Jos juhannuksen löysäilyn jälkeen pelkkä rintaliivien pukeminen sai olon tuntumaan ryhdikkääksi ja pukeutuneeksi, niin tänään saman kohottavan fiiliksen toi huulipuna.

Lähes pari viikkoa on mennyt iltavuoroja tehden, joten ei ole tullut pukeuduttua juuri muuhun kuin käytännöllisiin duunivaatteisiin ja huulipunat ovat pysyneet kaapissa. Niinpä tämän päiväinen asu korkosandaaleineen ja punaisine huulineen tuntui lähes juhlavalta!

farkut – H&M / pusero – Joelle, Ellos / sandaalit – Wonders / laukku – Rebecca Minkoff / korvikset – Pramea (saatu)

Mutta olihan se ihan juhlan paikka, kun eräs ihana ystävä ajeli Poriin mua moikkaamaan. Listalla oli työasioita, mutta ehdittiin pitkän lounaan äärellä keskustella monta muutakin asiaa, ja se jos mikä teki hyvää. Ihan suht hyvän mielen päivä siis tänään. Ja se on viime aikojen valossa (haha, oisko pimeydessä paremminkin..) kuulkaa paljon se.

Lääkäri kirjasi tiistaina paperiin koodin f 33.9. (määrittämätön toistuva masennus.) Tästä lisää ehkä, jos tulee sopiva kirjoitusfiilis.

Jos pusero näyttää jonkun silmään tutulta, niin se on samaa sarjaa kuin juhannuksen toiveasussa nähty mekko. Rento pilkullinen pusero on viileää viskoosia ja malliltaan ihanan naisellinen. Tykästyin kovasti.

Meidän telkkari on ollut sillä tavalla rikki viime aikoina, ettei sieltä ole tullut viime aikoina muuta kuin jalkapalloa. Mutta tänään sieltä tulee Criminal Minds! Johtunee ehkä siitä, että talouden toinen tyyppi älysi lähteä baariin sitä potkupalloa tuijottamaan.

Minäkin jaksan kiinnostua katsomaan pelejä sitten, kun on enää muutama paras joukkue jäljellä, mutta tää parin viikon putki alkulohkoja pari peliä /ilta -tahdilla on kyllä vähän tympinyt.  Mut hei, kerran neljässä vuodessa vaan! 


 

 Sunnuntai-iltana kahden ja puolen vuorokauden pyjamajuhannuskoomani jälkeen sain itsestäni sen verran irti, että pukeuduin, kampasin naamani ja suuntasin hetkeksi toimistolle töiden pariin. Kyllä vaan tulee kummasti kykeneväisempi olo jo siitä, että pukee sohvaperunoinnin jälkeen rintaliivit päälle. 

Tein hetki sitten heräteostoksen Lindexin alesta hurmaannuttuani tuon farkkutakin helman ja hihojen yksityiskohtiin. Siellä peilin edessä pyöriessäni myös takin pituus vaikutti hyvältä vaihtelulta lyhyempään Junarosen rotsiini verrattuna.

Sittemmin olen kuitenkin saanut huomata, että takki vaikuttaakin aina just väärän mittaiselta, kun koitan sitä asuihini ympätä. Mittasuhteet menee jotenkin ihan metsikköön ja muoto muuttuu. 

Näin mekon kanssa takki on ihan ok, mutta housujen kanssa en ole vielä onnistunut takkia omaa silmääni miellyttävästi yhdistämään. Ja siis se ainoa asia, mikä siinä mättää, on ihan vaan väärään kohti kroppaa asettuva helma. 

Aion vielä jatkaa harjoituksia, voihan olla, että vielä totun rotsin mittaan. Mutta jos niin ei käy, niin eiköhän tämä jostain uuden kodin löydä. 

Enää muutama päivä töitä ja sitten se koittaa, mun eka kahden viikon kesäloma sitten vuoden 2013! En oikein osaa suhtautua asiaan. On vaatinut todellista itseni kovettamista, että olen tarjonnut muutamille kuvausaikoja kyseleville asiakkaille eioota ja pitänyt näin kiinni suunnitelmastani vältellä töitä. 

 

Mutta vielä ei sovi päästää ajatuksia kesälaitumille, vaan edessä on vielä pari kuvaamon iltavuoroa, yksi juttukokonaisuus jonka sekä kuvaan että kirjoitan ja sitten vielä läjä kuvia käsiteltävänä. Nyt seuraavaksi suuntaan kuvauskeikalle sikalaan! 

mekko – Junarose (saatu) / farkkutakki – Lindex / sandaalit – Gabor / korvikset – Viaminnet (saatu) / aurinkolasit – Le Specs


-Kuvaus ja vaatteet saatu-

No nyt on kuulkaa kuvissa melkoisen freesi ja pirtsakka neiti kesäheinä! Ihan en just nyt peiliin katsoessa uskoisi, että siellä näkyvä kuvajainen on ihan sama mimmi kuin näissä toukokuisissa Linda Lipposen ikuistamissa kuvissa. Mutta tässä sohvanpohjalle homehtuneessa mössöfiiliksessä on piristävää katsella näitä. 

Linda loihti minulle kuvauspäivänä kaksi hyvin erilaista tyyliä. Kurkkaa tummempisävyinen kuvasarja TÄÄLTÄ. 

