Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace

Vahvasti veikkaan, että en ole ainoa, jolla on ollut tänä keväänä normaaliakin enemmän aikaa katsella sarjoja ja leffoja. Kuinka moni myöntää istuneensa sohvalla silmäluomet jo hieman lurpattaen ja todenneensa, että ”yksi jakso vielä”? Työvuoro ehkä vaan välillä vaihtuu sohvalta läppärin kanssa sänkyyn.

Silloin, kun on aamulla töihinmeno, pitää sitä hirmuisia sarjamaratoneja hieman varoa, mutta nyt kun ei usein ole ollut kiire minnekään, on voinut antautua mieliteolle ja klikata itensä seuraavaan jaksoon vaikka kello näyttäisi jo mitä.

Otin Viaplayn itselleni alunperin jo viime vuoden alussa halutessani katsoa countrymusiikkimaailmaan sijoittuvan draamasarjan Nashville. Uppouduin eron jälkeisessä ankeudessa ja yksin asumisen opettelun keskellä laulaja Rayna Jaymesin (Connie Britton) ja lähipiirin ihmissuhdekiemuroihin intensiivisesti kaikkein kuuden kauden verran.

Tuo ihmissuhdekiemuroita ja countrymusiikkia täynnä oleva sarja sopi reilun vuoden takaisiin tunnelmiin, mutta yleisesti ottaen mun suosikkeja ovat rikossarjat ja oikeussalidraamat. Mitä synkempiä rikoksia ja persoonallisempia omien mörköjensä kanssa painivia etsiviä, niin sitä varmemmin minä olen koukussa.

Samaan aikaan mun inhokki- ja suosikkikohtauksiani on aina tällaisissa sarjoissa toistuvat tilanteet, joissa päähenkilö hipsii salaa jonkun toimistoon penkomaan arkistokaappia tai ihan vaan pikaisesti lataamaan tiedostoja toisen ihmisen tietokoneelta lähestyvien askeleiden jo kuuluessa käytävältä.

Vaikka mä tiedän, että ne aina ehtii sieltä pois just viime hetkellä tai keksivät loistavan selityksen paikallaololleen, niin silti mä aina ihan fyysisesti heilun sohvalla tai pidän käsiä silmien edessä, kun se tilanne ahdistaa mua niin älyttömästi.

Samaa reaktiota ei saa aikaiseksi kuitenkaan vaikkapa se, että murhaaja vaanii pimeydessä puskan takaa uhriaan. Mutta sieltä toimistosta mahdollisesti luvattomilta asioilta kiinnijääminen on aivan käsittämättömän ahdistavaa. 😀

Viaplayn sarjatarjonnassa huomioitavaa on erityisesti pohjoismaisten rikossarjojen valikoima. Ja etenkin Viaplayn omien alkuperäissarjojen huikea laatu. Olen teini-iästä saakka ahminut ruotsalaisia dekkareita ja nykyään niin saatetaan ahkerasti myös laadukkaiden tv-sarjojen muotoon. Nordic Noirissa vaan on ihan omanlaisensa tunnelma ja niissä on usein panostettu huolella juurikin päähenkilöiden, usein poliisien, omaan tarinaan ja salaisuuksiin.

Poimin tähän muutamia tämän hetken suosikkejani ja itseäni kiinnostavia tärppejä Viaplayn rikossarjoista, joista moni on Viaplayn omaa tuotantoa.

 

 Viaplay Original:  Cold Courage (3.5. alkaen)

Olen tykännyt Pihla Viitalasta todella monessa roolissa, joten kiinnostuin ihan jo hänen takiaan tällä viikolla startanneesta Viaplayn alkuperäissarjasta nimeltä Cold Courage. Tämän Pekka Hiltusen romaaneihin perustuvaa trilleriä on hehkutettu kalleimmaksi ja kansainvälisimmäksi suomalaiseksi tv-sarjaksi.

Kahdeksanosainen rikosdraama sijoittuu Lontooseen, mutta sitä on kuvattu myös Kajaanissa. Tämä yksityiskohta toki Kainuun plikkaa kiinnosti ja sieltähän jo ekasta jaksosta bongasin Karolineburgin kartanon. Se on aina ihmeen jännää bongailla jostain isoista tv- ja leffatuotannoista jotain itselle tuttuja paikkoja.

