Posted at 15:28h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Minä olen vähän huono vauvahommien kanssa, siis tarkoitan sitä, että minusta tuntuu, etten osaa vauvauutisia kuullessani esiintyä sillä tavoin kuin yleisesti oletetaan naisen käyttäytyvän, kun hän kuulee ystäviensä tai tuttaviensa raskauksista. Olen ollut mukana tilanteissa joissa joku ystävä kertoo odottavansa ja muut seurueen naiset ovat heti halailemassa tulevaa mammaa liikutuksen kyyneleet silmissä ja asiaan kuuluvia kysymyksiä alkaa heti lentää kuin tykin suusta. Itsestäni ei sellaista vauvahuuruista intoilua irtoa sitten millään. Pikku hiljaa tilanteiden toistuessa ja vauva-uutisten lisääntyessä olen oppinut reagoimaan jotakuinkin yeisesti hyväksyttävällä tavalla ja lausumaan jotain asiaan kuuluvaa kommenttia, mutta edelleenkin tunnen itseni jotenkin välinpitämättömäksi ja tunteettomaksi kuullessani jonkun kaverin taas sairastuneen pippelimyrkytykseen.
Olen huomannut järjestään etääntyväni kaikista lapsia saaneista kavereistani, mutta kun Iina viime vuoden lopulla kertoi minulle raskaudestaan ajattelin kyseessä oli niin hemmetin tärkeä ja läheinen ystävä, että nyt mun olisi karkuunjuoksemisen sijaan vaan sopeuduttava ajatukseen tulevasta bebestä kauhuntuonteistani huolimatta. Onneksi tiesin olevamme niin hyvät ystävä, että saatoin kertoa hänelle rehellisesti hämmenyksestäni ja siitä, että minä en sitten välttämättä osaisi olla sellainen vauvaintoileva kaveri kuin ehkä ”kuuluisi” olla, mutta lupasin yrittää parhaani ollakseni hyvä ystävä myös tässä uudessa tilanteessa.
Kun kerroin ystävälleni rehellisesti omista ristiriitaisista tunteistani koko aihetta kohtaan (nää lisääntymishommat on itselle vähän sellanen vaikea asia) ja pelostani, että menetän hänet tämän elämänmuutoksen myötä, niin se loppujen lopuksi johtikin siihen, että olen saanut huomata itsekin jo pikku hiljaa innostuvani uudesta tulokkaasta. Olemalla rehellinen, pääsin paineista olla jotenkin oikealla tavalla käyttäytyvä kaveri, eikä raskaana olevan ystävän kohtaaminen enää ollutkaan niin ahdistavaa kuin se on toisinaan ollut. Ja toisaalta rakas ystäväni on osannut arvostaa sitä, että siinä missä suuri osa ihmisistä on raskauden aikana nähnyt hänet ainoastaan odottavana äitinä ja keskittynyt kyselemään vain raskauskuulumisia, olen minä puolestaan keskittynyt edelleen siihen samaan Iinaan, joka hän on aina ollut. Toki minuakin on mahassa möyrivän toukan asiat alkaneet koko ajan enemmän ja enemmän kiinnostaa, mutta harvoin muistan niitä ensimmäisenä udella.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun joku sellainen ystäväni saa lapsen, jonka kanssa olen koko ajan tekemisissä. En siis ole koskaan aiemmin ollut näin tiiviisti ”mukana” kenenkään raskaudessa ja ehkä senkin takia kaverisuhteet ovat lasten myötä etääntyneet, kun näin omasta näkökulmasta tilanne on radikaalisti muuttunut ns. yhtäkkiä. Mutta nyt, kun olen saanut seurata Iinan vatsan kasvua niin tiiviisti, olen saanut itsekin aikaa tottua ajatukseen, että pian moni asia muuttuu. Pitkään tunsin asiasta pientä kauhua, mutta nyt eilen hyvästellessäni Helsingissä Iinan ja masun ajattelin jo melkoisen innolla sitä, että seuraavan kerran nähdessämme seurassa olisi ehkä myös uusi tyyppi.