Mustaa ja punaista yhdistellyt asu kotelohameineen oli vielä suht tutuntuntoinen, mutta tämä kellohelmainen pirteä pin up look oli itselleni jotain ihan uutta. Tällaisessa leningissä minua ei todellakaan ole koskaan nähty.

mekko – Collectif, Bombus / kengät – Lola Ramona, Bombus / tyllihame, hiuskoristeet ja muu rekvisiitta lainassa kuvaajalta

Lindan kokoelmista löytyi paljon hauskaa rekvisiittaa kuvissa hyödynnettäväksi. Päädyttiin sitten pinkin flamingon kanssa piknikille lueskelemaan Uusi Nainen -lehteä vuodelta -59. Tykkään tästä kuvasta ihan erityisesti sen leikkisän tunnelman ja taustan ja rekvisiitan muodostaman värimaailman vuoksi.

Vaikka kenkäfriikki olenkin, niin Lola Ramona on kenkämerkkinä sellainen, josta minulla ei ollut aiemmin mitään omaa kokemusta. Monen olen merkkiä kyllä kuullut kehuvan ja se on tuttu kollega Nelliinan blogista. Mustavalkoiset rusettiavokkaat sopivat lestiltään hyvin myös omaan semileveään jalkaani ja se ilahdutti. Saa nähdä millaiseen asuun osaisin nämä itse yhdistää.. ainakin pitsisen pikkumustan kanssa voisin ne nähdä.

meikkituotteet – Karaja Finland

Tässäkin lookissa Linda taikoi hienosti peittoon sen tosiasian, että hiusmallini ei oikein tue menneiden vuosikymmenien naisellista tyyliä. Sifonkihuivi, siihen kiinnitetyt isot kukat ja juuri oikein asetellut kiharat muodostavat täydellisesti kuvien henkeen sopivan kauniin kampauksen. Hiusten kihartamisen lisäksi mun on ehdottomasti lisättävä opeteltavien taitojen listalle myös tekoripsien liimaaminen! 

Sylissä flamingo ja mekossa läjä tukaaneja ja papukaijoja, melkoinen tirppojen tulva siis. Mutta onhan tuo mekon kuosi nyt ihan todella hymyilyttävä! 

Puuvillakankainen mekko on merkiltään Collectif ja sain sen, kuten muutkin kuvausten vaatteet, Bombus-vaateliikkeestä. Merkin mekkoja on saatavilla päälläni olevaan UK22 kokoon saakka. 

Tällaiset kuvaussessiot, joissa kuvattavalle tehdään ammattilaisen toimesta myös ns. muodonmuutos huolellisen kampauksen ja meikin myötä, toimivat usein hyvänä itsetunnon kohotuksena. Monella kun on pään sisään jumiutunut ajatus, että ”ei minusta saa hyviä kuvia” ja oma arkinen olemus tuntuu tavalla tai toisella huonolta. 

Olen itsekin kuvaajana saanut monia kertoja olla todistamassa kuinka kuvattava on yllättynyt positiivisesti nähtyään itsensä ikään kuin jonkun toisen silmin. ”Olenko tuo todella minä? Minähän näytän hyvältä!”, onkin usein kuvauksissa kuultu hämmästely. 

Vaikka itselleni on vuosien itse itseni kuvaamisen (ja muidenkin kuvattavana olemisen) kautta kameran edessä oleminen varsin tuttua, ja itsetuntoni on ulkonäön osalta ihan kunnossa, niin siltikin nämä tyylileikittelyt ja huikeat kuvat onnistuivat toimimaan kohottavana kokemuksena. Sain siis itsekin hieman hämmästyneenä todeta, että onko säteilevä mimmi kuvissa todellakin minä kokonaisuuksien ollessa jotain niin normaalista itsestäni poikkeavaa. 

En todellakaan haluaisi ja jaksaisi olla joka ikinen päivä noin laittautunut. Tykkään naamastani myös luonnollisemmassa tilassa, mutta on ihanaa aina välillä nähdä peilistä ja kuvista tuollainen räpsyripsillä, laitetulla tukalla ja virheettömällä meikillä kohotettu versio itsestä. Että vau, tältäkin mä voin toisinaan näyttää! 

Näitä kuvia katsellessa tulikin nyt sellainen olo, että pitäisköhän pitkästä aikaa oikein pistää taas vähän meikkiä naamaan. Tässä on koko viikko mennyt niin työ-/sohvamoodissa, että ei ole kyllä tullut laittauduttua. Mut nyt vois sunnuntain kunniaksi vähän maalata väriä kasvoille. 

Mikäli mieltäkohottava kuvaussessio Lindan kanssa kiinnostaa, niin häneen saa yhteyden hintatietoja ym tiimoilta esimerkiksi Lifu-facebooksivun kautta.

Kuvien vaatteet puolestaan löytyvät Bombuksen myymälästä Kemistä ja myös tilaaminen onnistuu fb-sivuilta yhteyttä ottamalla.

Kumpi kuvauksissa toteutettu look ja kuvat olivat enemmän mieleesi, tämän postauksen värikäs tirppa -kokonaisuus vai tämä tumma diivamaisempi kokonaisuus?

 

-Kuvaus ja vaatteet saatu-