Kaupallinen yhteistyö, Taiga Cosmetics

Saunan jälkeen kasvoille levitetty naamio, joka revittiin pois sen kuivuttua. Ja minä halusin sen aina äidiltä pois nyppiä. Jos sain kiskottua naamion pois lähes yhtenä kappaleena, olin erityisen iloinen. Se oli hassua ja hauskaa, ja yksi ensimmäisiä muistoja koskien ihonhoitoa.

Äidin purkit ja purnukat kiehtoivat minua kovasti jo lapsena. Seurasin mielenkiinnolla, millaisin liikkein äiti levitti seerumia huolellisesti kasvojen lisäksi kaulalle ja dekolteelle. Kosteusvoidetta hän otti lasisesta purkista pienellä tikulla, jonka äiti kertoi olevan spaatteli.

Kun pyysin, että saisinko itsekin laittaa jotain, antoi äiti minun pyyhkiä ihoni kasvovedellä kostutetulla vanulapulla ja se tuntui hienolta. –

 

Minäkin leikin lapsena kauppaleikkejä, mutta minun puodissani ei myyty maitoa ja makkaraa, vaan kasvovesiä, kosteusvoiteita ja naamioita. ”Kempparini” alkoi äidin minulle säästämistä tyhjistä pakkauksista, joita möin vaatekaapin alahyllyltä ja laajeni myöhemmin yläkerran aulan koko nurkkauksen vieväksi myymäläksi, jonne sain tuotetäydennyksiä myös äidin ystäviltä.

Tuttu kemikalion pitäjä lahjoitti minulle aina käydessämme myös eri brändien mainoskuvia ja meikkitestereitä. Järjestelin putiikkiani innokkaasti ja siellä kävimme kavereiden kanssa kauppaa mm. Lancomen, Diorin ja Guerlainin tuotteilla. Harmittaa hirmuisesti, ettei tuosta puodistani ole olemassa yhtään kuvaa!

En muista missä vaiheessa aloin selkeästi itse käyttämään ihonhoitotuotteita. Siinä teini-iän kynnyksellä varmaan ensin pikku hiljaa ensin äidin purkeilla vieraillen. Kasvovesi ja kosteusvoide oli varmaan ensimmäisiä omia tuotteita.

Taigan unisex-ihonhoitosarjan tuotteet valmistetaan Suomessa ja ne sisältävät vain COSMOS Natural-standardin mukaisia luonnonkosmetiikkaan hyväksyttyjä turvallisia raaka-aineita. Taigan tuotteille on myönnetty Avainlippu-tunnus. 

Myöhemmin, kun iho alkoi puberteetin myötä kukkimaan, tulivat kehiin uudet aseet. Ysäriteinin ihonhoitoon kuului olennaisesti Clearasil salisyylihappoineen. Epäpuhtauksia koitettiin houkutella koloistaan myös mustapäälapuilla, joiden muistan kuivattaneen ihoa hurjasti.

Ja entäs se teini-aikojen ’the one and only’ -kuorintavoide, persikan värisessä tuubissa myyty Aapri (kuka muistaa?), joka sisälsi teräviä aprikoosinkiviä. Sillä sitä sitten hinkattiin naamaa, ja vielä voimalla, että varmasti tulisi puhdasta ja sileää. Tuon ihoa raastaneen aineen jälkeen kesti 20 vuotta totutella ajatukseen, että hellävaraisemmallakin tuotteella saa tuloksia. Edelleen olen enemmän mekaanisten kuorintatuotteiden ystävä kuin rakeettomien.

Opiskeluaikojen ihonhoitorutiineista ja tuotteista minulla on aika vähän muistikuvia. Se taisi olla aikaa, kun meikit saattoi jäädä kemuista tullessa naamaan ja muutenkin ihonhoito oli aika huoletonta. Teini-iän finnitaistelut alkoi olla jo takanapäin, mutta ei vielä tarvinnut ajatella jossain tulevaisuudessa siintävää ihon veltostumista tai muita iän myöhemmin mukana tuomia muutoksia.

