessä vapaapäivä, että ei ole mitään sovittuja työmenoja eikä aikatauluja, mutta olen kuitenkin tehnyt töitä lepoasennossa mm. laskuttamalla ja setvimällä kuitteja. Että onko se kumma jos väsyttää, kun koskaan ei oikein osaa pitää sellaista ihan kunnon vapaapäivää?

Olin jossain vaiheessa ehtinyt jo ajatella, että toukokuussa vois ottaa hieman rennommin ja jopa lomailla ennen kesätöiden alkua, mutta olinpa taas väärässä. Jostain mä olen taas onnistunut haalimaan kalenterin piukkaan jos jonkinmoista duunia. Sen viikon jolloin kuu vaihtuu, olen nyt merkannut kalenteriin isoin ukaasein, että "ET SITTEN OTA TÄHÄN MITÄÄN TÖITÄ!", mutta olen tunnetusti tosi huono pitämään näitä itselleni tekemiä lupausyritelmiä. Asiaan auttais varmaan vain se, että ostais lennot johonkin. Just nyt kiinnostelis eniten joku sellainen kohde, jossa vois vaan hyvillä mielin maata vaikka uima-altaan reunalla ilman että tulee huono omatunto kun ei aktiivimatkaile. 

Taidanpa tehdä muutaman haun Supersaverin sivuilla ennen kuin suuntaan kaupungille ostamaan hillotyllaa. En vielä ennen eilistä tiennyt mikä sellainen on, mutta mies pyysi kyseisen vehkeen hänelle hankkimaan, jotta saa truutattua kinuskitäytteen munkkeihin, jotka hän on luvannut leipoa kummityttömme synttäreille. Joka päivä sitä oppii jotain uutta!


Meillä oli maanantaina kevään viimeinen #EVEK-kuvauspäivä ja sen jälkeen vietettiin hieman karonkkaa Ravintola Kuu Kuussa herkutellen. Siinä skumppalasien kilistelyn jälkeen Me Naisten mimmit kiskaisivat kasseistaan jotakin aivan mahtavaa, me saatiin kaikki itsestämme tehdyt ihan aidon lehden kannen näköiset printit kehystettyinä. Tekstit kaikki tietenkin jokaisen itse suustaan päästämiin juttuihin linkittyviä. Ai hitto, että me naurettiin. Tämä oli ihan paras lahja ikinä ja jää ihanaksi muistoksi seinälle.

Pelkkien muistojen varassa ei toki tarvitse vielä ryhtyä elämään, sillä #EVEKin tekeminen jatkuu kyllä jälleen syksyllä, mutta nyt siis pidellään vähän kesätaukoa. Kaksi jaksoa on kuitenkin vielä julkaisematta, eli toukokuun tokalla viikolla tulee vielä uutta kamaa ulos. Ja se onkin ainakin lookkien puolesta vähän erikoisempi setti… 

Nyt kuitenkin tän tuotantokauden purkkiin saamisen kunniaksi kokosin vähän (tai siis ihan pirusti) kuvia kulisseista menneiltä kuukausilta. 

Uuden vuoden jaksossa riitti kimallusta ja blin blingiä!

Syksyllä pöljyiltiin promokuvauksissa

Meidän pikkuruinen pukkari on aina kuvauspäivän jäljiltä kuin siellä olisi käynyt hurrikaani. Stylistimme Jemina on todellinen koruharakka, joten asuun kuin asuun löytyy aina oikeanlaiset killuttimet.

Ohjaamossa riittää ruutuja. 

Ennen kuin kamerat käynnistyy, hyörii studiossa vielä tyyppi jos toinenkin. Stylisti Jemina asettelee helmoja ja käärii hihoja ja maskeeraja Anna käy vielä suihkuttamassa lisää lakkaa ja lisäämässä puuteria. Äänimies  käy asentelemassa mikrofoneja ja vaihtamassa lähettimiin pattereita. Joskus mikrofoni kuitenkin eksyy johonkin intiimeihin paikkoihin, ainakin jos on tuohon Niinan kuvaan uskomista. 😀

Mut päälle päätettiin laittaa peitelevy. Suits me! 

Useimmiten tyyli on enempi kuin kohdallaan… (Minni Hiiri meets Harry Potter -look on tämän viikon vappu-jaksosta!)

…mutta ihan aina ei Jeminan ehdotukset toimi. 😀 Tästä Junarosen mallikappale-mekosta oli kenties unohtunut joku nappi. Tai sit mulla on vaan ihan hervottoman iso pää.

Niina ja Ulla naureskelevat aina mun vakiolle selfie-ilmeelleni. Mutta siihen hymyyn on syynsä…

En toisaalta noilla selfieilmeillä hirveesti arvostelis!

Puheenaiheet ovat toisinaan olleet kouriintuntuvia

Ja toisinaan taas kovin riisuttuja.

Syksyllä oltiin koko sivun kokoisina lähes kaikissa Sanoman lehdissä, jopa Hesarissa! Tehtiin ohjelman aluksi haastis Me Naisiin ja nyt viimeisenä kuvauspäivänä käytiin Radio Aallon vieraina.

Jos nyt jotenkin koittaisin tätä kiteyttää, niin onhan tää ollut ehkä hauskin duuni ikinä!

Nyt muutama kuukausi muita hommia ja palataan studioon syksyllä!