Polar Ignite urheilukello

Kaupallinen yhteistyö, Keskisen Kello

Siitä on nyt pian puoli vuotta, kun suuntasin Suurin Pudottaja -leirille. Vaikka ohjelmaformaatissa kärkenä onkin painon pudotus, oli itselläni tärkeimpänä tavoitteena jotain muuta. Minä kaipasin liikuntaa jälleen toimivaksi rutiiniksi elämääni ja ajattelin, että muutaman viikon intensiivinen, häiriötekijöiltä rauhoitettu, treenijakso voisi olla toimiva ns lähtölaukaus.

No miten tuon tavoitteen kanssa sitten oikein kävi? Varsin hyvin! Viisi viikkoa leirillä oli riittävästi taklaamaan ne pahimmat ”en pysty, en jaksa, tää tuntuu kauhealta” -fiilikset. Ja kun treenijää oli kunnolla särjetty, oli kotiin palattua helppo jatkaa sporttailua.

Polar Ignite

Monipuolista liikuntaa

Loppukesä ja alkusyksy meni mm. porrastreenien, maastopyöräilyn ja toiminnallisten ulkotreenien parissa. Ennen koronarajoitusten tiukentumista tuli myös testailtua monenlaisia ryhmäliikuntatunteja. Säiden viiletessä puolestaan olen siirtynyt taas enemmän salille.

Onkin ollut mahtavaa huomata, että mua kiinnostaa aika monenlainen liikkuminen enkä siis ole minkään tietyn lajin varassa, joten tekemistä on helppo vaihdella olosuhteiden ja fiiliksen mukaan. Tärkeintä on vain säilyä aktiivisena.

Kesästä saakka mun treenailujen apuvälineenä on ollut Polarin urheilukellot. Syksyyn saakka ranteessani asui Polar Unite, (josta voit lukea kokemuksia TÄÄLTÄ). Olin ajatellut Uniten ominaisuuksien riittävän itselleni ja se olikin oikein toimiva vehje aina siihen saakka kunnes lajivalikoimani laajeni hieman yllättävään suuntaan.

Polar Ignite urheilukello

Polar Ignitessä on selkeä ja värillinen kosketusnäyttö. Näytön lisäksi toimintojen ohjailuun on vain yksi nappula, joten käyttö on todella yksinkertaista. Polar Flow-sovelluksen kautta voi hallita lajiprofiileja ja niissä näytettäviä tietoja, joten kellossa voi pitää vain omat lajit, jolloin niiden selailu nopeutuu.

Lenkkeily sai kaipaamaan integroitua gps:ää

Siitä on ihan muutamia kuukausia, kun vielä vannoin, etten juokse metriäkään. Se vaan on aina tuntunut ihan hirveältä enkä todellakaan meinannut sellaiseen kidutukseen ryhtyä. Mutta kuten valkoiset farkut, tolppakorkokengät ja monet muut ”en koskaan” -jutut, myös juoksuaskeleet (tai no, toistaiseksi se on vielä hölkkää, mutta suuri edistys kävelystä) ovat hiipineet osaksi elämääni.

Lenkkeilyn, ja myös maastopyöräilyn vuoksi tulikin sitten tarve päivittää urheilukelloa hieman, sillä koin sittenkin tarvitsevani integroidun gps:n. Tykkäsin Unitesta paljon ja olin tottunut sen helppoon valikkoon, joten oli luonnollista vain hypätä ikään kuin seuraavalle tasolle samassa kelloperheessä ja näin käteeni vaihtui tutulla sirolla muotoilulla ja helpolla käyttöliittymällä varustettu Polar Ignite. 

Kellon ajastintoiminnot auttavat harjoituksissa. Kun asettaa kelloon haluamansa työskentelyajat vaikkapa intervallitreeniin, on helppo keskittyä tekemiseen kun ei tarvitse koko ajan vilkuilla aikaa, vaan halutun ajan tai matkan täyttymisen huomaa kellon värinästä. Tämä helpottaa kovasti etenkin nyt, kun kello on lenkillä hautautuneena hihan alle.

Vaikka puhelin useimmiten lenkeillä mukana kulkeekin, on kellon integroitu gps luotettavampi kuin puhelimeen linkitetty. Oma puhelimeni kun esimerkiksi saattaa viileämmillä keleillä hyytyä kesken kaiken ihan vaan huvin vuoksi vaikka akkuakin olisi jäljellä. Nyt Igniten kanssa kuljettu reitti ja vauhti tallentuvat vaikka puhelin sammuisikin tai bluetooth-yhteydessä olisi kipuja.

