17.01.2010

Posted at 20:44h in Yleinen by
0 Likes

Koska edellisessä postauksessa nähtiin musta-harmaa farkkumekkoni korkokenkien kaverina juhlafiiliksissä, ajattelin, että esittelen heti perään kuinka sama vaate toimii mahtavasti myös arkisesti versioituna. Mekko passaa mielestäni ihan hurjan hyvin yhteen myös tuon mun bannerin roisketyylin kanssa. Pitää siis varmaan alkaa pukeutumaan vain ja ainoastaan tähän kolttuun, jotta mätsäisin mahdollisimman saumattomasti ulkoasuni kanssa. 😀

140110B

Rakastan mekkoa todella kovasti ja ehdin himoita sitä viikotolkulla ennen kuin vihdoin alehinnalla sen itselleni tilasin. Yksi kammottava vika siinä kuitenkin on, nimittäin jenkkakahvaikkunat. Kyllä, luitte oikein. Siis ihan reilun kokoiset aukot sivuilla, jotta kylkiläskit voisivat iloisesti kurkkia ulkomaailmaan. Paitsi että mä en todellakaan suo omille vararenkailleni raikkasta ulkoilmasta nauttimisen iloa. Ei mulla nyt herran jestas tulisi mieleenkään esiintyä tossa koltussa ilman, että vetäisin päälle jonkun sivustakatsojien mielenrauhaa suojelevan peitteen. Tai kenties harkita voisi myös sitä, että pukee alle riittävän timmin mustan topin, mutta sekin on hieman siinä rajoilla. Pistetään joskus kokeiluun. Mutta onneksi mun lempparityyliin kuuluukin aina joku lainapeite asun päällimmäisenä kerroksena.

Dp farkkumekko

Kuten tuosta DP:n kuvasta näkyy, niin mikäs siinä on kylkiä tuuletellessa, kun kroppa ja mekko on kokoa 6 tai 8, mutta kylkien sileydestä ja jäntevyydestä huolimatta mekko olisi mun mielestä paremman näköinen ilman noita reikiä. Mietin vaan, että mitä ihmettä tuon koltun suunnittelijalla on pyörinyt mielessä? Dorothy Perkinsin vaatteita on kuitenkin saatavissa kokoon UK 22 saakka ja mä voisin epäillä, että ihan hirveen moni meistä tuota mallimimmiä isompi kokoisista naisista ei ehkä kauheen innolla ole esittelemässä paljaita kylkiään. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. Toki löytyy niitä joilla on isommasta kokonumerosta huolimatta kropassa silavan sijasta timmejä lihaksia ja heiltä varmaan löytyykin riitävästi itseluottamusta tuuletusaukkoihin, mutta ai että mä toivoisin, että tuossa mekkoihanuudessa ei olis tuohon tapaan säästelty kankaassa.

Mutta 12  puntaa (vai oliko se 14) oli mielestäni ihan ok hinta säästeliäästä kankaan käytöstä huolimatta.  Joissain suhteissa on vaan tehtävä pieniä kompromisseja, jos tahtoo palavasti olla yhdessä. Täytyy vaan toivoa, ettei missään kekkereissä tuu niin hiki, että tulis himotusta riisua mekon päälle kasattuja vaatekerroksia. 😀


17.01.2010

Posted at 00:57h in Yleinen by
0 Likes

Junailin tänään rättiväsyneenä takaisin kotiin Helsingistä, missä olin muiden mukana juhlistamassa Indiedaysin lanseerausta. Koska meikkaaminen ja tukan pöyhiminen sujuu huomattavasti mukavammin hyvässä seurassa kuin yksin, matkasin aamupäivällä ihanaisen Jonnan luokse. Hänen ja meikkaajaystävänsä asiantuntevien kommenttien kannustamana vaatteetkin valikoituivat päälle ilman kummempaa ahdistusta ja draamaa.

jonnaveera1

Niinhän siinä kävi, että päälle ei päätynyt mikään uusimmista mekoista, vaan jo marraskuussa Dorothy Perkinsin alesta tilaamani acid wash-farkkumekko. Mekon väri ja kuosi passaavat fiilikseltään mielestäni loistavasti yhteen tukkani kanssa. En halunnut kokonaisuudesta liian synkkää ja rokkia, joten pinkit barbie-korkkarit passasivat loistavasti tuomaan asuun kontrastia ja lisäämään siihen ripauksen tyttömäisyyttä. Asu tuntui kaikinpuolin todella omalta ja viihdyin siinä loistavasti. Tämä yhdistelmä pääsee ulkoilemaan toistekin. Kahdenkympin henkkamaukka kengiksi korkkarini keräsivät kiitettävästi huomiota ja ihasteluja. Ja täytyy sanoa, että omastakin mielestäni ne erottuivat kyllä kivana väripilkkuna tuosta asusta.

