Kuten jo joskus aiemmin kerroin, niin mä en vaan jotenkin viihtynyt Lady Linella. Salilla ja pukkarissa oli jotenkin jotenkin hirveän unettava tunnelma ja mä envaan saanut salilla itsestäni mitään irti. En mä väitä, että saisin välttämättä missään muuallakaan, mutta nyt rahatilanteen ollessa aiempaa heikompi totesin, että on ihan järjetöntä maksaa kuukausittain sellaista summaa palveluista joita ei saa aikaiseksi käyttää riittävästi. Nyt kun alkuvuoden aikana selvisi lopullisesti sekin, että mun mielestä kaikki ryhmätunnitkin on suurimmaksi osaksi hanurista, niin Lady Linen jäsenyys osoittautui itselleni ihan turhasta maksamiseksi.

Haluan kuitenkin, että mulla on mahdollisuus mennä salille silloin harvoin kun siltä tuntuu. Ja parastahan on tietysti, jos sinne ei ole suunnattoman pitkä matka, jottei vaan ne kilometrit lannistais sitä pientä itävää salifiilistä.

Ratkaisu tupsahtikin sitten sopivasti lähes kotiovelle aika lailla samaan aikaan, kun tein päätöksen irtisanoa Lady Linen jäsenyyden. Poriin avattiin uusi Fitness 24 Seven -kuntosali ja sen sijainti on optimaalisesti n. 100 m päässä mun kotiovelta, joten päätin käydä vilkaisemassa paikat tänään.

 

Kuvankaappaus 2014-4-29 kello 22.51.55

 

Tilat olivat avarat ja valoisat, ja kuntosalilaitteiden lisäksi salilta löytyi myös erillinen tila vapailla painoilla harjoitteluun. Ja jos miesten seura ujostuttaa, niin naiset voivat sulkeutua omaan saliinsa. Sen tarkempaa tutustumista en ehtinyt nyt edes tehdä, mutta allekirjoitin sopparin samoin tein. Huhtikuun aikana liittymällä kun sai kortin hintaan 14,90 €/kk ekan vuoden ajaksi. (norm. 19,90 €). Ja kun irtisanomisaikakin on vain 2kk ilman mitään ’pakko olla ainakin vuosi’-sopimusta, ei tässä ole mitään kamalia riskejä, vaan tuolla hinnalla voi rauhassa nyt ottaa selvää, että viihtyisinkö tuolla yhtään paremmin.

Tänään en valitettavasti karmean oloni vuoksi päässyt uutta treenipaikkaa kokeilemaan ja ainakin pari päivää se asia saa vielä muutenkin odottaa, sillä huominen menee pikaisella Helsingin reissulla ja torstaille on sovittuna vappuhommia ystävien kanssa. Mutta toivottavasti olen perjantaina iskussa ja sopivalla mielellä ja pääsen tutustumaan paikkaan tarkemmin.

Käykö teistä kukaan Fitness 24 Sevenin salilla? Helsingissä niitä ainakin on useampikin. Oletteko viihtyneet?


Minulla on puhelimessani uusi taustakuva. Se on kuin laihduttajan tavoitekuva, muistuttamassa houkutusten hetkillä siitä, mitä kohti tässä oikein taistellaan. Voin nyt joka kerta, jonkin rahaa vievän himotuksen iskiessä vilkaista puhelimessani olevaa kuvaa ja miettiä meneekö sen hetkinen houkutus yli sen pidemmän tähtäimen maalin.

puput1

Voi Minna Parikka minkä teit! Yhdistit yksiin kenkiin gangsteri herrainkenkien cooliuden, maihareiden monikäyttöisyyden ja pupunkorvien söpöyden. Voisiko kengilä juuri enempää enää toivoa? En keksi ainakaan juuri nyt, sillä olen edelleen jalat vetelinä eilisestä kohtaamisestani pupujen kanssa. Nimesin säästötilini nettipankissa uudelleen ja se kulkee nyt nimellä ”pupukengät”. Minulla on elokuuhun saakka aikaa keksiä sinne tilille täytettä.

puput2

Minna Parikan ensi syksyn mallisto oli muutenkin varsin ihailtava. Vuosikausia olivat merkin kengät liian tyttömäisiä ja romanttisia minun makuuni, mutta nyt kuulkaa pukkaa siihen malliin meikäläistä miellyttäviä popoja, että ihan huimaa. Maiharipupua tulee myyntiin myös tuollaisessa nätissä roosan värissä ja saatavilla on myös tuo taaempana näkyvä korollinen nilkkuri. Myös puputennarit ovat saaneet monta ihanaa uuttaa karvaista olomuotoa. Jos voittaisin lotossa, tietäisin todellakin mihin lemmikkikauppaan suuntaisin.

Syksyn puput tulossa myyntiin elokuussa.


Hohoi, kaikki satakuntalaiset! Puntti-Karhut järjestää ensi viikonloppuna päivän mittaisen painonnostoseminaarin, ja juuri tulleen tiedon mukaan siellä olisi vielä muutamalle osallistujalle tilaa. Jos painonnosto tai voimaharjoittelu ylipäätään kiinnostaa, niin täss olisi tarjolla tuhti tietopaketti loistavien valmentajien ja luennoitsijoiden johdolla. Mukana mm. huippunostaja Anna Everi!

Ilmoittautumiset osoitteeseen jluonila@gmail.com

 

Kuvankaappaus 2014-4-25 kello 21.01.51