Voi apua, mihin nämä päivät oikein juoksee.. Jo viikko edellisestä postauksesta. Mun tapana ei ole pyydellä anteeksi blogitaukojani, enkä tee sitä tälläkään kertaa, mutta nyt tämä hiljaisuus harmittaa jo itseäni sen verran, että kerrotaanpa hieman kuulumisia.

Vajaan parin viikon päästä on edessä ensimmäinen neljästä näyttökokeesta, jotka joudun tänä vuonna tutkintoani varten suorittamaan ja kyseiseen näyttöön ei pääse, jos ei kaikki tähän mennessä koulussa vaaditut tehtävät tehtynä. Vanhojen etätehtävien (joita mulla toki oli osaksi rästissä.. :P)  lisäksi listalla on näytön ennakkotehtävä (9 kuvaa), asiallisen portfolion laatiminen ja muutamia kirjallisia tehtäviä + kaiken tuon aiemmin mainitun kasaaminen siistiksi kokonaisuudeksi sekä sähköisessä, että fyysisessä muodossa.

Tuo edellä mainittu hirviölista yhdistettynä uuden työn aloittamiseen on vienyt melkolailla kaikki mehut eikä mikään harrastustoiminta kuten bloggaaminen ole  juurikaan mahtunut ajatuksiini. Parin viikon päästä koulun aiheuttama aivopaine kuitenkin hellittää taas hetkeksi, joten uskaltaisin luvata bloginkin taas piristyvän. Pitäkää siis peukkuja mulle, että saan matskut kasaan ja näytön kunnialla suoritettua.

pyykkimuija

asu keväältä 2007 😀

Stressirytinöissä ehti sellainenkin asia livahtaa ohi kuin blogin 3 vuotis syntymäpäivä! Lauantaina nimittäin tuli tasan kolme vuotta kuluneeksi blogin ensimmäisestä varsinaisesta postauksesta. Kauan tämä homma on elämässä mukana roikkunut ja jotkut lukijatkin ehkä lähes yhtä kauan.

Olen metsästänyt tyyliäni näin julkisesti jo kolme vuotta ja välillä on fiilis, että sellainen on tainnut löytyä, mutta toisina päivinä taas tuntuu, että olen pukeutujana edelleenkin hyvin hyvin keskeneräinen. Uusia  haasteita ja tavoitteita tyyliasioissa syntyy elämäntilanteiden muuttumisen ja ikääntymisen (hyi yäk mikä sana) myötä koko ajan, joten tyylin metsästys on ajankohtaista vielä tästä eteenpäinkin.

060310-3B

ja asu keväältä 2010

Olen joskus aiemminkin udellut teidän lukijoiden ajatuksia nimenomaan näin blogisynttäreiden kunniaksi ja teen sen tälläkin  kertaa. Välitän blogini suhteen pääasiassa vain omasta mielipiteestäni enkä koe tekeväni tätä viihdyttääkseni ketään muuta kuin itseäni. Toisinaan kuitenkin mietin, että kuinka kauan tämä kyseinen harrastus mahtaa enää antaa itselleni mitään uutta ja pohdin myös sitä millainen merkitys puuhillani on toiselle osapuolelle eli lukijoille.

Nyt olisikin siis mukava kuulla taas pitkästä aikaa teidän ajatuksianne vaikkapa jostakin seuraavista asioista tai ihan mistä tahansa muustakin:

  • sun oma tyyli. Onko löytynyt jo vai vielä hakusessa? Millaiset asiat sinua viehättävät pukeutumsessa juuri nyt?
  • Luetko blogiani siksi, että oma tyylisi on samanoloinen vai olemmeko toistemme täydet vastakohdat ja käyt lähinnä kauhistelemassa?
  • Onko joukossa joku, joka olisi seurannut höpinöitäni alusta saakka?
  • Ajatuksia blogini kehityskaaresta. Onko asiat menneet/menossa hyvään/huonoon suuntaa vai onko aina samaa tasaista hyvää/tyhmää vaan?
  • Ideoita minulle mistä kerätä uutta potkua tähän puuhaan? Onko nämä mustat kaavut jo käsitelty riittävän/liian monta kertaa ja kannattaisiko minun keksiä jo uusia aiheita?
  • Onko jotain aiheita joista haluaisitte lukea? Jos joku ehdotus sattuisi natsaamaan sen kanssa millaisista asioista minä kenties haluan kertoa, niin kuka tietää vaikka joku ehdotus kävisi jopa toteen. Mutta vain jos se kiinnostaa minua itseäni. 😀
  • Onko jotain kysyttävää? Mikäli ihmetyksen aiheita ilmenee enemmänkin, niin saatan vastailla laajemminkin kuin kommenttiboksissa.