Bileet pidettiin Kalhama & Piippo taidegalleriassa ja paikalle oli saapunut parisataapäinen kutsuvierasjoukko. Hyvästä musiikista vastasi Norjasta paikalle lennähtänyt Annie. Ihanan ja samalla totaalisen överin lisän juhlafiilikseen toi Ofelia Jewelryn meille lainaamat luksus-pillit. Itse siemailin shampanjani ihan ”tavallisella” hopeapillillä, eli siinä ei ollut kummempia krumeluureja ja hintakin ”vaan” 70 €, mutta osa tytöistä imeskeli kuplajuomiaan  briljantein koristelluilla hopeisilla pilleillä. Kaikista upeimman superpillin sai käyttöönsä Jenni, sillä hänen kaulaansa pujotettiin kultainen briljantein koristeltu pillikaunotar, jonka hinta on vaatimattomat 7980 €. Ollessani lapsi, syntymäpäiväjuhlissa imeskeltiin limppari aina Snören-lakunauhan läpi. Hieman ovat ajat ja pillit muuttuneet..

ofelia kultapilli

tämä kuva lainattu Indien FB-kuvagalleriasta.

Gallerian seinille heijastettiin monen videotykin voimin otteita meidän blogeista ja olikin melkoisen omituista, kun tasaisin välein oma naama lävähti suurena seinälle.  Olin liikkeellä ilman avecia, mutta ennakkopeloistani huolimatta uskaltauduin jutustelemaan monien ihan vieraidenkin ihmisten kanssa ja tapasinkin monia mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kävin myöskin moikkaamassa ja kiittelemässä Pointin ihanaista Cindyä, jonka mahtavan ohjeistuksen ansiosta osaan nyt meikata silmäni aiempaa huomattavasti näyttävämmin. (Cindyn minulle joulukuun alussa loihtima meikki oli esillä täällä.)

indiedays muffinssi

Muffinsseissakin oli rusetteja ja Indiedaysin logo! Miten söpöä. 🙂

indiedayslaunch minttu nelliina veera
edit: käsittelin kuvaa hieman vaaleammaksi. Jos siitä nyt erottuis vaatteetkin hieman paremmin..

Kuka loistaa kuvassa kirkkaimpana tähtenä? No Nelliinan uunituore Minna Parikan Maxine laukku tietenkin. Voin kertoa, että sen uusi omistaja oli jokseenkin onnellisen oloinen nainen. Minttu taas kuului sähäkässä ja pintaa nuolevassa mekossaan ehdottomasti illan kuumimpiin kissoihin. 🙂

Ilta jatkui coctail-kekkereiden jälkeen ruokailulla Ravintola Teatterissa, josta iltaa venytettiin vielä Ruman tanssilattialle asti. Onnistunut ja viihdyttävä ilta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa. Aamulla vaan peilistä katsoi melkoinen hirviö, sillä jossain ihmeen mielen häiriössä oli mekit jääneet yöllä pesemättä. Virhe!  Sen verran rankkaa tollanen kekkeröinti kuitenkin on, että kotiinpääsy tuntui vielä edellisiltaa suuremmalta juhlalta.

Jos haluat kurkistella ketä kaikkia bileissä oli mukana, tsekkaa Indiedaysin FB-sivulta löytyvät kuvat!


14.01.2010

Posted at 01:54h in Yleinen by
0 Likes

Tämän viikon teema on selkeästikin laukkujen epätoivoinen pakkaaminen ja purkaminen. Alkuviikko vierähti pienen repun kera kouluhommissa Tampereella, mutta loppuviikon Helsingin reissuun taitaa joutua ulkonäkökriisin vuoksi raahaamaan jonkun astetta isomman matkakassin. Perjantaina on  luvassa Indiedaysin lanseerauskekkerit ja tämä ilta onkin kulunut epätoivoisesti kolttuja repien ja riuhtoen. Ensin niitä mekkoja on revitty kaapista, sitten kolttu on kiskottu päälle, sitten on riuhdottu sama kolttu itkuisena pois päältä ja sen jälkeen on revitty epätoivoisena tukkaa. Ja sen jälkeen tämä kuvio on toistettu jollakin toisella mekolla ja samalla tukalla. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Lopputulos on se, että hankittuani ehdolle kolme uutta mekkoa olen tällä hetkellä kallistumassa yhden vanhan koltun puoleen. Juuri näin..

