Mä saan valokuvaajana kuulla etenkin naisten suusta tosi usein, että "ei musta saa hyviä kuvia" ja "mä AINA epäonnistun valokuvissa". Se on mun mielestä ihan pa**apuhetta, yhtään ihmistä ei ole vielä mun 10 vuoden uran aikana vastaan tullut, josta ei olisi onnistunutta kuvaa saatu. Mutta niin se vaan on, että kun kuvia otetaan, niin osassa sitä näyttää urpommalta kuin toisissa.

Mutta kaikissa sitä näyttää omalta itseltään, just siltä kun on jonkun sadasosasekunnin verran näyttänyt. Eikä niihin vähemmän imarteleviinkaan ruutuihin kuole ja niitä nähdessään on ihan turha itseään haukkua ja soimata, että "hyiiiii, kun mä oon ruma!". Ne on vaan pieniä poimintoja ohikiitävistä hetkistä niin ne ns. hyvät kuin ne huonommaksikin koetut kuvat. Ei sitä livenäkään ole ihmisellä koko ajan joka suuntaan se imartelevin ja upein kuvakulma ja fotogeenisin hymy. 

Blogiin sitä toki valitsee askuvista ne tietynnäköiset hymyruudut, mutta se on vain osa totuutta. Tämän postauksen kuvat edustaa just niitä toisia silmänräpäyksiä. Molemmat "tyylit" ovat yhtä totta ja niiden kauniimpien   kuvien ja näiden urpoimpien ilmeiden ja kuutosleukakuvien väliin mahtuu vielä vaikka mitä. Näistä kuvista voi vapun kunniaksi poimia vaikka ideoita sitä tilannetta ajatellen, että jäi vappunaamari kotiin. Omankin naaman saa väänneltyä vaikka minkä näköiseksi!

Näin huikeita kuvia saat….

Kun mietit, et mitähän järkeä tässä koko hommassa on

Kun mietit, että ei yhtään jaksais poseerata.

Kun puhut ihan taukoamatta kuvien oton ajan

Kun nostelet raivokkaasti rintsikan olkaimia sulkimen laulaessa

Kun kaivat hanuria ja nostelet hihoja kesken kuvauksen.

Kun tsekkaat välillä, että näkyykö boobsit

Kun ärsyynnyt kiukuttelevaan kameran wifi-toimintoon

Kun sun nenää kaivava mies photobombaa, just kun itse poseeraat tosi coolisti

Kun kärsivällisyys poseeraamiseen loppuu kesken sarjatulen

Kun oot juonut kaverin kanssa skumppapullon puoliksi

Huikeeta ja kuplivaa vappua kaikille! 


Maanantaina tuli tosiaan hilluttua ilman sukkia kesäkengissä, mutta seuraavana aamuna töihin lähtiessä oli taas aika erilainen meno. Räntäsateisen työpäivän asu näytti siis tältä. Olin jo ehtinyt kuvitella, että karvatakin aika olisi tältä kaudelta ohi, mutta väärässä olin. 

Uuden hiusvärin myötä vaatteissakin kiinnostaa kovasti erilaiset viininpunaisen ja violetin sävyt ja huulipunista kaikki oranssin taittavat ja muut lämpimään taittavat värit ovat joutaneet säilytyslaatikossa alimmaisiksi. Se on kyllä aina jännä miten paljon pelkkä hiusten väri aina vaikuttaa siihen sen hetkiseen väripalettiin.

Sain nyt esimerkiksi ne himoitsemani kirkkaanpunaiset tupsukorvikset, kaverin ne mulle metsästettyä, mutta eihän ne passaa olleenkaan tämän hetkisiin hiuksiin! Mutta eiköhän ne pääse käyttöön sitten, kun nämä pinkin ja violetin sävyt tukasta hieman haalistuvat.

neulehousut – Marc O'Polo / pusero – Lindex / karvatakki – Marks & Spencer / kengät – AGL / korvikset – Anette Ahokas Design (saatu)

Mä olen ollut jo keskiviikosta saakka Helsingissä ja tänään sain Tommin tänne myös. Tänään luvassa ravintolailta ystävien kanssa ja huomenna rokataan Ghostin keikalla. Ihana viikonloppu siis meneillään kaikilta muilta osin, mutta toi sää ei kyllä oikein nostata vappufiilistä. Mut on siinä se etu, että vappuskumppa pysyy kätevästi kylmänä, kun menee sen kanssa ulos!

Mahtavaa viikonloppua kaikille!


Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Sanasta arki, mulle tulee ihan ekana mieleen aikaiset aamut. Ja mä en ole sitten yhtään aamuihminen. Kaikki ennen kello yhdeksää on mulle superaikaista ja tunnen itseni ihan zombieksi vähintään tunnin ajan sängystä noustuani. Omassa arjessani mulla on kyllä aika useinkin päiviä, jolloin saan nukkua rauhassa aamupäivään saakka, mutta  kyllä silti arki-sana kiteytyy mielessäni juurikin aikaiseen heräämiseen ja peilissä tuijottavaan väsyneeseen mörrimöykkyyn. Tuollaiseen kuin kuvassa. 

Tämä kuva on perjantaiaamulta, jolloin herätys soi Clarion hotellissa ennen seitsemää. Olin käynyt illalla suihkussa ja unohtanut jälleen kerran harjata hiukseni. Kun vihdoin aamulla raastoin takkukasani auki harjalla, oli lopputulos melkoisen ilmava. 

Iina laitteli jo viestiä, että hän on matkalla kohti Clarionia ja PING Helsinki -tapahtumaa ja minä kiroilin tukkani kanssa, että miten ihmeessä saan sen taltutettua sellaiseksi A) näkisi sen alta jotakin ja B) kehtais liikkua ihmisten ilmoilla. Ja voin kertoo, että ei ihan ensi yrittämällä onnistunut, vaan kyllä oli taas neiti Korhosen kampaustaidot koetuksella. Erilaisten oho, eiku – yritysten ja erehdysten jälkeen lopputulos oli kuitenkin ihmeen kiva

Eli paistaa se päivä risukasaankin. Tai siis, pystyy se kampa takkukasaankin. -Uunituore satakuntalainen sananlasku-