Cold Courage lähtee liikkeelle graafikko Liasta (Sofia Pekkari), joka törmää mielenosoituksessa toiseen suomalaiseen, Mariin, joka värvää Lian mukaan poliittiseen aktivistiryhmään. Parin ekan jakson perusteella juonta ja aineksia riittää vaikka mihin, on oikeistopopulismin nousua, ihmiskauppaa, murha ja salaisuuksia perheessä. Eli varsin lupaavanoloinen ja kiinnostava soppa.

Kuvaus, tunnelma henkii nordic noiria ja kansainvälisesti sekalainen näyttelijäkaarti on raikasta katseltavaa. Ahmittavaksi tästä sarjasta ei ole vain yhden syyn vuoksi, Cold Couragea on julkaistu vasta kaksi jaksoa, joten loput on maltettava katsoa viikko ja jakso kerrallaan. Mutta kiva kyllä oikeasti välillä katsoa jänniä sarjoja myös näin, että jaksoja joutuu odottamaan.

Pihla Viitala näyttelee Cold Couragessa Maria jonka vetämä aktivistiryhmä haluaa sabotoida populistipoliitikon valtaannousun

 

 Viaplay Original:   Advokaten (2. tuotantokausi 10.5. alkaen)

Ah, sunnuntaina 10.5. vihdoin loppuu odotus ja voin painaa playtä toisen loistavan Viaplay alkuperäissarjan kohdalla. Silloin nimittäin alkaa tanskalaisen jännärin, Advokatenin, toinen tuotantokausi. Ekan kauden 1o jaksoa tuli tuijotettua muutamassa illassa. Advokatenin takana on supersuositun Silta-sarjan tekijöitä ja bestseller-dekkaristi Jens Lapidus.

Advokatenin päähenkilö on asianajaja Frank, joka poliisina toimiva siskonsa Saran kanssa haluaa selvittää vanhempiensa murhan, jonka he joutuivat lapsena todistamaan. Sisarusten penkoessa tapahtumia, kostonhimo kasvaa ja etenkin Frank ajautuu pikku hiljaa enemmän ja edemmän lain toiselle puolelle.

Itseäni kiehtoi sarjassa koko ajan läsnä olevan jännityksen lisäksi myös hahmojen monikerroksellisuus ja tarinat. Frank ja Sara käyvät läpi vanhempien kuoleman aiheuttamaa traumaa ja omia välejään, Saran taistellessa lapsensa huoltajuudesta ja Frankin kipuillessa suhdettaan varattuun naiseen. Sarjan keskiössä oleva rikollispomo on toisaalta kylmäverinen tappaja, mutta hänet näytetään myös omien tragedioidensa ja surujensa keskellä.

Miten kauan tarkoitus pyhittää keinot ja montako ihmistä sen eteen on uhrattava, näitä asioita sisarukset joutuvat kostoretkellään pohtimaan. Ja voi hitto, että jäi jännään tilanteeseen eka kausi. Kakkoskautta on muuten kuvattu suurelta osin Suomessa. Sarja edelleen sijoittuu Tanskaan ja Ruotsiin, mutta Helsingistä, Kotkasta ja Hämeenlinnasta on löytynyt siihen sopivia mestoja. Olis jo sunnuntai!

 

Asianajaja Frank joutuu moneen otteeseen punnitsemaan kuuluuko hän hyvien vai pahojen puolelle.

 

 

 Viaplay Original:  Miehitetty

Norjan pääministeri Jesper Bergin tärkein vaalilupaus oli lopettaa öljyn- ja kaasuntuotanto ja siirtyä toriumenergiaan. EU-pyytää apuun Venäjän, joka tunkeutuu Norjaan ja alkaa valvoa öljyntuotantoa. Tästä tilanteesta ponnistaa lähitulevaisuuteen sijoittuva jännityssarja Miehitetty. Sarjan kerrotaan onnistuttaneen ihan oikeassa maailmassa suututtaneen Venäjän jonka suurlähettiläs on todennut sarjan voivan haitata maiden välejä.

Jo Nesbøn ideaan perustuva sarja koukuttaa heti alusta saakka pelottavalla, mutta realistisen tuntoisella lähtökohdallaan. Tätä olen katsonut pari tuotankokautta, Viaplaystä löytyy kolme.

 Viaplay Original:   Koneisto (tulossa 24.5.)