Mutta, koska olen fiilispukeutuja enkä pysty suunnittelemaan elämääni saati sitten pukeutumistani edes kahta päivää eteenpäin, pakkaan kassiin muutaman vaihtoehdon ja teen lopullisen päätöksen aivan viime hetkillä ja luotan Jonnan olevan loistava makutuomari. Ja niistä uusista mekoista puheen ollen, se Whistlesin harmaa silkkimekko saapui heti huolestunutta nillitystäni seuraavana päivänä. Mekko on mahtava ja pidän sen ehdottomasti, mutta se ei taida silti olla se oikea tähän tilaisuuteen. Eri mekoissa on eri itsetuntokertoimia ja tässä kyseisessä se ei ollut riittävän korkea näihin bileisiin.

130110

Kuvassa päivän x asu. Harmaa päälleommelluilla taskuilla varustettu rosohelmainen neuletakki on Vero Modan, mutta VM:n oman liikkeen sijasta bongasin tuon mukavuuden Asokselta. Minulla on nyt meneillään kiihkeä rakkaustarina harmaiden vaatteiden kanssa ja tuo neule sopi kyseiseen love storyyn loistavasti. Neuleessa on itse asiassa monta muutakin tällä hetkellä itseäni viehättävää ominaisuutta, kuten läpikuultavuus ja valuvat linjat. Tällaisia ihanuuksia minulle kaikissa väreissä! Ja kun mietitään tarkemmin mitä ne ”kaikki värit” mahtavat olla, niin lista on seuraavanlainen: musta, harmaa (siis joku eri harmaa kuin tuo on!) ja.. villinä korttina vielä vaikkapa violetti! Siinäpä ne minun kaikki värit sitten olikin.

Asiasta sivuraiteille…. Miksikähän minäkin aina välillä (lue keväisin) sorrun kuvittelemaan, että minunkin kuuluu yrittää värittää pukeutumistani ja päädyn hätäpäissäni ostamaan jotain ”ihanan pirteää”. En vaan tajua. Ekat auringon säteet tekee minusta aina syyntakeettoman. Onneksi niihin säteisiin on vielä aikaa. Voin valmistella itseni kohtaamaan tuon mielenlujuutta vaativan ajanjakson. Tähän aiheeseen palataan varmasti tulevia kuukausina.

Mutta siis kuvan asusta vielä. Biancon nahkaiset nilkkurit kuuluvat osastoon ”olin jo ehtinyt unohtaa omistavani tällaiset, mutta jälleennäkemisen riemu on rajaton”. Rennot ja löysävartiset nilkkurit ovat täydellinen pari varresta pilkistäville mamman kutomille villasukille. Kuvassa tumman harmaat sukat eivät juuri erotu, mutta kaapista löytyy pirteämpiäkin värivaihtoehtoja. Monena päivänä onkin asujen ainoa väripilkku ollut nimenomaan kengistä kurkistavat sukanvarret. Pieni juttu, joka tekee asusta jotenkin ihanan kotoisan ja turvallisen tuntuisen.

Uudesta kampauksestani huolimatta olen viime päivinä viihtynyt mamman kätköistä joululomalla löytämäni pipo päässä. Mä olen vaan yksinkertaisesti sitä lajia tukanlaittana, että en tajua mitä järkeä on aamulla föönata, pöyhiä, tupeerata, suoristaa ja laittaa ainetta törpöstä jos toisestakin, jos se koko komeus on sitten kuitenkin ulos mentäessä pilattava pipolla. Hyppään siis suoraan noiden luettelemieni aikaavievien vaiheiden yli kohtaan pipo ja pidän sen visusti päässäni aina kotiin paluuseen saakka. Vuositasolla tällaisella oikoreitillä säästetty aika voidaan laskea useissa tunneissa. Ja siitähän tässä Länsi-Eurooppalaisessa elämänmenossa on aina pula, ajasta. Ja minä ainakin tasan tiedän missä kaikki se pipon avulla säästetty aika on. Se muhii aamuisin peiton alla kanssani.