”En ymmärrä läskiyden promoamista”. ”Tämä body positive -ilmiö on naurettavaa lihavuuteen kannustamista”. ”Mutta kun lihavuus ei ole terveellistä!! Se tuo riskin diabeteksestä ja nivelvaivoista.”

Mm. nuo kaikki kommentit saa tavalla tai toisella muotoiltuna lukea vähän väliä erilaisista somekeskusteluista, lehtijuttujen kommentiosioista, jos lihava ihminen on ollut esillä muussa yhteydessä kuin kertoakseen kuinka aikoo laihduttaa. Toisinaan niitä tulee myös tänne omaan blogiin.

Kun esimerkiksi postasin Me Naisten jutussa olleet alastonkuvani ja kirjoitin siinä yhteydessä ulkonäöstäni ja kuinka siitä itse pidän, niin kyllä jonkun oli toki tultava vetämään esiin kuuluisa diabetes-kortti. Ai että miten tuoretta tietoa! 

Kun ei se nyt vaan hitto vie ole joidenkin mielestä hyväksyttävää, että kaltaiseni lihavat terveysriskit ja yhteiskunnan verovaroille käyvät laardiperseet puhuisivat itsestään, kehostaan, ulkonäöstään tai itsestään ylipäätään mitään ilman, että mukaan pitäisi muistaa ottaa myös terveys. Tuo on asia, joka minun on joidenkin ihmisten ajatuksenjuoksussa käsittää.

Samoissa keskusteluissa kuin nuo meidän lihavien kanssaeläjien terveydestä muka huolestuneet kommentit, pyörii usein myös ihmettelyä siitä miksi ihmisiä kannustetaan lihavuuteen body positive -ilmiön myötä. Sitä mä vaan mietin, että millä helvetin tavalla se on lihavuuteen kannustamista, että eri näköiset ja kokoiset ihmiset saavat kaikki luvan näkyä? 

Mulle itselleni ainakin body positive tarkoittaa sitä, että en ehdoin tahdoin hauku ja soimaa itseäni ja ulkonäköäni ja koitan kannustaa myös muita olemaan itseään kohtaan armollisempia.

En mä ainakaan ole ikinä koskaan milloinkaan sanonut kenellekään, että ”hei ala kuule lihavaksi!” Enkä ole sellaista viestiä kuullut kenenkään muunkaan kehopositiiviseksi henkilöksi laskemani suusta kuullut.
 

Mut mä haluan sanoa kaikille, että siitä huolimatta, että maailmassa on edelleen helvetisti ihmisiä jotka arvioi toisia ihmisiä niiden perseen leveyden perusteella, niin se ei tarkoita että sun itse pitäisi mitätöidä itseäsi, jos et jonkun muun ihanteisiin mahdu.

Jos sä olet omasta mielestäsi hyvä just sellaisena kuin olet, niin siihen ei pitäisi kellään olla mitään nokan koputtamista. Ja ne ihmisille joille sä olet ensisijaisesti vain sun vatsamakkarat ja liian korkea BMI, tai mikä tahansa muu ulkoinen asia, niin ne ei oo sua varten etkä tarvitse heitä elämääsi. 

Ja kyllä, ylipaino on tosiaan myös terveyteen vahvasti liittyvä asia, mutta se miten itsestään ja terveydestä huolehtii tai ei huolehdi on etupäässä jokaisen henkilökohtainen asia, eikä kuulu vaikkapa naapurille.

Vaikkakin moni tuntuu kyllä kuvittelevan, että lihavuuden yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset saadaan kyllä  kuriin sillä, että muistaa vaikkapa internetissä käydä kaikille näkemilleen ylipainoisille muistuttelemassa terveysriskeistä. Jos ei tuo läski vaikka ole ikinä kuullut diabeteksestä. Ihailtavaa yhteiskunnallisiin asioihin paneutumista kyllä! 
 