Tuotteiden tehoaineet, kuten mustikan, puolukan ja tyrnin siemenöljyt tulevat Lapin luonnosta.

 

Olen ollut vuosia sellainen sekalainen ihonhoitotuotteiden käyttäjä. Purnukoita on ollut kylppärin kaapissa monilta merkeiltä ja olen hieronut naamaani milloin mitäkin fiiliksen mukaan miettimättä asiaa kovin tarkkaan. Kunhan nyt on jotain kosteuttavaa iholle eksynyt sen kiristäessä ja käsillä ollut aina jokin tuote, jolla poistaa meikit.

Nyt Taiga-yhteistyön myötä olenkin oikeastaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että olen johdonmukaisesti käyttänyt pidempään yhden merkin tuotteita ja se on tehnyt ihonhoitorutiineistani aiempaa selkeämpiä. Minusta on tullut huomattavasti tunnollisempi esimerkiksi kosteuttavien tuotteiden käytössä.

”No kunhan on joku voide”– ajatuksen  sijaan olen ottanut päivittäiseen käyttöön aamuisin ja iltaisin pyhän kolminaisuuden kasvovesi, seerumi ja kosteusvoide. Ja lisännyt keitokseen iltaisin vielä tarpeen mukaan öljyn. Öljy oli käytössä etenkin talvella ihon kiristellessä pakkasesta ja kuivasta huoneilmasta. Ja hei, silmänympärysvoiteen käytössäkin olen ryhdistäytynyt!

Ihonhoitotuotteet

Voin ilokseni todeta, että tunnollisemmat rutiinit myös näkyvät ja tuntuvat ihossa! Sen huomaa siitäkin, että mun meikkivoiteet on vaihtuneet entistä ohuempiin ja kevyempiin, sillä peittämisen sijaan ihon hehkun haluaa antaa näkyä.

Entistä useammin tulee myös oltua täysin meikittä. Siitäkin huolimatta, että samaan aikaan, kun iho tarjoilee toisaalta parastaan vuosikausiin, on esille puskenut myös ikääntymisen merkkejä. Mutta niihinkin on jotenkin helpompi suhtautua, kun iho selvästi voi hyvin.

Olen huomannut, että tunnollisempaan ihonhoitoon on vaikuttanut myös sellainen asia kuin Taigan pakkausten ulkonäkö. Kyllä, voi kuulostaa vähän hassulta, mutta johtuu siitä, että kun kaikki käyttämäni tuotteet on samaa sarjaa ja pakattu tyylikkäästi, niin olen jättänyt purkit ja purnukat suosiolla esille sen sijaan, että tunkisin ne peilikaappiin.

Kun ne törpöt on siinä kaikki koko ajan näkyvillä ja käden ulottuvilla, tulee mun myös automaattisemmin niitä käytettyä. Tämä sama juttu on mulla lääkkeiden kanssa, pidän päivittäiset lääkkeet niin keskeisellä paikalla ja näkyvillä, että en voi olla törmäämättä niihin aamulla.

Mutta lämpimät kelit ovat tuoneet sen verran muutosta ihonhoitotuotteiden säilytykseen, että kasvovoide muutti jokin aika sitten jääkaappiin. On nimittäin aivan ihanan tuntoista levittää kuuman pitkän päivän päätteeksi iholle viileä kosteusvoide. Toimii.

Sain myös toisen viilentävän kesävinkin Taigan ihonhoidon asiantuntijoilta. Taigan meikinpoistoaineesta saa virkistävän silmänympärysnaamion, kun laittaa sillä kostutetut vanulaput hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Sitten vartiksi vaikka partsille lämmöstä nauttimaan laput silmillä ja silmänympärysiho kiittää!

Taigan pakkaukset ovat 100% kierrätettäviä. Tämän voidepurkin salaisuus on sen airless -mekaniikka, jonka ansiosta tuotteeseen ei pääse ilmaa ja pakkaus on hygieeninen käyttää.

