Yksi niistä asioista joista muistan usein olla vanhemmilleni erityisen kiitollinen, on se, että olen saanut hyvin tasa-arvoisen kasvatuksen. En muista, että minulle olisi koskaan sanottu, etten voisi tai saisi tehdä jotakin koska olen tyttö. Minun ei myöskään koskaan ole odotettu käyttäytyvän tietyllä tavalla tai tekevän valintoja sukupuoleni perusteella. Olen ollut onnekas myös siinä suhteessa, että olen saanut elää koko elämäni ilman väkivallan pelkoa. (satunnaisia katutilanteita lukuunottamatta). Tiedostan olevani todella onnekas ja etuoikeutettu voidessani sanoa noin ja ymmärrän, että vaikka omassa-arjessani tasa-arvo toteutuu todella hyvin, niin se ei tarkoita että voisin näin ollen unohtaa epäkohtien olemassaolon.

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää ja somekanavat pullistelevat kuvia kukkakimpuista ja iloisia naistenpäivän toivotuksia on saanut lukea jo lähes väsymykseen saakka. Naistenpäivästä on kivasti saatu kaupallistettua päivä jolloin ruusuja jakelemalla kiitellään vaimoja ja tyttöystäviä ja naispuolisia työkavereita ja "naistenpäivän kunniaksi" voi toivoa hemmottelua, lahjoja ja aamiaisia sänkyyn. Sanoisin kuitenkin, että naistenpäivän ruusu ja onnittelut vaikkapa pomolta, joka kuitenkin jokapäiväisessa toiminnassaan edelleen pitää kiinni ikiaikaisista sukupuolirooleista esimerkiksi työtehtäviä jakaessaan, on ihan yhtä tyhjän kanssa. " Perinteen mukaan miehet kunnioittavat äitejään, vaimojaan, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla." kertoo wikipedia. Mutta mitä merkitystä on yhdellä päivällä, jos ei se kunnioitus ole läsnä niinä 364:nä päivänä vuodessa?

Meillä suomalaisilla naisilla on moni asia jo todella hyvin ja moni meistä kokee oman elämänsä tasa-arvoiseksi ja omat mahdollisuutensa yhtäläisiksi miesten kanssa. Naistenpäivänä on siis monta oikeasti juhlittavaakin asiaa, jos verrataan vaikkapa sadan tai edes parinkymmenen vuoden taa. Globaalisti totuus on kuitenkin se, että naisilla ei juurikaan ole syitä juhlia.

UN Women kertoo, että edelleen joka kolmas nainen maailmassa joutuu väkivallan uhriksi. Pakkoavioliitot, sukupuolielinten silpominen, raiskaukset ja perheväkivalta ovat arkipäivää yli kolmannekselle maapallomme naisista. Meille suomalaisille koulutusmahdollisuudet ovat jo niin itsestäänselviä, että helposti unohtuu kuinka moni tyttö maailmassa ei saa lainkaan käydä koulua. Olisikin toivottavaa, että näin naistenpäivänä muistettaisiin se kuinka paljon työtä on tehtävä naisten aseman parantamiseksi ympäri maailmaa sen sijaan, että nuuhkittaisiin ruusuja ja juotaisiin skumppaa vain "koska me ollaan naisia". Sukupuoli ei ole syy syrjiä, mutta ei se yksinään ole mielestäni mikään syy juhliakaan.

Suomen UN Womenin nettisivuilta  tai Emme juhli naistenpäivää -tapahtuman FB-sivulta  löytyy ohjeet kuinka voit lahjoittaa naistenpäivän ruusurahat niiden naisten auttamiseksi joilla ei ole syitä juhlaan. Esimerkiksi kympin lahjoutuksen voi tehdä helposti tekstarilla. Rahat menevät kehitysmaihiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

 


Kuten jo aiemmin mainitsin, Ida ja Mari veivät meidät bloggaajat manse-viikonloppuna vierailulle pariin lempiputiikkiinsa. Toinen niistä oli Tampereelle Kuninkaankadulla sijaitseva Inch -farkkukauppa. 

