”Pidä huoli, että sulla on riittävästi vaatetta jotta tarkenet koko pelin?” ”Siellä on aina kylmää ja pimeää, eli kaikinpuolin unelmakeikka.” ”Laita kunnon talvikengät, että jaksat seisoskella kylmällä alustalla.” ”Käy puoliajalla lämmittelemässä toimitsijoiden tiloissa.”

Työkavereiden neuvot ja kommentit antoivat odottaa hyytävää ja haastavaa kuvauskeikkaa ja perjantain sääennusteita katsellessa ne eivät tuntuneet lainkaan liioittelulta. Puolitoista tuntia jääpallokentän laidalla kamera kourassa yli kymmenen asteen pakkasessa oli asia, joka pisti vähän miettimään varustusta.

Jääpalloa Narukerä-Akilles 26.12.2014

Tapaninpäivän sääennusteet eivät sitten onnekseni pitäneetkään aivan paikaansa eikä iltapäivällä matsiin suunnatessa pakkasasteita ollut kuin muutama. mutta ei siellä kentän laidalla kyllä olisi silti ihan onnettomissa kamppeissa pärjännyt. Ensimmäinen puoliaika meni lähes kivuttomasti, mutta illan pimetessä ja viiletessä jälkimmäisellä puoliskolla piti kyllä muistaa jumppailla pitääkseen lihakset lämpiminä.

Koska kyseessä oli elämäni ensimmäinen jääpallo-ottelu niin katsojana kuin kuvaajanakin, en voi juurikaan kehuskella huikeilla kuvilla, mutta varustukseeni olin varsin tyytyväinen.

selviytymisvalineet1

Wolfordin merinovillasukkikset ovat kuuluneet talvipukeutumiseni kulmakiviin jo useamman vuoden. Ne ovat ohuet, pehmeät, lämpimät ja vielä kestävätkin, eli kaikkea mitä voi sukkahousuilta toivoa. Kaivelin eilen kaapin perukoilta käyttöön uudet ihan iskemättömät villapöksyt, jotka olivat odotelleet siellä viime talven alennusmyynneistä saakka. Nämä villasukkikset siis sujautin housujen alle (mulla oli eilen jalassa nämä) ja tarkenin alaosan puolesta vallan hyvin.

45 € hinta sukkahousuista voi tuntua jostakin todella kalliilta, mutta itselläni nuo ovat kestäneet käytössä aina vähintään pari talvea, niin eipä se enää niin hintavaa olekaan. Itse onnistuin kuitenkin viime talvena löytämään nuo Asoksen alesta puoleen hintaan ja ostin tosiaan silloin jo varastoon tätä talvea odottamaan.

Koska tiedossa oli seisoskelua kylmällä alustalla, oli kiinnitettävä huomio myös jalkineisiin ja niiden eristävyyteen. Jalkaan kiskomani Crocsin Luxe Duck -saappaat (saatu) osoittautuivat sukkahousujen lailla loistovalinnaksi kentän laidalle. Karvavuori ja Croslite-pohja pitivät varpaat lämpöisinä ja ulkopohjan nystyrät antoivat pitoa. Voin nimittäin sanoa, että jäällä hiiviskely kymppitonnin kamerakamat sylissä on aika jännittävää, joten siinä kyllä arvostaa sitä, ettei töppöset luista. 😀

 Jääpalloa Narukerä-Akilles 26.12.2014

Jääpallokuvat Narukerä-Akilles: Veera Korhonen/SK 27.12.2014

Ei sit muuten ole tuo jääpallo ihan helpoimmasta päästä urheilulaji noin kuvaamisen puolesta! Kenttä on pirun iso, mut peliväline ihan turkasen pieni, joten maalin syntymisen ainakin näin ensikertalainen tiedosti lähinnä vasta sitten, kun selostaja asiasta ilmoitti. Olosuhteet on pimeät ja kentälle valoa luovat valonheittimet väriltään kaikkea muuta kuin kaunista. Ja etäisyyksien vuoksi on kuvattava niin hillittömällä teleputkella, että sen kanssa on käytettävä monopodia (yksijalka), jonka kanssa kuvaaminen on ainakin omasta mielestäni vähän kömpelöä. Ja sitten vielä se, että pakkasessa kyllä näpit jäätyy ja mä en osaa kuvata hanskat kädessä, koska sitten katoaa tuntuma kameraan!