Kaiken kaikkiaan olen tykännyt Taigan tuotteista tosi paljon ja etenkin herkän ihon tuotteet ovat sopineet itselleni loistavasti. Mutta yhtä tuotetta mä vielä Taigan valikoimiin kaipaisin, ja olen asiasta palautetta laittanutkin, nimittäin kuorinta. Sellaisen kun vielä tekevät niin olisi jo aika täydellistä ja minä ja nassuni kiitettäisiin kovasti. Mutta ehkä hieman sitä teini-iän raastavaa Aapria hellävaraisempi tuote riittää tällä kertaa! 

Ihonhoito

Ihonhoito


Olympus PEN E-P7

Kuva otettu 45mm f/1.8 objektiivilla.

Kaupallinen yhteistyö, Olympus

Olympukselta ilmestyi viime viikolla uusi PEN E-P7 (kurkkaa huikea tarjous postauksen lopusta!) ja se osui täydellisesti kuin juhlistamaan sitä, että me ollaan oltu 10 vuotta kimpassa. Siis minä ja Olympus ja minä ja PEN.

Yhteinen taipaleemme alkoi heinäkuussa 2011, kun minä ja PEN E-P3 tapasimme Wienissä ja se oli menoa se. Nyt 10 vuotta myöhemmin pitelen käsissäni tätä uusinta tulokasta nimeltä. Hienoa tässä pitkässä suhteessa on se, että edelleen löytyy kipinää ja toinen jaksaa aina yllättää kerta toisensa jälkeen.

Hienot 10 vuotta Olympuksen kanssa

En todellakaan sitä ekaa PENiäni innoissani hypistellessäni voinut arvata, että tulisin työskentelemään brändin kanssa hyvin tiiviisti. Mutta näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut vaikka mitä.

Olen saanut kunnian tutustua moniin kameramalleihin ja muihin tuotteisiin usein ihan ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Olen päässyt kouluttamaan satoja ihmisiä Olympus-kameroiden saloihin ja edustamaan merkkiä useissa eri tapahtumissa. Olen jopa saanut kertoa omia ajatuksiani tuotteista ja toiveita niitä koskien suoraan kameroiden suunnittelutiimille.

Olenkin voinut Olympuksen kanssa työskennellessäni yhdistää monta eri osaamistani: valokuvaaja, kameramyyjä, somevaikuttaja ja kouluttaja. Yhteiset projektit  on kaikki todellakin olleet ihan mun lempiduuneja vuosien varrella. En siis yhtään valehtele, kun sanon, että Olympus-kameroihin (ja firman tyyppeihin) tutustuminen vaikutti elämääni monin tavoin. Joten todellakin tämä 10 vuotinen yhteinen taival on juhlimisen arvoinen!

Ja mitenkäs sitä paremmin juhlistaisi kuin ihastelemalla viime viikolla julkistettua PEN E-P7:aa.

Olympus PEN kamera on tyylikäs

Ai että se on kaunis! E-P7 kunnioittaa retrolla ulkoasullaan vahvasti alkuperäisiä filmiajan PEN-runkoja. Kuvassa kamerassa kiinni 17mm f/1.8 objektiivi. Kamerapakkauksessa mukana tuleva 14-42mm zoom on kooltaan vielä pikkuisen pienempi. Kameraa saatavilla myös mustana.

Olympus PEN E-P7

PEN-sarjoja on tätä nykyä kaksi: tämä E-P -sarja, jonka edellisestä mallista ehtikin vierähtää jo useampi vuosi ja sitten lyhenteestä E-PL tunnettu PEN Lite-sarja, jonka viimeisin malli on E-PL10. Ne ovat vähän kuin sisarukset, joista E-P on taidoiltaan hieman pikkusisarustaan Liteä edellä. Mitkä siis ovat ne tärkeimmät ominaisuudet, joilla seiska lunastaa paikkansa PEN-sarjan lippulaivamallina?