Kehopositiivisuuden noususta huolissaan olevat tyypit ajattelevat, että itseinho olisi lihavalle ihmiselle paljon suotuisampaa kuin lempeä katse itseä kohtaan. ”Voisi kyllä itseinho tehdä tuollekin naiselle hyvää, niin ymmärtäisi ehkä laihduttaa”, kuului eräskin kommentti alaston-jutun tiimoilta Me Naisten fb-seinällä.

Juu-u, kyllä se on itseinho ja viha, jotka ihmisen tiellä pitävät! Älä läski vahingossakaan siellä nauti yhtään elämästäsi äläkä sano itsestäsi kaunista sanaa, niiden aika on vasta, kun tiristät itsesi hyväksyttyyn painoindeksiin. Ai luoja miten naurettava ajatus, että itsensä aktiivinen haukkuminen olisi kenellekään hyväksi millään tavalla.

Olen itse vahvasti sitä mieltä, että korvien välinen tasapaino on huomattavasti tärkeämpää kuin puntarin lukema. Ja sinne puntarin lukemaan on todennäköisesti helpompi halutessaan vaikuttaa, jos pääkopassa pyörii enempi positiiviset mietteet kuin ikuinen itsensä mitätöinti ja vihaaminen.

Ja jos ei vaikka koskaan päädykään laihduttamaan, vaan pysyttelee elämänsä pikkuisen pläskinä, niin kivempi sitä on kuolinvuoteella muistella elämää jonka eli hyvällä mielellä itsestään tykäten peilikuvansa vihaamisen sijasta.

Kun tää elämä on meillä kaikilla kuitenkin nyt tässä jo tänäänkin, ei vasta sitten joskus kun joku muu hyväksyy sun vartalon. Oikeus ja mahdollisuus olla itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ei ole riippuvainen ihmisen koosta, kehon mallista tai jostain saamarin selluliitistä.

Niin, että ollaan kuulkaa kaikki hyviä juuri näin. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi jämähtää sellaiseksi kuin on juuri sillä hetkellä. Se että on hyvä juuri näin ei tarkoita, etteikö ihminen voisi halutessaan laihduttaa tai pyrkiä vaikka muuttamaan ulkonäköään. Se tarkoittaa, että ihminen saa olla itse itselleen riittävä ja hyvä ihan koko ajan. Kaikkia muita ei tarvitse miellyttää.

Ja jos tämä teksti ärsytti sua ja sun tekee mieli vaan paasata juurikin noista edellä mainituista asioista, niin sinäkin olet hyvä juuri noin. Sinulla saa olla mielipide, mutta valitettavasti sen esille tuominen ei taio ylipainoisia ihmisiä pois tältä planeetalta. Mutta jos sä tunnet olevasi hyvä sulle itsellesi, niin se riittää. Meistä kenenkään ei tarvitse miellyttää kaikkia. 

Me Naisten Sano se paremmin -kampanjan paidat ja kangaskassit ovat muuten myynnissä vielä 8.5. saakka. Pääset tutustumaan sloganeihin ja ostoksille TÄÄLLÄ.

Ja mitä asuun tulee, niin farkut – Evans, Zalando (saatu) / t-paita – Me naiset (saatu) / neuletakki – Vila / tennarit – Zign, Zalando (saatu) / korvikset – RokRokInc. 


Kun kemukutsun pukeutumiskoodi kuuluu, että Rock Chic, niin voiko sitä juuri enää kliseisemmin toteuttaa kuin pukeutumalla mustaan, vetämällä nahkarotsin niskaan ja maustamalla asun ripauksella punaista ja leopardikuosia? Sanoisin, että eipä juuri. 

Mutta ihan siinä samalla, kun tuo yhdistelmä on tukkatötteröineen ja punaisine huulipunineen todella kulunut idea, niin sitä voi kuvailla myös imartelevammin ja puhua klassikosta. Pikkumusta, nahkarotsi ja punaiset huulet nyt vaan on kokonaisuus, joka pitää aina pintansa näyttäen ajattomalta ja hyvältä. 

Tällä asulla tulis iis pyörähdettyä eilen Helsingin Kattilahallissa YSL:n Beauty Clup -kemuissa. Aivan kuin asusteideni ennustamana, sain tilaisuudesta mukaani todella klassisen kirkkaan punaisen huulipunan, jonka hylsyyn kaiverrettiin oma nimeni.