Paitsi että, osaanpas, kun on oikeanlaiset työrukkaset ja mullahan onneksi on.

hanskat

Äidin neulojaystävä TeijaS. ystävällisesti neuloi minulle pari vuotta sitten todella toimivat kuvaushanskat joissa yhdistyy räpikkäät (joidenkin toisten murteella siis kynsikkäät) ja lapaset. Hupun saa siirrettyä syrjään myös peukalolta, mikä mahdollistaa kameran takapaneelin nappuloiden sujuvan käytön. Itse haluan myös etusormen olevan paljaana, sillä tuntuu, että hanskan kanssa sormi lipsuu laukaisijalta, joten pidän kuvatessa lapasosaa vain kolmen sormen päällä, jos ei tarkene olla kokonaan ilman ”huppua”. Myös vasemmassa kädessä riittää, jos on etusormi ja peukku vapaana, jotta saa hyvän otteen objektiivin zoomausrenkaasta.

Ilman näitä nerokkuuksia ei olisi kyllä tuosta eilisestä keikastakaan kyllä selvitty, sillä jos vaihtoehtona olisi ollut jotkut normilapaset/sormikkaat tai kokonaan paljain käsin, olisin joutunut valitsemaan jälkimmäisen ja täten palelluttamaan nakkini aivan totaalisesti. Se metallinen monopodi tai kameran runkokaan kun eivät tunnu ihan hirmuisen herkulta pakkasessa paljaisiin räpylöihin.

Ei niin mahtavista lähtökohdistaan (pimeetä, kylmää, vieras laji jne jne) huolimatta oli loppujen lopuksi ihan kiva keikka. Oli mielenkiintoista tutustua uuteen lajiin ja kiva ulkoilla. Mutta sen voin sanoa, että jos varustus olisi ollut huonosti valittu, niin tuosta puolitoistatuntisesta olisi tullut kaikkea muuta kuin kivaa.

Kortille tarttunut kuvamateriaali oli jääpallo-ensikertalaisella 99% puhdasta soopaa, mutta kyllä sieltä ne julkaisukelpoiset ruudutkin löytyi, joten tehtävä täytetty. Ei musta kyllä ikinä mitään huippua urheilukuvaajaa tule, mutta seuraavalla kerralla jääpallokentän laidalle joutuessani olen kuitenkin jo astetta viisaampi pelin luonteen suhteen ja onnistun ehkä jo hieman paremmin.


Sain tällä viikolla sähköpostia lukijaltani, joka pyysi, että voisinko nyt alehulinoiden alkaessa antaa taas jotain shoppailuvinkkejäni tänne blogiin. Ja tokihan minä voin, sillä tunnustan kyllä, että nettikauppoja tulee plärättyä ihan aktiivisesti aleprosenttien kiihtyessä.

Kokoan tässä viikonloppuna postauksen, johon laitan useammankin tärpin alennusmyynneistä, jotka ovat omasta mielestäni seuraamisen arvoisia, mutta nyt tässä kohtaa aloitan esittelemällä kaksi jo tekemääni aleostosta.

Ehdottomiin nettikauppasuosikkeihini kuuluvan Elloksen sivuilta olin jo aina tasaisin väliajoin vilkuillut koska saisin täydennettyä kashmirpuserokasani mustalla v-aukkoisella neuleella hurjan edullisesti. Ja tulihan se hetki sieltä tuossa viime viikolla ja bongasin jo harmaana ja viininpunaisena omistamani ohuen kashmirpuseron -40% alennuksesta. Olen nyt siis haalinut näitä syksyn ja talven eniten käyttämiäni neuleita kolme kappaletta eri alennuseristä maksaen niistä yhteensä n. 120 €. Tästä mustasta versiosta maksoin 53,40 €. Täydellistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jostain syystä tuo tuotteen tiedoista puuttuu materiaalitiedot, mutta se on siis 100% kashmiria. Neule on malliltaan melko niukka, joten otin siitä normaalin 46/48 kokoni sijaan koon 50/52, jotta sain hieman rennomman version. Samanmoista, mutta O-aukkoista neuletta löytyy hintaan 60-80 € (väristä riippuen) TÄÄLTÄ.

Suunnitellun neulesotoksen lisäksi tilaukseeni hyppäsi myös yksi heräteostos, kun ihastuin tuohon tiikeriaplikaatiolla koristeltuun collegeen. Pääsin Junarosen printtipaidan myötä vihdoin collegepaitojen makuun, joten osasin siksi kiinnittää tikruun huomioni.

Hieman alle 18 € maksanut paita osoittautui passeliksi onneksi vielä sovitusvaiheessakin, joten kiva löytö oli! Tästä otin normaalin kokoni 46/48. Elloksen omien mallistojen koot yltävät lähes aina vähintää kokoon 52 asti ja usein jopa 56 tai 60 saakka, joten siitä syystä voin suositella kyseistä nettipuljua lämpimästi kaikille plussapylleröille. Ja toki muillekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokopolitiikan lisäksi Ellos kuuluu suosikkikauppoihini heidän anteliaiden alekäytäntöjensä vuoksi. Erilaisia alennusmyyntejä ja -kampanjoita on todella usein ja niiden lisäksi erilaisia alekoodeja on saatavilla tiuhaan. Jos siis malttaa hieman mielensä, niin haluamansa tuotteet voi useimmiten kalastaa normihintaa halvemmalla.