  • Keveys. E-P7 runko painaa akun kera vain 337 g. Kevyen pannukakkuzoomin kanssa kokonaisuus jää edelleen vain 430 grammaan.
  • 20 megapikselin kenno.
  • 5-akselinen kuvanvakaaja mahdollistaa kuvaamisen käsivaralta entistä hämärämmässä.
  • 2 säätörullaa kuten OM-D -rungoissakin.
  • Yhdysrakenteinen kääntyvä salama.
  • Sarjakuvaus jopa 15 kuvaa sekunnissa. (sähköisellä sulkimella)
  • alas 180 astetta kääntyvä näyttö.
  • USB-lataus. (Tämä on uusi ja todella tervetullut ominaisuus!)

Vertailun vuoksi E-PL10:n paino on yli 40 g enemmän. Megapikseleitä siitä löytyy 16,1. Kuvanvakaaja on 3-akselinen ja säätörullia löytyy vain yksi. Salama ja näyttö toimivat samoin kuin Seiskassakin.

PEN E-P7:n voi siis sanoa olevan täysiverinen järjestelmäkamera varsin pienessä ja keveässä paketissa.

 

Kaksi säätörullaa

Vaikka vapaalla ollessani olenkin PEN-kameroilla kuvannut pitkälti aukon esivalinnalla, jolloin yksi säätörulla on riittänyt mainiosti, on kahden rullan käyttöliittymä itselleni todellinen riemun aihe. Täysmanuaalilla kuvaaminen nopeutuu huomattavasti ja tapahtuu samalla tavalla intuitiivisesti kuin työssä käyttämilläni OM-D -rungoilla toimiessa.

Kaksi säätörullaa siis mahdollistaa sen, että peukalolla ja etusormella on kussakin kuvausohjelmassa käytössä ne kaikista tärkeimmät säädöt. Manuaaliasetuksilla toisella vaihtuu aika ja toisella aukko. Aukon esivalinnalla puolestaan toisesta muuttuu aukko ja toisesta valotuksen korjaus. Yhdellä rullalla pelatessa toisen toiminnon joutuu hakemaan käyttöön valikon kautta.

Mikäli manuaaliasetukset on itselle vielä hieman hepreaa, niin tällä kameralla niiden käytön opettelu on helppoa!

ISO-herkkyys, valkotasapaino, tarkennustavat, eri väriprofiilit sun muut säädöt löytyvät aiemmista PEN-kameroista tutulla tavalla OK-nappulaa painettaessa avautuvasta valikosta. Valikon näkymäksi voi asettaa joko Super control panelin (kuvassa) tai näkymän, jossa toiminnot ovat kuva-alan reunalla. Toimintoja voi käyttää myös helposti kosketusnäytön kautta!

Pieni, mutta monikäyttöinen salama

Kameran pikku salama ponnahtaa näppärästi ylös tarvittaessa ja se on jousimekanisminsa ansiosta suunnattavissa myös ylöspäin. Näin yhdysrakenteisen salaman käyttö monipuolistuu, kun sitä voi suoraan kohteeseen suuntamisen lisäksi käyttää myös pehmeästi katon kautta heijastaen. Salaman tehoa on myös helppo säätää, joten täytesalamaa saa kuviin juuri sen verran kuin haluaa. Ei siis kannata pelätä salamaa, vaan opetella sen käyttöä.

Moni ei muuten tule ajatelleeksi, että juuri nyt kesä ja kova auringonpaiste on aikaa jolloin salaman käyttöä kannattaa ottaa haltuun. Tiedättehän ne ikävät kovat varjot, joita aurinko luo vaikka kuvattavan kasvoille silmienkin jäädessä pahimmillaan mustiksi auringon paistaessa suoraan päältä päin. Noihin tilanteisiin vaan rohkeasti täytesalamaa mukaan avamaan kasvojen kovia varjoja. Suosittelen testailemaan!

 

Kameran näyttö kallistuu ylöspäin 80 astetta ja alaspäin 180 astetta, eli ns. selfieasentoon. Alaspäin käännettäessä näyttöön ilmestyy sekä videon rec-nappula, että laukaisupainike, jota painamalla kamera ottaa kuvan pienellä viiveellä. 

