Muistan, kun aikoinaan Von Hertzen Brothersin Approach-albumin ilmestyttyä Tommi kuunteli sitä todella ahkerasti ja minä vihasin. VHB oli mielestäni ihan kammottavaa ”ulinaa”. Eikä auttanut vaikka mies yritti saada minut kuulemaan laulun sijaan jylhät kitaravallit. Ei, mä en vaan sietänyt yhtään.

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja monta VHB-levyä on ilmestynyt reilussa kymmenessä vuodessa ja siinä ajassa on myös minun mielipiteeni muuttunut. Nyt juhlistettiinkin sitten minun viime viikkoisia syntymäpäiviäni käymällä lauantaina illallisella Ravintola Borgissa ja suuntaamalla sen jälkeen kuuntelemaan Von Hertzenin veljeksiä Kinoon. Ja kyllä siinä huikean hyvää keikkaa fiilistellessä nauratti tuo vuosien takainen nuiva suhtautumiseni.

Siedätyshoito tehosi aikoinaan ja kuuntelin jo ihan sujuvasti vuoden 2008 Love Remains The Same -levyä, kun siippa sitäkin usein levysoittimen kitaan survoi. Alun aktiivisen inhoamisen jälkeen VHB oli vuosien ajan minulle sellainen ”ihan jees” -bändi, mutta nähtyäni äijät 2013 Porisperessä livenä, olin vihdoin valmis sanomaan, että onhan se nyt aivan sairaan kova orkesteri. Näin on käynyt monen muunkin yhtyeen kanssa, että vasta tykki liveveto on avannut korvani kunnolla.

Kuvaamiseen en nyt juurikaan jaksanut tällä keikalla keskittyä, kun valotkaan eivät olleet oikein suotuisat, mutta pari räpsyä kuitenkin.

Parhaita keikalla kuultuja biisejä olivat uuden levyn nimiraita War is over ja samalta albumilta mm. The Arsonist ja sitten kuinka ollakaan, sieltä Approachin ajalta Let Thy Will Be Done. Eli sitä ”hirveetä ulinaa”. 😀

Mulla on usein tapana lainailla Tommin bändihuppareita, mut nyt keikalla päätettiinkin ostaa War is over -huppari ihan virallisesti meidän yhteiseksi. Kristillinen tasajako. Jotenkin ihmeellisesti sama koko oli ok meille molemmille, vaikka minä olen pieni pallo ja Tommi pitkäkätinen hoikka apina. 😀

Hväksyttävien bändihuppareiden kuuluu aina olla mustia ja vaikka bändi olisi miten huikea, niin paskan näköistä paitaa en silti päälleni laittaisi. Tämä VHB:n yksilö täyttää visuaaliset kriteerit helposti, sillä selän kyyhkypainatus on todella kaunis. 

Sota on siis todellakin ohitse minun ja Von Hertzen Brothersin välillä. Seison nykyään ylpeästi heidän joukoissaan. 


Toimitusosaston ikkujoulut, valmistujaisjuhlat, Raskasta Joulua -konsertti ja kokonainen työpäivä, joka sisälsi mm. yhden tulipalopaikan ja Perussuomalaisten piirikokouksen, siinähän sitä oli ohjelmaa yhdelle viikonlopulle. Töihin suuntasin sunnuntaina ihan arkisesti farkuissa, mutta kaikki muut viikonlopun menot heiluin yhdellä ja samalla asulla. 

Tämä bling bling -koristeinen trikoomekko oli oikein sopiva niin pikkujouluihin, perhejuhlaan kuin joulukonserttiinkin. 

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / nilkkurit – Vagabond 

Mekon kanssa sopisi tietenkin paremmin sirommat ja juhlavammat kengät, mutta tämän kertaiset menot oli kaikki sellaista sorttia, että pärjäsin hyvin tällaisella käytännöllisyyteen perustuneella valinnallakin.

Luotan yleensä näyttäviin korviksiin, mutta tässä mekossa on jo itsessään niin näyttävät koristukset, että jätin niille tilaa loistaa. 

Lauantai-iltana suunnattiin tosiaan murun kanssa Raskasta Joulua -konserttiin Porin Karhuhalliin (konserttiliput saatu) ja hitsit kun se oli hyvä. Hietalan, Leppäluodon, Koivusen, Parviaisen sun muiden hevi-äijien tulkitsemat versiot ovat jo vuosikausia olleet lähes ainoa muoto, missä suostun joululauluja kuuntelemaan. Konsertti on katseltu televisiosta joka vuosi, mutta nyt oli eka kerta, kun näimme sen livenä.