Näihin kuviin uusi puna ei kuitenkaan vielä ehtinyt, vaan huulilla on MACin huikean hyvin huulilla pysyvä mattapuna sävyssä Ruby Woo. Hyvin synkkaa korviksiin sekin.

En ole muuten todella pitkään aikaan käyttänyt tuollaisia läpikuultavia mustia sukkiksia. Talvella jalassa on aina paksut ja peittävät sukkahousut ja juhliin valitsen oikeastaan aina nudet sääret. Mutta tämä asu kyllä kaipasi mielestäni ehdottomasti läpikuultavaa mustaa ja toimiikin hyvänä muistutuksena, että vois useamminkin valita ohuet mustat sukkikset. 

Vähän kyllä jännitti, kun nappasin vaan kotoa lähtiessä avaamattoman Oroblun sukkispaketin, eikä siis ollut merkistä aiemmin kauheasti kokemusta. Mulla kun on aika kaameita muistoja tilanteista, joissa uudet sukkikset ovatkin osoittautuneet aivan vääräksi valinnaksi joko jo jalkaan vetäessä tai viimeistän juhlapaikalla haarakiilan polviin valahtaessa.

Nyt oli kauhu onneksi turha, sillä näiten Oroblun Satin 40 -sukkahousujen koko XL oli justiinsa passeli itselleni. Minua ei olisi haitannut, vaikka olisivat olleet vielä hieman korkeammatkin, mutta vyötärö ylsi riittävän ylös ja sukkikset pysyivät päällä napakasti koko illan. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan korjausliikettä eikä epätoivoisesti nostella puntteja missään vaiheessa. 

Mukavien sukkahousujen löytäminen ei ole aina helppoa, ja niitä oikeita etsiessä joutuu usein ns. pussaamaan monta sammakkoa matkalla. Siksipä hyviksi havaituista kannattaa ehdottomasti pitää kiinni. Ainakin tämän yhden illan perusteella nämä Oroblut pääsivät omalle toimivien sukkisten -listalleni.

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / nahkarotsi – Samoon / sukkikset – Oroblu (saatu) / kengät – Betty London, Spartoo / korvikset – Lindex

Tuo Joseph Ribkoffin mekko taipuu kyllä moneenlaiseen fiilikseen. Siitä saisi vielä selkeästi juhlavammankin asun laittamalla korot jalkaan ja valitsemalla juhavia koruja. Mutta sama mekko on aiemmin nähty päälläni myös näin rentona arkiasuna neuletakin kanssa. 

Miten sinä pukeutuisit dresscodella Rock Chic?


Jalassani nähtyjen farkkujen perään kysellään tuon tuosta. Ne muutamat samat lempparifarkut ne pyörivät mukana asupostauksesta toiseen, mutta ajattelin, että ne olisi hyvä kerrankin koota yhteen ja samaa postaukseen. 

Minulle itselleni omenavartaloisena tärkeintä farkuissa on korkea vyötärö. Siitä en luovu. En tiedä montakaan kammottavampaa asiaa pukeutumisessa kuin keskelle rehevimpiä vatsamakkaroita tiukalle hirtetyt farkut. Se tuntuu niiiin pahalta, eikä se housun kauluksen päälle muotoutuva makkarakaan ilahduta.

Tämä vuoksi valitsen siis farkkuni aina niin, että vyötärön korkeus yltää navan tienoille, jotakuinkin siihen kohtaan, missä voisi kuvitella vyötärön sijaitsevan, jos sellaisen edelleen omistaisi. On siinä itselläni sellainen hieman tissejä ja takamusta kapeampi kohta, mutta ei merkittävästi. 

Toinen lempifarkkujeni kriteeri on edelleen vuodesta toiseen slimmit lahkeet. Saatan aina höyrähtää kokeilemaan hetkellisesti jotain muuta muodin aaltojen mukana, mutta kyllä silti 90% ajasta jalassani nähdään kapeaa lahjetta. Ja mieluusti vielä hieman vajaamittaiseksi käännettynä. 