Kahden säätörullan lisäksi E-P7:n toinen ulospäin näkyvä uutuus on objektiivin edestä päin katsottuna vasemmalla puolella oleva kytkin, josta pääsee nopeasti vaihtamaan värikuvasta mustavalkoiseen. PEN E-P7 tarjoaa taidesuotimien lisäksi erilaisia väriprofiileja joiden tunnelmat ovat tuttuja filmiajalta.

Profiilit ovat muokattavia, joten ne ovat valmiita taidesuotimia hienovaraisempia keinoja muokata kuvien värejä. Mutta sekä väriprofiilit, että taidesuotimet tarjoavat oivia työkaluja tuoda kuvan sävyihin omaa kädenjälkeä ilman, että kuvia olisi enää erikseen käsiteltävä.

Itse ainakin tykkään esimerkiksi lomakuvien kohdalla tehdä valmista jälkeä jo suoraan kamerassa. Nopeasti valmista somekamaa!

Olympus O.I. share – Kuvien nopea langaton siirto ja kauko-ohjaustoiminnot

Tämänkin postauksen kuvat, joissa esiinnyn, on otettu jalustan ja wifillä/bluetoothin kautta toimivalla Image Share sovelluksella. Tämä on toki tuttua jo monista Olympuksen aiemmista kameramalleista, mutta E-P7:ssa yhteys on mahdollista pitää aina päällä, joten yhteyden saa puhelimellaan käyttöön entistä nopeammin.

Kuvat voi myös laittaa siirtymään automaattisesti puhelimeen tai tabletille, kun kamerasta katkaisee virran. Itse tosin suosin sitä taktiikkaa, että valitsen siirrettävät kuvat manuaalisesti sovelluksen kautta.

Itselleni O.I. Share on ollut aivan elintärkeä juttu jo vuosia. Olisi jäänyt 90 % blogin asukuvista ottamatta, jos olisi pitänyt odotella jotakuta toista kameran taakse. Sovelluksen avulla kameran ohjaaminen on helppoa. Pistän asetukset kuntoon, sarjatulen laulamaan ja poseeraan kuin huippumalli!

Summa summarum En tippaakaan valehtele, jos sanon, että PEN E-P7 on ominaisuuksiltaan iso askel kohti OM-D kameroita. Olen ehtinyt kuvata seiskalla vasta muutamia kertoja, mutta riittävästi huomatakseni, että tarkennus on on aiempia PENejä tehokkaampi. Ja jo postauksen alussa kiittelemäni kahden säätörullan tuomaa käytettävyyden parannusta ei voi liikaa korostaa.

PEN E-P7 on loistava valinta etenkin aloittelevalle kuvaajalle, joka haluaa tutustua järjestelmäkameralla kuvaamiseen, mutta kaipaa kameralta kompaktia kokoa.

Tämä tuore tulokas sopii hienosti myös minun kaltaiselleni ammattikuvaajalle, joka haluaa kameroilla selkeästi erottaa työn vapaa-ajasta.

En lähes koskaan ottaisi reissuun mukaan duunikameraani (OM-D EM1 MKIII), vaan kuljetan mieluummin keveää ja näppärää käsilaukkuun mahtuvaa PENiä, joka kuitenkin tarjoaa minulle kaikki tarpeelliset ominaisuudet vapaa-ajalla kuvaamiseen. Toisin päin kyllä olen tehnyt, PEN-kamerat ovat olleet vuosien aikana usein kakkoskameroina esimerkiksi hääkeikoilla.

 

Minä ja PEN

Koska meneillään on tosiaan minun ja PEN-kameroiden yhteisen taipaleen juhlavuosi, kokosin alle vielä muutaman kuvan, jotka kertovat siitä, mitä me olemme tämän vuosikymmenen aikana yhdessä tehneet.