Inch oil just sellanen vaatekauppa, jollaisessa on kiva asioida: myyjät on mukavia, asiantuntevia ja äärimmäisen kiinnostuneita vaatteista ja tekevät hommaa suurella sydämellä. Tyylillisesti Inchin valikoima sisälsi paljon omaan makuun sopivaa kampetta, mutta mukana oli toki monta sellaista brändiä, jonka vaatteista ei koot veny kaltaiseni pyllerön tarpeisiin asti. Turha vierailukohde ei liike silti ole plussamimmeilekään, sillä toki sieltä osa valikoimasta oli itsellekin sopivaa enkä minäkään joutunut poistumaan tyhjin käsin.

inch

Inchin tytöt kertoivat tekevänsä kaikki sisäänostot aina livenä eivätkä katalogeista tilaamalla. Jokainen myymälään valittu tuote on siis heidän itsensä kokeilema ja hipelöimä. Sillä varmistetaan, että he voivat seistä jokaikisen myymänsä tuotteen takana ja myydä niitä ilolla. Inchistä löytyy huolella valittuja tuotteita sekä naisille, että miehille mm sellaisilta merkeiltä kuin MInimum, BLK Denim, Converse, Denham, Tiger of Sweden ja monta muuta.

inch2

Me vietettiin Inchissä pari tuntia ja voin kertoa, että sovituskoppien verhot heiluivat tiuhaan, kun mimmiporukkamme sovitteli kymmeniä vaatekappaleita. Erityisellä innolla kiskoimme jalkaan farkkuja, joita Inchistä löytyi loistovalikoima mm. merkeiltä Diesel, Levis, G-Star Raw ja Tiger of Sweden.

Itsehän katselin farkkuhyllyä ihan varmana, että mulle ei mitään sopivaa löydy. Olen niin tottunut siihen, että ns. merkkifarkuista loppuu kotimaisissa kaupoissa tuumakoot johonkin 31:een, myyjän selittäessä, että ”kyllä sitä vamistetaan isompanakin, mutta me ei olla otettu valikoimiin, kun ei ole menekkiä”. No saattais ollakin, jos kokeilisitte joskus..

farkut

Minähän olin kuitenkin hyvin väärässä, sillä välittömästi heitiettyäni ”ei varmaan löydy mitään mulle” -haasteen kehiin kiskaistiin hyllystä yllä näkyvät denimpöksyt ja käskettiin painella sovariin. Ja siinäpä ne sit olikin, niin järjettömän ihanan tuntoiset, pehmoiset pillit, ettei mitään järkeä. Nuo Leviksen Innovation super skinnyt ovat yksinkertaisesti ihanat jalassa. Muita en sitten alkanut edes sovittelemaan. Pientä mietintää aiheutti kuitenkin farkkujen todella sininen väri ja sulattelinkin asiaa pitkän aikaa, että tottuisko sitä tuollaiseen sinisyyteen. Muita värejä ei tuosta farkusta ollut nyt tarjolla, mutta tiedän jo nyt, että mustat on haettava, kun ne tulevat syksyllä Inchiin.

Ryhmäpaine ja kannustus on tehokas väline ja kun kaikki muut mimmit olivat vakuuttaneet pöksyjen olevan just siistin väriset ja kuvailleet minulle miten mahtavasti ne sopisivat yhteen sen ja tämän ja tuon oman vaatteni kanssa, päätin uskaltautua uuteen ja tuhlasin Inchiltä saamani 100 € lahjakortin farkkuihin.

