08.01.2015

Posted at 17:11h in Yleinen by
0 Likes

Tyyliä metsästäessä ei sitä aina ihan joka paikasta ja joka päivä löydy, mutta nyt kuulkaa löytyi aivan hillitöntä tyyliä mun kotikodin autotallista!

Isäni on eläkepäivien puuhasteluna alkanut kunnostaa kummitätinsä/isotätinsä vanhaa 10- tai 20-luvun EDIT: 20- tai 30-luvun Husqvarna-polkupyörää, jonka ruosteinen raato ehti lojua liiterissämme vuosikausia. Olin kuullut tästä hauskasta projektista jo puhelimessa ja tiesin isän olevan projektista kovin innoissaan, mutta tänään pääsin vihdoin näkemään miltä se  oikein livenä näyttää. Koska kyseessä on vielä kovasti keskeneräinen homma, ei isä suostunut itse kuviin tekeleensä kanssa. Poseeraamisen vuoro on kuulema vasta, kun Husqvarna on kunnostajansa mielestä valmis.

Mutta hieno siitä on tulossa!

husqvarna

Rapistuneen ja lohkeilleen vanhan nahkasatulan isi on korvannut muotoilemalla parkkinahasta uuden. Siihen on vielä tulossa tumma väri päälle. Runko oli ruosteen runtelema, joten se on puhdistettu, hiottu ja maalattu alkuperäisiä kullanvärisiä vauhtiraitoja jäljitellen. Kädensijat isi on veistänyt kotipihan pihlajasta ja pyörän pinnat on laitettu kokonaan uudet.

Tilauksessa on uudet tyyliin sopivat renkaat, maalauksessa on kuulema vielä korjailun ja parantelemisen paikkoja, ohjaustankoon tulee kromimaali ja puhdistetut kettingit odottavat paikalleen asennusta. Virkatut pinnasuojaverkot on kuulema tilattu äidin taitavista käsistä. Niihin tulee mustia ja kultaisia raitoja. Eteen tulevan logon toteutustapaa on tässä viimepäivinä yhdessä pohdiskeltu. Paljon puuhaa on siis vielä edessä, mutta se tekeminenhän tässä tärkeintä onkin. Koko ikänsä käsillä töitä tehneen isän on luontevaa viettää aikaansa tällaisen puuhastelun parissa.

Isä haluaa korostaa, että kyseessä ei ole varsinainen entisöintiprojekti. Vaikka kunnostusta onkin toteutettu pyörän alkuperäinen ulkonäkö mielessä ja esimerkkiä netistä etsien, on tarkan jäljittelyn sijaan kyseessä kuitenkin enemmänkin ajan hengessä kunnostaminen, kuin ns. museolaatuun pyrkiminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan täyttä varmuutta vuosiluvuista ei ole, mutta tarina kertoisi vuonna 1902 syntyneen Jenny-tädin (mummini täti) saaneen pyörän aikoinaan rippilahjaksi. EDIT: Tultiin mummin luokse käymään ja hän meidän harhaluuloja korjasi. EI ole kuulema pyörä ollut tätinsä rippilahja, vaan Jenny on pyörän itse hankkinut päästyään töihin ompeluliikkeeseen Kajaaniin. Sen myötä myös pyörän alkuperävuosikymmen siirtyi aikajanalle 20-30 -luku.

Mustalla Husqvarnalla hän sitten kulki töissä Sotkamon Kaitaansalmelta aina Kajaaniin saakka. Matkaa kertyi lähes 50 km suuntaansa. Paljon on siis varmasti ehtinyt kertyä kilometrejä pyörälle, jolla vanhempani kertoivat Jennyn pyöräilleen vielä hyvin iäkkäänäkin. Polkemallakin hankittu hyvä kunto oli varmasti yksi syy siihen, että Jenny-täti eli yli 90-vuotiaaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä kaikista hellyttävin yksityiskohta tässä kunnostusprojektissa on omasta mielestäni tuo isän alusta saakka itse näpertämä tarvikelaukku, jonka paikka on satulan alla. Kuin hieno! Laukun kannen saranat (eivät näy kuvassa) on kuulema kierrätysosat Versacen silmalasikotelosta. 😀 😀  Taidankin toivoa ensi jouluna lahjaksi nahkaclutchin made by iskä!