Voisin veikata, että tämänkin alennusmyynnin jossain vaiheessa käynnistyy taas joku muutaman päivän ”-30% alehinnoista” -kamppis. Itse komppaan yleensä tuolloin valikoimat huolella läpi ja olenkin ostanut suurimman osan esim. treenivaatteistani juuri noista alejen aleista. Viimeksi taisin kalastaa sieltä jo pidemmän aikaa kuolaamani Adidaksen treenitrikoot muistaakseni 14 eurolla. Väijymistä rakastava alehaukka kiittää.

Lisää aleshoppailuvinkkejä siis tulossa lähipäivinä, mut lähdetään nyt tästä. Joko te olette tehneet alelöytöjä?


Omistan hirmuisen määrä’n erilaisia koruja, etenkin korvakoruja, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan pyörittäväni käytössä tiettyjä lemppareita. Olen viime vuosien aikana huomannut yhden ilahduttavan yhteisen tekijän lempikoruistani, ne on suurimmaksi osaksi kotimaisten kädentaitajien tuotoksia. Lähes poikkeuksetta vaikkapa reissuille koruja mukaan pakatessa valikoima sisältää juuri näitä suomalaisten pienten merkkien koruja. Uhana Designin Pisarat, gTien pitkät nahkahipsut, Nousevan Myrskyn kevyet kumikorut, siinä muutamia suosikkejani.

Keräilin tämän postauksen kuvaan pienen otannan omista kokoelmistani löytyviä eri suunnittelijoiden koruja toivoen, että näistä olisi vinkkiä vaikkapa joululahjoja miettiessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Oranssi solmittu nahkakaulakoru – Dotti
  • Pääkallokorvakorut – Merry Go Round
  • Pisarat-korvakorut – Uhana Design
  • Pitkät nahkaiset korvakorut – gTie
  • Graafinen Graniitti-kaulakoru ja alareunan mustat korvakorut –Nouseva Myrsky
  • Alareunan dreamcatcher-korvis – Kooky Gems
  • Yläreunan hopeaa + nahkaa yhdistävä Lasso-kaulakoru ja oikean alanurkan hopeiset korvakorut – MIMU

Melko porilaista/satakuntalaista meininkiä muuten tässä kattauksessa: gTien Jenni on kotoisin Porista, Mimu ja Dotti ovat molemmat porista lähtöisin olevia merkkejä ja Nouseva Myrsky ponnistaa naapurikunnasta Luvialta. Lisäksi todella montaa tässäkin esille olevaa merkkiä myy porilainen putiikki nimeltä Katoko, jolta löytyy myös nettikauppa. Onko tuo nyt siis ihme, että ovat minullekin mieleisiä. Ja sitä paitsi tänään uutisoitiin, että terveys- ja hyvinvointitutkimuksen mukaan Porissa asuu maamme onnellisimmat ihmiset, joten kai sitä nyt syntyy hienoja juttuja onnellisten ihmisten keskuudessa! 😀

Mikäli kotimaiset korut tuntuisivat sinustakin oivalta lahjaidealta, niin tässä vielä pari tärppiä:

Mimu tarjoaa tämän viikon loppuun saakka -50% alennuksen tuotteistaan koodilla ”LAHJA”. Itse hyödynsin alen ja tilasin nuo Lasso-kaulakoruni kanssa yhteensopivat 925-korvakorut jotka saapuivat juuri tänään. Perustelin tämän ostoksen vielä synttärilahjana, eiks se oo ihan ok? 😀 Mimun koruista on sanottava vielä se, että tulevat pakattuna todella tyylikkääseen metalliboksiin, joten niiden kanssa ei tarvitse huolehtia edes lahjan paketoinnista, vaan nätin boksin voi lykätä kuusen alle sellaisenaan.

gTien FB-sivulla on jouluun saakka päivittäin joku spessutarjous, kannattaa seurata. Tänään on alessa Marilyn Mansoninkin kaulassa nähty William-kaulavaate. gTiesta vielä sen verran, että merkki sai juuri jokin aika sitten pienen nahkamallistonsa myyntiin luksusverkkokauppa Luisaviaromaan. Siellä siis myydään nyt gTieta mm. Dolce & Gabbanan, Saint Laurentin, Versacen, Alexander McQueenin ja monen muun huippumerkin rinnalla. Huikeeta, sanon minä!

Mun pitää nyt vältellä selailemasta noita linkkaamani sivuja enää yhtään enempää, etten pian perustele taas jotain hankintaa myöhäisenä synttärilahjana tai kohta joululahjana itselleni. Liikaa kivoja juttuja, vai mitä?

-toiset Pisarat, Mimun kaulakoru, gTien korvikset ja Nousevan Myrskyn korut saatu.-