Tulevista sarjoista ennakkotietojen perusteella itseäni kiinnostaa yhteispohjoismainen trilleri, Koneisto, jossa nähdään myös mahtavat suomalaisnäyttelijät Antti Reini ja Sampo Sarkola.

Viaplayn ennakkotiedot kertovat kahdeksanosaisesta sarjasta seuraavasti:

”Norjan ja Ruotsin rajaseudulle sijoittuvan sarjan tapahtumat käynnistyvät, kun Olle, tavallinen perheenisä herää muistinsa menettäneenä autolautalla vierellään kassillinen rahaa ja ase. Hänen on yritettävä nopeasti selvittää, mitä oikein on tapahtunut, ennen kuin poliisit ottavat hänet huostaansa”

Modus

Synkkiä murhia ja päähenkilönä toimivan rikospsykologin ja murhaajan välistä köydenvetoa. Kun entisen FBI:n profiloija Inger Johanne Vikin autistinen tytär todistaa murhan Tukholmassa ja Malmössä murhataan piispa, ei Vik voi pitää näppejään erossa asiasta vaan haluaa palata professorin työstään takaisin rikosten pariin.

Seksuaalisia ja uskonnollisia sävyjä saavat murhat seuraavat toisiaan ja Inger Johannen oma perhekin on vaarassa, kun sarjamurhaajaa jahdataan synkässä ja talvisessa Ruotsissa.

Kuka muu tykkää ahmia rikosdraamoja? Olipa suosikkigenresi sitten draama, scifi taikka komedia, niin käy mun instassa @vieruska osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa 2kk ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat -pakettiin!

Mä meinaan katsoa nyt muutaman jakson kepeää oikeussalidraamaa For the people sillä välin, kun odottelen Advokatenin ja Cold Couragen jatkoa.


 

-Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit merkitty *-merkillä-

Törmäsin toissapäivänä niin uskomattoman söpöön pieneen koiraan puistossa, että olen palannut hänestä ottamiini kuviin sen jälkeen usein, ihan vaan koska mua hymyilyttää joka kerta. Oli kivaa, että koiran omistaja tuli ihan tarkoituksella tien yli tuodakseen haukun lähemmäksi, kun huomasi minun ja kaverini ihailevat kuikuilut. 😀

Tein eka kertaa elämässäni ihan itse simaa ja siitä tuli ihan sairaan hyvää. Viimeinen pullo, joka juuri avattiin, saattaa kyllä sisältää jo hieman prosenttejakin. Myös itsetehdyt munkit onnistuivat paremmin kuin hyvin.

Tällä hetkellä hieman vähissä olevien positiivisten asioiden listaan lisättäköön se, että keväinen sää on saanut hieman tsemppaamaan pukeutumisen kanssa. Ainakin muutaman kerran viikossa tulee kiskottua päälle muutakin kuin verkkarit.

Mulla ei tulis talvella mieleenkään pistää päälle mitään khakinvihreää, mutta kevään koittaessa huomaan aina tykästyväni näihin murrettuihin vihreän sävyihin. Juuri nyt pukeutumisessa innostaa kovasti myös vihreät reisitaskuhousut.

Ei mitenkään mun omin väri, ennemminkin peilikuva tuntuu vaikkapa tuossa kuvien puserossa aika vieraalta, mutta se sopii vallitsevaan mielentilaan. Nyt on monena päivänä helpompi pukeutua hieman vieraalta tuntuvaan pehmoiseen vihreään kuin vaikkapa huomiota herättävään ja energiseen pinkkiin.

Aloitin toissasyksynä pukeutumisneuvojan opinnot, jotka jätin sitten seuraavana keväänä kesken, koska niin monet asiat sotivat mun omaa ajatusmaailmaani vastaan.

Mun karvat nousi pystyyn tuolloin jo ekana lähipäivänä, kun lehdistä leikeltyjä asuja läpikäydessä opettajan kommentti eräänkin kuvan kohdalla kuului, että ”tuota hametta ei tulisi käyttää noilla säärillä”. Koitin tuolloin jo haastaa, että olisiko mahdollista, että asioista voisi puhua jotenkin muuten kuin dissaamisen kautta, mutta vastaus oli vain, että ”eihän näin toki asiakkaalle koskaan sanota”. No mutta miksi ei ylipäätään opeteltaisi lähestymään asioita positiivisemman kautta?