Tässä siis kolme sellaista farkkumallia ja -merkkiä, jotka ovat pysyneet matkassa jo pidemmän aikaa. Kun entiset hajoavat, hankin uudet. Pesut ja kulutukset hieman vaihtelevat aina mallistojen mukaan, mutta malli pysyy samana.

Junarose

1. Junarosen klassikko JRFIVE-malli on viime vuosien aikana löytynyt kaapissani monessakin värissä ja pesussa. Supersuosikkini on kuitenkin tuo suht vaalea hieman rei’ille kulutettu malli. Näitä on jo toinen pari menossa käytettyäni ensimmäiset ihan ritsahtavaan loppuun saakka. Näissä on tämän kolmen koplan matalin lyhin haara-vyötärö -mitta, omassa koossani 27 cm 

Hinta ja koko: JRFIVEN hinta hieman väristä ja pesusta riippuen 70-80 €. Minulla itselläni useimmiten käytössä koko 44, saatavilla kokoon 54 saakka. Junarosea löydät heidän oman nettikauppansa lisäksi mm. Zalandolta ja Ellokselta. 

KappAhl

2. KappAhin XLNT-malliston Slim Fit -farkku nostaa vyötärön hieman edellistä ylemmäksi haara-vyötärö -korkeuden ollessa 30 cm. Eli yltää aivan mahtavasti mahan yli. KappAhlin nettikaupan tiedoissa vyötärön korkeudeksi kerrotaan ”normaali”, mutta kyllä minä tätä korkeaksi väittäisin.

Slim Fitiä löytyy ainakin tällä hetkellä parissakin hyvin erilaisessa materiaalissa. Jämäkämpi versio sisältää 98% puuvillaa ja 2% elastaania, kun taas saman mallin toinen versio (joka itseltäni löytyy, ja on tuossa kollaasissa) jossa materiaali on puuvillan ja polyesterin sekoitus ja elastaania on mukana 3%. 

(Niin paljon kuin tuota elastaania parjataankin sen ollessa ongelma mm. tekstiilien kierrätykselle, niin täytyy sanoa, että itse en kyllä oman vartaloni malliin löytäisi istuvia farkkuja ilman elastaania.)

Hinta ja koko: Väristä ja pesusta riippuen XLNT:n Slim Fitit maksavat 55-60 €. Kokoja tarjolla 44-52 ja itselläni käytössä koko 48.

H&M

3. HM+ Skinny High kurkottaa vyötäröllä vielä pari senttiä korkeammalle. Omien housujeni haarakorkeus on 32 cm. Ihanaa turvaa vatsamakkaroille! Nämä ovat mallinsa ja istuvuutensa puolesta ehkä kaikista lemppareimmat näistä kolmesta. Kisa näiden ja Junarosen pöksyjen välillä on kyllä todella tiukka ja suosikin paikka vaihtelee muutaman viikon välein.

H&M:n farkkujen värit ja pesut vaihtelevat aika tiuhaankin tahtiin, joten juuri itselläni parhaillaan käytössä olevaa pesua ei ole saatavilla, mutta saatavilla useimmiten ainakin pari kolme versiota kerrallaan.

Hinta ja koko: Hinta 30-40 € ja kokoskaala 44-56. Itselläni käytössä koko 46.

 

Huomasitteko muuten käyttämäni kokonumerot? Joka merkissä eri. Junarosella kokoni on 44, H&M:n Skinny high istuu parhaiten 46 kokoisena ja KappAhlista sain ottaa koon 48. Ja ihan samanlaiset ne mun vartalon mittani ovat noita housuja käyttäessäni. Kaikki kolme paria ovat käytössä koko ajan.

Ei siis tuijoteta niitä kokolappuja ja anneta sovituskopissa onnentunteiden olla numeroista kiinni. Valitse ne mitkä istuu ja missä fiilis on hyvä. Vaikka edellisessä kaupassa kokosi olisi ollut 44 ja seuraavassa 48, niin newsflash: sä olet ihan saman kokoinen molempien sovareissa ähistessäsi!