Suurin ero Uniteen verratuna on siis tuo GPS. Sen lisäksi Ignite tarjoaa jonkin verran enemmän dataa kuin ”pikkusisaruksensa”. Lenkkireitin nousut ja laskut metreinä, askeltiheys ja Training Load Pro, joka vertailee treenikuormitusta pitkällä aikavälillä, ovat tietoja, joita aiemmin käyttämäni kello ei kertonut.

Polar Flow sovellus

Polar Flow -sovellukseen synkronointi on nopeaa ja helppoa. Treenit jäävät talteen Flow:hun ja niihin voi tehdä kellon antaman datan lisäksi myös omia muistiinpanoja. Itse kirjaan aina hieman ylös mikä treeni oli kyseessä ja myös fiilikset. 

 

Polar Ignite, loistava kello kuntoliikkujalle

Polar Ignite on todella toimiva kello kaltaiselleni kuntoliikkujalle. Ainoa asia mitä kalliimmista malleista voisin tällä hetkellä kaivata, on musiikinhallinta. Mutta en toisaalta sen ominaisuuden vuoksi olisi valmis vaihtamaan kelloa yhtään isompikokoiseen laitteeseen.

Musiikinhallintaominaisuus löytyy sitten huomattavasti hintavammasta Polar Vantage V2-mallista, missä on myös paljon sellaista dataa tarjolla, mitä minä en edes tajua. Juoksutehon mittausta ja ylä- ja alamäkiosuuksien analysointia sun muuta. Jos ymmärrät sellaisten päälle ja osaat niitä kaivata, niin tsekkaa siis Vantage V2.

Mutta jos sinunkin hölkkähommista ja muista riittää dataksi mm. sykkeet, vauhti, kuljettu reitti ja askeltiheys ja kaipaat helppokäyttöistä kelloa, voisi tämä Polar Ignite olla sinullekin passeli.

Polar Ignite urheilukello

Kellotauluun on valittavissa erilaisia näkymiä ja näyttö on päällä vain tarvittaessa. Halutessaan näyttöön voi toki lukita valot päälle, mutta se luonnollisesti kuluttaa akkua nopeammin. Onneksi akun lataus on kuitenkin todella nopea!

Ulkomuodoltaan Ignite on lähes identtinen Uniten kanssa, eli ihanan siro ja kevyt. Ainoa ero löytyy kellotaulun takapuolelta, kellojen latureiden kiinnitysten eroavaisuuden vuoksi. Latauskiinnityksen takia Iginiten on 1-2 mm paksumpi, mutta ero on niin mitätön, ettei sitä käytössä huomaa.

Koska mitat ovat muuten samat, sopii näihin kelloihin samat rannekkeet. Oletuksena kellossa olevan silikonirannekkeen lisäksi käytän mielelläni ylläolevassa kuvassa pilkistävää miellyttävän tuntuista tekstiiliranneketta, jota on saatavilla harmaan lisäksi ainakin valkoisena ja turkoosina.

Minulle tärkeimmät syyt kellon käyttöön ovat tällä hetkellä sykkeen seuranta, lenkeillä matkan mittaaminen sekä se, että kellon avulla olen paremmin kartalla liikuntamääristäni. Laiskalta tuntunut viikko osoittautuu useimmiten virhetulkinnaksi, kun tarkastelen treenihistoriaa Polar Flow -sovelluksesta.

Pakko myöntää, että olen hieman laiska venyttelijä. Olen kuitenkin koittanut totella, kun kello muistuttelee, että olisi aika pitää kehonhuoltopäivä. Silloin voi vaikka valita jonkin kellon Fitspark-ohjelman tarjoaman venyttelyohjelman.

Liikunta antaa vuorokauteen lisää aikaa

Näin neljä kuukautta Suurin Pudottaja -leirin loppumisen jälkeen, ovat liikuntamääräni hieman maltillistuneet loppukesän innokkaimmista hetkistä, mutta tällä hetkellä liikun 4-5 kertaa viikossa. Tunneissa treeniä tulee tavalla tai toisella hieman viikosta riippuen 3,5-6h. Tällä hetkellä liikuntalukujärjestyksessä on tärkeimpänä salitreenit ja juuri aloittamani parin kuukauden juoksukurssi.