Tapa puhua vartaloista ja perinteinen tapa lähestyä pukeutumista virheiden peittelyn kautta tympivät mua niin kovin, etten halunnut tehdä näyttöjä. Ajattelin, etten halua mittailla ihmisiä ja käyttää niitä opetettuja termejä edes niiden arviointien verran. Mulle pukeutuminen on on iloisempi asia kuin mittanauhalla määritelty jakun pituus ja vartalon ”erityispiirteiden” (eli oppien mukaan asiat joita tulisi ”tasapainottaa”) mainitsemista.

Opintoihin kuului myös värianalyysien teko ja niidenkin kohdalla huomasin ärsyyntyväni tavoitellusta ehdottomuudesta. Että kyllä on jokaisen kohdalla pystyttävä selkeästi päättämään onko lämmin kevät, viileä kesä vai mikä ja just sitä värimaailmaa olisi sitten suosittava ja asiakkaalle suositeltava. Paskat siitä mistä se ihminen tykkää.

Huomaan omalla kohdallani, että talvella mä olen sävyiltäni selvästi viileä ja niitä pukeutumisessani suosin. Kesällä kun iho saa hieman (omalla kohdalla todellakin vain hieman) sävyä ja valo on lämpimämpi, näen lämpimämmät ja murretummat sävytkin mieluisiksi ja itselleni sopiviksi. Ja olen todellakin sitä mieltä, että oma silmä, mieltymykset ja kunkin hetkiset fiilikset on hemmetisti jotain värianalyysin tulosta tärkeämpiä.

Mua kiinnostaa edelleen tää vaatteiden kanssa puljaaminen ja esim. muutamat stailausnäytökset joita olen tehnyt, on olleet hurjan kivoja duuneja, joten mielelläni tekisin jotain sellaista vielä joskus tulevaisuudessakin. Mutta se koulussa opetettu perinteinen lähtökohta miten lyhyttä pitää pidentää, pitkää lyhentää ja kaikkea perkele aina tasapainottaa, ei vaan tunnu mielekkäältä.

*Nahkalegginssit – Zay, Ellos

Huom! Elloksen kokomerkinnät valikossa väärin. Zayn omat koot on oikeasti  S = 42/44, M = 46/48 (oma kokoni)  jne..

*Hihaton lyoselli-toppi – Ellos koko46/48

Pusero – KappAhl XLNT koko XL

Bomber – KappAhl XLNT (saatu)

Tennarit – Vans

*Laukku – Globe Hope (Saatu)

 


-Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit merkitty *-merkillä-

Eilen oli eka päivä, kun minusta tuntui ihan oikeasti keväältä ja se näkyi myös pukeutumisessa. Mun kevät- ja kesätyyliin on jo useamman vuoden kuulunut olennaisesti haalarit ja nyt on jumpsuit-kausi korkattu. Päälle päätyi yksi suosikkihaalarini uudella kusilla. Myös sukkien hylkääminen ja espadrillojen kaivaminen kaapista todistavat vahvasti, että aurinko lämmittää hetkittäin jo varsin mukavasti.

Tämä viikko on tarjoillut melkoista tunteiden vuoristorataa. Yhdessä hetkessä fiilis on se, että mä en selviä ja kestä ja kaikki on pilalla ja mennyttä ja elämä ei ikinä palaudu normaaliksi eikä edessä ole enää koskaan mitään hyviä ja onnellisia aikoja.

Sitten toisena päivänä taas jaksaa hetken aikaa uskoa, että kyllä tämä tästä ja keskittyä ajattelemaan, että ei tässä ole mitään todellista ja lopullista hätää. Tää aika on vaan yksi jakso elämässä ja tulee myöhemmin näyttäytymään varsin lyhyenä lukuna isossa tarinassa, jossa on varmasti joskus vielä onnellisempiakin hetkiä luvassa.

Uskon, että tämä fiilisten vaihtelu aika isollakin skaalalla on tuttua nyt aika monelle.

Muistatteko tän viime vuonna *Halensilta saamani haalarin? Se oli yksi edelliskesän käytetyimmistä vaatteistani ja tulee varmasti saamaan runsaasti käyttöaikaa tänäkin vuonna.