Artistihan vaihtelevat kiertueen eri keikoilla, mutta Marco Hietala urakoi konserteista jokaisen. Vaihtuvasta väestä Poriin osui melko täydellinen kattaus, sillä mukana oli Hietalan lisäksi JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Floor Jansen, Tommi Salmela ja vain parin keikan verran mukana ollut Joe Lynn Turner.

Omasta mielestäni parasta oli, että mukana oli upea ääninen JP Leppäluoto, mutta pidän myös Parviaisesta ja Nightwishin Jansen oli mielenkiintoista kuulla livenä. Rainbow ja Deep Purple -ukko Turner oli toki myös vakuuttava laulaja, mutta kotimaiset rokkikukot olivat itselleni tässä konsertissa tärkeämpiä.

Keikkakuvia nappailin mun Olympus O-MD E-M1 rungolla ja 75 mm 1.8. -linssillä. Taisikin olla kyseisen kameran viimeisiä hommia ennen eläkkeelle jäämistä, sillä tänään mulle saapui uusi kamera! Toki tuo vanhuskin jää mulle vararungoksi, mutta tuskin sille enää paljon käyttöä tulee, kun on nuorempi ja vireämpi vehje kameralaukussa. Mutta kiitos rakas E-M1, näimme kanssasi paljon näiden neljän vuoden aikana, jotka yhdessä vietimme. 

Solistien lisäksi mua ilahdutti konsertissa myös kitaroiden varressa heiluvat pitkätukat. Etenkin koko Raskasta Joulua -konseptin isä Erkka Korhosesta (kuvassa oikealla) huokui niin älytön riemu lavalla olosta, että ei voinut kuin ihailla. 

JP aiheutti matalana kumisevalla äänellään mussa sen verran kovat kylmikset, että aloin samoin tein haaveilla, että tätä herraa olisi ilo kuulla enemmänkin vaikka kirkkokonsertin muodossa. Ja kuulkaas, hänellä on seitsemän paikkakunnan joulukonserttikiertue ja osa keikoista on nimenomaan kirkoissa! Saattaapa olla, että täytyy lähteä kuuntelemaan vähän lisää joululauluja vaikkapa Helsinkiin 22. joulukuuta.  

Jouluyö, Juhlayö, Sydämeni joulun teen, Tonttu, Heinillä härkien kaukalon, Tulkoon joulu ja monta muuta tuttua klassikkoa ehdittiin illan aikana kuulemaan ja jokunen kitarasoolokin totta kai. Vaikka musiikki ei peltisessä jalkapallohallissa ihan päässytkään oikeuksiinsa, niin loisto keikka oli siitä huolimatta. 

Onko teistä joku käynyt Raskasta Joulua -konserteissa tai menossa tuleville keikoille? Entä onko ryhmässä ketään omaa suosikkilaulajaa? Osa paikkakunnista on jo loppuunmyytyjä, mutta monelle keikalle on vielä tikettejä jäljellä!

 


Huuda, huuda ilosta / Huuda, huuda vapaudesta / Huuda, huuda onnesta / Ja sä voit poistuu hymyillen

Jotta nyt ei ihan olisi turhaan otettuja kuvia, jotka vaan hautautuu kovalevylle, niin pistetään nyt muutama Haloo Helsinki -otos edes tänne näytille. Elli ja kumppanit siis esiintyivät lauantaina tuossa alle kilsan päästä meiltä Porispere-festareilla. 

Olin paikalla siis ihan vapaalla, en töiden puolesta, joten napsin kuvia ihan perinteisesti yleisön joukosta kuvauspitin sijaan. Vehkeinä vapaa-aikani luottokamera Olympuksen PEN E-PL7 ja linssinä 75mm 1.8. Toimii hyvin tuollaisessa tilanteessa, kun kääntyvän näytön ansiosta pystyy kuvaamaan pään yläpuolelta edessä olijoiden yli. 

Rakas, ollaan vaan hiljaa

Katsellaan huojuvaa viljaa

Se kauniisti katseestas taipuu,

ja niin taivun myös minäkin

Rakas, ollaan vaan hiljaa

Ei korjata vuotavaa maljaa

Rakastellaan yhtä aikaa

niin kuin nuo perhosetkin

Tässä mä seison kaipausta rinnassa

Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa

Maailma on minun, maailma on sinun

Maailma on tehty meitä varten

Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät

Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät

Suljet silmäsi ja hengität

Kyllä kaikesta sä vielä selviät

Joku voimas vei vaik sä huusit ei

Tää on hulluuden highway

Avaat silmäsi ja hengität, kyllä huomenna sä ymmärrät

Vielä elossa oot! Vielä elossa oot! Vielä elossa oot!

 

Kursivoidut tekstit Haloo Helsingin biiseistä.