Toki väliin on mahtunut jokunen kiireisempikin viikko, jolloin työt ovat meinanneet haitata harrastuksia ja liikuntakerrat ovat jääneet vähäisemmiksi. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että nykyään liikunta ei ole se asia, josta ensimmäisenä stressaavina hetkinä luovun. Päin vastoin, kamalimpinakin kiireviikkoina olen onnistunut pitämään liikunnan osana arkeani ja treenaamaan ainakin muutaman kerran. Jokainen tehty treeni, on parempi kuin o.

Olen oppinut, että juuri silloin, kun tuntuu ettei millään ehtisi liikkua, kannattaa kiskoa lenkkarit ja trikoot jalkaan ja lähteä hikoilemaan edes hetkeksi. Yleensä se ei vähennä vaikkapa töihin käytettävissä olevaa aikaa, vaan energiaa ja jaksamista tuomalla lisää sitä. Nämä ovat ihan mahtavia oppeja ja oivalluksia ja kannustavat jatkamaan tällä hyvin alkaneella liikunnan tiellä.

Kellon ostoa harkitessa lukaise ihmeessä myös aikasempi postaukseni Polar Unitesta, niin saat samalla tietää paljon lisää myös Ignitestä. Sillä merkittävin ero kelloilla on tosiaan vain tuo gps. Käyttöliittymä ja kaikki perustoiminnot ovat samat.

Olitpa hankkimassa urheilukelloa itsellesi tai käärimässä sellaista vaikka joululahjaksi, niin hyödynnä Keskisen Kello -verkkokaupan alekoodi VEERA5, jolla saa 5 € alennuksen kaikista Polarin sykemittareista 28.2.2021 saakka.

Polarin kellovalikoimaan pääset TÄSTÄ.

 

Kuvat: Piia Viena


-Kaupallinen yhteistyö, Bistro Yvonne

Porissa on uusi tunnelmallinen ja moderni ravintola, jossa ruoka on testiryhmämme makunystyröiden mukaan erittäin herkullista! Tämä, jos mikä on pienen riemutanssin paikka. Virkistyhotelli Yyterin 6. kerrokseen marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna avattu Bistro Yvonne tarjoaa juuri sellaisia ravintolaelämyksiä joita olen tänne kotikaupunkiin kaivannut.

Ravintoa Pori

Tunnelma kohdallaan

Kävimme ottamassa ensituntuman Yvonneen lauantaina neljän hengen seurueella. Ensimmäisenä paikalle saapuessa huomio kiinnittyi tietenkin miljööseen ja tunnelmaan. Iltahämärässä tunnelma oli intiimi ja lämminhenkinen. Valoisampaan aikaan päivästä ikkunoista avautuu näkymä merelle, joten voin vaan kuvitella miten upeat maisemat sieltä on vaikka auringonlaskun aikaan.

Nyt, kun maisemia ei ilta-ajankohdan vuoksi näkynyt, oli ravintolassa ihanan paikasta irrallinen olo. Olisi voinut olla missä tahansa päin Suomea tai vaikka koko maailmaa. Ei tarvinnut tuijotella ikkunoista samoja tuttuja katunäkymiä kuin muista keskustan ravintoloista. Ulkona ympäröivä pimeys loi paikkaan kivan tunnelman. Mutta ehdottomasti haluan käydä kokemassa paikan myös niin, että voi katsella maisemia!

Bistro Yvonne

Yvonne panostaa ruoan lisäksi myös hyviin juomiin

Yvonne linjaa olevansa moderni eurooppalainen bistro, joka lainaa makumaailmaansa Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta ja luottaa raaka-aineissa kotimaiseen lähituotantoon. Maistelumenut vaihtuvat sesonkien mukaan ja ravintolassa panostetaan myös hyvin valittuihin viineihin ja huolella tehtyihin cocktaileihin. Aika lailla siis kaikkea sitä mitä itse ravintolalta toivon.

Seurueestamme kolme valitsi viiden ruokalajin menun, jossa oli enemmän lihaa, yksi puolestaan päätyi neljän ruokalajin settiin, jossa pääosassa oli kuha ja kampasimpukat. Myös kasvissyöjä saa koottua listalta useamman ruokalajin kokonaisuuden.

