Posted at 15:28h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Juna puksuttaa allani takaisin kohti Satakuntaa sillä huomiseksi on kalenteriin merkattu työkeikka Euraan. Hieman kyllä harmillista, että tuo tulevan viikon ainoa sovittu työkeikka osuu juuri tuohon maanantaille, koska olisin kovin mielelläni viettänyt vielä muutaman päivän vanhempieni luona. Koska otin menneet päivät totaalisesti loman kannalta, en koskenut kameraan muuta kuin ystäväni luona. Puhelimella tuli kuitenkin taltioitua jonkin verran ihanan kotikotiloman tunnelmia. Osa kuvista onkin jo näkynyt siis Instagramissa.
Isi ja äiti hemmottelivat tätä lellipentua ihan todenteolla toteuttaen kaikki ruokatoiveeni ja niinpä sainkin pitkästä aikaa maistella monia lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja ja rakkaita makuja. Isän tekemä makkarakastike, mamman lasagne ja kaalilaatkko, isin näkkileipäpaloilla höystetty nakkikeitto ja äidin pehmoiset pullat, koko toivemenuni toteutettiin yhdessä hellan ääressä hääräten. Ajattelin, että voisin itsekin pyöräyttää ison satsin kaalilaatikkoa annosrasioihin pakastettavaksi, jotta voin syödä sitä sitten Tommin ollessa Helsingissä. (herra ei niin kaaliruoista välitä) Seurasinkin siksi silmä kovana äidin kokkausta ja yritin imeä sieltä ne salaisuudet joilla ruoasta tulisi oikean makuista. Vaikka totuushan on, että ei ne jotkut jutut vaan maistu samalta kuin vanhempien tekemänä. Kai se on se rakkaus mikä niissä maistuu ja lapsuuden muistot.
Kirjoittelin aiemmin viikolla isäni pyöränkunnostusprojektista ja nahkaisen tarvikelaukun innoittamana heitin postauksen lopussa ilmoille toiveen, että isähän voisi tehdä mulle ensi jouluksi käsilaukun lahjaksi. No kuulkaas, ei varmaan tarvii jouluun saakka odotella sillä jo samana iltana isi sanoi, että ”no piirräpäs vähän, että minkä näköinen sen laukun pitäis olla!” Ja jo muutamassa päivässä homma eteni siihen malliin, että, kotoa lähtiessäni iskän verstaalla oli paikallisesta Kenkakauppa Saastamoisesta haettu kostutettu parkkinahka isän kakkosnelosesta tekemän lestin päällä muotoutumassa. Voi että! Ihana isi!
Hirmu ihana on vanhempieni lisäksi tietenkin myös mun mummi, jota kävin Sotkamossa ollessa tietenkin myös muutamaan kertaan moikkaamassa. Perjantai-iltana uppouduttiin jutusteluun ja hihitykseen useiksi tunneiksi ja kuulin monta itselleni uutta tarinaa tänä vuonna 95 vuotta täyttävän mummini lapsuudesta ja nuoruudesta. On todella hienoa, että iästään huolimatta mummi on edelleen todella teräväpäinen ja pärjää vielä toistaiseksi itse omassa asunnossa.
Pieni haaveri hänelle oli sattunut edellispäivänä ja kaatuessa oli silmälasit rikkoutuneet ja tökänneet silmänalusen rikki. Minä tietysti vähän hätäännyin ja pidin hirveän kuulustelun tapahtumista ja että eihän varmasti ole muut paikat rikki, johon mummi sitten sanoi painokkaasti, että ”et nyt ala papattamaan!”. Ja sitten kaivettiin esille asian positiiviset puolet joita oli mm. se, että onpahan nyt testattu taas, että ei ole ihan heikot luut, kun ei mikään murtunut. Positiivinen ajattelu kantaa pitkälle!