Olen sitä sorttia pukeutuja, että mulle on helppo myydä monta väriä ja kuosia jostain hyväksi havaitsemastani mallista niin vaatteissa kuin asusteistakin. Silloin voi olla paljon varmempi, että ostos on todellakin passeli ja tulee saamaan paljon käyttöaikaa, kuin hankkiessa jotain mistä ei ole aiempaa kokemusta.

Joten, saanen esitellä *saman haalarimallin tämän kesän kuosin!

Eilen tuli yhdisteltyä tähänkin nyt sitten vaaleanpunaista pannan ja takin muodossa, mutta ajattelin, että tämän kuosin kanssa voi kivasti käyttää kirkkaammankin värisiä asusteita. On siten hieman monipuolisempi yhdisteltävyden puolesta kuin hempeämpi sisarensa.

Nää on ihan huippukivoja ja helppoja kesävaatteita etenkin töihin. Sopivat kuvatessa vähän liikunnallisempiinkin suorituksiin, mutta ovat kuitenkin siistin näköisiä asuja. Kokoja haalarista löytyy 34/36 – 54/56. Mulla itsellä on koko 46/48, kun tykkään, että se saa olla tollanen melko slimmi.

Mainitsin tuon helppouden, niin ihan varmasti joku teistä taas meinaa kysyä, että ”eikö se haalari päällä ole vaikea käydä vessassa? Hankala riisua ja eikö se roiku lattialla?”. (tätä kysyy joka haalarikuvan/-postauksen yhteydessä vähintään pari tyyppiä). Niin kerron taas kerran, että tällaiset trikoohaalarit on ihan helppo riisua ja pukea. Toki jos on päällä takki tai vaikka neule, niin sen joutuu toki ensin riisumaan. Mutta mä nyt en tiedä miksi se olisi ongelma.

Jos olet ihminen, jonka mielestä kaikki housujen nilkkoihin yhdellä liikkeellä laskemista enempi toiminta on vessaan mennessä liikaa, niin älä osta haalaria. Jos taas maltat käyttää riisumiseen jopa kahdeksan sekuntia, niin esimerkiksi tämä haalari riisuutuu riittävästi about siinä ajassa (kellotin!).

Ja mitä siihen lattialla roikkumiseen tulee, niin kuka sitä käskee nilkkoihin asti riipimään? Ei haalarilla ole tarpeen luututa vessan lattiaa, jos ei jostain syystä ihan välttämättä halua.

Sovittaessa se selviää, onko haalari sen mallinen ja sopiva materiaaliltaan, että juuri sinä pääset siihen kätevästi sujahtamaan. Jos olisi esim joustamaton matsku ja vetskari selässä, niin sitten testaisin aika tarkkaan yltääkö siihen omat rapylät vai pitääkö aina hankkia assistennti sitä aukomaan. Mutta tällaiset trikoiset puvut ilman vetskareita tai napituksia (tässä on vaan yksi nappi niskassa on kyllä tosi iisejä.

”Toi sun tukka on kyllä jo niin pitkä, et en tiedä pystyykö mun trimmeri siihen enää”, totesi koronakämppikseni, kun kyselin voisiko hän leikata sivut taas siistiksi. Tilanne on siis vakava. Tarvii hankkia jostain lainaan toinen vehje, tai antaa vaan tukan tursottaa, tai sitten miettiä voisiko käydä parturoitavana.

Ei se kyllä edelleenkään ole ’välttämätön kontakti’ vaikka kuinka tuntuiskin, että ei kestä omaa kuontaloaan. Onneksi ruma tukka on helppo naamioida piiloon niin halutessaan. Villaisilla talvipannoilla aloittanut Woolberg on lisännyt valikoimiinsa myös tällaiset pellavaiset pannat, joissa on sisällä rautalanka (panta saatu). Rautalangan ansiosta panta on helppo kiinnittää ja muotoilla siihen rusetti tai vaikka tällainen ruttaamalla syntyvä ruusuke.

Woolbergin pantoja löydät *esimerkiksi Weecosilta. Värivaihtohtoina monta hempeää sävyä ja *myös leopardikuosi.

*HaalariCellbes (mulla koko 46/48)

Takki – S.T.I. Collection (saatu)

*Panta – Woolberg (saatu)

Espadrillot  – Macarena

Aurinkolasit – Le Specs

Korvikset – Aarikka

 

Joko teillä on kevätkengät kaivettu kaapista ja sukat heitetty nurkkaan?