Bistro Yvonne

Yvonnen sisustuksessa on käytetty Yyterin hietikon lämmintä värimaailmaa ja tunnelmaa mikä näkyy niin yleisilmeessä kuin yksityiskohdissakin pöytiä koristaneita heiniä myöden.

Cocktailbaari

Illallinen Yvonnessa kannattaa ehdottomasti aloittaa drinkillä. Cocktail-menusta vastaava baarimestari Joni Kotro kävi hakemassa inspiraatiota ja oppia pääkaupungin sykkeestä ja juomiin on panostettu. Ravintolan signature-drinkki on Mojito Sour, jossa ei perinteisen mojiton tapaan murskatakaan limeä lasin pohjalle ja kaadeta sokeria päälle, vaan sen valmistus aloitetaan uuttamalla minttu suoraan rommiin (tämä operaatio kestää jo jokusen päivän) ja hapan sokeriliemikin tehdään etukäteen keittiön puolella. Kuulostaa ihailtavalta käsityöltä!

No mutta entäs se ruoka? Ensimmäisenä ilahdutti hintataso, 65 € viiden ja 56 € neljän ruokalajin menusta on varsin kohtuullinen. Etenkin, kun pelkkä pääruokana ollut poro maksaisi jo yksistään missä tahansa ravintolassa useamman kympin.

Kaikille ruoille löytyy myös sommelierin tarkoin valitsemat viinit ja olisin todellakin ottanut koko viinipaketin, jos en olisi ollut kuskin roolissa. Sen verran niitä kuitenkin nuuhkuttelin ja kuuntelin muiden arvioita, että makuparit tuntuivat toimivan varsin mainiosti.

Tartar

Vaikka itselle suurimmat makuelämykset tarjosikin tällä kertaa kasvisannokset, niin toki myös liha maistui. Ja etenkin, kun en ollut pitkään pitkään aikaan syönyt tartaria, oli se toisena ruokalajina iloinen yllätys. Lihassa oli hyvä, juuri sopivan kokoinen suutuntuma.

 

Ravintola Hotelli Yyteri

Menun paras annos oli todellinen yllättäjä

Mutta sitten siihen illan täydellisimpään annokseen, joka sai ihastelevat arviot meiltä kaikilta. Paahdettua myskikurpitsaa sinihomejuustolla ja taateleilla. (yllä olevassa kuvassa vasemmalla) Tää voi kuulostaa nyt ylisanaiselta hehkutukselta, mutta se oli oikeasti ihanin ruoka-annos jonka olen hetkeen syönyt.

Annos sisälsi makuja makeasta suolaiseen ja happamaan ja erilaisia tekstuureja pehmeästä pyreestä rouskahtaviin pähkinöihin. Olisin voinutt syödä tätä enemmänkin. Piti oikein hidastella, että annos olisi kestänyt kauemmin.

Yhdessä tuumin totesimme, että olipa todella yllättävä ja loistava annos ja taisi olla kaikkien 1 menun syöneiden suosikki.

Bistro Yvonne Pori

Kakkosmenun nauttineen ystäväni Riikan makunystyrät puolestaan hurmasi etenkin ensimmäisenä ruokalajina ollut kuohkea kukkakaalikeitto, jonka pariksi valittua valkkaria hän kuvaili sanalla jumalainen. 

Poron ulkofile

Pääruoastamme porosta ehdin jo ennakkoon kuulla hyvin ylistäviä lausuntoja naapuripöydästä työkaverilta ja hänen mieheltään. Meidänkin seurue totesi kuusisiirapin ja palsternakkapyreen kanssa tarjotun poron oikein maukkaaksi.

Tommi luki katseestani heti pienen kateuden, kun Riikan eteen tuotiin jälkiruoan koittaessa suklaakakkua. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kepeämpi mustikkainen jogurtipannacotta oli omalle menulleni sopivampi päätös mitä suklaakakku olisi ollut. Kyllä niitä keittiömestareiden miettimiä kokonaisuuksia kannattaa arvostaa, he tietävät mitä tekevät.

Fiilikset illan päätteeksi olivat siis koko porukalta erittäin myönteiset. Arvostimme niin ruokaa kuin tunnelmallista miljöötäkin. Tila oli sisustettu niin, että äänimaailma oli miellyttävä ja taustamusiikista ja viereisten pöytien puheensorinasta huolimatta oli helppo keskustella oman seurueen kanssa. Tämä kun ei ole aina ravintoloissa itsestäänselvyys.