Paras kamera on se, joka kulkee mukana. Mikään huippuominaisuuksin varusteltu vempele ei taltioi elämän pieniä ja suuria hetkiä kuviksi, jos sitä ei jaksa kantaa mukana. Pienessäkin veskassa kulkevien PENien ansiosta minulla on iso läjä ihania kuvamuistoja minulle rakkaista ihmisistä ja hetkistä.

 

Keikkakuvaus on suurimmaksi osaksi ollut aina juurikin minun ja PENin yhteinen juttu. Festareille ja kuppiloihin lähtiessäkin arvostan korkealle kameran kompaktia kokoa, joten lempibändi Amorphista on tullut taltioitua huomattavasti useammin PENillä kuin OM-D:llä. Kameran nokalle keikkapaikasta riippuen 45mm tai 75mm lasi ja reipas rynnäkkö eturiviin, niin saa kuviin taltioitua melko mukavia lähikuviakin.

Matkakuvaus. Monet ikimuistoiset reissut on tullut taltioitua eri PEN-kameroilla. Rakastan matkoilla tarkkailla ohikulkevia ihmisiä ja taltioida pieniä arkisia hetkiä. Alunperinkin mun rakkaus PENiä kohtaan heräsi sen myötä, kun pääsin 2011 Wienissä nappailemaan katukuvia.

Minut hurmasi se helppous, vaivattomuus ja kuvaamisen huomaamattomuus. Huomasin ottavani peilittömällä järkkärillä, näytön kautta kuvaten aivan erilaisia kuvia kuin isolla peilijärkkärillä. Tällaisen katukuvauksen myötä mussa syttyikin silloin taas ihan uusi ilo ja into valokuvaamiseen myös vapaa-ajalla.

Monta reissua on tullut tehtyä myös kameroiden vuoksi. Yllä oleva kuva Iinasta esimerkiksi on napattu Kööpenhaminassa, missä olimme PEN E-PL10:n lanseeraustilaisuudessa. E-P5 puolestaan otettiin vastaan Berliinissä. Paljon mahtavia Olympus-muistoja siis sekä muistikortilla että mielessä.

Hyvät 10 vuotta siis takana Olympus-kameroiden kanssa. Suhteen jatkumista edesauttaa aina nämä uudet sydämentykytykset, joita tällä hetkellä tarjoilee E-P7:n lisäksi myös juuri ilmestynyt PRO sarjan 8-25 mmf/4.0 -objektiivi. Siitä meinaan intoilla vielä ihan oman postauksensa!

Edit: Päättynyt tarjous poistettu.


Kuvien housut, pusero ja kassi saatu, R-Collection

Blogi on ollut hiljainen jo pitkään. Mutta ei, tää ei ole jäähyväispostaus. Tää on sellainen varovainen ”hei, täällä ollaan edelleen, mutta huh millaista elämä onkaan ollut” -postaus. Ihan kuulumisia siis ajattelin tähän väliin heittää.

Tuntuu, että reilut puoli vuotta on sellainen aikajänne jolta ajalta voisi nyt tehdä jonkin yhteenvedon. Ja tiedättekö toisaalta mulle ei ole tapahtunut yhtään mitään. Mutta toisaalta niin paljon, että esimerkiksi blogi ei vaan ole oikein mahtunut mukaan arkeen ja ajatuksiin.

Se ”ei mitään” tarkoittaa sitä, että mitkään elämän peruspalikat eivät ole juurikaan muuttuneet. Tammikuussa muutin uuteen kotiin kuten täällä kerroinkin, mutta muuten ei ole tapahtunut mitään kummempia näkyviä asioita. Ei ole mitään jänniä uusia tuulia, ei töissä, eikä ihmissuhderintamalla. Töitä mulla sentään on viime aikoina riittänyt ihan hurjan paljon (tein toukokuussa mun koko yrittäjyysajan kk-laskutusennätyksen!), mutta sutinaa mulla ei ole kuin joskus unissani. 😀

Mutta mitä sitten oikein on tapahtunut, mikä on vienyt kaistaa? Enhän mä ole tehnyt juuri muuta kun töitä ja treenannut. Olispa kiva, jos olisi kerrottavana kaikkia kivoja uutisia, jotain näkyviä asioita. Mutta ei ole. Ehkä syynä on nimenomaan se, että tää koronapaska on tuonut lisää tyhjää ja hiljaisuutta, niin päässä onkin sitten ehtinyt tapahtua todella paljon.