Mummin tarinoiden lisäksi uppouduin kotona ollessa historiaan myös sukututkimuksen merkeissä. Sain eräällä sukupuusivustolla viestin eräältä naiselta ja hänen kysymystensä innoittamana kipaistiin isän kanssa kirkkoherranvirastossa tutkimassa mikrofilmeiltä vanhoja syntyneiden kirjoja. Ja sukututkimussivustolla tuli sitten roikuttua muutenkin niin, että hyvä kun nukkua malttoi ja löysinkin paljon mielenkiintoisia 15-20 sukupolven takaisia yhteyksiä esimerkiksi monen Euroopan kuninkaallisen kanssa ja tästähän riitti hupia. Onhan se nyt vallan mullistavaa lukea, että esim. ”Prince George of Cambridge (eli Williamin ja Katen poika) is your 16th cousin”. Huomaan ihan vereni hieman sinertävän. 😀 😀 😀
Eilen sitten ehdin viettää aikaa koko elämäni ajan rinnalla kulkeneen ystäväni Piian luona. Menossa mukana oli myös Piian lapset ja minun siskontyttöni poikansa kera. Vietettiin kiva iltapäivä mm. lapsukaisia valokuvaten, sillä olen käännyttänyt molemmat mimmit Olympus-tiimiin, joten pidin heille hieman kuvauskoulutusta. Itse kuvasin tuosta pienimmästä pallerosta mahtavan kuvasarjan hänen syödessään innolla ja ilolla Piian leipomaa kakkua. Hienosti mahtuu 1-vuotiaalla kaksi nyrkkiä kerralla suuhun, kun sinne pitää herkkuja survoa. 😀
Yksi oivalluksen aiheuttama järkytyskin koettiin, kun tuli puhetta siitä, että tuo pellavapää on minulle isotätitettävä. Olen jo kauhistellut sitä, että tuntuu jotenkin kaameelta, että oma sisko on jo mummo ja siinä samassa se iski mieleen, että minä olen tuolle lapselle siis toisin sanoen mummun sisko! Räjähdettiin kaikki nauramaan, kun ajateltiin kukin kohdallamme minkä näköisiä on mielikuvissamme mummojen siskot. Ai kauhee, miten sitä voisi ihminen tuntea itsensä vanhaksi sen mukaan millaisella sukulaisnimityksellä kutsutaan. Se oli jo aikoinaan 7 vuotiaana tädiksi tulo ihan kauheeta enkä todellakaan halunnut pentujen koskaan kutsuvan mua Veera-tädiksi.J he kyllä sen tiesivät ja kutsuivatkin minua Veera-tädiksi aina sitten kun halusivat kiusata. Niin se vaan aika kulkee. Oon mummun sisko.
Muutama kiva tavarakin tarttui reissusta mukaan niin kuin joka kerta kotona käydessä. Äiti antoi minulle joululahjaksi tuon aivan hurmaavan vanhan peltirasian, jonka hän oli löytänyt jostain kirpparilta tai antiikkiliikkestä. Rasiassa on sisällä kaksi kerrosta ja yläkerroksessa vielä kannellinen lokero, joten siinä on hyvä säilytellä kaikenmoisia pienikokoisia aarteita ja lukonkin siihen voi halutessaan laittaa. Soikea aarrearkku sopii hienosti kaveriksi toiselle jo kotoani löytyvälle kulmikkaalle hieman saman tyyliselle ja ikäiselle peltirasialle. Varsin ihania lahjoja tällaiset.
Isosiskolta puolestaan lähti mukaan aivan justiinsa minun suosikkivärejäni sisältävä Diorin luomiväripaletti, jota olin ihastellut jo moneen otteeseen aiemmin. Nyt oli sisko vihdoin tajunnut, ettei hänellä tule käytettyä noita värejä niiden kevyen kimalluksen takia, joten luovutti paletin pikkukiskolle. Pikkukisko happy! Toisella puolella ruskeaa ja kultaa ja toisella puolella violettiin meneviä sävyjä, eli just sellaisia värejä joita itse tykkään käyttää.
Ihana kotokotireissu siis takana! Toivottavasti pääsen pian uudelleen.