Palvelu oli ystävällistä, joskin parissa kohtaa ruokalajien väli venyi hieman pitkäksi. Asiaa kuitenkin pahoiteltiin kohteliaast ja kun kyseessä oli vasta ravintolan toinen aukioloilta, olimme oikein ymmärtäväisiä. Eikä tällaista useamman ruokalajin settiä toki lähdetty kiireellä syömäänkään.

Lopputulos oli, että kaikki totesivat ehdottomasti palaavansa Yvonneen vielä monta kertaa. Aion ehdottomasti seurata menujen vaihtumista, mutta tätäkin listaa voisi käydä uudestaan herkuttelemassa vaikkapa joulukuussa synttäreiden kunniaksi.

Varaa pöytä etukäteen

Porissa on usein tavattu sanoa, että jos joku ravintola tai baari on kauempana kuin kaksi korttelia torilta, ei sinne riitä asiakkaita. Että liian kaukana, ei jaksa mennä. Mutta täytyy sanoa, että kun konsepti on kohdallaan ja tuote kunnossa, kannattaa sen vuoksi lähteä jokusen kilometrin päähänkin.

Vaikkei matkaa keskustasta Yyteriin olekaan kuin parikymmentä kilometriä, halutaan Bistro Yvonnessa silti välttyä tilanteelta, jossa ihmiset ajelisivat hotellille ruoan toivossa, mutta eivät mahtuisikaan syömään. Tästä syystä Yvonneen pääsee ainakin toistaiseksi vain varaamalla pöydän etukäteen.

Torstaista lauantaihin klo 17-00 auki olevaan ravintolaan voi varata pöydän näppärästi Table Onlinen kautta. Ja menua pääsee tsekkailemaan täältä.Varauksia oli jo ennen menun julkistamista ehtinyt tulla kolminumeroinen määrä, joten kiinnostusta tuntuu olevan. Jos siis haluat päästä Yvonneen jonain tiettynä ajankohtana vielä ennen joulua, niin kannattaa olla nopea. 

”Ihan kuin oltaisiin käyty jossain kauempanakin”, totesi yksi meistä hotellilta poistuessa ja tuohon lausuntoon oli helppo yhtyä. Muutama tunti tuntui ihan minilomalta. Tehokasta ja herkullista lähilomailua parhaimmillaan!


-Kaupallinen yhteistyö, Oomi

Olet 64% porilainen! Onneksi olkoon. Myönnämme sinulle luvan kutsua itseäsi porilaiseksi. Et sinä silti ehkä mikään paljasjalkainen porilainen taida olla, mutta selvästi olet elänyt tässä maanpäällisessä paratiisissa jo pitkään.” Huh, näin 19 vuotta täällä jo viettäneenä maakuntalehtemme porilaisuus-testi tuntui kuin inssiajolta. Onko sanasto ja paikallinen kulttuuri jo riittävästi hallussa? Onko ikonisimmat porilaiset asiat ja paikat jo koettu? Mutta läpäisin!

Pisteitä tuli mm. siitä, että tiedän mikä on kakko, olen ollut Dingon keikalla, kuullut Eino Gröniä livenä (Rattiksessa!), hyppinyt urkkatalon juustomereen, laulanut Karaokea 92:ssa ja pidän Taavi-sillan saapumista tärkeimpänä kevään merkkinä.

Ei näitä asioita toki testeillä ratkota. Alkuperäiskansan silmissä olen aina muualta tullut, oman käsityksen porilaisuudesta puolestaan ratkaisee ihan vaan oma fiilis. Itse olen jo pitkään sanonut, että nyt tulevana talvena  on edessä jonkinlainen virallinen rajapyykki. Ihan lähikuukausina nimittäin tulee täyteen hetki, jolloin olen asunut yhtä ison osan elämästäni täällä Porissa kuin Sotkamossa. Olin 19-vuotias tänne muuttaessani ja nyt on 19 vuotta jo Poriakin plakkarissa. Ilmassa on siis juhlavuoden tuntua!

Tämän tärkeän merkkipaalun kunniaksi Oomi haastoi minut kertomaan ajatuksiani Porista ja porilaisuudesta.

No onhan se Kallo nyt hieno paikka! Siellä on tullut käytyä piknikeillä ja otettua monet hää- ja YO-kuvat.