Minulla oli vuodenvaihteessa jotenkin todella vahva tunne, että tää vuosi tuo mukanaan luopumista. En osannut tarkemmin sitä tunnetta sanoittaa, enkä tiennyt mistä pitäisi luopua, mutta se tunne oli vahva, jotain minulta ”vietäisiin pois”. 

Ihan konkreettista luopumista olikin vuorossa heti alkuvuodesta, kun rakas mummini nukkui pois 100 v iässä. Vaikka siihen oli jo muutaman vuoden pikku hiljaa ajatuksissaan valmistautunut, niin kuolema oli mulle silti tosi kova paikka ja pisti pakkaa sekaisin. Se sai myös ajattelemaan ajan rajallisuutta ja omaa ikääntymistä. Joten tässä on painittu monen muun kriisin jälkeen vaihteeksi myös ikä- tai ehkä paremminkin elämänvaihekriisin kanssa.

Mutta on mulla kuitenkin jotain isoa kerrottavaa. Sellaista minkä ääneen sanominen pelottaa. Mietityttää voiko se olla totta. Mä nimittäin koen, että mun masennus on nyt tältä erää takana päin.

Aika tasan kolme vuotta sitten olin jälleen kerran niin syvissä vesissä, tai paremminkin mutaliejuissa, että päässä luupanneet itsetuhoiset ajatukset veivät mut lääkäriin ja nostamaan mielilalalääkeannokset ylös, jotta selvisin pahimmista hetkistä ja ajatuksista. Ei niitä omia sairastamisjaksoja pysty rankkaamaan järjestykseen, mutta kyllä tää viimeisin kierros oli aika kaamea mylly. Sen tajuaa oikeastaan nyt vasta kun on saanut jo hieman etäisyyttä.

Mä olen mennyt näiden muutaman vuoden, ja etenkin viimeisen vuoden, aikana monella tavalla ihan uusiksi. Mä olen saanut pudotettua hartioilta hirveän määrän ahdistusta ja pelkoa. Resetoinut itseäni sellaiseen nolla-tilaan. Opetellut sietämään sitä, ettei mulla ole hajuakaan mitä tapahtuu. Ja sitä, että ehkä tää elämä ei enää tän kummemmaksi muutu.

 

Mut tänä keväänä mä uskaltauduin ekoja kertoja varovasti terapiassa sanomaan, että asiat on oikeasti muuttuneet. Olen mennyt eteenpäin. Parantunut. Mä en enää pelkää koko ajan. En pelkää, että sairastun taas. En pelkää, että kaikki menee pieleen. En pelkää, etten pärjää. Ajattelen edelleen, että mun historian valossa on hyvin mahdollista, että sairastun taas, mutta nyt mulla on taas ihan erilainen työkalupakki sitä varten, jos niin sattuu käymään.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt tosi paljon myös sitä, että kuinka paljon vuosikausia käyttämälläni hormonaalisella ehkäisyllä  mahtoikaan olla tekemistä mun mielialan kanssa. Mun paraneminen nimittäin alkoi ottaa isoja harppauksia sen jälkeen, kun lopetin minipillerit. En koskaan saa tietää vastausta. Ja yritän olla miettimättä sitä liikaa. Sillä helposti mieleen hiipii itsesyytökset, että miksi en kokeillut aiemmin, miksi en osannut edes ajatella sen mahdollisuutta.

pluskoon silkkipusero

Mutta nyt siis on sellainen aika hyvä tilanne. Tyhjä, mutta hyvä. Ei ole edelleenkään oikeastaan mitään odotettavaa, mutta kun aiemmin se tarkoitti mulle toivottomuutta, niin nyt tarkoittaa sitä, että on tilaa tapahtua jotain hyvää. Kuten terapeutilleni sen pessimistin varovaisen tavalla ilmaisin, ”on ehkä mahdollista, että asiat tulevat menemään ihan hyvin”. 