20.11.2014

Posted at 13:47h in Yleinen by
0 Likes

Matkaan tässä parhaillani bussilla kohti Helsinkiä työkeikalle ja tämä viikko on muutenkin mennyt melkoisissa kiireissä. mutta nyt siis ehtii hetken naputtamaan näppistä. Noin 50 % tämän kuun duuneista tuntuu osuneen just tähän viikkoon. Mut näin friikkuna en toki valita, vaan olen hyvin iloinen, että voita on tiedossa leivälle hyvien keikkojen ansiosta taas pariksi kuukaudeksi eteenpäin.

Töiden lisäksi tällä viikolla minua on pitänyt puuhakkaana myös työkaverin matkan ajaksi hoitoon tullut koiruliini Viima, joka on pitänyt huolen minun ulkoiluttamisesta.

Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.15.05

Viima on vielä melkoinen vauva, vasta 6 kk, mutta kovin kiltisti hän on ollut vaikka tämä onkin ensimmäinen pidempi ero omasta ”laumasta” ja meidän koti hänelle vieras. Mun ja Tommin menot on onneksi  menneet sopivastu ristiin, joten Viima ei ole joutunut olemaan juurikaan yksin. Tuhoilta on siis suurimmaksi osaksi säästytty. Mun ulkoilukengistä oli yhden lenksun nakerrellut poikki ja Halpa Hallin kuvasto oli eilen pikkuisena silppuna olkkarin matolla ja kuljetellut minun alusvaatteita siihen silppukasaan, mutta ei muuta.

Ikävöinti ja alakuloisuuskin alkoi jo toisena päivänä selvästi helpottamaan ja seurana on ollut iloinen ihana piski. Minun onnekseni Viima on hyvin hellyydenkipeä ja olenkin saanut paijata ja rapsutella häntä oikein hartaasti. Ihana tunne, kun saa illalla kylmissään olevat varpaat lämpeämään hauvan kylkeen tai kun karvakerä kiepsahta sohvalla kainaloon. Lauantaihin saakka saan tästä koiraterapiasta vielä nauttia.

 Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.14.59

MInä olen aina niin innoissani, kun pääsen jossain koiria paijaamaan ja otan kavereiden haukkuja mielelläni hoitoon, että minulta usein kysytään miksen hanki omaa koiraa. Onhan se ajatuksen tasolla kauhean kutkuttava juttu, että olisi ihan oma karvapallero halailtavana, mutta ei meidän elämänrytmiin vaan koira sopisi. Kyllä minä näin hoitokoiran kanssa jaksan viikon verran nousta aamuisin ulkoilemaan ja tököttää iltaisin koirapuistossa sitä iloista kirmailua katselemassa, mutta en olisi valmis siihen, että koira olisi aina rytmittämässä arkeani. Mä reissaan niin paljon ja työskentelen kovin epäsäännöllisesti, että siinä olisi hankala antaa koiralle kaikki se aika ja huomio, jonka se tarvitsisi. Enkä mä sitä paitsi kestäisi päivästä toiseen sitä sydäntä raastavaa ”ai nytkö sä jätät mut yksin” -ilmettä, kun olen lähdössä ovesta ulos. Viima ainakin tuntuu olevan siinä ilmeessä ihan mestari. 😀

Kaltaiselleni ihmiselle sopii siis loistavasti tällainen koirahotellin emännän pesti aina silloin tällöin. Saan hieman tyydytystä söpön karvapalleron kaipuuseni ja eläinhalipulaani, mutta saan samalla muistutuksen siitä, että minusta ei olisi koiranomistajaksi.

Tänään en työreissun vuoksi ehdi Viiman kanssa ulos aamulenkkiä enempää Tommin hoitaessa haukkua minun poissaollessani, mutta huomenna otetaan Viiman kanssa ilo irti yhteisestä vapaapäivästä ja lähdetään taas koirapuistoon seikkailemaan. Jos siellä vaikka tulisi tuttuja leikkikavereita vastaan.


18.10.2014

Posted at 13:00h in Yleinen by
0 Likes

Mä olen tässä lähiaikoina huomannut etten mä olekaan niin uniikin näköinen tyyppi, kun olen kuvitellut, vaan minulle on löytynyt useampikin kaksoisolento. Viime viikolla postasin Rapakunnossa-blogin puolelle kuvan vaaleanpunaisista kaksosista ja tänään tajusin toisen hälyttävän yhdennäköisyyden Plusmimmin risteilypostausta lukiessani.

Että hyvää viikonloppua vaan teille, tää voi tulla uniin…

kuin kaksi marjaa

KUIN KAKSI MARJAA

Jabba the Hutt, gangsteripäällikkö / Veera, tyylibloggaaja