Ja Oomihan on siis myös porilainen juttu! Tai siis, tarkemmin ottaen se on meille tutun Pori Energian ja neljän muun (Vantaan Energia, Lahti Energia, Oulun Seudun Sähkö sekä Oulun Sähkönmyynti Oy) energiayhtiön perustama sähkönmyyntiyhtiö. Vaikka yhtiö on valtakunnallinen ja useamman yrityksen omistama, niin Porissa meitä palvelee edelleen samat tutut asiakaspalvelun ja laskutuksen tyypit, joiden kanssa voi asioida rennosti paikallisin sananparsin. Oomi on siis yhtä aikaa sekä iso ja valtakunnallinen että paikallinen ja lähellä. 

Kokosin siis tähän postaukseen muutamia asioita, joita olen näiden vuosien aikana oppinut Porista ja porilaisista ja myös jokusen asian, joita en vaan edelleenkään käsitä. Kuvituksena rakkaita Pori-kuvia arkistoista.

Kuva: Heikki Westergård

Silloin kun vesi on oikein alhaalla, tästä pääsee jalkaisin tai pyörällä Munakariin. Yyteristä puhuttaessa mietitään useimmiten vain upeaa hiekkarantaa. Itselle on nyt viimeistään maastopyöräilyn myötä avautunut kuitenkin paljon monipuolisempi Yyteri. Suosittelen lämpimästi läskipyörän vuokraamista ja metsäpolkuihintutustumista!

 

Ei pidä säikähtää, harva asia on niin tylyä miltä se kuulostaa!

”Ei sen väliä”, vastasi kiinnostava kundi aikoinaan ujoon kahvittelukutsuuni. Siinä meni kainuulaislikalla pasmat ihan sekaisin, kun tulkitsin tulleeni jotenkin kierrellen torjutuksi. Tai jos sen piti olla myöntävä vastaus, niin ainakin kovin vastentahtoiselta vaikutti. Olin väärässä, hän lähti ihan mielellään!

”Lähd ny menee!, saattaa porilainen keskustelukumppani sanoa, mutta sen sijaan, että hän oikeasti kehottaisi sinua lampsimaan matkoihisi, koittaa hän vain sanoa, ettei usko juttua jonka juuri kerroit, tai että se oli vaan hirveen hauskaa.

”Tollai”. Ei tuo nyt välttämättä ihan siltä kuulosta, että vastata tulisi kiittämällä. Mutta niin se vaan on, että kohteliaan ja yleiskielisen ”ole hyvä” -sanaparin sijaan saatatkin saada Porissa kahvikuppisi, vaihtorahasi, kuittisi ym. lyhyen ja tehokkaan tollai -tokaisun saattelemana.

”No ei se nyt ihan paska(a) ole”. Halusipa porilainen kehua sitten mitä tahansa: ruokaa, teatteriesitystä, kaverin tukkaa tai Pori Jazzien keikkaa, niin tämä lause sopii siihen. Kun porilainen aloittaa arvion tai kysymyksen sanalla ei, on tulossa hyvin todennäköisesti jotain positiiviseksi tarkoitettua tai tiedustelevaa.

Itse sain ensimmäisen kerran kuulla olevani selvästi porilaistunut, kun jaoin FB:ssa yhteiskuvan itsestäni lempibändini Amorphiksen kanssa vierailtuani heidän studiolla saatesanoilla ”Ei ollu ihan paska päivä”. Kaikkihan sen nyt ymmärtää, että olin onneni kukkuloilla.

Porilainen voi siis murteensa ja varsin energiatehokkaan sanoja lyhentävän ilmaisunsa vuoksi kuulostaa epäkohteliaalta ja turhan suorasukaiselta, mutta ei niitä pelätä tartte!

yyteri Pori

 

Pori ja porilaiset ovat mainettaan parempia

En minä tänne olisi jäänyt, jos ne ikiaikaiset mielikuvat Porista tylynä ja junttina kaupunkina, jossa ei koskaan tapahdu mitään (paitsi Jazzit) pitäisivät paikkansa. Itselleni Pori on vuosien myötä näyttäytynyt paikkana, jossa tapahtuu paljonkin ja väki on idearikasta ja innostuvaa.

Kokonsa puolesta Pori on juuri sopivan kokoinen paikka. Sen verran iso, ettei nyt ihan kaikkia vastaantulijoita tunne, mutta niin pieni, että ihan varmasti joku tuttu vastaan tulee kun ovesta ulos astuu.

