Hauskin duuni ikinä!

Meillä oli maanantaina kevään viimeinen #EVEK-kuvauspäivä ja sen jälkeen vietettiin hieman karonkkaa Ravintola Kuu Kuussa herkutellen. Siinä skumppalasien kilistelyn jälkeen Me Naisten mimmit kiskaisivat kasseistaan jotakin aivan mahtavaa, me saatiin kaikki itsestämme tehdyt ihan aidon lehden kannen näköiset printit kehystettyinä. Tekstit kaikki tietenkin jokaisen itse suustaan päästämiin juttuihin linkittyviä. Ai hitto, että me naurettiin. Tämä oli ihan paras lahja ikinä ja jää ihanaksi muistoksi seinälle.

Pelkkien muistojen varassa ei toki tarvitse vielä ryhtyä elämään, sillä #EVEKin tekeminen jatkuu kyllä jälleen syksyllä, mutta nyt siis pidellään vähän kesätaukoa. Kaksi jaksoa on kuitenkin vielä julkaisematta, eli toukokuun tokalla viikolla tulee vielä uutta kamaa ulos. Ja se onkin ainakin lookkien puolesta vähän erikoisempi setti… 

Nyt kuitenkin tän tuotantokauden purkkiin saamisen kunniaksi kokosin vähän (tai siis ihan pirusti) kuvia kulisseista menneiltä kuukausilta. 

Uuden vuoden jaksossa riitti kimallusta ja blin blingiä!

Syksyllä pöljyiltiin promokuvauksissa

Meidän pikkuruinen pukkari on aina kuvauspäivän jäljiltä kuin siellä olisi käynyt hurrikaani. Stylistimme Jemina on todellinen koruharakka, joten asuun kuin asuun löytyy aina oikeanlaiset killuttimet.

Ohjaamossa riittää ruutuja. 

Ennen kuin kamerat käynnistyy, hyörii studiossa vielä tyyppi jos toinenkin. Stylisti Jemina asettelee helmoja ja käärii hihoja ja maskeeraja Anna käy vielä suihkuttamassa lisää lakkaa ja lisäämässä puuteria. Äänimies  käy asentelemassa mikrofoneja ja vaihtamassa lähettimiin pattereita. Joskus mikrofoni kuitenkin eksyy johonkin intiimeihin paikkoihin, ainakin jos on tuohon Niinan kuvaan uskomista. 😀

Mut päälle päätettiin laittaa peitelevy. Suits me! 

Useimmiten tyyli on enempi kuin kohdallaan… (Minni Hiiri meets Harry Potter -look on tämän viikon vappu-jaksosta!)

…mutta ihan aina ei Jeminan ehdotukset toimi. 😀 Tästä Junarosen mallikappale-mekosta oli kenties unohtunut joku nappi. Tai sit mulla on vaan ihan hervottoman iso pää.

Niina ja Ulla naureskelevat aina mun vakiolle selfie-ilmeelleni. Mutta siihen hymyyn on syynsä…

En toisaalta noilla selfieilmeillä hirveesti arvostelis!

Puheenaiheet ovat toisinaan olleet kouriintuntuvia

Ja toisinaan taas kovin riisuttuja.

Syksyllä oltiin koko sivun kokoisina lähes kaikissa Sanoman lehdissä, jopa Hesarissa! Tehtiin ohjelman aluksi haastis Me Naisiin ja nyt viimeisenä kuvauspäivänä käytiin Radio Aallon vieraina.

Jos nyt jotenkin koittaisin tätä kiteyttää, niin onhan tää ollut ehkä hauskin duuni ikinä!

Nyt muutama kuukausi muita hommia ja palataan studioon syksyllä!


3 Comments
  • Hyi!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eipä tuo alastomana esiintyminen kovin helppoa ole. Ilmeenne ovat aika vaivautuneita. Tähänkö tosiaan on tultu huomionhakuisuudessa? 🙁

  • Nena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Bloglovin ei taas päivitä sun blogia. Tää on viiminen päivittynyt postaus.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No voihan nyt pylly. 🙁 Kiitti infosta, katotaan kauanko sen kuntoon saamiseen tällä kertaa menee..

Post A Comment