Viime viikon terapiakäynnillä koettiin historiallinen hetki, kun ekaa kertaa ikinä siellä käydessäni, mä luettelin monia hyvin olevia asioita ilman, että vaihdoin mutta-sanan kautta itselleni ominaiseen pahimpaan varautumiseen. Minä ihan vaan totesin, että mulla on rauhallisempi olo kuin vuosiin ja mun pää on hiljentynyt tosi paljon.

Et tässä sitä nyt on koittanut tutustua uudelleen tyyppiin nimeltä minä. Että kuka ja millainen minä olen ilman sitä vuosia mun hartioilla istunutta mustaa möykkyä. Ilman mielialalääkkeitä. On pitänyt ottaa vastaan tunteita, jotka ovat tuntuneet uusilta ja vierailta. On täytynyt opetella hyväksymään se, että on kesken. Että ei tästä päästä tule koskaan valmista, mutta voin iloita siitä, että olen mennyt todella paljon eteenpäin.

Olen miettinyt paljon myös yksinoloa ja sitä, että mitä jos mä tulen olemaan yksin aina. Että miten mä suhtaudun siihen ajatukseen ja valitettavaan tosiasiaan, että vaikka kuinka muuta toivoisi, niin ei rakkaus ja parisuhde ole mitenkään sellainen asia, joista olisi mitään takeita. Niissä ajatuksissa sitä onkin työstämistä. Mutta välttämättömiä mietintöjä nekin.

Tällaisia asioita on vähän vaikea pukea sanoiksi. Etenkään sellaisiksi, että niiden suuruus ja merkitys avautuisi. Sillä oman mielen kanssa käydyt painit ja niissä koetut voitot taikka tappiot eivät näyttäydy muille samassa mittakaavassa kuin kisaajalle itselleen. Mutta tärkeimpinä kuulumisina siis se, että vihdoin musta tuntuu, että kone on aika tehokkaasti buutattu ja nyt eletään uudelleen käynnistämisen aikaa. Hitaasti, mut elonmerkkejä on havaittavissa.

Heippa masennus! Toivottavasti pitkäksi aikaa tällä kertaa. Mä aion nyt kattoo mitä mä olen ilman sua.

pluskoon silkkipusero

Silkkihousut- ja paita – R-Collection (saatu)

Korvikset – Aarikka

Kangaskassi – R-Collection (saatu)

Aurinkolasit – Le Specs

Tennarit – Pavement (2nd hand)

Ja jottei tää postaus olisi ihan pelkkää mielen syövereitä, niin hihkutaans nyt vähän tästä ihanasta asustakin. Mä olen vuosia etsinyt itselleni passelia silkkipuseroa. Ihan sellaista perusmallia, mutta ei niitä oikein kukaan mun koossa tee. Mutta nyt, R-Collection laajensi kokovalikoimaansa XXL:ään saakka ja tuo Emma-silkkipaita on niin loistavan mallinen, että tilasin saman myös mustana.

Mutta nämä Orvokki-kuosiset paita ja Essi-housut on mun mielestä parhaimmillaan just näin settinä. Kevyt silkki on iholla miellyttävää ja viileää ja jos ei housujen kuminauhavyötäröä lasketa, tuntuu asu lähes siltä kuin päällä ei olisi lainkaan vaatteita. Eli täydellinen kesäasu. Housuista mulla on koko XL, mutta ovat niin reilua mitoitusta, että L kokokin olisi voinut riittää. Mutta toisaalta malli on sellainen, että saavatkin olla reilut.

Olen käyttänyt tätä asua tänä keväänä ja kesänä jo monet kerrat ja tulee varmasti olemaan yksi kesän suosikkikokonaisuuksista. Voin suositella lämpimästi. Tai siis, viileästi.