Mitä tulee mielikuvaan porilaisista vähän sisäänpäänkääntyneinä ja hitaasti lämpiävänä väkenä, niin juu on siinä perääkin. Mutta sanoisin, että hitaasti lämmitettävästä kiukaastakin lähtee paljon paremmat löylyt kuin pikaisesta heti valmiista.

Hieman töksähtelevää puheenpartta pudottelevien karhukaupunkilaisten kuoren alla sykkii suurimmalla osalla todella lämmin sydän. Jeesiä täällä löytyy aina, kun vaan uskaltaa suunsa avata. An ko mää, sanoo porilainen, kun huomaa, ettei toisella ole joku homma hanskassa ja tarjoutuu avuksi.

Hienointa on ollut huomata, että näiden lähes parinkymmenen vuoden aikana porilaisten oma ylpeys kotikaupungistaan on kasvanut. Vaikka edelleen ne ihmettelee, että miksi ihmeessä olen tänne tullut ja vielä jäänytkin, niin silti häpeilyn sijaan nykyään ollaan ylpeästi todella outoja ja ehdottoman uniikkeja, kuten kaupungin slogankin toteaa.

 

 

Pori melonta

Tykkään Porissa siitä, että vaikka asun aivan keskustassa, on kivoja luontoalueita aivan lähellä. Porin metsään on vain parin kilometrin pyrähdys ja Kirjurinluotoon ja Polsanluotoon vielä lyhyempi matka. Kokemäenjokisuisto on todella kaunista ja linturikasta aluetta, jossa pääsee helposti fiilikseen että olisi kauempanakin kaupungista.

 

Näitä asioita en vielä 19 vuoden jälkeenkään voi ymmärtää

Masaliisa. Siis jumalauta ei. Se on mokkapalat tai suklaapiirakka tai suklis, kuten mun kotona sanotaan. Mutta mikä ihmeen masaliisa??? En ole kuullut vielä yhtään ainutta järkeenkäypää selitystä nimen alkuperälle. Kuka Masa, kuka Liisa? Viimeisen vuoden aikana tosin olen yllättänyt itseni pari kertaa päästämästä itsekin tuon sanan huuliltani kahvilassa tilatessani. Mutta selitän lipsahdusta itselleni sillä, että pitää puhua paikalliselle niin, että hän ymmärtää. 😀

Pipari. Nää tyypit kehtaa puhua mistä tahansa keksistä piparina! Siis ihan vaikka Jaffa-keksiä tarjotessaan kysyvät muina miehinä”otatko piparia?”. Eivät tollot ymmärrä piparin, keksin, pikkuleivän  ja esimerkiksi leivoskeksin hienovaraisia eroavaisuuksia, vaan niputtavat kaikki tuon joulupiparia tarkoittavan nimen alle. Kysynpähän vaan, että mikä v***u teitä alkuperäisiä porilaisia oikein vaivaa?

Ketä. Edelleen mulla hirttää ihan kiinni sen kanssa miten porilaiset ketä-sanaa käyttävät. Ketä se oli? Ketä tuli?, he kysyvät sujuvasti minun huutaessa pääni sisällä, että SE ON KUKA!!!

 

Porilainen

Siinä missä ihmettelen ohrakryynivellin jonottajia, niin itsehän tönötän Porin päivänä aina pitkässä jonossa jotta saan porilaisen! Eli siis sipulimakkaraa ja sipulia paahtoleipien välissä. 😀 😀 Tänä vuonna ei valitettavasti Porin päivän torijuhlaa järjestetty, joten tän vuoden kiintiöherkku on vielä syömättä.

Vaikka tosiaan tulen aina tarkastelemaan tätä paikkaa muualta tulleen asemasta, niin kyllä mä nykyään olen jo ihan ylpeästi myös porilainen. Pitää ehdottomasti miettiä miten tätä ”puolet elämästä Porissa” -juhlavuotta oikein viettäisi. Pussikaljaa Kirjurissa, Ässien matsi seisomakatsomossa ja lopuksi ohrakryynivellikaste Yön musiikin soidessa? Ehkä mä vähän vielä mietin vaihtoehtoisia juhlallisuuksia. 😀

 

Mut kuten porilainen näin tapaamisen lopuksi sanoisi:

Ei mittää!

(eli, minun pitääkin tästä lähteä, oli kiva tavata, nähdään taas!)

PS: Jos sähkösoppariasiat on ajankohtaisia, niin tsekkaa Oomi!