Olin aina mielessäni vannonut, että minä en sitten ainakaan mitään hattaraisia lässynlässyn vauvajuhlia kenellekään järjestä, että se ei niin oo mun pirtaan sopivaa hommaa, mutta niin siinä sitten vaan kävi, että kun Jonna ehdotti babyshowereiden järkkäämistä Iinalle, niin kyllähän mä messissä olin. Ja Iina oli minut tuntien jo ajat sitten sanonut, että jos jotkut veuvakemut tulee, niin mä voisin toimia skumppavastaavana, jos askartelupaskartelut tuntuis liian karmivilta. 😀
Ja vallan ihanat juhlathan niistä sitten tulikin. Jonna toimi viime sunnuntaina pidettyjen pihajuhlien pääarkkitehtina ja itse saavuin sitten kemujen aamuna auttelemaan koristelussa (koristeet saatu Tigerista) ja tarjoiluissa. Paikalle saapui juuri sopivan kokoinen joukko ystäviä nauttimaan ihanasta kesäpäivästä ja herkuista. Mitään sen kummempaa ohjelmaa emme olleet juhliin järjestäneet, vaan luotimme ihan vain tarjoiluiden ja yhdessäolon voimaan. Ja hyvä niin, viihdyimme ulkona koko iltapäivän ja naurua riitti. Pitämässäni maljapuheessa toivotin uuden tyypin lämpimästi tervetulleeksi ja lupasin tehdä oman osani siitä, että meistäkin tulisi hyvät ystävät.
Tuleva äiti ja bebe saivat tietenkin myös melkoisen kasan lahjoja. Itse hankin tyypille Marimekon hupullisen pyyhkeen, jonka ajattelin olevan käyttökelpoinen useamman vuoden. Aluksi beben mahtuu käärimään siihen kokonaan, myöhemmin sitä voi käyttää rantsussa Batman-viittana. 😀
Porista toin mukanani myös pari söpöä juttua, jotka juhliin lahjoitti Päivin Vaippakakut. Kirahvikakussa oli vaippojen lisäksi harsoja ja kaikkia vieraita erityisesti ihastuttaneet kuppikakut puolestaan oli tehty vaipoista ja pienistä pyyhkeistä. Päivi tekee paljon muunkin mallisia luomuksia vaipoista, joten se perinteinen kakku ei suinkaan ole ainoa vaihtoehto!
Tarjoilut olivat kesäiset ja sopivat väreiltään loistavasti puutarhajuhlan fiilikseen ja koristeisiin. Jonna taikoi suussa sulavan Pavlovan, minä kokosin kesäisen saalaatin ja vieraat toivat mukanaan mm.mansikoita ja macaroneja. Iinalle sekoittelimme marjaisen alkoholittoman kuplajuoman ja me vieraat kilistelimme Barefootin Bubbly Pink Moscato -kuoharilla (saatu). Joidenkin mielestä alkoholijuomat eivät kuulu vauvakutsuille, koska juhlan sankari ei niitä voi nauttia, mutta meillä oli tähän itsensä juhlakalun lupa elleipä jopa kehoitus. 😀
Se ei ole pelkästään tulevien vanhempien kannalta hyvä, että raskaus kestää sen yhdeksän kuukautta, vaan se on loistava juttu myös tällaisen vauvakauhua kokevan ystävän vuoksi. Nyt yli puoli vuotta ajatukseen totuteltuani minäkin saatan vihdoin olla valmis kohtaamaan tähän maailmaan saapuvan uuden ihmisen ilman tunnetta, että siihen hetkeen päättyy jotain. Tällä kertaa kyseessä taitaakin olla tyyppi, jonka elämään minäkin haluan kuulua. 🙂
PS. Iinan ja beben kuulumisia voi seurata Bebe au Lait -blogista!