Unohdin tuolla housuja sovitellessa otattaa enempi kuvia farkuista, joten kuvaan farkkuahterini tänne heti kun ehdin. Tässä nimittäin on varsin mainio pillifarkkuvinkki niin kaltaisilleni pylleröille kuin monen muunkin malliselle mukavuuden ystävälle.

inch1

Pelkällä lahjakortin tuhlaamisella en todellakaan suoriutunut shoppailuretkestämme, vaan tein vielä todella freesin kenkälöydön -50% alenurkkauksesta. Voitteko kuvitella, että vaikka kenkäkokoelmani on kolmenumeroinen, puuttui minulta vielä muutama päivä sitten valkoiset tennarit?! Mutta eipä puutu enää. Vaikka olenkin tennareissa hyvin pitkälti Vans-tyttö, niin Conversen platform-pohjaiset perustennarit näyttivät jalassa niin raikkailta ja keväisiltä, etten voinut niitä vastustaa. Etenkin kun näyttivät niin täydellisiltä uusien farkkujeni kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös Niina löysi itselleen uudet Conssit ja innolla vaihdoimme uudet tossut jalkaamme heti hotellille päästyämme. En muista koskaan pärjänneeni yhdessäkään kuvassa näin hyvin pituudessa Niinalle, mutta kerrankin tilanne oli niin, että tuolla blondilla hujopilla oli jalassaan oikein lättänät kengät (hän rakastaa Conversen slim-mallia) ja minulla puolestaan oli muutaman sentin lisää tuovat platform-pohjat.

Vallan mahtavasti passasivat puhtaanvalkoiset tennarit tuonkin Michael Korsin niittimekon kaveriksi. Mulla olikin aluksi sitä päälle kiskoessani jotenkin liian aikuinen nainen -fiilis, kun mukana oli mustat korkonilkkurit, mutta vaihtamalla kengät tennareihin karisi asusta liika pönötys.

Varsin hyvä shoppailuilta siis Inchissä ainakin mulla ja väittäisin, että myös muilla, sen verran siellä pankkikortteja vinguteltiin vielä lahjakorttien käytön jälkeenkin.


Alehulinat alkoivat toki monessa paikassa jo ennen joulua, mutta hyvin ehtii vieläkin löytämään edullisia aletuotteita ainakin nettikauppojen valikoimista. Koska laukut mahtuvat aina, kokosin tähän postaukseen muutaman omasta mielestäni kiintoisan näköisen edullisen nahkaveskan.

 vagabond4

Olen kovasti tykännyt kesällä Tukholmasta ostamastani Vagabondin pienestä olkalaukusta eikä varmasti tule yllätyksenä, että myös nämä nettikaupan ale-osastolta bongaamani yksinkertaiset laukut ja kassit miellyttävät silmääni. Musta, kaiken kanssa yhteen sopivat mustat nahkalaukut parissa eri koossa kuuluvat ainakin omalla kohdallani kategoriaan ’must have’, ja jos joku on samaa mieltä, mutta sopiva veska vielä puuttuu, niin kannattaa tarkastaa esimerkiksi Vagabondin ale. Jos en jo omistaisi montaa niin kovin ihanaa laukkua, niin voisin vakavasti harkita esimerkiksi tuota vasemman yläkulman pientä karvapintaista laukkua, joka on nyt -30% alennuksessa.

vagabond3

Campadrella on vielä maanantai-aamuun saakka meneillään alennuskamppis Carla Ferreri-merkkisistä nahkalaukuista. Noita samoja laukkuja on ollut Campadrella tarjolla muutaman kerran aiemminkin ja itselläni on kerta toisensa jälkeen jostain tuntemattomasta syystä osunut silmiin punainen versio tuosta vasemman yläkulman tikkilaukusta. Onnekseni sitä väriä ei nyt kuitenkaan näkynyt valikoimissa. Huh! 😀

Tuo alanurkan taitettava clutch puolestaan on tyyliltään juuri sellainen joita omistaisin mielelläni lähes jokaisessa omaan vaatekaappiini sopivassa sävyssä. Ne irtoavat nyt normaalin 179 € hintansa sijaan sata euroa edullisemmin (79 €). Noiden tikkilaukkujen hinnat nyt Campadrella puolestaan 129-139 € (norm. 299-339 €).

Tästä linkistä voit halutessasi liittyä Campadrelle ns. minun ystävänäni!

Matkaan nyt sunnuntaina takaisin kotiin täältä Kainuusta, joten jospa täällä blogissakin päästään vihdoin takaisin kiinni arkeen tämän joulun ja muiden juhlapyhien lomamoodin aiheuttaman kooman jälkeen!