Että sellaisia.. tai sit voitte tosiaan avautua ihan mistä tahansa muusta kuten kuluneen päivän parhaista tai huonoimmista hetkistä, suklaan puutteesta, pahimmista stressinaiheistanne, sähkönhintojen noususta tms.. Mitä nyt keksittekin. Kunhan vaan mulla olis kerrankin jotakin luettavaa eikä ainoastaan kirjoitettavaa. 😀

Ja nyt tää alkais valmistautumaan huomista Helsingin reissua varten. Luvassa mm. erään suunnittelijakuuluisuuden haastattelu ja kuvaus, parin muun bloggarin kuvaaminen erään meikkiaiheisen Indiedays-kampanjan tiimoilta ja illan päätteeksi herkuttelua ravintolassa tyttöjen kanssa. Noista molemmista puuhista lisää juttua luvassa täällä blogissa lähiviikkoina.

Koko pääsiäisviikonloppu hurahtaakin sitten studiossa ja koneen äärellä kuvaten ja kuvia käsitellen. Tavoite on, että ensi viikon koittaessa olis mun kouluhommat kuosissaan ja voisin viimeiset päivät vain relata ja keskittyä jo itse viikonloppuna häämöttävään näyttöön. Saa nähdä kuinka käy.. Elämme jännittäviä aikoja ystävät hyvät!


Ei nämä nyt välttämättä yhtään parempia kuvia tämän päivän vaatetuksesta ole kuin aiemmin julkaistu korppikuvakaan, mutta onpahan ainakin lisämateriaalia.

lepakko3B

lepakko2B

lepakko1B

Olen käyttänyt noiden saappaiden ostamisen jälkeen tasan yhden kerran mitään muita kenkiä. Olen tallannut maihareilla niin baarireissut kuin asiakastapaamisetkin. Miss Sixtyn monitoimiloimi ja Lindexin liivi muodostavat päällekkäin puettuna moniulotteisen ja mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Lindexin liiviviritelmän olin ehtinyt unohtaa ihan täysin sen hautauduttua vaatekaapissa  kaiken muun mustan sekaan. Selatessani vanhoja postauksiani törmäsin liiviin vuoden takaisessa postauksessa ja päätin kaivella sen jälleen käyttöön. Ja onneksi kaivoinkin, sillä tuosta kahden liehuhelman kombinaatiosta tuli välittömästi uusi lemppari. Olen liehunut samojen siipien kanssa jo monta päivää vaihdellen vain alaosaa ja alustoppia.Mä oon just tällanen pahan laatuinen jumittaja, kun keksin jotain itseäni kovasti miellyttävää.

Mä rakastan tässä asussa kaikkea.Valuvat linjat ja keveys yhdistettynä piukkaan ja rajuun alaosaan.  Kiiltävää, mattaa, sileää ja laskostettua pintaa. Voinko mä elää loppuikäni näissä vaatteissa?


Kaivelin yhtä valokuvaa varten vanhoja teiniaikaisia c-kasetteja kaapistani ja tänään onkin sitten pitänyt kuunnella noilta kaseteilta löytyviä biisejä Youtubesta ja Spotifyista. Toki suurin osa silloin kuuntelemastani musiikista on edelleen vakiokamaa levylautasella, mutta on jotenkin mahtava fiilistellä biisejä juuri sellaisena sekoituksena kuin ne nuoruuden sekalaisilta kaseteiltakin löytyvät. Kasettien nimilapuissa kuvailtiin sisältöä mm seuraavasti ”Ränttää ja tänttää”, ”Nyyh niisk byääh”, ”Sopparomanssi”, ”Synkistelyä”. Viimeksi mainitulta löytyy mm. The Curen Burn sekä Nine Inch Nailsin Dead Souls, jotka molemmat soivat The Crow-elokuvan soundtrackillä. Kyseinen elokuva pitäneekin katsoa uudelleen asap, edellisestä kerrasta nimittäin on jo vuosia. Pitää tarkastaa vieläkö Brandon Leen esittämä Eric Draven aiheuttaa minussa minkäänmoista kuumotusta vai oliko kyseessä pelkkä ohimenevä teini-ihastus.

The Crow 4

Pvc-housut, maiharit ja siipien lailla hulmuavat helmat sopivat enemmän kuin hyvin tämän päivän soundtrackiin synnyttämiin fiiliksiin. Asusta luvassa parempia ja selkeämpiä kuvia ehkäpä jo illalla.